Kenestä seuraava Suomen presidentti?

Anonyymi-ap

Taas on Pekka Haavisto suosituin ehdokas. On miehellä kova hinku presidentiksi kun on ilmoittautunut ehdokkaaksi jo kolmatta kertaa. Presidentin henkilöyttä pitää tarkistella monelta kantilta. Tänä päivänä odotetaan korkeakoulututkintoa, Haavisto on pelkkä ylioppilas. Toisekseen presidentiltä odoteaan edustustilaisuuksia puolison kanssa. Edustaisiko Antonio itsenäisyyspäivän juhlissa Pekan vierellä kättelemässä? Epäilen että vanhemmat ihmiset hyväksyisivät ulkomaalaissyntyistä huomattavasti nuorempaa homopuolisoa presidentin puolisoksi.
Antonio asumassa presidentinlinnassa kirvoittaisi takuulla ilkeämielisten kielenkannat. Media tietenkin nauttisi kum saisi revitellä kaikenlaista juttua!

Media moittii Rehniä harmaaksi ja karismaa vailla olevaksi ja liian virkamiesmäiseksi. Mielestäni Rehn on virkamiesmäisyydessään seksikäs! Presidentin täytyy olla kunnioitusta herättävä ja vähän arvoituksellinen kun ei ole jatkuvasti revittelemässä.
Vaikka keskustan suosio on alamaissa mutta nehän on henkilövaalit eikä puoluevaalit.
Tässä oli mun avaus ehdokkaista. Jos Rehn ei ilmoittautuisi ehdokkaaksi , en ehkä äänestäisi ollenkaan🤔

54

800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukan on kokoomuksen ehdokas ? Petteri kuitenkin näkee itsensä jo pressana.

      • Anonyymi

        Paras kokoomuksen ehdokas olisi Alexander Stubb. 55- vuotias ja hyväkuntoinen, urheilee ja terveelliset elämäntavat. Täysin ylivertainen kansainväliseltä koulutukseltaan ja työkokemukseltaan sekä kielitaidoltaan ihan kehen hyvänsä pressarehdokkaakseen verrattanuna. Lisätietoja voi lukea vaikka wikipediasta niin halutessaan. Haavisto - juna meni jo. Rehn - kuiva byrokraatti, ehdoton ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras kokoomuksen ehdokas olisi Alexander Stubb. 55- vuotias ja hyväkuntoinen, urheilee ja terveelliset elämäntavat. Täysin ylivertainen kansainväliseltä koulutukseltaan ja työkokemukseltaan sekä kielitaidoltaan ihan kehen hyvänsä pressarehdokkaakseen verrattanuna. Lisätietoja voi lukea vaikka wikipediasta niin halutessaan. Haavisto - juna meni jo. Rehn - kuiva byrokraatti, ehdoton ei.

        Samaa mieltä, Stubb hyvä ehdokas, vaan eipä ole nimeä jostain syystä näkynyt suosikkilistalla. Saiskohan Kokoomus sen Aaltolan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, Stubb hyvä ehdokas, vaan eipä ole nimeä jostain syystä näkynyt suosikkilistalla. Saiskohan Kokoomus sen Aaltolan?

        Vaikea sanoa mitään Aaltolasta kun ei ainakaan julkisesti ole sitoutunut mihinkään puolueeseen. Opiskellut myös ulkomailla kuten Stubb mutta kansainväliset, poliittiset verkostot puuttuvat kun ei ole toiminut politiikassa vaikka onkin sitä tutkinut. Jotenkin tuntuu, ettei ole halukas lähtemään pressa-rumbaan, mikä ymmärrettävää koska tulisi siihen rumbaan politiikan ulkopuolelta. En myöskään usko, että Orpolla on hinkua pressa ehdokkaaksi terveydellisistä syistä, joten Stubb olisi paras vaihtoehto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, Stubb hyvä ehdokas, vaan eipä ole nimeä jostain syystä näkynyt suosikkilistalla. Saiskohan Kokoomus sen Aaltolan?

        Kannatetaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, Stubb hyvä ehdokas, vaan eipä ole nimeä jostain syystä näkynyt suosikkilistalla. Saiskohan Kokoomus sen Aaltolan?

        Ei ikinä Stubb


    • Anonyymi

      Kovastihan tuolla toisaalla jo kouhkataan että Väyrynen kokemuksellaan olisi ainoa oikea. Toivottavasti häntä ei hyväksytä edes ehdolle. Jos Haavisto ei ole ehdolla niin jätän äänestämättä.

    • Anonyymi

      Milloin tämä ilmoitus on tullut? En ole huomannut moista.

    • Anonyymi

      Presidentti EI asu presidentinlinnassa.

    • Anonyymi

      Ei kukaan ole ilmoittautunut vielä ehdokkaaksi.

      • Anonyymi

        Kiitos kommentistasi. Mietin miten tuo olisi minulta jäänyt huomaatta.

        Anonyymi
        2023-05-17 15:30:50


    • Anonyymi

      Pitäisikö ehdokkaiksi kaivaa haudoistaan peräti Ryti tai Mannerheim?

    • Anonyymi

      Odotellaan virallisia ehdokkaita.

      Käsittääkseni haavisto ei ole virallinen ehdokas. Nimi toki ollut paljon esillä ja kun pari kertaa jo ollut ehdokkaana, todennäköinen kyllä.

      Tässä on mielenkiintoinen tilanne. Puolueilla ei oikein valovoimaisia ehdokaskanditaatteja. Siinä haavisto erottuu joukosta. Lisäks puolueilla tapana sekoilla omien byrogratioidensa kanssa. Slp esimerkiksi joutuu kai sekoileen esivaalijutuissa. koska rehn ois niinkuin byrogratian valitsema ehdokas. Tuntematon karismaatiton peluri, joka ei ole pahemmin parrasvaloissa paistatellut. Mutta sille tulee kilpailijaksi suomen virallinen poliittinen klovni, väyrynen. Siihen julkisuuteen taitaa huveta keskustan mahdollisuudet saada pressa omasta puolueestaan, suosio muutenkin pysyvästi alhaalla.

      Meinaan vaan, slp. llä ois kyllä pätevä ja karismaattinen tyyppi, jolla ois ihan mahiksiakin skabata siitä duunista. Kanki kaikkonen. Mutta heppulia itteään ei kiinnosta, eikä tyyppi ole puolueen omilla ränkinlistoilla kai mukana ollenkaan.

      Lisäks muuten täytyy ottaa huomioon ikä. Pressan duunissa pitää tietenkin olla osaamista ja kokemusta. Mutta ikää ei saa olla liikaa, ois nimittin hyvä, että pressa ois virassaan kaks kautta. Haavisto jo eläkeiässä, alkaa olemaan liian vanha. Kekkosesta ois niinkuin hyvä varoittava esimerkki liian vanhasta pressasta. Jenkeissä tilanne suorastaan vaarallinen, kaks huru-ukkoa joitten väliseksi kilpailu kaiketi menee. Jos jompikumpi ei kuole ennen vaaleja...

      Katellaan nyt, millaset ehdokkaat saadaan. Jos muut puolueet ei keksi loistavaa ehdokasta, haavistolla hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Joku mustahevonen vois olla yks mahdollisuus. Tässä mainittu mika aaltola. Noh, kundi telkkarisymppis ja sopevan ikäinen. Kokematon kyllä sitten politiikassa, vaikka ite sen tutkija onkin. Mulla kutina, kundi ei ala ehdolle, tajuaa itekkin asian.

      Voi olla, tulee tylsät pressanvaalit. Niin oli viimeksikin.

      =DW=

    • Anonyymi

      Jopa taas tiedetään toisten ajatukset ja asenteet!

    • Anonyymi

      Ano 20:57
      Kannattaisi pyrkiä persu puolueen jäseneksi kun sanat valmiiksi suussa.

    • Anonyymi

      -oletetaan et Haavisto lähtee kisaan ja silloin todennäköisesti näillä näkymin myös valitaan, niin siitä saa Suomi vähintään yhtä paljon kansainvälistä huomiota kuin mitä sai Sanna Marinista.
      äijä-

    • Anonyymi

      Sannasta tulis hyvä pressa mutta tuskin saa kissaa ryssänmaalta :)

      Otan

      • Anonyymi

        Haavisto on varma voittaja, Marin edes haaveile pressaksi.


    • Anonyymi

      Olisit voinut pitää puheesi Rehnin puolesta mollaamatta muita.
      Sitä hymisijä-Olkkua ei moni halua pressaksi.
      JO se on kerännyt eläkettä itselleen enemmän kuin tarpeeksi,
      tervemenoa eläkkeelle - vihdoin !
      Miksi pressan pitäisi aina olla vanhuuseläkeikäinen ?!

    • Anonyymi

      Seuraava Pressa on Hisam Alouvi . Virkanimi Ali-Hassan, Sheikki.

    • Anonyymi

      Tykkää puhua myös Arabig. Yes kivaa.. Tästä tulee hauskaa. Terveisin Mustafa al Khalid.

    • Anonyymi

      Hibuli lumms Kuopio hjyvä kesä bleis..

    • Anonyymi

      Sauli ja Jenni jättää jälkeensä saappaat jotka pitäisi pystyä täyttää yhtä suuren kansansuosion omaavilla jaloilla, niin presidentin kuin hänen puolisonsa.

      Itse en näe näissä yllä ehdotelluissa henkilöissä niiden saappaiden täyttäjää.

      Odotellaan vielä mustaa hevosta ... sitä oikeaa.

