P*rskule 😁. Eli väkivalta-ug-räppimuusikin kuunteleminen. Suomalaista. Ylienergistä lyriikkaa. Ei mitään pössyttelymasennustekotaidetta, vaan liioittelevan kuuloista ja suuruudenhulluuden leimaamaa tykitystä 😎🚬. Tulee mieleen ajat kun olin aikuisuuden kynnyksellä kun silloin tuli luukutettua tällaista. Teiniangsti voi olla päällä hieman vanhemmallakin iällä näemmä. Kunhan vain pidän huolen etten ota vaikutteita niistä riimeistä tosielämää varten, kun eihän oikea elämä ole gta:ta jos ihan rautalangasta väännetään. Niiden settien kuunteleminen on osattava ottaa huumorilla. Jos siihen pystyy, niin tuolloin edellä mainitun genren kuunteleminen vähentää sisäistä vihaa. Works for me ainakin 😊.
Jos olet sössinyt elämäsi niinkuin minä, niin syynä on aina sinä itse. Mikäli ihminen ei ole kuitenkaan pahansuopa niin se kertoo siitä ettei hän sovi yhteiskunnan muottiin oman omituisuutensa lisäksi. Tämä viimeksi mainittu asia ei ole välttämättä niin paha juttu kuin miltä se kuulostaa. Kukaan ei voi kiistää ainakaan sitä tosiasiaa että yhteiskunnallinen kehityssuunta on ollut ja tulee jatkumaan kohti alamäkeä. Eli ei ole ihmekään jos omaat maalaisjärkeä ja tunnet olevasi irrallaan vähän kaikesta. Oireet (ahdistus, masennus, yksinäisyys, henkiset lukot) ovat seurausta asianlaidoista, ei sen kummempaa. Niitä varten ei pidä välttämättä ottaa nuppia sekoittavia pillereitä, se riippuu siitä kuinka vahva on psyykkeesi. Tottakai kaikki liittyy siihen mitkä ovat eri ihmisten elämäntilanteet ja sen kautta koodattu todellisuus sinun ja minun päidemme sisällä. EN OLE HULLU 😛! Hulluus vaikuttaa olevan sitä mikä on kullekin ihmiselle vierasta eli muuta kuin "normaalia", eli se on subjektiivinen näkemys. Objektiivinen hulluus = Todellinen hulluus on asia mikä on usein läsnä ihmisten elämissä mutta sitä ei vain näe niin helposti koska siihen on kasvanut kiinni, eli se on monille "normaalia". Saat siitä helposti mitalin kun käyttäydyt siten miten Jumala ei tahdo sinun käyttäytyvän ja sitä rataa, eli siitä jopa palkitaan. Sota-ansiomitalit ovat tästä tyypillinen esimerkki. Olen puhunut (ja oikeassa, kuten aina 😗) 🙏. Ps. Ai niin, oon mä se viimeiltainen palstan mania-aloitustyyppi. Nyt pääkoppani on enemmän kunnossa kuin muutama tunti sitten. Uni kait auttoi.
Täähän on terapiaa
Anonyymi-ap
1
450
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21882Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25689- 53678
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14625Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529- 48527