Todellinen herttuatar Meghan

Anonyymi-ap

Kun nyt prinssi Harry on ryvettänyt itse itsensä monissa kohuissa kuninkaallisena ja ihmisenä, niin kaiken taustalla saattaa olla hänen oma vaimonsa Meghan Markle. Tässä kaikki negatiivinen, jonka olen lukenut hänestä amerikkalaisista ja englantilaisista uutisista. Meghan oli asunut kouluikäisenä tyttönä oman isänsä luona ja tämä oli auttanut häntä paljon läksyissä. Meghan oli kuitenkin täysin yllättäen itse katkaissut välinsä kokonaan omaan isäänsä. Meghanin isä sanoi, ettei Meghan kykene tuntemaan yhtään empatiaa eikä häpeää omista teoistaan. Kun Meghan oli vielä kuninkaallisessa hovissa, hän oli käyttäytynyt erittäin huonosti palvelijoita kohtaan: Hän oli tiuskinut, ollut ilkeä ja jopa itkettänyt joitakin palvelijoita niin paljon, että muutamat heistä jopa itse irtisanoutuivat työstään, vaikka olivat pitkään olleet hovissa töissä. Kuningatar Elisabeth käynnisti tästä asiasta tutkinnan vielä eläessään.
Meghan sanoi jossain haastattelussa, että ei tiennyt, että kuninkaalliset ovat niin muodollisia, mutta kyllä kaikki ihmiset tietävät, että kuninkaallisten kuuluu käyttäytyä muodollisesti julkisuudessa ainakin vieraiden ihmisten kanssa. Meghan kertoi myös, että hän halusi kerran lainata huulikiiltoa prinsessa Catherinelta, muttei tämä olisi halunnut lainata omaa huulikiiltoaan Meghanille ainakaan aluksi. Minäkään en haluaisi lainata omaa huulikiiltoa tai huulipunaa kenellekään, sillä me eletään vielä korona aikaa ja onhan olemassa huuliherpestäkin. Meghan antoi kuvat itseään patikkaretkellä olleessaan, ja hän oli käyttänyt siellä satojen tuhansien arvoisia koruja, joista osa oli prinsessa Dianan aikoinaan omistamia ja ilmeisesti korut oli annettu hänen pojilleen Williamille ja Harrylle hänen kuolemansa jälkeen. On ihan älytöntä käyttää arvokkaita koruja jollakin patikkaretkellä, sellainen on vain jonkinlaista näyttämisen tarvetta. Jossakin naistenlehdessä arvuuteltiin onko Meghan uhri vai käärme ja minä olen alkanut kallistua siihen, että Meghan on käärme. Hän haluaa pistää kaiken rahaksi Harryn kustannuksella, myydä kohuhaastatteluja amerikkalaisille medioille, hän sai Harryn julkaisemaan Varamies kirjan ja ehkä tulee vielä Meghanilta jonkinlainen paljastuskirja... Harry ja Meghan eivät voi odottaa mitään suhteiden lämpenemistä kuninkaallista perhettä kohtaan, elleivät he itse lopeta heidän arvosteluaan ja haukkumistaan jatkuvasti julkisuudessa.

58

808

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samoin ajattelen minäkin nykyään. Alussa tykkäsin Meghanista tosi paljon. Yritin vielä ymmärtää niitä ensimmäisiä kummallisia tempauksia ja puheita. Mutta mitä enemmän tietoa tulee, sitä vähemmän hänestä pidän.

      Netistä löytyy myös pätkä, jossa Meghan ennen Harryyn tutustumistaan nöyryyttää erästä toimittajaa jossain tilaisuudessa. Hirveätä katsottavaa! Siinä näkyy hänen todellinen minänsä. Haastattelijan huomio herpaantuu pariksi sekunniksi kesken Meghanin puhetulvan, ja siitäkös Meghan vetää herneet todella syvälle. Siinä kameroiden edessä alkaa tosi ivalliseksi ja nappaa jopa toimittajan kortit käteensä alkaen halventavasti lukea niitä ääneen. Haastattelija aivan nolattuna jotain yrittää änkyttää siinä.

      • Anonyymi

        Eikö joku oikein käsitä että Meghan ei eikä harrykaan halua suhteiden kovasti lämpiävän
        Harry on sanonut haluavansa perheen ei instituutiota
        Kylläkin perhe otti Harryn lämpimästi vastaan mikä oli kirkossa nähtävillä
        Kate on seuraavana vuorossa
        Ensin haukuttiin Meghan
        Katehan käyttäytyi Camillaa kohtaan todella epäkunnioittavasti
        Camilla on joutunut ojentamaan jo muutamaan kertaan prinsessaa joka leikkii kuningatarta kun hän selkänsä kääntää
        Myös suurta ihmetystä on aiheuttanut Wiliamin puheet tilaisuuksissa
        Ei sanaakaan äitipuolesta
        Törkeää

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🔞 ­N­­y­m­­f­­­o­­m­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17859842h

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Ostanut itselleen taas feministipalkinnon. Kuulemma luki lapsena jotain feministilehteä. Thomas oli sitten ilmeisesti tilannut sen. Tiskivesimainosta ei viitsinyt enää mainita. Outoa että muista naisista valehtelu on nykyään palkitsemisen arvoista mutta saahan joku sanna marinkin kunniatohtorin palkinnon.

      • Anonyymi

        Tuota palkintoa ei saa ihan kuka tahansa
        Ottakaa nyt hyvät ihmiset edes vähän selvää asioista
        Siihen on faktat

        Tietoa, roskalehdistäkö niitä luette

      • Anonyymi

        Mitä valheita ? Älyttömiä väitteitä , jotkut uskovat juoruihin

        Kuningaaliset eivät vastanneet niihin millään lailla , eivät uskalla , he voivat jos haluavat se ei ole kiellettyä
        Älä koskaan valita, älä koskaan selitä' todella tarkoittaa
        Heitä ei velvoita hiljaiseksi mikään tuo motto pelastaa kun on tehty mitä on tehty

      • Anonyymi

        Eipä ole ostettavissa , palkinto on erittäin arvokas , siihen täytyy olla näyttöä
        Palkinon saajt ovat tehneet vuosia työtä nuorten tyttöjen , naisten tasaarvon, oikeudenmukaisuuden , rasismin ym väärinkohtelun ym
        Meghan on tehnyt tuon kaiken eteen jo ennen Harrya vuosia työtä ja saanut myös tuloksia .
        Osallistunut jo alkuvuosina hyväntekeväisyyteen eikä pikku rahalla , hän on ollut erittäin varakas myös kuuluisa
        Ja silloinkos nämä puoli sisatet ja isä rupesivat rahaa kärttämään ! Melko vieraat ihmiset
        Onhan noita sanomiaan he anteeksi pyytäneet ja kun Meghan ei ole niihin reakoinut on aloitettu uusi solvaaminen , ikävä kyllä esm puolisisar tienaa niillä miljoonia
        Uskon vahvasti siihen että joskus ihmisille selviää se kuka on ollut oikeassa hovista ei uskalleta kommentoida
        No, he ovat muutenkin voimakkaasti menettäneet arvoaan
        Omaa syytä kylläkin

    • Anonyymi

      Joku oli osuvasti kommentoinut, että oikeat kuninkaalliset käyvät juhlatilaisuuksissa jakamassa palkintoja ja arvonimiä vuosikymmenestä toiseen. Tämä pyrkyri juoksee vastaanottamassa kaiken maailman ”palkintoja”, joista kukaan ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan.

      Tässä olisi hyvä parodian aihe. Vaikka South Parkille. Meghan juoksemassa vastaanottamaan mitä mielikuvituksellisimpia palkintoja kaikilta vasta perustetuilta feikkiyhdistyksiltä,

      • Anonyymi

        Äärimmäisen hyvä huomio että aidot kuninkaalliset jakavat palkintoja ja huomionosoituksia muille. Ja totta South Park saisi tehdä jatko-osan sille heidän Meghan ja prinssi jaksolleen.

      • Anonyymi

        Meghanin saama palkinto on yksi Maailman arvostetuimmista , se mitä hän on tehnyt sen eteen on näkyvää
        Kuuluu jo sivistykseen tietää tälläiset
        Esm
        Hillary Clinton on tämän saanut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärimmäisen hyvä huomio että aidot kuninkaalliset jakavat palkintoja ja huomionosoituksia muille. Ja totta South Park saisi tehdä jatko-osan sille heidän Meghan ja prinssi jaksolleen.

        Olihan siinä Ellukin , esitettiin pierevänä kuningattarena

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meghanin saama palkinto on yksi Maailman arvostetuimmista , se mitä hän on tehnyt sen eteen on näkyvää
        Kuuluu jo sivistykseen tietää tälläiset
        Esm
        Hillary Clinton on tämän saanut

        Valehtelemalla niitä ilmeisesti saa. Tuskin rouva itse käsiään likaa. Siellä on kaikenmaailmannsatunikkarit palkattuna kertomassa rouvan urotöistään.
        Tosi huonoa esimerkkiä näyttää nuorille tytöille siitä miten kiivetä "ryysyistä rikkauksiin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärimmäisen hyvä huomio että aidot kuninkaalliset jakavat palkintoja ja huomionosoituksia muille. Ja totta South Park saisi tehdä jatko-osan sille heidän Meghan ja prinssi jaksolleen.

        Myös kuningaaliset voivat saada näitä palkintoja , jos siihen on edellytykset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kuningaaliset voivat saada näitä palkintoja , jos siihen on edellytykset

        Jos ajatuksena on, että kuninkaalliset havittelisivat ja ottaisivat itse vastaan jotain palkintoja, ei ymmärrä kuninkaallisuudesta hölkäsen pöläystäkään. Kuninkaallisuus itsessään on jo arvo, jonka kanssa ei sovi yhteen tuollainen kaikenmaailman pilipali-palkintojen vastaanottaminen.

        Niinkuin Meghankaan ei edelleenkään näytä ymmärtävän. Meghan on niin sivistymätön, että sekoittaa kuninkaalliset ja kohujulkkikset. Todellisuudessa mikään ei voisi olla kauempana toisistaan.

        Kiinnostavaa on tulevaisuudessa nähdä, sitten kun Harry ja Meghan eroavat, että onnistuuko Harry vielä saamaan takaisin edes osan siitä kunnioituksesta, jonka hän nyt on heittänyt likasankoon. Sekoilemalla päättömästi tuon naisensa kanssa. Onhan Harry kuitenkin syntyjään prinssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös kuningaaliset voivat saada näitä palkintoja , jos siihen on edellytykset

        No ei todellakaan kuninkaallisia palkita, se katsottaisiin lahjonnaksi. Markle lovebombbasi tuota Gloriaa, vanhaa feministiä, sai siitä hyvästä palkinnon ja seuraavaksi Gloriaa odottaa samanlainen kohtalo kuin kaikkia niitä lukuisia edellisiä lovebombin kokeneita eli hylkääminen.

        Juuri näin! Tuo kyseinen Gloria on 89-vuotias. Ja vanhuus tarkoittaa LA:ssa unohdetuksi ja merkityksettömäksi tulemista. Oli varmaan ihastuksissaan, kun joku vielä huomasi hänet, todennäköisesti uskoi Meghanin vilpittömyyteen. Hänkin tulee karvaasti vielä kokemaan saman, mitä muutkin Meghanin ex-ystävät, näin on luultavaa.

    • Anonyymi

      Made in Chelsea -tähti avautui haastattelussa, että Meghan Markle hakeutui hänen ystäväkseen ja oli ensi oikein ihana. Sitten Meghan alkoi deittailla Harrya. MiC -tähti lähetti viestin entiseen tapaan, mutta Meghanilta tulikin takaisin vain ”Nyt voi painua hiiteen” -tyyppinen viesti takaisin. Se ystävyyskin päättyi sitten siihen. Kuten NIIN moni muukin ihmissuhde Meghanin elämässä. Esim. molempien häiden aikaiset bestikset/kaasot on Meghan hylännyt kuin nallit kalliolle. Puhumattakaan kaikista sukulaisista äidin ja isän puolella.

      • Anonyymi

        Joo, tosi feministipalkittu joka käyttää naisia hyväkseen ja vielä haukkuu niitä jotka eivät voi puolustautua. The Murklet lähtivät muuten keltaisessa taksissa pois tuolta tilaisuudesta. Hetzin autovuokraamo oli lainannut niille suvit joilla lähtivät kulman taakse josta hyppäsivät keltaiseen taksiin. On siinä kuninkaallinen alistettu nyt autovuokraamon mainospojaksi. Harry myös hävisi oikeudenkäynnin jossa vaati itselleen turvallisuuspalveluja scotland yardilta.

      • Anonyymi

        Taas yksi uusi esimerkki (niitä jo valmiiksi lukemattomia) siitä kuinka Meghan käyttää ihmisiä hyväkseen että pääsee itse kiipeämään itse kohti tavoitettaan ja sitten kun heistä ei ole enää hyötyä niin hän hylkää heidät ilman sääliä.

        Lisäksi kaikenmaailman hölynpöly-feministiyhdistykset vielä ojentelevat hänelle palkintoja moisesta toiminnasta jatkuvalla syötöllä. Eikö me naiset muka parempaan pystytä? Eikö löydy palkittavaksi sellaisia vahvoja naisia, jotka olisivat hyviä ihmisiä?

      • Anonyymi

        Ettei vain ois kateus iskenyt näihin naisiin .hihiii
        Ihmisiä tulee ja menee

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei vain ois kateus iskenyt näihin naisiin .hihiii
        Ihmisiä tulee ja menee

        Murkis käyttää ihmisiä hyväkseen. Ne ovat vain välineitä kuten oma faijansakin. Nyt on kuulemma kaksi tuntia ajettu näitä takaa keskellä nöw yörkiä. Sopivasti juuri kun Härryn oikeusjuttu kaatui ettei saa suojelua. Kuinka yllättävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäksi kaikenmaailman hölynpöly-feministiyhdistykset vielä ojentelevat hänelle palkintoja moisesta toiminnasta jatkuvalla syötöllä. Eikö me naiset muka parempaan pystytä? Eikö löydy palkittavaksi sellaisia vahvoja naisia, jotka olisivat hyviä ihmisiä?

        Tuossa palkinnossa on muustakin kyse kuin Feminististä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Murkis käyttää ihmisiä hyväkseen. Ne ovat vain välineitä kuten oma faijansakin. Nyt on kuulemma kaksi tuntia ajettu näitä takaa keskellä nöw yörkiä. Sopivasti juuri kun Härryn oikeusjuttu kaatui ettei saa suojelua. Kuinka yllättävää.

        "Tämä säälimätön takaa-ajo, joka kesti yli kaksi tuntia, johti useisiin läheisiin törmäyksiin, joihin osallistuivat muut tiellä olevat kuljettajat, jalankulkijat ja kaksi NYPD:n (New York Police Department) poliisia", tiedottaja sanoi.

        Poliisi päälikkö joka ratkaisi tuon päätöksen
        Hän ylitti valtuutensa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä säälimätön takaa-ajo, joka kesti yli kaksi tuntia, johti useisiin läheisiin törmäyksiin, joihin osallistuivat muut tiellä olevat kuljettajat, jalankulkijat ja kaksi NYPD:n (New York Police Department) poliisia", tiedottaja sanoi.

        Kuka taas laittoi tiedottajalle sanat suuhun? Taksikuski kertoi totuuden. Ei ollut mitään tuntien takaa-ajoa eikä vaaratilanteita. Keksittyä draamaa taas.
        Sellainen takaa-ajo suurkaupungissa onnistuu kuulemma ainoastaan elokuvissa. Ehkä näyttilijätar sai jonkin takauman jostain roolistaan.
        Toisekseen ei Meghania tarvitse jahdata saadakseen kuvia. Sehän tilaa itse psparazzit paikalle vaikka lenkkipolulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas yksi uusi esimerkki (niitä jo valmiiksi lukemattomia) siitä kuinka Meghan käyttää ihmisiä hyväkseen että pääsee itse kiipeämään itse kohti tavoitettaan ja sitten kun heistä ei ole enää hyötyä niin hän hylkää heidät ilman sääliä.

        Mitäs jos jotkut ystävistä ovatkin paskiaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka taas laittoi tiedottajalle sanat suuhun? Taksikuski kertoi totuuden. Ei ollut mitään tuntien takaa-ajoa eikä vaaratilanteita. Keksittyä draamaa taas.
        Sellainen takaa-ajo suurkaupungissa onnistuu kuulemma ainoastaan elokuvissa. Ehkä näyttilijätar sai jonkin takauman jostain roolistaan.
        Toisekseen ei Meghania tarvitse jahdata saadakseen kuvia. Sehän tilaa itse psparazzit paikalle vaikka lenkkipolulle.

        Taksin kuljetta kertoi totuuden , mutta Meghan , Harry ja Doria lähtivät toisella autolla tilaisuudesta jota heitä lähtikin kuvaajat seuraamaan , tilanteessa oli useita vaaratilanteita tässä oli mukana kaksi poliisia
        Tilanne oli kaaottinen . Tästähän ei kuljettaja tiennyt mitään ! Hän kertoi oman kuljetuksensa kokemukset hakiessaan piliisilaitokselta kolmikon johon hakua ennen kolmikko oli ohjattu .
        Taksin lähtiessä heitä myös seurattiin
        Silloinkin oli poliiseja mukana saattaen heidät määrättyyn osoitteeseen , tämä taksin kyyti oli rauhallisampaa .
        Mitään järkeä ei ole tuollaisessa takaaajossa
        .eikä ahdistelussa
        Jokaisella ihmisellä on oikeus kulkea rauhassa ja turvallisesti

        Koko tilanne oli etukäteen lavastettu. New Yorkin poliisi, pormestari, taksinkuljettaja ja silminnäkijät ovat antaneet lausuntoja. Joissa selkeästi avataan, ettei mistään oikeasti vaarallisesta ja dramaattisesta ollut kyse.

        Myös paparazzien taholta on jo kuulunut, että heille annettiin vinkki. Vinkin mukaan heille tarjoutuu mahis ottaa kuvia heti tilaisuuden ovelta ja sen jälkeen illalliselta, jonne pariskunta suuntaa. Siksi paparazzit heitä seurasivat. Eikä ole vaikea arvata, mistä vinkki oli tullut.

        Meghanin järjestämä juttu. Kutsui taas paparazzit paikalle. Pelotteleeko näillä tempuillaan Harryn sekoamaan täysin?
        Harry varmaan pelkäsi kuolevansa äitinsä tavoin. Narttu kyllä hymyili leveästi autossa. Mikä on hänen tavoitteensa? Harry pelkää jo omaa varjoaankin. Huumeet myös tuovat hetken helpotuksen. Mutta jatkuva pelko yllyttää helpoimpaan ratkaisuun. Ajaako Harrya tekemään itsemurhan?

    • Anonyymi

      New yorkin pormestari sanoo että hänen on vaikea uskoa että näitä olisi keskellä new yorkia ajettu takaa kaksi tuntia. pormestari on musta mies.

      • Anonyymi

        Juu juu

    • Anonyymi

      Taksikuskin lausunto:
      En sanoisi sitä jahtaamiseksi, En kokenut olevani vaarassa.se ei ollut kuten elokuvissa. He olivat hiljaa ja näyttivät säikähtäneiltä, mutta tämä on New York. täällä on turvallista.

      Sukcharn Singh

    • Anonyymi

      Poliisi lausunnon mukaan kuvaajia oli kohteessa eli Hertzin tiloissa mutta mitään ei tapahtunut, ei onnettomuuksia tms vaaratilanteita.Murkis taas valehteli tapansa mukaan. Haluaa varmaan tehdä Harrystä hullun.

    • Anonyymi

      Nämä kaksi idioottia menivät mustasta isosta autosta jossa on ikkunat pimennetty jostain syystä taksiin ja suuttuivat kun kuvattiin. Nyt väittävät että menivät taksiin panssarimersusta koska paparatsit jahtasivat. Mikä järki. Kuulemma taloonkin oli joku stalkkeri yrittänyt murtautua. Varmaan harry kännipäissään heh heh.

      • Anonyymi

        Yrittävätkö toisintoa Dianan jahtaamisesta. Varma julkisuus ja uhriutuminen pitkäksi aikaa. Käsikirjoitus Meghan, ohjaaja Meghan, pääsosassa Meghan, sivupääosassa Harry.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittävätkö toisintoa Dianan jahtaamisesta. Varma julkisuus ja uhriutuminen pitkäksi aikaa. Käsikirjoitus Meghan, ohjaaja Meghan, pääsosassa Meghan, sivupääosassa Harry.

        Naulan kantaan! Heitä kuljettanut taksikuski antoi lausunnon, ettei kutsuisi tapahtumaa takaa-ajoksi. New Yorkin tummaihoinen pormestari antoi heti lausunnon, että ei ole lainkaan uskottavaa, että New Yorkissa tapahtuisi kahden tunnin takaa-ajo.

        Nyt julkaistut kuvat ”takaa-ajosta” ovat surkuhupaisia. Meghan hymyilee kuvissa voitonriemuisena auton takapenkillä.

        New Yorkilainen turvallisuusvastaava kutsui pariskunnan väitteitä tilanteesta sanalla made-up-drama.

        Naurettava veto heiltä tehdä tällainen lavastusyritelmä Dianan vuoden 1997 Pariisin tapahtumista. Jos vielä tämän jälkeenkin joku heidät ottaa vakavissaan, niin korkeintaan voi olla kyse litteän maan salaliittoteoreetikoista, joille aivan kaikki potaska menee läpi :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittävätkö toisintoa Dianan jahtaamisesta. Varma julkisuus ja uhriutuminen pitkäksi aikaa. Käsikirjoitus Meghan, ohjaaja Meghan, pääsosassa Meghan, sivupääosassa Harry.

        Juuri tätä ajoivat itse takaa. Ei tule megusta Dianaa ei sitten millään matkimisella. Minkään median ei pitäisi mitenkään huomioida näitä Meganin metkuja. Vaiettaisi heistä täysin. Niin nähtäisiin mihin temppuihin olisivat valmiita julkisuudessa pysyäkseen.
        Voiko joku palkollisistaan hakea heidän puolestaan lähestymiskieltoa? toimittajille?

      • Anonyymi

        Ei tummennettujien lasien läpi voi kuvata herttuataren upeaa hymyä ja koruja. Elisabetin hautajaisissakin turvamiesten kauhuksi avasi auton luodinkestävän ikkunan että paprazzit saivat parempia kuvia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri tätä ajoivat itse takaa. Ei tule megusta Dianaa ei sitten millään matkimisella. Minkään median ei pitäisi mitenkään huomioida näitä Meganin metkuja. Vaiettaisi heistä täysin. Niin nähtäisiin mihin temppuihin olisivat valmiita julkisuudessa pysyäkseen.
        Voiko joku palkollisistaan hakea heidän puolestaan lähestymiskieltoa? toimittajille?

