Vegaanipullia

aloitin tekemään. Parin kolmen tunnin päästä olisivat valmiita. Ikävä juttu, kun kaivattuni ei ole niitä kanssani maistelemassa. Meen jatkamaan hommaa :/
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne ovat varmasti hyviä. 😊

Äänestä
  • No ihan jees onnistui. Maku on kohillaan, mutta ihmettelen, miten nykyään ei tuu kuin puolet samasta taikinamäärästä kuin hänen ollessaan luonani. Johtuukohan sitten tuosta kookosmaidosta ja munattomuudesta, kun ennen tuli reippaasti yli 50 pullaa, joskus jopa yli 70 eli sellaiset 5 pellillistä ja nyt tulee vain vaivaiset kolme pellillistä eli noin 30 kpl.. Vaniljavoisilmäpullia ovat, joten on ihan syötäviä kyllä 👌

    Äänestä

Minä tein eilen vegaanisen parsakaalikeiton.

Äänestä

En kyllä ymmärrä näitä vegaaneja. Ihmisen ruuansulatus on kyllä tarkoitettu myös liharuuan syöntiin .Eemme ole lehmiä, joilla mm on 4 erilaista vatsaa ja saavat ruohosta kaiken tarvitsemansa vitamiinit. Kasvisruuasta ei saa kaikkia tarpeellisia vitamiineja, joten niitä sitten joudutaan syömään keinotekoisesti purkeista.
Ei pitäisi unohtaa evoluution luomia aineenvaihdunnan ratkaisuja. Siinä vaiheessa, kun ihminen siirtyi metsästäjä/keräilijä kulttuurista maanviljelyyn, ravinnon sisältö yksinkertaistui. Siitä lähtien ihmisille syntyi ns sopeumasairauksia, joista kärsimme tänäänkin.
Syödyn lihan määrä tietysti pitäisi olla kohtuullista ja paljon vähempää, kuin nyt. Kalan liha on mielestäni parasta. Punaista lihaa syön kohtuullisen vähän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

aloitin tekemään. Parin kolmen tunnin päästä olisivat valmiita. Ikävä juttu, kun kaivattuni ei ole niitä kanssani maistelemassa. Meen jatkamaan hommaa :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu