Oletteko koskaan lukeneet Samuli Putron tekstejä? Niitä löytyy esimerkiksi osoitteesta
http://www.zencafe.net/lyric.php
Sanoitukset toimivat hyvin biiseissä, mutta irrallisina ne ovat todella kylmiä ja kolkkoja. Mielestäni tekstit ovat uskomattoman tunneköyhiä ja lisäksi useista sanoituksista paistaa läpi aivan hirvittävä narsismi. Tunteeko kukaan Putroa henkilökohtaisesti? Onko Putro todellakin itsekeskeinen kylmä manipuloija, kuten hän antaa teksteissään ymmärtää?
Sanoitukset
32
8331
Vastaukset
- Laydee-J
Putro on taiteilija. Tottakai sen tekstien tyyli näkyy siinä itessäänki, mut ootko ikinä käyny esim. keikoilla? Viimesimmän keikan mukaan jossa ite olin niin en sanois Samulia kylmäks manipuloijaks. Sanoituksen on tarkoituskin olla erilaista. Ei tusinakamaa rakkaudesta tms.
- Helsing
Olen käynyt kahdella keikalla ja nähnyt pari haastattelua televisiosta. Uuden levyn jälkeen tuli TV:stä haastattelu, jota katsellessani kiinnitin huomiota Putron persoonaan. Haastattelu antoi Putrosta ihmisenä sen verran omituisen kuvan, että kiinnostuin myös hänen teksteistään.
Hyviä esimerkkejä yltiönarsismista ja tunneköyhyydestä ja empatiakyvyn puutteesta löytyy useistakin biiseistä.. Jättiläinen, Taxi, Idiootti, Sika, Surullinen aina, Taakka, Tulis nainen, Kannattaako tunnustaa jos pettää, Älä tee, Ensimmäinen, Ihminen, Kosketuksen alla ym. ym.
Oletko koskaan lukenut pelkkiä sanoituksia ilman musiikkia? Yritä löytää sieltä aidosti tunteva ihminen. Löytyykö? - Kharon.
Helsing kirjoitti:
Olen käynyt kahdella keikalla ja nähnyt pari haastattelua televisiosta. Uuden levyn jälkeen tuli TV:stä haastattelu, jota katsellessani kiinnitin huomiota Putron persoonaan. Haastattelu antoi Putrosta ihmisenä sen verran omituisen kuvan, että kiinnostuin myös hänen teksteistään.
Hyviä esimerkkejä yltiönarsismista ja tunneköyhyydestä ja empatiakyvyn puutteesta löytyy useistakin biiseistä.. Jättiläinen, Taxi, Idiootti, Sika, Surullinen aina, Taakka, Tulis nainen, Kannattaako tunnustaa jos pettää, Älä tee, Ensimmäinen, Ihminen, Kosketuksen alla ym. ym.
Oletko koskaan lukenut pelkkiä sanoituksia ilman musiikkia? Yritä löytää sieltä aidosti tunteva ihminen. Löytyykö?On varmasti mahdotonta sanoa kuinka paljon sanoituksissa on Putron omaa elämää mukana. Itse näen useissa mainitsemissasi kappaleissa paljon irnonisia sanoituksia.
esim. kappaleessa taxi "yhtälailla säälittävä olen muutkin, yksinäinen jos et tuu ja jos sä sitten tuutkin" Itse kuulen tämän kohdan niin, että Putro myös itse halveksuu tälläistä elämää.
Ja kertooko esim. Todella Kaunis, Piha ilman sadettajaa, tuhannen kilometrin päässä, kosketuksen alla sanoitajan tunneköyhyydestä.
Mielestäni Putro on yksi parhaita sanoittajia, sillä lähes jokaiseen kappaleeseen on rakennettu uskomaton tunnelma musiinkin ja sanoitusten yhteisvoimin.
