Sydämellistä viikkoa

Sydänliiton Sydänviikkoa vietetään aiheena liikunta ja luonto. Sydänliiton sivuilta löytyy eri paikkaluntien tapahtumat. Sieltä voi valita halutessaan itselle sopivia asioita.

19

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuli mieleen.

      Mainoksien intouttamana ostin rasian "Alentaja"- merkkistä levitettä, oikein pitäisi kolesteroliarvojen romahtaa tuota leivälle levittämällä, taatusti sydäntuote.

      Täysin paska tuote. Vetelää, valuu näkkileivän reijistä läpi. Täysin mautonta, ei mitään makua. Ei käy liukastimenakaan, se lähinnä siis valuu. Lisäksi kai kaikista kallein levite kaupoissa.

      Lisäks kiinnitin huomiota, lihan suositusmäärät pienennetty. Ennen oli puol kiloo viikossa, mikä on tosi vähän. Nykyinen suositus 350 grammaa viikossa. Haloo, siis yks kunnollisen kokoinen pihvi viikossa, tai pari nakkia päivässä!!!!!

      Joopa, ei tollasia suosituksia kukaan ota tosissaan. Sitäpaitsi, ihmiset elää liian vanhoiksi ja rasittavat terveydenhuoltoa aivan liikaa. Toisaalta tietenkin pitempi elinikäinen työllistää rutkasti hoitohenkilökuntaa vanhemmiten, että osa tulee valtiolle takaisin verovaroina. Täyttä humpuukia kaikki terveyshöpötykset. Kunnon voita leivälle ja kyljyksiä paistinpannuun, pitää ruuan maistuakkin ja poistaa näläntunne.

      =DW=

      • Nii. Suosituksethan on suosituksia ja jokainen päättää itse syömisensä. Uskon että kuitenkin vähemmistö syö suositusten mukaisesti. Lisäksi on näitä ketoruokavalioita ja vähähiilihydraattisia jossa energia tulee rasvasta.

        Uteliaisuuttani olin vasta 8vk vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Oli melkoinen kokemus. Paino putosi kuutisen kiloa mutta muutoin elintarvikkeet alkuviikoilla oli kyllä poikkeavat verrattuna siihen mitä normisti syön. Palasin entiseen lähinnä lautasmalliin. Kyllä ruoan pitää maistua hyvältä. Aivot tarvitsevat myös hiilihydraatteja ja jos jo ennestään on sydän-ja verisuonisairauksia ei elimistö ainakaan liiasta rasvasta kiitä. Itse käytän tällä hetkellä kasvisrasvalevitettä leivälle, kylmäpuristettua neitsytöljyä tai rypsiöljyä ruoanlaitossa. Voitakin käytän jos siltä tuntuu ja maitotuotteet on vähärasvaisia.

        Eikös nyt ole trendi et eläkeläiset pelastavat Suomen työvoimapulan. Siksi terveyskasvatus ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito nostetaan taas arvoon arvaamattomaan. Aiemmin tetveysneuvonnasta luovuttiin pitkälti sen tehottomuuden vuoksi.

        Mutta aloituksen aiheeseen, luonto ja liikunta on hyväksi ei lihota, tuottaa mielihyvää kun ei ole pakkopullaa ja on.itselle sopivaa.

        Suomen kesäluontoa ei voita mikään.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Nii. Suosituksethan on suosituksia ja jokainen päättää itse syömisensä. Uskon että kuitenkin vähemmistö syö suositusten mukaisesti. Lisäksi on näitä ketoruokavalioita ja vähähiilihydraattisia jossa energia tulee rasvasta.

        Uteliaisuuttani olin vasta 8vk vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Oli melkoinen kokemus. Paino putosi kuutisen kiloa mutta muutoin elintarvikkeet alkuviikoilla oli kyllä poikkeavat verrattuna siihen mitä normisti syön. Palasin entiseen lähinnä lautasmalliin. Kyllä ruoan pitää maistua hyvältä. Aivot tarvitsevat myös hiilihydraatteja ja jos jo ennestään on sydän-ja verisuonisairauksia ei elimistö ainakaan liiasta rasvasta kiitä. Itse käytän tällä hetkellä kasvisrasvalevitettä leivälle, kylmäpuristettua neitsytöljyä tai rypsiöljyä ruoanlaitossa. Voitakin käytän jos siltä tuntuu ja maitotuotteet on vähärasvaisia.

        Eikös nyt ole trendi et eläkeläiset pelastavat Suomen työvoimapulan. Siksi terveyskasvatus ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito nostetaan taas arvoon arvaamattomaan. Aiemmin tetveysneuvonnasta luovuttiin pitkälti sen tehottomuuden vuoksi.

        Mutta aloituksen aiheeseen, luonto ja liikunta on hyväksi ei lihota, tuottaa mielihyvää kun ei ole pakkopullaa ja on.itselle sopivaa.

        Suomen kesäluontoa ei voita mikään.

        Itseaiheutetut sairaudet.

        Aina jaksetaan keuhkota tupakinpiltosta ja viinan juomisen aiheuttamista sairauksista. Tässä unohdetaan se, kunnon tupakoiva juoppo ehtii tehdä töitä eläkeikäiseksi, sairastuu nopeesti sairastaa kotona ja vie vain muutaman sairaalapäivän ennen kuolemaa. Siis pirun hyviä veronmaksajia, jotka ei rasita terveydenhoitoa paljoakaan.

        Sitten on nämät urheilijatyypit, koko ajan jalka/käsi kipsissä mäenlaskusta tai juoksusta. Hö yhellä oli nenä lytyssä nyrkkeiluharrastuksesta. Aina joki keuhkoputkentulehdus ja töistä poissaoloja. Niitä kipsaillaan ja leikellään koko työuran ajan. Sitten ne jää rähjäisessä kunnossa eläkkeelle, mutta elävät pitkään. Kuluttavat eläkepäivilläänkin hirveesti kolotuksineen ja kulumineen sairaaloita jne. JA sitten, pitkän ajan kuluttua kuolevat hitaasti sairaalahoidossa. HOX, eivät maksa veroja harrastuksistaan ollenkaan.

        Mun mielestä tähän terveydenhoitoa rasittavaan ihmisryhmään ei kiinnitetä huomiota juuri ollenkaan. Päinvastoin kiitellään hyvästä kunnosta... Pöh, paree ois tehdä tietoiskuja liikunnan vaarallisuudesta ja sen aiheuttamista yhteiskunnallisista rasitteista.

        Kippis, nyt röökille :D

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tupakki viina ja lihavuus.
        Terveyskasvatus näiden suhteen resurssien tuhlausta. Jos ei itsellä löydy motivaatiota ei sitä ulkopuoleltakaan voi antaa. Harva oikeasti juoppo on töissä eläkeikään. Keski-iässä menee jo omaisuus asunta ja akka/ukko. Vaikka itse ei hakeudu hoitoon polliisi ja ensihoito kaapii kyytiinsä jos joku kunnon kansalainen välittää een verran et soittaa hätäkeskukseen sammuneesta eritteet allaan makaavasta kanssaihmisestä.

        Urheilijoiden vammat taas liittyvät terveelliseen elämään ja vakuutusko heidän hoitonsa korvaa eikä veronmaksajat?

      • Siili2 kirjoitti:

        Ai niin. Ja oon minäki tupakkia polttanu joskus aikoinaan lyhyen pätkän lähinnä seuratupakointina. Nyt jos vetäisin kessun varmaan vintti pimenis. Kaljat olen juonu viimeksi vuosi sitten. Mieluummin kokonaan ilman kuin joutua sen seurauksena heräämöön saamaan sähköä rytmihäiriöön.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Tupakki viina ja lihavuus.
        Terveyskasvatus näiden suhteen resurssien tuhlausta. Jos ei itsellä löydy motivaatiota ei sitä ulkopuoleltakaan voi antaa. Harva oikeasti juoppo on töissä eläkeikään. Keski-iässä menee jo omaisuus asunta ja akka/ukko. Vaikka itse ei hakeudu hoitoon polliisi ja ensihoito kaapii kyytiinsä jos joku kunnon kansalainen välittää een verran et soittaa hätäkeskukseen sammuneesta eritteet allaan makaavasta kanssaihmisestä.

        Urheilijoiden vammat taas liittyvät terveelliseen elämään ja vakuutusko heidän hoitonsa korvaa eikä veronmaksajat?

        ?