      • Anonyymi

        Eipä pysty kukaan Saulin saappaita täyttämään. Eikä Jennin. Mistä sellainen ei-ikivanha musta hevonen ilmaantuisi, jolla kunnioitusta herättävää KARISMAA ja asioiden osaamista ja kansan tukea? En osaa kuvitella ketään. Ellei sitten Mika Aaltola, mutta eihän hän lähde edes kisaan mukaan, luulen. Tuleeko teille ketään mieleen?


      • Anonyymi

        Presidentin tulee olla henkilö, joka kykenee jättämään oman poliittisen taustansa sivuun lepäämään presidenttikautensa ajaksi ja olla koko Suomen ja suomen kansan presidentti, tässä Sauli on onnistunut ja siksi saavuttanut niin suuren suosion.

        Presidentin puolisolla on myös suuri rooli edustamisessa, joten hänenkin tulisi olla "salonkikelpoinen".

        Ei liian nuori, jotta omaa elämänkokemusta eikä liian vanha, jotta hyvänänä presidenttinä palvella maata 2 kautta (50-60 vuotias).

        Presidenttiehdokkaiden tulisi jo heti kisan alkaessa tuoda esiin myös puolisonsa rooli mahdollisen presidenttiyden aikana.

        Suomessa presidentin valtaoikeudet ovat aika kapeat, virka onkin painottunut paljon edustamiseen, siksi tarvitsemme fiksun, edustavan ja hyvän kielitaidon omaavan presidentin ja samoilla ominaisuuksilla varustetun mahdollisen puolison.


      • Anonyymi

        -ei ollut Niinistölläkään mielestäni niitä 'saappaita' ennenkuin valittiin presidentiksi, se arvovalta tulee vasta valinnan jälkeen.
        äijä-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -ei ollut Niinistölläkään mielestäni niitä 'saappaita' ennenkuin valittiin presidentiksi, se arvovalta tulee vasta valinnan jälkeen.
        äijä-

        Saappaat täyttyvätkin vasta kun ovat jalassa, mutta ainekset siihen pitää olla jo ennen niiden jalkaan laittoa ja mielestäni Saulilla oli jo valmiiksi aineksia paljon suurempiin saappaisiin mitä edeltäjältään jäi. Seuraavalla onkin paljon isommat saappaat täytettävänä mitä Saulilla oli aloittaessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Presidentin tulee olla henkilö, joka kykenee jättämään oman poliittisen taustansa sivuun lepäämään presidenttikautensa ajaksi ja olla koko Suomen ja suomen kansan presidentti, tässä Sauli on onnistunut ja siksi saavuttanut niin suuren suosion.

        Presidentin puolisolla on myös suuri rooli edustamisessa, joten hänenkin tulisi olla "salonkikelpoinen".

        Ei liian nuori, jotta omaa elämänkokemusta eikä liian vanha, jotta hyvänänä presidenttinä palvella maata 2 kautta (50-60 vuotias).

        Presidenttiehdokkaiden tulisi jo heti kisan alkaessa tuoda esiin myös puolisonsa rooli mahdollisen presidenttiyden aikana.

        Suomessa presidentin valtaoikeudet ovat aika kapeat, virka onkin painottunut paljon edustamiseen, siksi tarvitsemme fiksun, edustavan ja hyvän kielitaidon omaavan presidentin ja samoilla ominaisuuksilla varustetun mahdollisen puolison.

        Ei kyllä löydy muuta kirjoittajan esittämiä kriteereitä täyttävää kuin Alexander Stubb. Toivottavasti Stubb on halukas ja kokoomus asettaa hänet presidentti ehdokkaakseen. Stubb on 55-vuotias, hänellä on edustava brittiläinen vaimo, pystyy jättämään oman poliittisen toimintansa taakseen (on jo jättänyt), urheillullinen ja terve, hyvä kielitaito, osaa edustaa ja on sosiaalinen.


      • Anonyymi

        Nyt heittäytyi "kehiin" Risto E. J. Penttilä, tai saattaa ainakin harkita, jos Kokoomuksesta pyydetään. Mielestäni ei ihan hullu ajatus. Ainakin Stubbin ja Aaltolan jälkeen. Vai?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt heittäytyi "kehiin" Risto E. J. Penttilä, tai saattaa ainakin harkita, jos Kokoomuksesta pyydetään. Mielestäni ei ihan hullu ajatus. Ainakin Stubbin ja Aaltolan jälkeen. Vai?

        Erittäin varteenotettava ehdokas, asiantuntemusta ja puolisokin edustuskelpoinen. Mielestäni Stubbia parempi vaihtoehto.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin varteenotettava ehdokas, asiantuntemusta ja puolisokin edustuskelpoinen. Mielestäni Stubbia parempi vaihtoehto.

        Millä perusteilla parempi vaihtoehto kuin Stubb?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä perusteilla parempi vaihtoehto kuin Stubb?

        No mielestäni Stubbi on liian "amerikkalainen" esiintyjä, kestohymy ja teflon, suomalaisuus ei näy hänessä, tämähän on vain oma tuntemukseni ja mielikuvani hänestä. Pidän suomalaisuudesta.


    • Anonyymi

      Sanna Marin olisi HYVÄ ehdokas. Olen tätä mieltä.

      • Anonyymi

        Tämä taitaa olla provo?


      • Anonyymi

        Jep. Valoo, iloo ja olavii. Muut menee naimisiin , kuten Halonen, päästäkseen pressaksi. Marin eroaa, että saa bailata. Ihmettelinkin , miten puolisonsa jaksaa ja kuka istui kotona pienen lapsen kanssa kun äidillä meni "kovaa". Jep. Marinista saatais esimerkillinen pressa! Voisi valkata, ottaako Ilmarin vai Olavin edustamaan kanssaan linnan itsenäisyyspäiväjuhlia.


    • Anonyymi

      Pekka Haaviston etumatka presidenttipelissä on tällä hetkellä melkoinen. Hyvä, kokenut, uskottava ehdokas hän onkin. Mietiskelen vain, voiko hän ammatissaan esiintyä ja osallistua kaikkeen ikään kuin sinkkuna, ilman puolisoaan. En voi kuvitella, että hauska tositv-tähti Antonio ryhtyisi pönöttämään presidentin rinnalla. Hänellä lienee oma kepeämpi elämänsä. Kaikkea hyvää ja kivaa hänelle.

      Toisaalta kyllä maailmalla taas ihmeteltäisiin Suomen edistyneisyyttä, kun pitkäkutrinen Antonio edustaisi Pekan rinnalla. Ähäkutti suvaitsemattomille!

      • Anonyymi

        Presidenttipeli ole vielä edes alkanut, eihän ehdokkaat edes ei ole vielä tiedossa.

        Antonio vaikuttaa ihan mukavalta hepulta, ainakin farmissa ja päästäkää minut pois ....olen julkkiksessa.


      • Anonyymi

        Haavistossa mättää, että julkisuuskuva on eri, mitä on todellisuus. Tämä tuli esiin Al Holin tapauksessa kun halusi siirtää isis-vaimoja lapsineen pois leiriltä Suomeen ja yritti pakottaa virkavastuulla toimivaa henkilöä sen toteuttamiseen. Kun kaikki ei sujunut Haaviston suunnitelmien mukaan yritti siirtää kyseisen henkilön pois virastaan. Tässä mielessä en pidä Haavistoa sopivana presidentiksi.


    • Anonyymi

      Paavo presidentiksi ilman muuta!

      Siinä on mies joka siihen hommaan haluaa.

      • Anonyymi

        Paavosta tulee aina mieleen joskus vuosikymmeniä sitten lukemani sarjakuvalehti Ahmed Ahne, joka halusi kalifiksi kalifin paikalle


    • Anonyymi

      Jopa oikea diplomaatti Martti Ahtisaari
      halusi maailman politiikassa näkijän paikalle, miksei PH sitten.

      • Anonyymi

        PH on ketku. Enpä moista haluaisi presidenttinä nähdä.


    • Anonyymi

      Jutta Urpilainen on suosikkini. Ei lähde ehdolle kai.

    • Anonyymi

      Kunhan saataisi ensin hallituskin, jonka voisi kaataa :D

    • Liike nyt taitaa olla ainut puolue, joka on jo nimennyt oman presidenttiehdokkaansa.
      Hjallis Harkimo on heidän ehdokkaansa.
      Hänestähän se tulee automaattisesti, jos eivät muut puolueet pysty löytämään omia ehdokkaitaan.

    • Anonyymi

      KALERVO KUMMOLA

    • Anonyymi

      Olli R. Tottakai jo koulutuksenkin vuoksi, ylioppilas ei minulle kelpaa.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Pekka Haaviston kyky hoitaa ulkopolitiikkaa jättää muut varjoon.

      • Anonyymi

        Pekan kyky väärentää asiakirjoja ja titteleitä jättää muut varjoon.
        mm."professori" joka potkittiin pois kansainvälisestä työstä koulutustietojen väärentämisestä.

        Todellakin,,,vihreiden aatelia.....


      • Anonyymi

        Pekka myös möi sähköverkon, siinäpä vasta karhunpalvelus meille kaikille siirtohintojen myötä.
        Vihreää "pressa-ainesta" tosiaankin?


    • Anonyymi

      Ei Haavisto itse ole vielä ilmoittautunut ehdokkaaksi. Lehdistö sitä vouhottaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      511
      1908
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      379
      1586
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1378
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1377
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      113
      982
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      939
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      936
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      773
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      771
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      764
    Aihe