Luulempa, että Putro tuntee hyvinkin paljon, mutta näkee tämän maailman kyynisemmin kuin keskiverto ihminen. Tästä johtuen Zen cafe on yhtye jota rakastetaan tai vihataan. - Piippolan-Vaari
Kharon. kirjoitti:
On varmasti mahdotonta sanoa kuinka paljon sanoituksissa on Putron omaa elämää mukana. Itse näen useissa mainitsemissasi kappaleissa paljon irnonisia sanoituksia.
esim. kappaleessa taxi "yhtälailla säälittävä olen muutkin, yksinäinen jos et tuu ja jos sä sitten tuutkin" Itse kuulen tämän kohdan niin, että Putro myös itse halveksuu tälläistä elämää.
Ja kertooko esim. Todella Kaunis, Piha ilman sadettajaa, tuhannen kilometrin päässä, kosketuksen alla sanoitajan tunneköyhyydestä.
Mielestäni Putro on yksi parhaita sanoittajia, sillä lähes jokaiseen kappaleeseen on rakennettu uskomaton tunnelma musiinkin ja sanoitusten yhteisvoimin.
Luulempa, että Putro tuntee hyvinkin paljon, mutta näkee tämän maailman kyynisemmin kuin keskiverto ihminen. Tästä johtuen Zen cafe on yhtye jota rakastetaan tai vihataan.Näyttäisi siltä, että varsinkin alkuajan sanoitukset ovat varsin omaelämänkerrallisia.
Mainitsemasi lause kappaleessa Taxi tarkoittaa mielestäni suomeksi: Säälin itseäni, koska tunnen itseni yksinäiseksi myös ihmisten seurassa. Eikö tuo kuvaa nimen omaan ihmistä, joka ei kykene luomaan tunnesidettä toisen ihmisen kanssa? Onko todellakin itsestään selvää, että Todella kaunis ja Kosketuksen alla kertovat kahden ihmisen välisestä suhteesta?
Sanoitukset ovat sanoituksia ja niitä voi tulkita tietysti jokainen miten tahtoo. Mielestäni Putro on tekstiensä perusteella juuri sellainen mitä hän ilmeisesti pelkää eniten olevansakin; kylmä ja kivinen kaivo. Suosittelen edelleen lukemaan Putron tekstejä. - Karpalo
Helsing kirjoitti:
Olen käynyt kahdella keikalla ja nähnyt pari haastattelua televisiosta. Uuden levyn jälkeen tuli TV:stä haastattelu, jota katsellessani kiinnitin huomiota Putron persoonaan. Haastattelu antoi Putrosta ihmisenä sen verran omituisen kuvan, että kiinnostuin myös hänen teksteistään.
Hyviä esimerkkejä yltiönarsismista ja tunneköyhyydestä ja empatiakyvyn puutteesta löytyy useistakin biiseistä.. Jättiläinen, Taxi, Idiootti, Sika, Surullinen aina, Taakka, Tulis nainen, Kannattaako tunnustaa jos pettää, Älä tee, Ensimmäinen, Ihminen, Kosketuksen alla ym. ym.
Oletko koskaan lukenut pelkkiä sanoituksia ilman musiikkia? Yritä löytää sieltä aidosti tunteva ihminen. Löytyykö?Itse taas näen Zen Cafen sanoitukset näytteenä siitä, kuinka tavattoman kaunista realistisuus voi olla. En ole koskaan ajatellut, että esimerkiksi "Taxi" kertoisi kylmästä ja tunteettomasta ihmisestä, sillä tämän ihminenhän on tavattoman rehellinen. Hän kertoo juuri ja täsmälleen kaunistelematta, mitä hän asioista ajattelee. Tuskinpa kylmä manipuloija toimisi yhtä rehellisesti.
"Kannattaako tunnustaa jos pettää" -kappaleessa taas puhutaan asiaa. Ketäänhän ei voi satuttaa se, mistä ei tiedä. En sanoisi, että kappaaleessa on kysymys tunteettomuudesta ja itsekkyydestä. Pikemminkin ihmissuhteiden mutkikkuudesta ja siitä, kannattaako noita vaivalla luotuja suhteita lähteä ronkkimaan.