        Niin samaa mieltä! Jatkuva valehteleminen ei ole tervettä. Heistä kirjoittaminen pitäisi lopettaa kokonaan.

    • Anonyymi

      Harry ja Meghan olivat kotona 20 minuutin päästä lähtiessään tapahtumasta sanoo NYPD poliisin tiedottaja. Nämä kaksi valehteli nyt jo poliisistakin.
      Harry ja Meghan: paparatsit ajoivat meitä takaa ja mukana oli poliisejakin ja sivulliset joutuivat vaaraan. Takaa-ajo kesti kaksi tuntia.
      Paparatzitoimisto jota meghankin käyttää säännöllisesti:
      Olemme saaneet materiaalia tapahtumasta, jossa paparatzimme olivat mukana.Kolme heistä oli autossa ja yksi polkupyörällä. Materiaalin mukaan taksissa istuva Markle jopa hymyile kuvaajillemme. Valokuvaajat kertoivat että yksi Marklen seurueeseen kuulunut turvapalvelun auto ajoi piittaamattomasti. Auto blokkasi teitä ja yhdessä kuvassa/videossa poliisi puuttui siihen. Meidän mukaamme mitään vaaraa ei kuvaamisesta ollut ja materiaali todistaa sen.

    • Anonyymi

      Poliisi pyytänyt Harryn puhelimessa olevan videon itselleen. Taksissa on myös sisäpuhenauhoitus. Toivottavasti nämä kaksi jää nyt lopulta kiinni ja saavat syytteen kusetuksesta. Mistä ei olisi valehdeltu, aivan kaikesta.

    • Anonyymi

      Heidän toiminta on nyt juuri sellaista kuin aiemminkin on ollut kohujulkkikseksi (=roskajulkkikseksi) pyrkivillä. Skandaaleita ja kohuja suurilla otsikoilla. Tähän on tuotu mukaan tuo irvokas Diana-twist. Todella noloa touhua!

      Prinssi Harry oli ennen suuresti kunnioitettu kuninkaallisen perheen jäsen. Nyt hän Meghanin myötä on jatkuvissa oikeusjutuissa ja skandaaliotsikoissa. Enää puuttuu arkaluontoisen makuuhuonevideon vuotaminen julkisuuteen a la Kardashianit. Kaipa sekin kohta tapahtuu.

    • Anonyymi

      Murkle haluaa uusia Diana accidentin. Ilmeisesti haluaa tehdä Harrystä hullun, meinaan seinähullun. Diana nimittäin vaihtoi myös autoa ennen kohtalokasta tunneliin ajoa.

      • Anonyymi

        Ruumiilla ratsastaja ja rahastaja. Mä luulen että jos Diana olisi ollut elossa kun Markle ilmestyi hoviin niin ei olisi kauaa Harrya msnipuloinut vaan lentänyt pihalle.
        Diana sentään rakasti Harrya eikä olisi tällaista kohtelua sallinut.

        Eikö sattunut yhtään tunnelia pakomatkalle? Ei mennyt oikein käsikirjoituksen mukaan.

    • Anonyymi

      Murkilehan väitti muuten että torontossa asuessaan hänen kämppäänsä yritettiin tunkeutua. Toronton poliisi sanoi väitteitä epätodeksi. Sen jälkeen Harry julkaisi lausunnon medialle Murkileen suojelemisesta. Ei pääse toimintamalleistaan eroon ja jotkut vielä uskovat siihen. Iltasanomissa oli juttu tästä Johanna Mölleristä joka tapatti vanhempansa, tai toinen taisi jäädä eloon ja entisen ukkonsa. Psykiatritkin sanoivat että menivät naisen koukkuun, oli viehättävä ja naisellinen. Ehkä näillä on jotain samankaltaisia piirteitä. Johannankin olisi kannattanut pokata joku iso kiho.

    • Anonyymi

      Harry majailee välillä hotellissa ja välillä bungalowissa eikä siis ole himassa vaikka luulisi että saisi olla rauhassa jossain niissä 16 makuuhuoneessa?

      • Anonyymi

        Jos sillä on pössytely huone hotellissa? käy siellä rentoutumassa.

    • Anonyymi

      Median mukaan yrittivät saada 6000 dollarin Carly hotellin sviitistä alennusta. Hotsla ei suostunut joten joutuivat yöpymään ystävänsä luona Yrittivät harhautta paparaatseja jotta ystävän luona yöpyminen ei olisi paljastunut.

    • Anonyymi

      Nyt vaativat papratsien takaa-ajon aikana ottamia kuvia itselleen. Pelkäävät kuvien ja videoiden julkaisua koska ne todistavat heidän valehdelleen ja liioitelleen.
      Mutta valheet lähtevät kuten vesi hanhen selästä kun kertovat etteivät itse vaan heidän tiedottaja liioitteli. Mikä hurlum hei pariskunta.

      • Anonyymi

        Paparazzi-toimiston vastaus pariskunnan vaatimukseen oli huippu! Niin ironinen ja tyhjentävä! Siitäkin näkyi, ettei pariskuntaa enää todellakaan oteta tosissaan. Eivätkö ole tajunneet, että valheista jää aina lopulta kiinni!

    • Anonyymi

      Amerikkalaiset laajalti vertaavat tätä Harryn ja Meghanin viimeisintä uhriutumista paparazzien takaa-ajosta Jussie Smollet -tapaukseen. Viime päivät amerikkalaiset ovat repineet huumoria tästä ja väsänneet meemejä ja pilakuvia, joissa on Harryn ja Meghanin vartaloihin liitetty Jussie Smollettin pää.

    • Anonyymi

      Jopa Oprahin paras kaveri Gayle King siteerasi ohjelmassaan poliisia, ettei kyseinen paparazzien ”takaa-ajo” ei ollut niin paha kuin mitä Meghan ja Harry väittävät.

      Hauskin on se meemi, jossa on pariskunnan kuva South Park -jaksosta. Alla lukee, että Harrylla ja Meghanilla oli lähes katastrofaalinen takaa-ajo paparazzien kanssa New Yorkissa. Paparazzeilta kesti yli kaksi tuntia karistaa pariskunta kannoiltaan. :D :D

      • Anonyymi

        Aamun naurut! Tuo oli hyvä lohkaisu.

    • Anonyymi

      Tänään on taas gaala, joku naisgaala, josta mörkile ja patjapoika hakevat palkinnon puheohjelmastaan. saa nähdä onko henkivartijan solmio taas samaa väriä kuin mörkileen asu.

      • Anonyymi

        Ei voi olla totta! Taasko Meghan ottaa vastaan jonkun naurettavan pilipalipalkinnon! Kuinka mones tämä nyt jo on sen jälkeen, kun on mennyt Harryn kanssa naimisiin? Eikö naisilla Amerikassa ole mitään muuta tekemistä kuin järjestää jotain tilaisuuksia, joissa ojennetaan erimuotoisia pokaaleja julkisuuden henkilöille!

        MITÄ hyötyä tuollaisista jokaviikkoisista pokaaleista on yhtään kenellekään! Palkinnothan menettää täydellisesti arvonsa kohta, jos niitä jaellaan ihan kenelle vaan jatkuvalla syötöllä. Aivan järjetöntä!

    • Anonyymi

      Harry hävisi juttunsa Home Officea vastaan. Tuomari sanoi päätöksessään että mikäli rikkaat saisivat ostaa palveluita poliisilta asettaisi se ihmiset eriarvoiseen asemaan yhteiskunnassa. Harry oli muuten tittelissään käyttänyt Home Officea vastaan merkintää HRH eli His Royal Highness .. eli sitä mitä hän lupasi olla käyttämättä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2620
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      89
      1966
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1501
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1038
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      923
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe