Demokratian vientibisnes

Anonyymi-ap

Tää amerikan "demokratian" vientihän todellisuudessa ei ole sitä että amerikka haluaisi että ihmisillä on tasarvo ja niin poispäin, vaan se on savuverho sille että pääsevät tekemään kauppaa ja rikastumaan entisestään. Sehän kun kuitenkin on tosi asia että kun amerikka on myynyt jo kaikille "demokraattisten" maiden asukkaille ne tähtilippu bokserit, niin aika harvakseen se saa käyttäjistä uusia asiakkaita, joten niitä asiakkaita on jostain saatava lisää vaikka väkisin että rahaa tulee. Tän asiakaspulan amerikka ja hännystelijänsä on ratkaissut pakko "demokratisoinnilla". Hyökätään milloin minnekin maahan ympäri maailmaa ja kaadetaan hallitus ja istutetaan valtaan heidän mielinen hallinto ja avot taas saatiin muutama kymmenen miljoona uutta asiakasta ostamaan niitä tähtilippu boksereita. Samassa yhteydessä rahoitetaan ties mitä idioottimaista toimintaa ja kun ne idioottimaiset investoinnit eivät tietenkään riitä maksamaan lainoja ja korkoja, niin saadaan sillä kuristusote "demokratisoidun" maan hallintoon, joka sitten syö kiltisti amerikkalaisten kädestä mitä paskaa tahansa. Tällä saadaan taas valta vaatia uusi "demokratisoitu" maa tekemään mitä amerikka haluaa ja lopettamaan aiemmin hyödyllinen ja kannattava kaupankäynti epädemokraattisten maiden kanssa.

Eiköhän juuri tämä ole sitä valtioterroria joka on todellisen demokratian ja tasa-arvon vastaista toimintaa. Se on vain variaatio iso-britanian tekemästä ooppiumkaupasta kiinassa. Kiina ei halunnut käydä niiden kanssa kauppaa, joten englanti alkoi tehdä kiinalaisista narkkareita jolloinka kiinasta ei ollut enää ketään vastustamaan englannin toimintaa. No nyt sitten demokraattinen maailma saa kärsiä kiinan laajenevasta mahdista jonka on itse toiminnallaan aiheuttanut. Kaikista ikävintä tässä on se että ympärä sulkeutu aina jollain aikavälillä, onko se sitten vuosikymmenissä vai sadoissa, mutta kuitenkin se sulkeutuu jollain välillä ja taas tulee valtaan jokin muu ideologia. Tälläkin hetkellä tämä länsimainen ahneus tappaa ihmisiä moninkertaisesti kaikkiin muihin esimerkiksi sairauksiin ja nälänhätään nähden. Länsimaisten yhteiskuntien pitäisi oman opetuksensa mukaan olla suvaitsevaisia ja ymmärtää toisia kulttuureja ja uskontoja, eikä yrittää verisesti saada pakotettua kaikkia samaan rahanahneeseen muottiinsa.

5

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näinhän länsimainen yhteiskunta toimii. Rahaa rahaa rahaa millään muulla ei merkitystä.
      Tästä muistui mieleen vuosia sitten lehdessä ollut reportaasi Etelä-Koreaan paenneiden Pohjois-Korealaisten haastatteluista. He kaiholla muistelivat että Pohjois-Koreassa ollessaan kaikki naapurit tunsivat heidät ja jos jollain oli häät, syntymäpäivät tai vastaavat, niin kaikki tulivat juhliin, ja jos joku tarvitsi apua niin sitä annettiin jos voitiin. Mutta Etelä-Koreassa he eivät tunteneet ketään eikä naapurit edes tervehtineet heitä saatika auttaneet missään tilanteessa. Ja jokainen sanoi että tätä yhteisöllisyyttä he kaipasivat entisestä kotimaastaan enemmän kuin mitään muuta, mutta siitä huolimatta kaikki olivat sitä mieltä että tärkeämpää heille oli raha ja länsimaiset tavarat. Sehän varmaankin on jonkinlaista näennäis demokratiaa että saa itselle kaikki lelut mitä muillakin on, mutta onko se sen arvoista että sen vuoksi sitten tapetaan isät, äidit, vaarit, mummot ja sisarukset ja vain sen vuoksi että voi näyttää keskisormea vallanpitäjille. Pitkässä juoksussa ei kuitenkaan oli mitään merkitystä kuka on vallassa milloinkin, vaan sillä että ihmisellä on rakkautta, ruokaa, lämpimiä vaatteita ja kattopäällä.

    • Anonyymi

      Nevajoen trollit täällä keskenään keskustelevat ;=))

      • Anonyymi

        Tuon edellisen kirjoittaneena kysynkin sinulta eikö kirjoitukseni mielestäsi pidä paikkaansa? Vai etkö ymmärtänyt mitä kirjoituksessani sanoin? Tuossa kirjoituksessani en ihaile mitään maata enkä ideologiaa, vaan siitä käy selväksi ettei ruoho aina ole vihreänpää aidan toisella puolella.
        Itse en hyväksy tätä nykyistä demokratiaamme joka kyttää jokaisen ihmisen kaikki liikkeet ja lakejakin tiukennetaan päivä päivältä. Tämän seurauksena ihmiset on pelkkiä orjia.
        Mutta en vastaavasti kyllä hyväksy diktatuurejakaan. Jos nyt katsellaan länsimaista demokratiaa ja itäistä lähes diktatuurimaista hallintotapaa, ne ovat pohjimmiltaan samanlaisia, elikä ihmisiä kytätään herkeämättä väärässä kohtaan piereskelystä pistetään heti linnaan molemmissa järjestelmissä. Ainoa oikea järjestelmä on sellainen missä jokaisella on vapaus sanoa ja tehdä mitä haluaa, eikä ihmisiä saa seurata milläänlailla.
        Suomi oli tällainen ihanteellinen maa siihen asti kunnes laukaustakaan ampumatta ey miehitti suomen ja alisti valtaansa.


    • Anonyymi

      Ainoa oikea demokratia on Sveitsissä, jossa ilman kansanäänestystä ei laeista päätetä.
      Tuo pitäisi ottaa käyttöön kaikissa maissa, koska muissa niin sanotuissa demokratioissa demokratia on vain näennäistä. Ajatellaan esimerkiksi Suomessa kansanedustajia, niin vaikka he kuinka haluaisivat ajaa ja äänestää jotain tärkeää asiaa, niin jos he eivät äänestä puheenjohtajan/puoluehallituksen tahdonmukaan, niin heidät erotetaan eduskuntaryhmästä ja parhaassa tapauksessa puolueesta, ja näin ollen he ovat ulkopuolella eivätkä varmasti pääse enään kansanedustaja ehdokkaiksikaan. Että eiköhän tällainen ole juuri diktatuuria, elikä toisinajattelijat vaiennetaan vaikka olisi kuinka hyvät aikomukset tahansa.
      Todellisia oikeita demokratioita on nykyään ainoastaan Sveitsi.

      • Anonyymi

        Tällaisessa edustuksellisessa demokratiassa kukaan ei uskalla edes ehdottaa todellista demokratiaa eli siis sveitsin mallia, koska pelkäävät että kansallinen itsetunto nostaisi päätään ja näin ollen puolueet menettäisivät kaiken vallan ja puolueen pamput eivät sitten pääsisikään Suomen pettämisestä rahakkaisiin palkkiovirkoihin eu-diktatuurin ytimeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      413
      4349
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      239
      2143
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1580
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      256
      1129
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1077
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      939
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe