Mitä mieltä olet tästä?
Kiteen pride kulkue
Anonyymi-ap
502020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Tasa- ja ihmisarvon puolesta ilmaiseminen on aina hyväksi ja sen mahdollistaminen yksi demokraattisen oikeusvaltion tärkeimmistä tunnusmerkeistä.
Mitä oikeuksia näiltä puuttuu. Heillä on samat oikeudet kuin muillakin ihmisillä. Eihän heteroillakaan ole mitään kulkueita. Olkoot yhdessä vaikka kilipukin kanssa, sitä ei tarvitse julistaa muille, ja luulla olevansa muita parempia.
Aivan loistavaa, että Kiteelläkin herätään tälle vuosituhannelle!
Sairaita ihmisiä, kertoo yhteiskunnan mielenvikaisuudesta
ei
Mitä pitääkö näitä kumarrella. Pitäisivät suuntautumisensa omana tietonaan. Eihän muutkaan julista suuntaustaan kaikille.
Anna kaikkien kukkien kukkia kukkia vaan.
Tärkeintä hössötystä tuo jalustalle nostaminen.
Olkoot mitä vaan, sitä ei tarvitse toitottaa joka tilanteessa. Tarvitsen erikoiskohtelua ole suuntautunut.
Erittäin kannatettava asia, hienoa! Tälläkin kylällä elää tosin kaikenlaista juraa ja uskovaista hihhulia että uskon kyllä että monen katon alla kihistään pyhästä närkästyksestä.
Muistan yhä, miten jotkut pässit rikkoivat jokunen vuosi sitten sen sateenkaaren väreillä maalatun penkin nuokkarin edestä ja siitä revenneen somekeskustelun puskaradiossa, kaikkine seksuaalivähemmistöjä loukkaavine kommentteineen. Surullisen ahdasmielistä sakkia.
Yleinen tasa-arvo ja tasavertaisuus ja sen puolesta puhuminen on hieno asia. Samalla myös sateenkaari ihmisten oikeuksista ja kohtelusta puhuminen. Nämä ei todellakaan ole päivänselviä asioita kaikille edes vuonna 2023.
Kyllä joka kylässä on useampia homoja ja lesboja. Itse olen homo ja tiedän miltä tuntuu olla kaapissa. Onneksi olen päässyt jo ulos sieltä. 😉
Pahimpia on ne ihmiset, jotka pitää eniten vastustavaa ääntä sateenkaari ihmisiä kohtaan ja on itse kaapissa olevia.
Maailma kehittyy ja ihmiset sen myötä. Mielestäni ei kaikkien tarvitse ymmärtää, mutta kuitenkin pitäisi hyväksyä erilaisuutta yleisesti.
Olipa kansalaisuus, kieli, uskonto, sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen jne. mikä tahansa.
Se on vaan hyvä, että pienilläkin paikkakunnilla puhutaan jo nykyään asian puolesta. Hienoa Kitee!
Tarviiko tuota tuoda esiin joka paikas, olkaa itsenänne ja semmosia nu olette, alkaa ärsyttää tää pride meuhkaamine!
Ei onneksi rajan takaa tulleet sentään pitäneet voiton juhliaan, tuo sateenkaariväki sitä paitsi ärsyttää sitä väkeä erityisesti.
Ja ihan syystäkin ärsyttää. Jotain on Putin tehnyt oikein ja hänen aikanaan kielsivät homo- ja pedofiliapropagandan levityksen mediassa.
Murhaaja putin ei ole tehnyt mitään oikein, pelkkä pahan lähettiläs.
Mitä pahaa Putin on tehnyt Suomelle?
Ajatteletko samalla tavalla pedofileistä?
"Pedofilit ei ole tehnyt mitään minun lapsille, siis kulkekoot vapaana"
Niin, ja samaan aikaan venäjän "sankarit" raiskaavat lapsia Ukrainassa.
Niin kuin suomalaiset tekivät hyökätessään Neuvostoliittoon 1941.
Ihmismielen rappeutumista ja luonnonvastaisia juttuja. Ihme että tällaista sallitaan.
Kun mitä tahansa asiaa tarpeeksi jankataan ja pidetään esillä, niistä tulee vähitellen normaaleja. Ei väliä miten oksettavia ja vihastuttavia ovatkaan.
