Mitä oireita siinä sitten on? Tiedän etten ole terve, mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Oireita??
Traumaattinen lapsuus
71194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oireita missä?? traumaattisessa lapsuudessako??
Traumaattinen lapsuus ei aiheena oikein kuulu neurologiapalstalle? mutta kommentoin silti. Esittämääsi kysymykseen on vaikea saada vastausta. Oireet riippuvat pitkälti siitä, miten pahoja,(kehitystä vahingoittavia)asioita ihminen on lapsuudessaan kokenut.
Fyysinen ja/tai henkinen väkivalta lapsuudessa ei tee kenestäkään ihmisestä tervettä. Myös vanhemman menettäminen tai vanhempien ero voi olla hyvinkin traumaattinen. On yksilöllistä, miten ihmiset suhtautuvat pitkäaikaisiin ristiriitoihin, vastoinkäymisiin ja kriiseihin. Oireita on lukemattomia.
En keksinyt mihin muuallekaan olisin siitä kirjoittanut. Olen kokenut todellista henkistä väkivaltaa lapsuudessa, vanhempani ovat eronneet, ja isäni kuollut. Isä oli mielisairas alkoholisti ja pedofiili ja harrasti insestiä. En tosin tiedä, harrastiko minun kanssani, mutta ainakin esitteli sukupuolielimiään ja puhui mielellään seksistä vaikka olin ala-asteikäinen. Noin 5-6 ensimmäisestä elinvuodestani en muista yhtään mitään. Äitini sen sijaan on täysin terve, vaikkakin myös kokenut hirveää henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Äitin kanssa oli tosi pahoja riitoja joskus, mutta niitä ei enää ole kun muutin pois kotoa. Riidellessä saatoin saada hirveitä raivareita, kerrankin hajotin yhden kaapin oven (lähti saranoilta ja lista halkesi ja meni muutenkin ihan tuusan nuuskaksi) ja saan nykyäänkin, eilen viimeksi. Voisin ihan helposti vaikka hajottaa ikkunan tai jonkun oven tai ihan mitä tahansa, vaikka telkkarin tai tietokoneeni. Psykiatrille menoa olen harkinnut mutta se on ainakin toistaiseksi vielä liian iso kynnys.
Kylläpäs olet kamalia kokenut! Ehdotan sinulle vilpittömästi psykiatrilla käyntiä (aluksi vaikka mielenterveystoimistolla, usein maksuton). Mitä tarkoitat sillä että se on liian suuri kynnys? kun on paha olo, niin nyt jos koskaan kannattaa avata suunsa ja käydä läpi kaikki ongelmat alkupisteestä asti. Se helpottaa, avautumista ei kannata aliarvioida muista se.
Kiitos vastauksesta ja kannustuksesta. Tänään kävin terveyskeskuksessa ja olin jo vähällä mennä mielenterveystoimistoon mutta en kuitenkaan mennyt. Uskon että käyn siellä ajallaan. Niistä asioista on vain niin kovin vaikea puhua kasvotusten jollekin. Tiedän että niitten kaiveleminen on yhtä itkemistä, ja eilenkin kun aloin niitä miettimään niin aloin vaan itkemään hysteerisesti... Se siinä onkin, kun olis jotain "sähköpostiterapiaa" niin olisi huomattavasti helpompi avautua.
Vilkaisepa tukiasema.net -sivuja, jospa sieltä löytyisi apua. Eräs ystäväni, joka yleensä on aina ollut hyvin tasapainoinen ja kyennyt auttamaan muita, käy nykyään psykologin vastaanotolla, kun elämäntilanteessa tuli muutoksia. Minä olen ollut jopa osastohoidossa, tosin ns yleissairaalapsykiatrisella osastolla, jossa on melko hyväkuntoisia potilaita. Se oli todella mielenkiintoista ja opettavaista aikaa. Tutustuin mm nuorehkoon naiseen, jolla samantyyppinen tausta kuin sinulla.
Äläkä turhaan pelkää lääkehoitoakaan. Sen avulla pääsee pahimmasta yli.
Voimia ja rohkeutta sinulle!
Lääkehoitoa en niinkään pelkää, mutta sitä avautumista psykiatrille. Kiitos paljon kannustuksesta, auttaa jo paljon sekin kun saa tänne purkaa itseänsä ja huomaa että on sieluntovereita jotka kannustavat, ja kiitos linkistä jonka laitoit, käyn heti katsomassa. Auringonpaistetta sinulle!