Näin unta, että katselin, kuinka suuri kerrostalo paloi. Tiesin unessa, että talo ei palanut oikeasti, sillä se oli ikäänkun elokuvan lavaste - ikäänkuin talon kuori olisi palanut, mutta ei itse talo. Ehkä sitä kuvattiin elokuvaan tms.
Katselin kuinka tuli söi taloa kauttaaltaan. Tunsin valtavaa helpostusta mielessäni.
Ajattelin, että kuika paljon pahaa tuo talo pitää sisällään ja nyt se palaa, tuli hävittää kaiken pahan. Tunnelma oli erittäin helpottunut.
Sitten olinkin jo ottamassa ruokaa buffet pöydästä, ilmeisesti tähän juttuun liittyen oli ruokailu isommallekin porukalle. Valitsin ruuaksi kuhaa ja jonkin piirakan tai leivän. Siihen uni loppui. Koko unen ajan oli hyvä olo.
Tulipalo - lavastetalo paloi
3
262
Vastaukset
- Anonyymi
Kerrostalo voi merkitä jonkinlaista verkostoa tai sidosryhmiä, jotain mitä olet ehkä myös mielessäsi rakentanut jjostain asiasta etc. Kulissi on kulissi, ehkä et tunne että siinä mitä kerrostalo edusti olisi ollut mitään aitoa. Tuo elokuvamainen kohtauskin voi viitata siihen, epäaitouteen jossain elämänalueella. Tai ehkä tunnet olosi siinä sivustakatsojaksi.Tulipalo vaikka traumaattinen onkin niin merkitsee myös uutta kasvua jollain elämänalueella. Ruokailu muiden kanssa on arvojen ja tarpeiden tyydyttämistä. Buffetti voi liittyä että teet valinnat itse etkä välttämättä sitoudu johonkin ennalta päätettyyn. Kalan syöminen on yleensä hyvä enne unessa,
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17859515b
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Kiitos, löydän tästä tulkinnasta monta yhteyttä omaan elämäntilanteeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252154Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921965Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881941MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131643Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241537Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4901511Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11494Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491310Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761188Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351169