Ahaa! Eli he ovat kuulleet jotain negatiivista itsestään, vaikka he eivät koskaan puhu auktoriteetistaan julkisuudessa. Ei, meitä ei ole kuultu. Tämä on syyrialaisen väestön huolta, jota Ry yhdessä viranomaisten kanssa tyynnyttelee, koska nuorten jengit ja vanhemmat kotona puhuvat sijaishuollon vääryydestä ja muuttuvat levottomiksi. Näin meitä suomalaisiakin huijattiin kertomaan perheestämme ja odottamaan tukea sairauksien tekaisun sijaan.
"Suomi-Syyria -ystävyysseura Ry: Tervetuloa osallistumaan infotilaisuuteen Lastensuojelu Suomessa - Huhujen ja totuuden välissä. Yleisön kysymyksiin ovat vastaamassa lastensuojelun ammattilaiset, poliisi sekä AvunAvain Oyn toimitusjohtaja. Tilaisuus tulkataan arabiaksi. Keskiviikkona 24.5.2023 16-18 Kutojantie 3, Espoo"
Joku kirjoitti: Hei tälläinen kutsu tuli meidän nais-yhdistyksen meiliin ja pyydän jos on halukkaita osallistujia niin nyt pääsette mukaan keskustelemaan. Asetelmana on se, että väitetään maahanmuuttajien levittävän huhuja Lasusta, kun todellisuus on se, että he kokevat todellisia ihmisoikeusrikkomuksia ja syrjintää lasun suunnalta.
Lisäksi meitä vanhempia halutaa aina hajottaa hahteen kategoriaan me (maahanmuuttajat )vastaan te (suom.yhteiskuntaa). Tosiasiassa me maahanmuuttajat ja suomalaiset vanhemmat olemme yhdessä lasun mielettömyyttä vastaan.
Mä uskon, että osa lapsista päätyvät syystäkin kodin ulkopuolelle asumaan mutta toinen osa joutuvat sinne aivan älyttömistä syistä eikä perheille edes aina tarjota heille laillisesti kuuluvat palvelut.
Suomi-Syyria -seuran ja lastensuojelun infotilaisuus 25.4.2023
14
482
Vastaukset
- Anonyymi
Te maahanmuuttajat? Onko Teemu maahanmuuttaja? Oletko kiinalainen vai mistä sinä tänne Suomeen olet eksynyt. Taitaa Meemulla olla napit ottamatta.
- Anonyymi
MIKSI SUOMI EI TUNNE TEITÄ ?
Ei, meitä ei ole kuultu. Tämä on jengiytymisen vastaista työtä. Lastensuojelun huijaus tässä on se, että he eivät kerro, ettei vanhempia integroida ja tueta vaan hylätään. Lastensuojelu teeskentelee hoitavansa sekä integraation, jota se ei tee suomalaisillekaan vanhemmille että kasvatuksen tukemisen.
- Anonyymi
TÄMÄ VÄÄRISTYMÄ ON TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ
EIKÄ TÄMÄ OLE SUOMEN MURESTA - Anonyymi
Onkos lapsellisempaa mieltä, mitä käytätte tunkeutumisessanne.
- Anonyymi
Teemu on tummaihoinen.
- Anonyymi
Keskisarija mukaan ”on aika naurettavaa nyyhkiä, että Suomella olisi jotain kiitollisuudenvelkaa afrikaanoilleh.
- Anonyymi
N'äähän painavat lisää jälkeläistä, joilla tuhoisuuttaan muualle levittävät ja levitäytyvät.
- Anonyymi
Suurin ongelma on islam ja sen mukana tuoma väkivalta ja rikollisuus.
- Anonyymi
Nää on kuules sen luonteisia, jotta islam korostaa sitä ja tukee näitä hyökkäämään suomalaisuuttakin päin, tämä on näissä täysin sisäinen pakkomielle, eivät koskaan tästä tule luopumaan.
SIIS TÄTÄ PIISAA JA PIISAA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nää on kuules sen luonteisia, jotta islam korostaa sitä ja tukee näitä hyökkäämään suomalaisuuttakin päin, tämä on näissä täysin sisäinen pakkomielle, eivät koskaan tästä tule luopumaan.
SIIS TÄTÄ PIISAA JA PIISAANäitten lapset ovat jo täysiä fanatiko, kouluisa tuhote rauhan harmoniannn.
SIELLÄ TÄMÄ PARHAITEN TULEE ESIIN mitä ovat. - Anonyymi
Kyllä tämä porukka luo kokoajan alahiasa esiin ja sillälivun pyrkivät niskamme päälle hyvän hävityksin.
Noitten fanaatisista alah ylistyksistä se luonne ja pyrkimys paistaa esiin.
- nämä on kaikkien katseltavissa youtubessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä porukka luo kokoajan alahiasa esiin ja sillälivun pyrkivät niskamme päälle hyvän hävityksin.
Noitten fanaatisista alah ylistyksistä se luonne ja pyrkimys paistaa esiin.
- nämä on kaikkien katseltavissa youtubessa.Miten kauvan vielä ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30623Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533- 24531
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16502