Kappaleessahan lauletaan "Kannattaako pistää koko asetelma paskaksi ja kannattaako tunnustaa jos pettää?"
Ennen Putron sanoituksia en ole koskaan tajunnut, kuinka kauniita ajatuksia saa arkisista asioista. Korusanat ja romanttiset luritukset kuulostavat epäaidoilta ja kuluneilta. Se että pystyy ilmaisemaan kauniita ajatuksia sanoista "rotanliiska" "harjakatto" tai "keinonahkaturkki", kuten kappaleessa Tuulensuoja tehdään, on jo ansiokasta. - Rehellinen realisti
Karpalo kirjoitti:
Itse taas näen Zen Cafen sanoitukset näytteenä siitä, kuinka tavattoman kaunista realistisuus voi olla. En ole koskaan ajatellut, että esimerkiksi "Taxi" kertoisi kylmästä ja tunteettomasta ihmisestä, sillä tämän ihminenhän on tavattoman rehellinen. Hän kertoo juuri ja täsmälleen kaunistelematta, mitä hän asioista ajattelee. Tuskinpa kylmä manipuloija toimisi yhtä rehellisesti.
"Kannattaako tunnustaa jos pettää" -kappaleessa taas puhutaan asiaa. Ketäänhän ei voi satuttaa se, mistä ei tiedä. En sanoisi, että kappaaleessa on kysymys tunteettomuudesta ja itsekkyydestä. Pikemminkin ihmissuhteiden mutkikkuudesta ja siitä, kannattaako noita vaivalla luotuja suhteita lähteä ronkkimaan.
Kappaleessahan lauletaan "Kannattaako pistää koko asetelma paskaksi ja kannattaako tunnustaa jos pettää?"
Ennen Putron sanoituksia en ole koskaan tajunnut, kuinka kauniita ajatuksia saa arkisista asioista. Korusanat ja romanttiset luritukset kuulostavat epäaidoilta ja kuluneilta. Se että pystyy ilmaisemaan kauniita ajatuksia sanoista "rotanliiska" "harjakatto" tai "keinonahkaturkki", kuten kappaleessa Tuulensuoja tehdään, on jo ansiokasta.Myös tunnevammainen ihminen voi olla rehellinen. Kylmä ihminen voi nähdä ihmissuhteen jonkinlaisena kukka-asetelmana ja todeta, että on parempi pitää kulisseja pystyssä kuin paljastaa todellinen olemuksensa. Sanavalinnoilla voi olla joillekin ihmisille tunnesisältöä, mutta joillekin sanat "rotanliiska" ja "puutarha" ovat arvosisällöiltään yhdentekeviä. Kokeile lukea sanoituksia siten, että yrität irrottautua omasta kokemusmaailmastasi ja nähdä ne koulukiusatun pikkukaupunkilaispojan näkökulmasta.
- Karpalo
Rehellinen realisti kirjoitti:
Myös tunnevammainen ihminen voi olla rehellinen. Kylmä ihminen voi nähdä ihmissuhteen jonkinlaisena kukka-asetelmana ja todeta, että on parempi pitää kulisseja pystyssä kuin paljastaa todellinen olemuksensa. Sanavalinnoilla voi olla joillekin ihmisille tunnesisältöä, mutta joillekin sanat "rotanliiska" ja "puutarha" ovat arvosisällöiltään yhdentekeviä. Kokeile lukea sanoituksia siten, että yrität irrottautua omasta kokemusmaailmastasi ja nähdä ne koulukiusatun pikkukaupunkilaispojan näkökulmasta.
En ole koskaan väittänytkään, että oma tulkintani olisi biisistä oikea, mitä se ei varmasti olekaan. Onhan Todella kaunis -kappaleestakin huhuttu, että se oikeasti kertoisi oluttuopista. Moni on ainakin oman kokemukseni mukaan pitänyt kyseistä biisiä erittäin kauniina.
Pointtini on se, että en ymmärrä, miksi minun tulisi irrottautua omasta kokemusmaailmastani, kun kyseessä on niinkin henkilökohtinen asia kuin musiikki. Syy, miksi itse kuuntelen musiikkia on, että pystyn heijastelemaan sen avulla kokemusmaailmaani. Myönnän, että jos sanoituksia tarkastelisi erilaisesta näkökulmasta, niistä voisi löytää jotain yllättävää ja mielenkiintoista, mutta itse en pidä sitä tarpeellisena. Totuushan on, että sanoituksien tulkintoja on yhtä paljon kuin tulkitsijoita. Biisintekijöiden tulisi yhtälailla kuin kirjailijoidenkin hyväksyä se, että heidän oma tulkintansa teoksestaan ei ole enää ainoa siinä vaiheessa kun sen kuulee/lukee joku muukin.
Koulukiusaaminen sattuu muuten kuulumaan omaan kokemusmaailmaani. - Rehellinen realisti

Koulukiusaaminen sattuu muuten kuulumaan omaan kokemusmaailmaani.Olen kiinnostunut biisien sisällöstä ja sanomasta. Siksi yritän ymmärtää sanoituksia. Jotta voisin ymmärtää sanoituksia, yritän nähdä maailman tekstintekijän silmin. Haluan tietää kuka laulaa, mistä ja miksi.
Biisin kuuleminen saattaa herättää muistoja ja tunteita. Teksti ei yksinään vaikuta yhtä voimakkaasti. Siksi sanoitusten ymmärtäminen lukemalla on helpompaa.
Mielestäni on erittäin tarpeellista ymmärtää, miksi joku biisi herättää juuri sellaisia tunteita kun se herättää. Tai vetääkö bändi puoleensa vai aiheuttaako se torjuntaa. Tuomari Nurmiota lainatakseni: "Sun pitää kuunnella aineen ääniä ja ääniä äänien takaa."
- putro=spede
sen klanipään sanotuksissa ei oo mitää järkee!!!!!!!!
- gggggggggggggg
Sun päässä ei taida olla järkee.
- Zena
"Oletteko koskaan lukeneet Samuli Putron tekstejä?"
Kyllä, tottakai. Hienot ja osuvat tekstit ovat ehkä vielä suurempi syy siihen, miksi pidän Zen Cafén tuotannosta, kuin tarttuvat melodiat.
En oikein ymmärrä, miten joku voi nähdä nuo tekstit tunneköyhinä tai narsistisina. Itse kun näen niissä ainoastaan loistavasti yksinkertaistettua tunnelmien ja tunteiden kuvausta, rehellisyyttä ja ironiaa. Meitä on ilmeisesti moneksi.
Minusta on jotenkin hirveän mustavalkoista edes vihjata, että tekstiensä perusteella Putro olisi jotenkin tavanomaista itsekkäämpi tai kylmempi ihminen. Jos Putron tekstit ovat mielestäsi tunneköyhiä, niin saisiko esimerkin jostain päinvastaisesta? Se voisi ehkä valaista asiaa. Kuka lauluntekijä/laulaja antaa tekstiensä perusteella mielestäsi itsestään erityisen tasapainoisen, lämpimän ja tunteikkaan ihmisen kuvan?
Toisaalta itselleni on loppujen lopuksi aivan sama, minkälainen ihminen Samuli Putro on oikeasti. Minulle riittävät nuo biisit ja tekstit ja kunnioitan häntä niiden tekemisestä suuresti. Olkoon hän sitten henkilökohtaisesti tai tuntemattomien mielestä ihan millainen vaan. - bull
Aika moni pystyis samaan, päivänselviä asioita tylsästä arkielämästä laulaa. Yliarvostettua kakkaa.
Kohta se tekee laulun:
"muista näyttää bonuskortisi kassalla.
yritä antaa tasaraha neidille.
pakkaa ostoksesi huolella
jottei kanamunat mene hajalle"
ja tuhon vielä aamuisin piisin sävel (kuten muissakin zen cafen piiseissä) niin johan soi hitti taas radiossa. Biisinimi vois olla vaikka "kassalla"- ateisti20
Annapa pieni näyte omista kyvyistäsi.