        Kuinka usein olet nähnyt lihavan juopon?

        Muutenhan kirjoituksesi olikin sekoitus puutaheinää ja urheilijoitten/uskovaisten propagandaa. Mutta ton täysin perättömän väitteen lähteen olisin kiinnostunut kuulemaan.

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        ?

        Kuinka usein olet nähnyt lihavan juopon?

        Muutenhan kirjoituksesi olikin sekoitus puutaheinää ja urheilijoitten/uskovaisten propagandaa. Mutta ton täysin perättömän väitteen lähteen olisin kiinnostunut kuulemaan.

        =DW=

        Ai minkä väitteen?

      • Siili2 kirjoitti:

        Ai minkä väitteen?

        Ja kaljamahaisia juoppoja näen päivittäin.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Ja kaljamahaisia juoppoja näen päivittäin.

        Jaa,

        Siis tällasiako tarkoitat:

        https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/4/47/Starved_girl.jpg/375px-Starved_girl.jpg

        =DW=

      • Siili2 kirjoitti:

        No jos tuo on sinun käsityksesi juoposta niin NOUP.

        Lisään vielä et tosijuopoilla etenkin pitkän ryyppyputken jälkeen ravitsemustilassa on B-vitamiinin puute, saavat sitä kalliiksitulevassa katkaisuhoidossa suoneen tai lihakseen noin kolmena päivänä.

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Lisään vielä et tosijuopoilla etenkin pitkän ryyppyputken jälkeen ravitsemustilassa on B-vitamiinin puute, saavat sitä kalliiksitulevassa katkaisuhoidossa suoneen tai lihakseen noin kolmena päivänä.

        Itse sen sanoit.

        "ravitsemustila". Kunnon ammattilainen elää lähes pelkällä viinalla. Ehkä voi olla pullottava kaljamaha, mutta missään nimessä se ei ole lihava. Vaikka alkoholissa onkin rutkasti kaloreita, pelkästään sillä ei liho. Elimistö kuivuu, läskit sulaa ravinnoksi, lihakset surkastuu. Maha voi turvota kyllä.

        Ammattijuoppo on aina biafralaisen ruumiinrakenteella varustettu ruikula, ehkä pömppömahalla. Ikinä en ole nähnyt lihavaa ammattijuoppoa, amatöörejä kylläkin.

        Kyllä ammattijuoppo voi olla lihava jos viinan lisäksi in vara syödä lihottavia halparuokia. Harva ammattijuoppo on biafralaisen laiha.

        Jos et vaan tunnista lihavaa juoppoa kun kerta sun mielestä heitä ei ole .

      • Anonyymi
        Siili2 kirjoitti:

        Kyllä ammattijuoppo voi olla lihava jos viinan lisäksi in vara syödä lihottavia halparuokia. Harva ammattijuoppo on biafralaisen laiha.

        Jos et vaan tunnista lihavaa juoppoa kun kerta sun mielestä heitä ei ole .

        Kumma juttu muuten.

        Palstan juopppoasiantuntia leski ei ole kommentoinut kejuun ollenkaan. Liekö tuo ikinä edes juoppo ollutkaan, sen kun kehuu vaan :D

        =DW=

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumma juttu muuten.

        Palstan juopppoasiantuntia leski ei ole kommentoinut kejuun ollenkaan. Liekö tuo ikinä edes juoppo ollutkaan, sen kun kehuu vaan :D

        =DW=

        Se ei tuu mun aloitukseen enkä minä hänen😉.

      • Anonyymi

        Lidi saa kaikkein halvimalla rasvan.

    • Anonyymi

      Olen kroonisen sydänhäiriön kanssa elänyt noin seitsemän vuotta.
      Se on helvettiä. Luulee joka hetki kuoleman tulvan.
      Sydän voi olla normaali 1-3 minuuttia muutaman kerran
      kuukaudessa. Muuten riehuu, hyppii. surraa, pomppii, väpättää,
      mutta ei lyö tasaseen koskaan.
      Tutkittu on: toiminnallinen häiriö.
      Siihen ei ole lääkettä.

      • Krooninen toiminnallinen sydänhäiriö jolle ei voi mitään? Onko sillä joku muu nimi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      511
      1908
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      379
      1586
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1377
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      982
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      939
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      936
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      773
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      764
    Aihe