Ihan hyväksyttävä juttu, antaa kaikkien kukkien kukkia.
Luojan luomien tuomitseminen ja jopa kriminalisointi heidän syntymässään saamiensa ominaisuuksien vuoksi on putinistien, sinimustien ja muiden vinksahtaneiden ääriryhmien huvia.
Se sinun Luojasi tuomitsee tuollaiset asiat, lukee selvästi Raamatussa.
Kirkon sivistys ei ole vielä sillä tasolla että moiset "tuomiot" olisi sieltä puhdistettu.
Homoilla on tapana tuoda itseään esille ja olla esillä he nauttivat huomiosta, siitä syntyi pride ei mistään tasa arvosta vaan halusta olla esillä ja saada huomiota mitä lapsena ei saatu. Tänään tunsin suunnatonta myötähäpeää kun näin keskustassa tämän sirkuksen.
Asiaa joka sana 👍
Sakeistomöyhöillä on tapana tuoda itseään esille ja jaella näkemyksiään koska he nauttivat huomiosta ja kokevat saavansa arvostusta joista molemmista he ovat lapsena jääneet paitsi. Tänään tunsin suunnatonta myötähäpeää kun luin kommenttisi.
Pitäisivät suuntauksensa omana tietonaan. Eihän muutkaan ihmiset toitota suuntaustaan jokaiselle. Olkoot yhdessä vaikka kilipukin kanssa, sitä ei pidä toitottaa kaikille, eikä vaatia muita nostamaan heitä jalustalle ja olla olevinaan muita parempia.
Persuiluksi meni tämäkin.
Sitä on enemmän ilmassa kuin siitepölyä.
Vielä petteri munakuonon mukaan vastakkainasettelun aika on ohi.
Kaikkea muuta. On vasta alussa.
Pelloille moiset liput hanhia karkoittamaan.
Phahahahaskaaa
Kuuluvat keskitysleirille. Nykyään taitavat koulussa jo homottaa lapsia. Sairasta aivopesua!
Mihnkä vessaan transu menee apsilla?
Suomi voisi ottaa mallia Venäjästä ja kieltää homo- ja pedofiliapropagandan mediassa.
Sinä voisit ennemminkin muuttaa Venäjälle, ei tule ikävä.
Kitteellä tuntuu olevan homoja enemmän kun normaalija miehiä.. kaikki sinkku naiset lähtekää joensuuhun ja savonlinnaan ehtimään miestä täältä sitä ei löydy
Espoo, se kiehtoo kovin, ....... joo.
Hahahaaa, gay 🤭
Ajattelutavat muuttuvat hitaasti, mutta onneksi muuttuvat Kiteelläkin. Ei niin kovin kauan sitten homovitsejä kuuli täällä ihan sivistyneinä itseään pitävien suusta. Onneksi ei enää sitä. Pridekulkueet ja muu vastaava vie asiaa normaaliin suuntaan täälläkin. Hyvä niin.
”Pridekulkueet ja muu vastaava vie asiaa normaaliin suuntaan täälläkin.”
Mitkään kulkueet eivät tule tuosta ”asiasta” tekemään normaalia. Jos tuo olisi normaalia ei heitä olisi huomattava vähemmistö. Kyseessä on lääketieteellä todistettu poikkeama normaalista.
Noista huolimatta samat lait säännökset ja määräykset koskee heitäkin vaikka vähemmistönä ovat halunneet joitain oikeuksiaan korostaakin
Viime vuonna ei tainnut olla, yhtään osallistujaa tuossa kulkueessa.
Oli siellä muutama putinisti..
Tätä mieltä olen: häpeällistä ja luonnotonta.
No ollaan me heterot kiitoksen velkaa homoille, he toivat meille AIDS:sin 👍
Jonnijoutava kulkue. Kertoisivat mitä oikeuksia heiltä puuttuu.
Haluan miehen kanssa naimisiin kirkossa vaikka raamatussa kielletäänkin homous.
Kävelkää vaan selkäsuorana ja pääpystyssä oman asianne puolesta pride-kansa, antaa näitten Kiteen sisäsiittosten koulukiusaajien vaan möllistellä rauhassa.
Joko on youtubessa pride-paraati nähtävissä kun kerran vanhojen autojen vappuajotkin siellä on?
Saisi pride osallistujien nimet ylös…
Lasu työntekijänä tällainen friikki.