Kuten osa teistä tietää, Perussuomalaisen puolueen ajatuspaja Suomen Perusta julkaisi 24.02.23 juridiikan hyvin tuntevan ammattiriistanhoitajan sekä PS- poliitikko Arno Westerholmin kirjoittaman kirjan: Metsästyskirja metsästäjän ja riistanhoitajan puheenvuoro. Teos haastatteluineen löytyy muun muassa sivustolta: www.suomenperusta.fi.
Suomalaisen median viherpolitisoitumista ja toisaalta viherpolitisoituneen median sananvapauden rajoittamista kuvaa hyvin se, että Suomen Perusta toimitti koko medialle, mukaanlukien metsästysmedia kirjan. Ainoastaan Maaseudun Tulevaisuus julkaisi nettikirjoituksen. Ja tarkoituksella nettikirjoituksen, sillä tietyt lehdet kuten MT luetaan paperiversiona.
Valtamedia on ollut jo kauan vihervasemmiston hallinnassa, mutta Ase&Erä- lehden ”uudistumisen” myötä viimeinenkin vapaa metsästyslehti tukahdutettiin. Nyt Metsästyskirjan luvun 14 loppupuolella esitetty kolminaispolitiikka toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Viherpolitisoitunut Riistakeskus hallinnoi metsästysalaa ja pitää oman vasallinsa Metsästäjäliiton tiukassa kontrollissa. Metsästäjäliittoon kuuluvat seurat taas tekevät johtonsa toimesta mitä isäntä käskee.
Positiivista on kuitenkin se, että totuus leviää. PS:n hallitusneuvotteluissa metsästyssektorilla Metsästyskirjan sisältö tärkeässä kontekstissa. Suurimmat kirjakaupat myyvät teosta ja se on monen kirjaston valikoimissa. Lisäksi Metsästyskirja on saavuttanut kansainvälistä huomiota, teos on eräiden ruotsalaisten kirjakauppojen myyntivalikoimassa. Nyt kun kyseisen kirjan nimen googlaa Riistakeskuksen Metsästäjänopas ja Metsästyskirja ovat vierekkäin. Tilanne on vertauskuvallinen: totuus ja valhe, poliittinen yö ja vanhakantaisen metsästyksen uusi aamunsarastus. Vaikka vaalit ovat menneet jakakaa tietoa siitä, että Metsästyskirjaa voi lukea nettiversiona kaikille ja kaikkialle. Lukijat eivät ole tyhmiä ja huomaavat nopeasti kirjan hyökkäysargumentit täydeksi faktaksi koskien vihreitä, Riistakeskusta ja Metsästäjäliittoa.
Asiat korjaantuvat, mutta mikään ei tapahdu hetkessä. Täten haluan herättää teissä kysymyksen, miksi luette viherpolitisoitunutta valhetta ja vielä maksatte siitä. Kaikki metsästysaiheiset lehdet boikottiin. Samoin erotkaa Metsästäjäliitosta ja kehottakaa muitakin tekemään niin. Samoin laittakaa iso piste viherpolitisoituneelle Helmi- ohjelmalle, jossa olette vain rengin roolissa kuten Metsästyskirjan luvussa nro: 5 käy ilmi. Samoin älkää erehtykö mökkiläiset pienpetotalkoisiin, tehkööt vihreät vasalliensa kanssa likaisen työn. Lisäksi minkin ja supikoiran pyynti on pelkkää rahan ja ajan haaskausta, jos samaisella kohteella ei toteuteta voimakasta vahinkolintujen pyyntiä.
SAMALLA KUN ASIOITA HOIDETAAN POLITIIKAN SARALLA, TEHKÄÄ OMA TYÖNNE: EROTKAA METSÄSTÄJÄLIITOSTA JA LOPETTAKAA PROPAGANDALEHTIEN TILAAMINEN. VIHREÄT JA HEIDÄN VASALLIT SAVUSTETAAN ULOS METSÄSTYS- JA RIISTANHOITOPOLITIIKASTA. VÄLITTÄKÄÄ TIETOA ETEENPÄIN.
IRTAANTUKAA METSÄSTÄJÄLIITOSTA
7
365
Vastaukset
- Anonyymi
Totta. Huolimatta siitä, että 90% kansasta suhtautuu myönteisesti metsästykseen häärää tämä marginaalisakki kuin pahanlaatuinen syöpä tuhoten metsästysharrastusta askel kerrallaan.
Vihreiden agenda on muutenkin kaiken metsästyksen täydellinen kieltäminen ja tätä myyräntyötä he tekevät ideologisten toimittajiensa avustuksella metsästystä mustamaalaten muunmuassa lehdissä kaikelle kansalle.
Myös luonnonvaratalouksien muunmuassa metsätalous kieltäminen on heidän jatkuvalla pääagendallaan jota he viherideologialla tuhoavat yhtälailla kansalle valehdellen.
Kukaan ei tee näille mitään ja metsästäjäliittokin nöyristelee kuin pelokas koira häntä koipien välissä tyyliin kaikki käy.
Kun kukaan ei puolusta on hyökkääminen helppoa. Siksi tämä syövän lailla toimiva vihersakki on jatkuvasti niskan päällä.
Sanoihan ohisalokin vaalit hävittyään, että "nyt kaikkien kannattajien on liityttävä kansalaisjärjestöihin yms vaikuttamaan" lue. tuhoamaan muunmuassa metsästystä näivettäen sisältä käsin.
Metsästäjien pitäisi järjestäytyä täysin uudelleen kovasanaisten johtohahmojen avulla jotka lopettavat nöyristelyn. Terroristien kanssa ei neuvotella, joten vihreiden kanssa meillä ei ole mitään neuvoteltavaa mistään. - Anonyymi
Ymmärtäisin paremmin jos avaaja kirjoittaisi "erotaan metsästäjäliitosta". Ko henkilö ei edes ole metsästäjäliiton jäsen. Ulkopuolinen huutelija.
- Anonyymi
Ja mitä ajat tuolla henkilöhyökkäyksellä perustelematta hänen kirjoitustaan muuten? Tunnetko hänet, jos hänen jäsenyytesi on tiedossasi? Oletko vihreiden kätyreitä ja metsästysvastaisia desantteja joiden tarkoitus on kääntää keskustelu itse aiheesta täysin toiselle uralle muunmuassa henkilöhyökkäämällä?
- Anonyymi
Valkohäntäpeurakanta vahvistuu. Moni maanviljelijä todellisissa ongelmissa. Ratkaisut ongelmiin löytyvät PS:n Metsästyskirjasta, luku nro: 14. Jopa keskustalainen MTK samoilla linjoilla Westerholmin kanssa siitä, että valkohäntäpeuralta poistettava 500 hehtaarin aluevaade sekä Riistakeskuksen kaatolupa. Metsästäjäliitto vastustaa ideologisista syistä jyrkästi. Mitä tässä maassa täytyy tapahtua, että ihmiset todella reagoivat. Helppo tapa äänestää vaalienkin jälkeen eroamalla Metsästäjäliitosta, joka on viherpolitisoituneen Riistakeskuksen täysi vasalli. Tekee lisäksi yhteistyötä radikaalin BirdLife Suomen kanssa. Hälytyskellot soimaan. Viherpropagandistiset metsästyslehdet boikottiin ja massa eroaminen Metsästäjäliitosta. Jossain sen rajan on kuljettava. Jos emme taistele, häviämme!!
- Anonyymi
Valkkarin vapauttamista perustellaan "metsästysseurojen rapautumisella"
Tuo on pelkkää selittelyä ja kateuttakin, koska valkohäntää ei haluta vapauttaa kuten kaurista.
Ei kauriin vapauttaminenkaan "rapauttanut" seuroja. Päinvastoin moni pienriistan pyyntäjä sai lisää lajistoa harrastuksensa piiriin.
Valkkari on kaikenlisäksi vieraslaji jonka luvanvaraisuussäätely on mennyttä maailmaa ei nykypäivää.
Kateus ja viherideologinen terrori on lopetettava metsästyksestä.
- Anonyymi
Metsästäjäliitto nykyisin alkuperäisen itsensä irvikuva. Äänestäkää kävelemällä vapauteen vihreiden vasalliorganisaatiosta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005308378Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4358224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61975Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1561091Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17746Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57702Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28653Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?58633En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36607Yllätyspaljastuksia uudesta Maajussille morsian -kaudesta! Vappu Pimiä sometti, myös MTV3:lta infoa
No nyt on uusiakin tuulia Maajussille morsian -ohjelmassa. Kuka mahtaa olla tämä tuttu kasvo, joka jo toistamiseen lähte5579