Kannattaa myös yrittää hieman vilkaista noiden mainitsemiesi "päivänselvien asioiden" taakse. Putron sanoituksia ei kannata lukea kuin Tekniikan maailmaa. Juuri se, että Putro ei tee valmiiksipureskeltua tusinatavaraa, nostaa Zen Cafén maamme pieneen musiikkieliittiin. - L86
ateisti20 kirjoitti:
Annapa pieni näyte omista kyvyistäsi.
Kannattaa myös yrittää hieman vilkaista noiden mainitsemiesi "päivänselvien asioiden" taakse. Putron sanoituksia ei kannata lukea kuin Tekniikan maailmaa. Juuri se, että Putro ei tee valmiiksipureskeltua tusinatavaraa, nostaa Zen Cafén maamme pieneen musiikkieliittiin.Mun mielestä Samuli ei ole kylmä vaan pikemminkin omaa mustanhuumorintajun.Olin ylöjärvellä kuuntelemassa heidän keikkaansa vau!He ovat tosi hyviä livenä ja energisiä.Samuli heitti hauskaa läppää keikalla!
- bull
ateisti20 kirjoitti:
Annapa pieni näyte omista kyvyistäsi.
Kannattaa myös yrittää hieman vilkaista noiden mainitsemiesi "päivänselvien asioiden" taakse. Putron sanoituksia ei kannata lukea kuin Tekniikan maailmaa. Juuri se, että Putro ei tee valmiiksipureskeltua tusinatavaraa, nostaa Zen Cafén maamme pieneen musiikkieliittiin.justhan mä annoin sen näytteen. heh heh..taisit luulla että ne on sen kafeen biisistä. Kyllä mä oon vilkaissu niiden piisien taakse: siellä ei oo yhtään mitään.
putro on ihan höpöhöpö ukko. Kusettaa hienosti hyväuskoisia hölmöjä jotka kuvittelee itsestään jotain kuuntelemalla muka hienoja tekstejä. - ateisti20
bull kirjoitti:
justhan mä annoin sen näytteen. heh heh..taisit luulla että ne on sen kafeen biisistä. Kyllä mä oon vilkaissu niiden piisien taakse: siellä ei oo yhtään mitään.
putro on ihan höpöhöpö ukko. Kusettaa hienosti hyväuskoisia hölmöjä jotka kuvittelee itsestään jotain kuuntelemalla muka hienoja tekstejä.ole huolissasi, vaikka Putron sanoitukset eivät sinulle aukeakaan. Mikään ei estä sinua kehittämästä kielitajuasi. Ehkäpä sinäkin sitten jonakin päivänä...=)
- bull
ateisti20 kirjoitti:
ole huolissasi, vaikka Putron sanoitukset eivät sinulle aukeakaan. Mikään ei estä sinua kehittämästä kielitajuasi. Ehkäpä sinäkin sitten jonakin päivänä...=)
Vika voi olla myös sinun kielitajussasi. Todennäköisesti näin se onkin.
- Zena
"Aika moni pystyis samaan..."
Heh heh. Tää kuulosti aivan samalta kuin joskus taidenäyttelyssä kommentit "kyllä mäkin osaisin tommoisen maalata".
Se joka osaa, tekee. Se joka ei osaa, arvostelee. Näinhän se yleensä menee... - ateisti20
bull kirjoitti:
Vika voi olla myös sinun kielitajussasi. Todennäköisesti näin se onkin.
minun kielitajussani on vikaa. Se ei kuitenkaan ole estänyt minua hankkimasta yliopistotutkintoa suomen kielestä ja yleisestä kirjallisuustieteestä. Jotain saatan siis tietääkin tekstien analysoimisesta.
Jos haluat kehittää kielitajuasi, voin antaa sinulle ohjeita siitä, mistä sinun kannattaa lähteä liikkeelle. Tietämättömyys ei ole mikään häpeä.
Hyvää päivänjatkoa sinulle. - bull

Hyvää päivänjatkoa sinulle.Ei sitä kouluja tarvi käydä jotta sanoituksia ymmärtäis. Jos ne on paskaa jonkun mielestä niin ne on. Kyllä Putro häviää kevyesti Leskiselle, Nurmiolle, Röyhkälle, Göstalle, Martikaiselle, jne, jne, jne
- ateisti20
bull kirjoitti:
Ei sitä kouluja tarvi käydä jotta sanoituksia ymmärtäis. Jos ne on paskaa jonkun mielestä niin ne on. Kyllä Putro häviää kevyesti Leskiselle, Nurmiolle, Röyhkälle, Göstalle, Martikaiselle, jne, jne, jne
käydä kouluja, mutta koulunkäynti yleensä auttaa perustelemaan väitteensä. Jonkin sanoituksen nimittäminen "paskaksi" ei vielä ole kovin rakentavaa, jos tämän "paskuuden" syytä ei osaa selittää kunnollisesti.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, ettei Putro pärjää Juicelle, Röyhkälle eikä Nurmiolle. Putro on mielestäni kuitenkin jo nyt erittäin lupaava tapaus ja yksi Suomen lahjakkaimmista sanoittajista. - bull
ateisti20 kirjoitti:
käydä kouluja, mutta koulunkäynti yleensä auttaa perustelemaan väitteensä. Jonkin sanoituksen nimittäminen "paskaksi" ei vielä ole kovin rakentavaa, jos tämän "paskuuden" syytä ei osaa selittää kunnollisesti.
Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, ettei Putro pärjää Juicelle, Röyhkälle eikä Nurmiolle. Putro on mielestäni kuitenkin jo nyt erittäin lupaava tapaus ja yksi Suomen lahjakkaimmista sanoittajista.Minä nimenomaan vertaan häntä muihin rock-sanoittajiin. En pidä hänen sanoituksistaan yhtään. Olen myös perustellut(ks ylempää) miksi se on mielestäni "paskaa".
En pidä häntä erityisen lahjakkaana (tiätysti kun en pidä sanoista...). Ja vielä sekin että en pidä edes musiikista mitä hän tekee.
Itseasiassa ei tule yhtään rock-sanoittajaa mieleen joka olisi huonompi kuin Putro. - bull
Zena kirjoitti:
"Aika moni pystyis samaan..."
Heh heh. Tää kuulosti aivan samalta kuin joskus taidenäyttelyssä kommentit "kyllä mäkin osaisin tommoisen maalata".
Se joka osaa, tekee. Se joka ei osaa, arvostelee. Näinhän se yleensä menee...joo..ja onneksi arvosteleminen ja omien mielipiteiden esille tuominen ei ole kiellettyä. Olen oikein tyytyväinen. Se sulta puuttui että on taatusti myös näin: "se joka osaa, arvostelee myös".
taidenäyttely juttusi; sehän on fakta. - Zena
bull kirjoitti:
joo..ja onneksi arvosteleminen ja omien mielipiteiden esille tuominen ei ole kiellettyä. Olen oikein tyytyväinen. Se sulta puuttui että on taatusti myös näin: "se joka osaa, arvostelee myös".
taidenäyttely juttusi; sehän on fakta.Taisipa mennä pointtini ohitse niin että humina vaan kävi.
No, mielipiteiden ilmaisu ei ole kiellettyä kuten totesit. Kertoo kuitenkin aika paljon kirjoittajastaan se tapa, miten ne ilmaisee. - bull
Zena kirjoitti:
Taisipa mennä pointtini ohitse niin että humina vaan kävi.
No, mielipiteiden ilmaisu ei ole kiellettyä kuten totesit. Kertoo kuitenkin aika paljon kirjoittajastaan se tapa, miten ne ilmaisee.Aivan samaa voin sanoa sinustakin. Pointtini meni ohitse että huminaa vaan kävi. Sitähän sinä et ymmärrä. Tuijotat liikaa omaan napaasi.
- Zena
bull kirjoitti:
Aivan samaa voin sanoa sinustakin. Pointtini meni ohitse että huminaa vaan kävi. Sitähän sinä et ymmärrä. Tuijotat liikaa omaan napaasi.
Ja sitten alat syyttää minua "oman navan tuijotuksesta"? Uskottavuutesi sen kun rapisee. :-D
- bull
Zena kirjoitti:
Ja sitten alat syyttää minua "oman navan tuijotuksesta"? Uskottavuutesi sen kun rapisee. :-D
Höpö höpö
- Ontto mies
Zena kirjoitti:
Taisipa mennä pointtini ohitse niin että humina vaan kävi.
No, mielipiteiden ilmaisu ei ole kiellettyä kuten totesit. Kertoo kuitenkin aika paljon kirjoittajastaan se tapa, miten ne ilmaisee."Kertoo kuitenkin aika paljon kirjoittajastaan se tapa, miten ne ilmaisee."
Ilmeisesti keskustelun aloittaja haki juuri tätä. Ehkä lauluntekijän tekstit kertovat jotain myös niiden kirjoittajasta. - Ventin Vihtori
bull kirjoitti:
Minä nimenomaan vertaan häntä muihin rock-sanoittajiin. En pidä hänen sanoituksistaan yhtään. Olen myös perustellut(ks ylempää) miksi se on mielestäni "paskaa".
En pidä häntä erityisen lahjakkaana (tiätysti kun en pidä sanoista...). Ja vielä sekin että en pidä edes musiikista mitä hän tekee.
Itseasiassa ei tule yhtään rock-sanoittajaa mieleen joka olisi huonompi kuin Putro.Mulle kyllä tulee mieleen yks vielä huonompi sanoittaja. Nimittäin A.W. Yrjänä.
- itsekin sanoittaja
Satutko tietämään, että niiden ei ole tarkoituskaan näyttää "paperilla" hyviltä? Sanoitukset on tehty osaksi musiikkia, ja niiden on tarkoitus toimia kokonaisuutena musiikin kanssa, eikä yksinään. Ja Zen Cafen biisit kuunneltuina ovat uskomattoman täynnä kielellistä nerokkuutta ja vielä erittäin tunteellisesti ilmaistuna. Ei siis tunneköyhiä niin keskustelun aloittelija väittää. Laulun tekstejä ei saa ikinä tarkastella irrallisena ilman musiikkia (tai ei ainakaan tehdä siitä päätelmiä tekstien huonoudesta/erinomaisuudesta).
Lisäksi keskustelun aloittaja ihmettelee, onko Samuli itse samanlainen kuin hänen sanoitustensa henkilö. Ei koskaan pitäisi kuvitella, että lauluntekijä on itse se sanoituksessa esiintyvä henkilö, niin voi joskus olla ja joskus ei. Yleensä sanoitukset kuitenkin syntyvät monen asian summana, jolloin on mahdotonta sanoa, mikä jossain laulussa on sanoittajan omasta elämästä, mikä muiden elämästä ja mikä mielikuvituksen synnyttämää.- Dole-mies
"Laulun tekstejä ei saa ikinä tarkastella irrallisena ilman musiikkia"
Kyllä minä ainakin saan ja suosittelen sitä myös muille. Sanoitusten kielellinen nerokkuus ei kerro mitään niiden sisällöstä ja myös tunteellisesta ilmaisusta voidaan olla ainakin kahta mieltä. Myös minä pidätän itselleni oikeuden tehdä johtopäätöksiä ihmisistä sen perusteella mitä he sanovat heidän ammatistaan riippumatta.
- apuuaa
Hei
innostuin analysoimisesta ja en saa sopivaa tulkintaa zen cafen piha ilman sadettajaa ja olet todella kaunis. Auttaisitteko vähä? Kiitos.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3097062Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662106- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151317- 1121267
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71186RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541106Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411051Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992