Kiuruvedellä, piskuisen kunnan, anteeksi kaupungin päällysmies, on tullut reilusti ulos poterostaan, Pohjois -Savon hyvinvointialueen vastaavan kera.
Siellä oletan, on herätty kuntalaisten kanssa keskustelemaan missä mennään, enkä tarkoita, että kuka pitäisi laittaa lapsentekokoneeksi, meillä voitaisiin herätä siihen, miten voisimme pitää hengissä entiset eläväiset, eli miten saada toiminta ennen kaikkea palaamaan terveyskeskukseen ja koko kyläkuntaan, nyt vain toivotetaan menemään yksityiselle.
Tämä julkisen puolen eliminointi, ei kuulune oikeiston päälimmäiseksi suoritukseksi.
Hei haloo, missä ovat ne ihmiset, joille vastuu kuuluu ja iso palkka sovittu.
Digijuoksu ei sovi meille meille kaikille.
Aloittakaa elvytys elämän puolesta Tikkalanmäeltä, ulos poteroista ja pörssikauppojen kilinästä, hei me olemme täällä ulkona vainioilla, peltojen pientareilla, raahustamme kuka missäkin, eikä digilangat seuraa meitä paraatiporttien vieressä.
Kertokaa, älkää keksikö tuulesta vastauksia, suusta suuhun sanaillen, missä Pyhäjärvi makaa?
Löytyykö hyvinvointiin/soteen vastuunkantajia, ei politiikan nimissä sanansaattajia, vaan kuntalaisten hyvinvointiin liittyen, ruohonjuuritietoa, todentuntuisesti.
Siellä oletan, on herätty kuntalaisten kanssa keskustelemaan missä mennään, enkä tarkoita, että kuka pitäisi laittaa lapsentekokoneeksi, meillä voitaisiin herätä siihen, miten voisimme pitää hengissä entiset eläväiset, eli miten saada toiminta ennen kaikkea palaamaan terveyskeskukseen ja koko kyläkuntaan, nyt vain toivotetaan menemään yksityiselle.
Tämä julkisen puolen eliminointi, ei kuulune oikeiston päälimmäiseksi suoritukseksi.
Hei haloo, missä ovat ne ihmiset, joille vastuu kuuluu ja iso palkka sovittu.
Digijuoksu ei sovi meille meille kaikille.
Aloittakaa elvytys elämän puolesta Tikkalanmäeltä, ulos poteroista ja pörssikauppojen kilinästä, hei me olemme täällä ulkona vainioilla, peltojen pientareilla, raahustamme kuka missäkin, eikä digilangat seuraa meitä paraatiporttien vieressä.
Kertokaa, älkää keksikö tuulesta vastauksia, suusta suuhun sanaillen, missä Pyhäjärvi makaa?
Löytyykö hyvinvointiin/soteen vastuunkantajia, ei politiikan nimissä sanansaattajia, vaan kuntalaisten hyvinvointiin liittyen, ruohonjuuritietoa, todentuntuisesti.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kepu petti ja ajo hoivan kriisiin!! Ennen oli hyvä järjestelmä...vähä lisänny lekureita ja hoitsuja nii hyvä!!! Nyt lisättii pikkukepu pomoja ja vähennetään palveluja ku rahat menee pikkukepujen taskuun!!
Valitettavasti näin , mutta Kiuruvesi tarttuu ohjaksiin, koska meillä laulu soi?
Aivan niin, tästä koko sotesta tehtiin tarkoituksella poliittinen peli, jota johdetaan yksityisyyden piikkiin ja oman rahamassin täyttöön.
Tk:lla meidän omassa, menossa aikamoinen farssi,
katsotaan miten kiuru hoitaa, jos kepuruuhkaa, ei
hyvältä näytä.
Olisi mukavaa, jos aloituksiin vastattaisiin asiallisesti keskustellen, ei turhaa irvimistä.
Hallitusneuvottelut eivät tule onnistumaan, liian monta takapakan sanojaa ja sote ajettiin suohon.
Köyhät kyykkyyn, ei sovi tämän päivän Suomeen.
Miksi näitä sivustoja ylläpidetään, jos näin ei voi tehdä?
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
🍑 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17861639c
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Hyvä muistaa. Ennen oli Pyhäjärvellä 10 000 asukasta joista eläkeläisiä 20- 30 % .
Nyt 5000 asukasta ja eläkeläisiä 70 %.
Noin lukuja.
Kehitys maaseudun pikkukunnissa sama, jos ei ole tynnyrissä.
Totuus on, ettei pikkukunnat pysty pitämään terveyspalveluja itse..
Samanlaisia kuntia on Suomi täynnä.
Ei siinä mitään,Pyhäjärvi on hyvä paikka asua, on tyytyväinen mitä on, eikä peruutuspeiliin kannata katsoa, ei se elo 60-70-luvuilla niin auvoista ollut.
Pitää olla toimiva järjestelmä, pyhäjärvellä jotkut näyttää pääsevän silmukan läpi, hoitoa on oltava eläkeläisillekin.
On turha manata ongelmaksi asti kuin syytellen, että eläkeläiset ovat turha, kuluttava joukko, jopa hyödytön kansanosa.
Kukaan ei muista tosiasiaa, nykyeläkeläiset ovat saaneet työllään teille parjaajille, sellaisen elintason, jota ette tule enää aikoihin saavuttamaan.
Syötte meidän hankkimaa leipää, laulatte meidän laulujamme. Aika aikaa kutakin
Ps.paljon olisi sanottavaa, mitä tuota turhaa.
En minä parjaa olen 70,n jo itsekin, ja elänyt 60-70 luvun, työkokemusta 50 vuotta.
Ei minulla valittamista kunnan terveyspalveluista, jos ei paljon kokemustakaan, kiitos kohtalaisen terveyden.
Minusta on väärin, kun pikkukunnassa koulutetaan nuoria, ja kaupunkialueet saavat valmiit työikäiset kirjoilleen.
Alle 5000 asukasta, voi varmasti todeta.
Siitä sitten seuraavissa vaaleissa, tuo 27 luku liikaa.
Pyhäjärveltä on ollut pakko lähteä 60 luvulta lähtien. Onneksi lähdetty.
Eletty kuin ellunkanat kaivoksen kupeessa, taputeltu markat omiin taskuihin, unohdettu kasvun kaari.
Kaikkein suurin virhe tehty, että muitakin olisi pitänyt mahtua joukkoon, siis ne asiat, teot ja tehdyt työt, jotka olisivat kasvattaneet kuntaa kaivoksen ohella.
Analyysia voisi tarkentaa loputtomiin, virheet tehty ja jälkijättöjen on pakko tulla asian kanssa toimeen.
Leipä viety, kanan luut jäi kanveesille.
En ymmärrä tätä.mitä kunta voi tehä ja mitä kunta olisi voinut tehdä.
Jälkiviisaasti jokainen olisi miljonääri, jos olisi osannut ja tiennyt, mihin maailma menee.
Kaivoksesta suurimmat tulot on saanut Helsinki, pääkonttori siellä, ja verot myös sinne.
Sitten Kokkola,. Pyhäjärvelle murusia ja työläisten kulutus.
Pikkukunta keskellä ei mitään kiinnosta ketään ulkopuolista.
Vähännin isompiin liikepaikkaan on vähintään 100 km, js välissä monta samanlaista kuntaa.
Oikea poliittinen ohjailu olisi ollut tarpeen, tussahdettiin kaivokseen ja ikuiseen maanviljelyyn, muuta ei nähty ja siinä yksi virhemarginaali.
Nyt on tuo sote ongelma, jossa lupaukset olivat suurehkoja/mikään ei muutu/näyttää muuttuvan/suunta pahin/jos sairastut, et pääse tk:hon, lennät naapurikuntiin, jopa pienen vaivan vuoksi.
Pahin skenaario/jos tekee kuolemaa/ kieppi sinne, tänne/ lopputulos voi olla karu/todettu läheisen osalta.
Hyvä, ettet ole vielä joutunut "rulettiin".
Joka tapauksessa, huonolta näyttää, homma ei toimi/lieneekö edes halua Pyhäjärven osalta.
Kaikenlaista juttua liikenteessä.
Minä en ainakaan pysty sanomaan, mitä poliittinen ohjailu olisi voinut tehdä.
Itsekin voi jälkiviisastella, mitä olisi voinut tehdä, mutta kuitenkin, ei yrittäminen niin helppoa ole, saati niin kannattava yrittäminen, joka työllistää.
Sote on alussa, ei voi vielä toimiakkaan, joka muuta väittää, uskoo joulupukkiin.
Viisi sote-aluetta olisi riittänyt, ja se on soten lopputulos 10 vuoden sisällä.
Sitä olen kuullut väsyksiin asti,että ihmisten pitää saada hyvää hoitoa.
Pakko säästää, ja halvalla ei hyvää saa.
Siellä on monta porrasta käsi valmiina ottamassa omansa sotesta. Eikä ne kaikki ole kepulaisia.
Isoissa kaupungeissa taitaa olla suurimmat rohmut.
Mietihän vastaustasi, Helsinki sai, niin sai, täällä jäi ruiskuhilaan varjoon moni asia, jota olisi voitu aktivoida, ajatella.
Aivotoiminta ei riittänyt pitkälle luotaaviin ajatusmalleihin, jyväjemmarit pelkästään salkun ja mopon kanssa liikenteessä.
Nuoret karkasi maailmalle, sianpaska jäi mailleen ja läski levensi vyötärön, se riitti ja tässä tulos.
Missä on tämän päivän eläkeläisten arvostus, heitä on liikaa, JÄTETÄÄN HOITAMATTA, Tk:n ovet ovat kohta lukossa, mitä sinne "ryykäätte" kuolkaa kotonanne, ellei kotiakin viedä sitä ennen, jonkun lahkon tarpeisiin.
Totuus on, että eriarvoisuus korostuu tämän päivän toiminnoissa ja terveydenhuolto on valjastettu väkevästi, nimenomaan rahamarkkinoiden ja hyväksikäyttäjien omiin tarpeisiin.
Hyväksikäyttö on ikävä kyllä, yksi totaalisen ikävä varma merkki.
Sinun ajatusmaailma on sama kun minulla 50 vuotta sitten, että miksi ei kunta tee mitään.
No, sitten ymmärrys on laajentunut. Ei kunta voi niillä muutamilla miljoonilla paljon tehdä, laissa .määrättyjen velvotteiden jälkeen.sen jälkeen, että voi itse yrittää. No on yritetty. No nyt on toive, ettei viimeksi Orpon hokemaa , hyvää hoitoa tarvitsisi.
Se vaan on jokaisessa maaseutukunnassa sama hokema, miksi ei kunta ole tehnyt tai tee mitään.
Kyllä ne siellä yrittää houkutella yrittäjiä. Se on sitten yrittäjän tai yrityksen päätös, mihin ne yrityksen perustaa..
Siinä painaa koulutetun työvoiman saanti.
Onhan täältä loppunut saha, höyläämö, meijeri nyt kaivos..
Näitä kuntia on vissiin satoja. Kunta mikä kunta, ei kaupunkia ole nähnykkään.
Kuittaan lyhyesti:) "Pyhäjärvellä on ollut omat lait ja ohjeet, jos et ole kepun jäsen, sinulla ei hommaan asiaan".
Tähän törmätty oikeasti, nuo ovat niiden politiikan nimissä, pikkupäättäjien omia pakinoita.
Jatkuneeko farssin merkeissä tänäkin päivänä, asioista saa, pitää puhua, niiden oikeilla nimillä.
Miksi ovat loppuneet, niitä ihmeitä ei ole oltu katsastamassa. Tuo alku väittämä on näin.
Vakuutusyhtiöt alkoi rahastaa.
terveydenhoidon kustannuksella.
Nyt pitäisi köyhänkin ottaa kallis henkivakuutus saadakseen hoitoa, jonka turvin yksityiset alkaa rahastaa, kuin Jenkeissä.
Julkinen palvelu ajetaan tällä tyylillä suohon.
Homma on täysin selvää, kansan kahtiajako alkoi pienessä Suomessa.
Köyhä, tavallinen ihminen tulee jäämään ulkopuolelle, meitä kaikkia ei hoideta.
Jos kansalaiset ei herää, hautausmaat täyttyy, ehkä se on näin tarkoitettukin.
Ei joka syylää ja nappulaa tarvitsekkaan, eikä juopot voisi enää tilata ambulansseja yksityiskuljetuksiin, siinä ainakin muutaman satasen säästö Pyhäjärvelle.
Tosin, sillä ei "herran huonetta rakenneta".
Tässä, näin pienimuotoisesti ajateltuna.
Pyhäjärvellä on palattu taantumaan, joja ei korjaannu vuosikymmeniin.