että on ajettu vain yhden tietyn ihmisen tavoitteita ja on kokonaan unohdettu, että muillakin on ihan omia haaveita omaan elämäänsä liittyen, eivätkä ne ole ollenkaan samanlaisia, kuin se josta on toistuvasti jankutettu vuodesta toiseen! Siksi kaikki alkoi mennä pieleen ihan alusta asti. Miksi vanhemman ihmisen haaveita ei koskaan pidetty tärkeinä, hänen olisi vain pitänyt sopeutua johonkn sellaiseen, mikä olisi vienyt elämästä ilon kokonaan ja hän olisi tuntenut olevansa häkissä josta ei ole poispääsyä! Seinät ahdistavat joskus yöllä, kuten silloin aikoinaan parisuhteessa. Kiito siitä kaikille jotka osallistuitte monen vuoden rääkkäämiseen. Tädit töissä vain pahentavat tilannetta, aina kun avaavat suunsa tiettyyn ihmiseen liittyen! Inho häntä kohtaan vahvistuu ihan vähäisestäkin ns. kertomisesta! Liian monta vuotta liikaa kaikkea sellaista!
Tuntuu käsittämättömältä
Anonyymi-ap
0265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.