POHTEELLE!

On täysin järjetöntä, että Oulaisista, joka on vuosikymmenien ajan ollut maakunnan eteläosan terveydenhoidon keskeisin paikka, viedään vuodeosastopaikat! Minkä takia? Eikö olekaan hyvä, että alueen eteläosassa on sairaan - ja terveydenhoidon kannalta korkeatasoinen keskittymä? Sanokaa yksikin hyvä syy, miksi Oulaista aluesairaaloineen pitäisi heikentää! Ihan järjetöntä on se, että Oulaisten terveyskeskuksesta ryöstetään osastopaikat! Kuka hyötyy? Ei kukaan! Ei siinä mitään järkeä ole, että kaikki keskitetään Ouluun. Helpompi Oulaisiin on tulla ympäristökunnista.
231715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

On surullista, että saattohoidossa oleva vanhus siirretään satojen kilometrien päähän omaisilta.

Äänestä
  • Ei pysty kuin aikoinaan omalle omaiselle saattohoidossa että pystyi käymään monta kertaa päivässä .Ei juuri muita puhekavereita ollut ja loppuajasta vielä yhden heng. huoneessa.Ajatelkaapa omalle kohdalle,että joudut yksin kuoleman kohtaamaan??Nämä päättäjät voivat laittaa omaisensa(jos niitä vielä on) yksityiseen laitokseen.Ja suurin osa Oulun seuduilta paitsi tämä paikallinen päättäjä ja hänen sielun sisarensa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei pysty kuin aikoinaan omalle omaiselle saattohoidossa että pystyi käymään monta kertaa päivässä .Ei juuri muita puhekavereita ollut ja loppuajasta vielä yhden heng. huoneessa.Ajatelkaapa omalle kohdalle,että joudut yksin kuoleman kohtaamaan??Nämä päättäjät voivat laittaa omaisensa(jos niitä vielä on) yksityiseen laitokseen.Ja suurin osa Oulun seuduilta paitsi tämä paikallinen päättäjä ja hänen sielun sisarensa!!

    Minä ja aika moni muukin haluaa kuolla yksin kun sen aika koittaa. Ei pidä yleistää. Toivottavasti nämä päättäjät tulevat vielä järkiinsä ja säilyttävät oulaisten palvelut ennallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Minä ja aika moni muukin haluaa kuolla yksin kun sen aika koittaa. Ei pidä yleistää. Toivottavasti nämä päättäjät tulevat vielä järkiinsä ja säilyttävät oulaisten palvelut ennallaan.

    Voin sanoa myös oulusta että ei aina hoito ja palvelu ole asiakkaalle parasta , kokemuksen äänella sanon kun ollaan saatu huonoa hoitoa ja palvelua vielä vanhoille ihmisille, ei hyvä!!!!

    Äänestä

  • Nooh,,saahan siinä taksimiehet/naistet fyrkaa taskuunsa..puhumatikaan Häly:ajoneuvoilla,mitkä työlistää aina " 2:henkilöä.
    Ei halpaa kyytiä,veronmaksajat maksaa suurimmanosan.
    Tietäneekö kukaan mitä tekee kustannus,taksilla esim: Oulusta -Kuusamoon.
    Varmaan Pohteen päättäjät tämän tietävät todellissuudessaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei pysty kuin aikoinaan omalle omaiselle saattohoidossa että pystyi käymään monta kertaa päivässä .Ei juuri muita puhekavereita ollut ja loppuajasta vielä yhden heng. huoneessa.Ajatelkaapa omalle kohdalle,että joudut yksin kuoleman kohtaamaan??Nämä päättäjät voivat laittaa omaisensa(jos niitä vielä on) yksityiseen laitokseen.Ja suurin osa Oulun seuduilta paitsi tämä paikallinen päättäjä ja hänen sielun sisarensa!!

    Pohteen päättäjät saisivat laskea ne säästöt ,ihan totuudenmukaisesti mitä tekee heidän leikkaukest todellisuudessaan?
    Pääa-asia saavat johtajat/päättäjät hyvä fyrkaaa.MIETTIKÄÄ TODELLA MITÄ TEETTE!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Minä ja aika moni muukin haluaa kuolla yksin kun sen aika koittaa. Ei pidä yleistää. Toivottavasti nämä päättäjät tulevat vielä järkiinsä ja säilyttävät oulaisten palvelut ennallaan.

    Tarttis olla se Kenraali Ehrnrooth suoraan tästä Pohteen mallista..
    Sanois: näin.
    Tämä on KOLHOOSI MIKÄ EI TOIMINUT RYSSÄNKÄÄN MAALLA!
    Yhdyn suoraan näihin sanoihin henk:

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Voin sanoa myös oulusta että ei aina hoito ja palvelu ole asiakkaalle parasta , kokemuksen äänella sanon kun ollaan saatu huonoa hoitoa ja palvelua vielä vanhoille ihmisille, ei hyvä!!!!

    Kiitos sinulle, samaa olen kohdannu oyssissa , ei mikään herranhupne tuokaan ole.

    Äänestä

Miten se tämä laskutus oikein yksiköitten välillä ja toiminnoista menee.?
Kun itse käy kontrollissa tulee n. 40 € lasku mutta jostain pääkallopaikalta laskutetaan
siitä 500 € joltain kun 10 minuuttia poristaan mukavia jonka voisi hoitaa puhelimella tai infota tekstarina kuten pitää nyt niitä "omapolkuja" tallata ja samoja toistuvia tietoja sinne syöttää ?.. Sitä vois vain kysyä "miten voit ?" ja ilmoita jos tilanne muuttuu.. eli paljon on tyhjäkäyntiä ja josta on puhuttu ja esitelmöity mutta ei vissiin mennyt perille.. varmaan vahaa korvissa asioita hoitavilla ja päättäjillä.

Äänestä

Tietääksen Pohteella on KP:Oulaisista edustamassa.
Mahtanee vain ajatella oma etuaan,sehän on jo vuosia nähyt.

Äänestä

Oulu vie Pohdetta ja muut vikisee.
Oulussa n.20 terveysasemaa ja nyt ollaan keskustaan tekemässä yhtä lisää kun lähimpään on jopa 2km.
Onhan se pitkä matka Oululaiselle.
Ei Pohdetta alueena tasapuolisesti edes ajatella, Oulu, Oulu ja Oulu.
Maksajana maakunta kun suljetaan vuodeosastot ja muut palvelut.

Äänestä

Hyvin Oulu on taktikoinut, jaetaan sopivasti "johtopaikkoja" maakuntaan pj- yms, ne onnettomat sitten on ihan Oulun vietävissä ja myönnytään- jopa aloitteelisesti suhtaudutaan Oulun miljardi invevestoihin maakunnan kustannuksella.
Vaadittaisiin aluevaltuutetuilta omiakin aivoja!!!

Äänestä
  • Näin juuri se menee! Vois paikallinen monitoimimieskin muuttaa Ouluun!

    Äänestä

Se kepu runnoi väkisin tämän maakuntamallin. Hillopaikkoja on kepulaisilla yllin kyllin ja sieltä sitä oppositiosta haukutaan tulevaa hallitusta. Teki se mitä tahansa ja oli hallituksessa ketä tahansa.

On tämä sellainen vetkulapuolue, että hyvänen aika sentään.

Äänestä
  • Kepuko se "runnoi" taas!? Siellä ed. hallituksessako ei muita ollut??? Mitäs ne demarit, vasemm. ja vihreät siellä teki?? Oletko yksinkertainen??

    Se näyttää olevan niin, että mitä enemmän on henkisiä ongelmia, niin kaikki siinä vaiheessa on, "kepun" syytä!!

    Hae pian apua neuroosiisi ja muihin ongelmiisi!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kepuko se "runnoi" taas!? Siellä ed. hallituksessako ei muita ollut??? Mitäs ne demarit, vasemm. ja vihreät siellä teki?? Oletko yksinkertainen??

    Se näyttää olevan niin, että mitä enemmän on henkisiä ongelmia, niin kaikki siinä vaiheessa on, "kepun" syytä!!

    Hae pian apua neuroosiisi ja muihin ongelmiisi!

    Kepu petti taas. Turhaa te täällä riitelette menkää 24.5 tiedotustilaisuuteen ja sanokaa siellä suorat sanat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kepuko se "runnoi" taas!? Siellä ed. hallituksessako ei muita ollut??? Mitäs ne demarit, vasemm. ja vihreät siellä teki?? Oletko yksinkertainen??

    Se näyttää olevan niin, että mitä enemmän on henkisiä ongelmia, niin kaikki siinä vaiheessa on, "kepun" syytä!!

    Hae pian apua neuroosiisi ja muihin ongelmiisi!

    No lukaiseppas tarkemmin, kenellä se neutroosi on.

    No voisitko ystävällisesti sanoa, että minkä puolueen ehdoton edellytys oli ns. maakuntamalli?

    "Keskustan tavoitteena on aito ja itsenäinen maakuntahallinto. Uudistuksen lähtökohtana ovat eri puolilla Suomea asuvat ihmiset ja heidän palvelutarpeensa.

    Kaavamainen asioiden ratkaisu ei sovi kaikkialle, sillä maakunnat ovat erilaisia. Asiat tunnetaan parhaiten lähellä. Lainsäädännön pitää jättää tilaa joustavuudelle, jotta palvelut voidaan järjestää kunkin alueen kannalta tarkoituksenmukaisesti lähipalveluperiaatteen mukaisesti."

    https://keskusta.fi/ajankohtaista/uutiset/keskustan-maakuntavaaliohjelman-karjet-palvelut-kuntoon-ja-todellista-paatosvaltaa-maakunnille/

    Äänestä

  • Kyllä sen soten mokasi kokoomus Sipilän hallituksessa- Kokoomus lypsi koko ajan lisää, että palveluja siirretään enemmän yksityisen hoidettavaksi. Viimein sitten ei enää joustoa löytynyt ja Sipilä kaatoi hallituksen, vaikka kokoomus olisi ottanut takapakkia.

    Äänestä

..oli mille taholle kynnyskysymys mutta Suomen viisas presidentti on lausunut että ihmisiä ei hoideta tilastoilla ei palveluja heille voi suunnitella niiden pohjalta... koska maailma ja ihmiset elää 24/7.. kannattaa sitten osaltaan miettiä mitä tuli tehtyä kun oma aika koittaa niitä tarvita.. kiva saada kärräys kuusamoon tai oulusta reisjärvelle.. jossa on yksi vapaa paikka..huilata

Äänestä

Sama mitä puoluetta olet, niin muista äänestää kaikissa vaaleissa, jotain muuta kuin maakunnan keskuskaupungin ehdokasta. Oulu imuroi kaikki asiat ja maakunta tyhjenee vauhdilla.

Äänestä

Heh, onhan tämä Pohteen meno aivan luokatonta. Eikä johdu nimen jälkeisistä muutoksista, vaan julkisen terveydenhuollon surkeus on jatkunut jo pitkään jo huonommaksi menee.

Esim unihoitajia ei ole enää kuin kaksi. Kun molemmat ovat poissa töistä useamman viikon niin kukaan ei hoida potilaiden asioita.

Neuvolassa ollut samaa tyyliä, samoin Tuuman puolella.

Missä työpaikassa ei ole minkään sortin tuurausta poissaolijoille? Näköjään vähillä resursseilla mennään ja jos sattuu sairaslomia niin menee miten menee- periaate otetaan käyttöön.

Viimeinen sammuttakoon valon. Ne saavat kiittää onneaan, joilla on työterveyshuolto. Julkinen puoli on pilalla, pelkkää paskaa tilalla.

Äänestä

Kuusamossa on aina tilaa ja Pudasjärvellä. Veisivät Kilpisjärvelle, niin sais samalla Lapin matkan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On täysin järjetöntä, että Oulaisista, joka on vuosikymmenien ajan ollut maakunnan eteläosan terveydenhoidon keskeisin paikka, viedään vuodeosastopaikat! Minkä takia? Eikö olekaan hyvä, että alueen eteläosassa on sairaan - ja terveydenhoidon kannalta korkeatasoinen keskittymä? Sanokaa yksikin hyvä syy, miksi Oulaista aluesairaaloineen pitäisi heikentää! Ihan järjetöntä on se, että Oulaisten terveyskeskuksesta ryöstetään osastopaikat! Kuka hyötyy? Ei kukaan! Ei siinä mitään järkeä ole, että kaikki keskitetään Ouluun. Helpompi Oulaisiin on tulla ympäristökunnista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu