Suomi-Syyria -seuran ja lastensuojelun infotilaisuus 25.4.2023

Ahaa! Eli he ovat kuulleet jotain negatiivista itsestään, vaikka he eivät koskaan puhu auktoriteetistaan julkisuudessa. Ei, meitä ei ole kuultu. Tämä on syyrialaisen väestön huolta, jota Ry yhdessä viranomaisten kanssa tyynnyttelee, koska nuorten jengit ja vanhemmat kotona puhuvat sijaishuollon vääryydestä ja muuttuvat levottomiksi. Näin meitä suomalaisiakin huijattiin kertomaan perheestämme ja odottamaan tukea sairauksien tekaisun sijaan.

"Suomi-Syyria -ystävyysseura Ry: Tervetuloa osallistumaan infotilaisuuteen Lastensuojelu Suomessa - Huhujen ja totuuden välissä. Yleisön kysymyksiin ovat vastaamassa lastensuojelun ammattilaiset, poliisi sekä AvunAvain Oyn toimitusjohtaja. Tilaisuus tulkataan arabiaksi. Keskiviikkona 24.5.2023 16-18 Kutojantie 3, Espoo"

Joku kirjoitti: Hei tälläinen kutsu tuli meidän nais-yhdistyksen meiliin ja pyydän jos on halukkaita osallistujia niin nyt pääsette mukaan keskustelemaan. Asetelmana on se, että väitetään maahanmuuttajien levittävän huhuja Lasusta, kun todellisuus on se, että he kokevat todellisia ihmisoikeusrikkomuksia ja syrjintää lasun suunnalta.
Lisäksi meitä vanhempia halutaa aina hajottaa hahteen kategoriaan me (maahanmuuttajat )vastaan te (suom.yhteiskuntaa). Tosiasiassa me maahanmuuttajat ja suomalaiset vanhemmat olemme yhdessä lasun mielettömyyttä vastaan.

Mä uskon, että osa lapsista päätyvät syystäkin kodin ulkopuolelle asumaan mutta toinen osa joutuvat sinne aivan älyttömistä syistä eikä perheille edes aina tarjota heille laillisesti kuuluvat palvelut.

14

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Te maahanmuuttajat? Onko Teemu maahanmuuttaja? Oletko kiinalainen vai mistä sinä tänne Suomeen olet eksynyt. Taitaa Meemulla olla napit ottamatta.

    • Anonyymi

      MIKSI SUOMI EI TUNNE TEITÄ ?

    • Ei, meitä ei ole kuultu. Tämä on jengiytymisen vastaista työtä. Lastensuojelun huijaus tässä on se, että he eivät kerro, ettei vanhempia integroida ja tueta vaan hylätään. Lastensuojelu teeskentelee hoitavansa sekä integraation, jota se ei tee suomalaisillekaan vanhemmille että kasvatuksen tukemisen.

    • Anonyymi

      TÄMÄ VÄÄRISTYMÄ ON TÄYSIN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ

      EIKÄ TÄMÄ OLE SUOMEN MURESTA

    • Anonyymi

      Onkos lapsellisempaa mieltä, mitä käytätte tunkeutumisessanne.

    • Anonyymi

      Teemu on tummaihoinen.

    • Anonyymi

      Keskisarija mukaan ”on aika naurettavaa nyyhkiä, että Suomella olisi jotain kiitollisuudenvelkaa afrikaanoilleh.

    • Anonyymi

      N'äähän painavat lisää jälkeläistä, joilla tuhoisuuttaan muualle levittävät ja levitäytyvät.

    • Anonyymi

      Suurin ongelma on islam ja sen mukana tuoma väkivalta ja rikollisuus.

      • Anonyymi

        Nää on kuules sen luonteisia, jotta islam korostaa sitä ja tukee näitä hyökkäämään suomalaisuuttakin päin, tämä on näissä täysin sisäinen pakkomielle, eivät koskaan tästä tule luopumaan.

        SIIS TÄTÄ PIISAA JA PIISAA


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nää on kuules sen luonteisia, jotta islam korostaa sitä ja tukee näitä hyökkäämään suomalaisuuttakin päin, tämä on näissä täysin sisäinen pakkomielle, eivät koskaan tästä tule luopumaan.

        SIIS TÄTÄ PIISAA JA PIISAA

        Näitten lapset ovat jo täysiä fanatiko, kouluisa tuhote rauhan harmoniannn.

        SIELLÄ TÄMÄ PARHAITEN TULEE ESIIN mitä ovat.


      • Anonyymi

        Kyllä tämä porukka luo kokoajan alahiasa esiin ja sillälivun pyrkivät niskamme päälle hyvän hävityksin.

        Noitten fanaatisista alah ylistyksistä se luonne ja pyrkimys paistaa esiin.
        - nämä on kaikkien katseltavissa youtubessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tämä porukka luo kokoajan alahiasa esiin ja sillälivun pyrkivät niskamme päälle hyvän hävityksin.

        Noitten fanaatisista alah ylistyksistä se luonne ja pyrkimys paistaa esiin.
        - nämä on kaikkien katseltavissa youtubessa.

        Miten kauvan vielä ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      113
      3765
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      45
      3270
    3. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      25
      2590
    4. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      198
      2432
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      22
      2369
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      35
      1596
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      103
      1379
    8. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      1290
    9. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1270
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      71
      1128
    Aihe