Luterilaisille.

Anonyymi-ap

Katsoin ulos ikkunasta kun kirkossa oli häät. Mietin uskooko siellä kukaan Jeesukseen kokosydämisesti?

Olisiko pitänyt mennä sanomaan hääjuhlijoille, että Jumala tahtoo hyvää luterilaisille samoin kuin kaikkien uskontojen jäsenille. Onko kukaan kertonut Sinulle, että olet Jumalalle erittäin rakas ihminen? Jeesus sovitti syntisi sijaisuhrillaan, kärsimyksellään ja kuolemallaan Golgatan ristillä. Hän otti päällensä sinulle kuuluvan tuomion. ”Se on täytetty!” Ristintyönsä jälkeen Jeesus nousi ylös kuolleista. Hänellä on ”kuoleman ja Tuonelan avaimet”. Ilm. 1:18.

Kun otat vastaan Jeesuksen Pelastajaksesi, saat syntisi anteeksi ”uskon kautta Hänen vereensä”, etkä joudu kadotukseen! Room. 3:23-25. Kun sitten olet ottanut vastaan Jumalan armon Jeesuksessa, on seuraava askel kasteelle tuleminen. Lapsikaste ja kirkon jäsenyys ei ole pelastanut sinua.
”Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa!” Room. 8:1. Jumala tahtoo antaa syntisi anteeksi. Lue Raamatusta 1. Johanneksen kirjeen 2:22-25. ”Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.” 2 Kor. 6:1,2.

Mitä siis teet synneillesi? Ilman Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana ei kukaan ole Jumalan lapsi eikä pääse Taivaaseen. Ihminen voi kuulua kirkkoon ja muihin ihmisperusteisiin uskontoihin, mutta hän ei kuulu seurakuntaan ennen aitoa uskoon tulemista. Tie Jumalan yhteyteen on avattu vain Jeesuksen veren kautta.

”Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” Joh. 14:5-6. Siinä Jeesus kumoaa kaikki uskonnot turhina ihmistekoina. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ” 2 Kor. 5:19.
Jeesus ei ole uskonnollinen kirkon ideologia, vaan ylösnoussut Taivaan Kuningas ja herrojen Herra, jolla on kaikki valta Taivaassa ja maan päällä. Ota vastaan Hänet jo tänään! Jumala tahtoo antaa syntisi anteeksi! Pyhä Henki kehottaa sinut eroamaan kirkosta. Hanki itsellesi Raamattu (Raamattu Kansalle- käännös). Lue rukoillen ja pyytäen, että Pyhä Henki avaa ymmärryksesi käsittämään Raamatun kirjoituksia. Rukoile ääneen ja Jeesuksen Nimessä! Jumala odottaa voidakseen olla Sinulle armollinen. Voit rukouksessa keskustella Jeesuksen kanssa kuin parhaan ystäväsi kanssa. Kun sitten päätät ottaa vastaan Jeesuksen Pelastajaksesi, ota yhteyttä. Järjestämme kastetilaisuuden, jossa sinut kastetaan upotuskasteella uuden Herrasi Jeesuksen Kristuksen Nimeen! Näin Sinusta tulee kristitty, Jumalan lapsi. Ja näin toimien sinä pääset Taivaaseen. "Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut..." Ap.teot 16:31

Tee uskonratkaisu NYT!
”Hänen työtovereinaan me myös kehotamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä Hän sanoo: ”Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut.” Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.” 2 Kor. 6:1,2.

Rukoile nyt ääneen ja omin sanoin pelastusta:
Kaikkivaltias Jumala, rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä: Auta minut sisälle sinun ikuiseen turvaasi, elämänyhteyteen kanssasi. Anna anteeksi syntini ja auta puhdistumaan kaikesta vääryydestä. Armahda minua Jeesuksen kärsimystyön ja sovintoveren kautta. Anna Pyhä Henkesi sydämeeni johdattamaan minua eteenpäin sinun armosi ja totuutesi tiellä. Auta minua ymmärtämään Sanasi Raamatun opetukset.
Tahdon nyt kertoa kaikille tämän, että olen antanut elämäni sinulle, Jeesus, minun Herrani!

"Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole." Jesaja 45:22

”Jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin..” Apt. 2:41.

30

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olitko nyt todellisessa uskossa, kun tekstisi kirjoitit, vai halusitko vähän brassailla?
      Pitääkö sinun miettiä kaiken aikaa, toimivatko läheisesi kokosydämisesti uskon mukaan, entä sinä itse?
      Kehotatko jatkuvasti työtovereitasi etsimään pelastusta?

      • Anonyymi

        Kun lapsi kastetaan , niin luulen, että se on riittävä toimitus koko elämän ajaksi.

        Niin uskon ja toivon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun lapsi kastetaan , niin luulen, että se on riittävä toimitus koko elämän ajaksi.

        Niin uskon ja toivon.

        Tarkista asia Raamatusta. Kyseessä on tärkeä asia, sielun pelastus! Raamattu EI opeta että kirkossa tehty vauvakaste pelastaisi.

        OIKEA KÄÄNTYMINEN
        (2 Kor. 12:21, Mt. 3:8 , Apt. 2:38)
        Raamatun opettama parannuksen tekeminen Jeesuksen veriansioon luottaen synnyttää terveen uskon. ”Usko (luottaen) Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut.” Apt.16:31. ”Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1 Joh. 1:9. ”Kaikille, jota ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat Hänen Nimeensä.” Joh.1:12.
        Kun Sinä nyt hyväksyt nämä tosiasiat itsestäsi, voit vain astua sisälle ahtaasta portista. Voit antaa elämäsi ehdoitta Ylösnousseelle Herralle Jeesukselle Kristukselle. Vain Sinä voit tehdä ratkaisun. 2 Kor. 6:1,2. Jeesus on jo kaiken voitavansa tehnyt. Hän tuli sijaisuhriksi tähtesi. Hän on jo valinnut Sinut. Mitä Sinä teet? Hyväksytkö Hänen valintansa? Kukaan muu ei voi asiaa ratkaista.
        Ahtaasta ovesta suunnataan ristin kaidalle tielle Raamatun viitoittamaa tietä pitkin. ”Pietari sanoi heille (pelastuksen tietä etsiville): Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen Nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Apt. 2:38. ”Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.” Apt.2:41. Siis kaikki pelastuksen vastaan ottaneet eli uskoon tulleet kastettiin. ”ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä…” Apt.2:42. He kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat Jumalan Sanaa rohkeasti. Näin on Jumalan tahto edelleen.

        Emme voi emmekä saa julistaa armoa ja synninpäästöä ihmiselle ennen hänen omaa tietoista valintaa syntielämän hylkäämisestä . Mutta Jeesuksen vastaan ottavalle, katuvalle ja parannukseen nöyrtyvälle ihmiselle voimme julistaa synnit anteeksi Jeesuksen Nimessä ja veressä. Voimme seurakunnassa kastaa hänet upotuskasteella vedessä Jeesuksen Kristuksen Nimeen. Näin vanha elämä haudataan ja tilalle tulee uusi. ”Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus, se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut!” 2 Kor. 5:17.
        Jeesuksen vastaan ottaminen tarkoittaa samalla kaikkien Raamatun opetusten vastaan ottamista.

        Tällä tavalla siis tullaan sisälle ahtaasta portista elämän kaidalle tielle. Tästä alkaa kotitie, joka päättyy Taivaaseen. Tätä tietä kuljetaan iloiten vaikeuksienkin keskellä. Hän itse on kanssamme Johdattajanamme. Hän tahtoo kastaa jokaisen omansa Pyhällä Hengellä ja voimalla. Silloin saamme yhä uudistuvasti kokea tulevan maailmanajan voimia, Jumalan rakkautta ja hyvyyttä.

        Onko kirkkoa edes mainittu Raamatussa?

    • Anonyymi

      Tässä iässä tarvitsemme luotettavaa, tervettä ja aitoa kristinuskon opetusta. Meille ei kelpaa "ehkä pääsen taivaaseen" opetukset.
      Olen itsekin jo vanhus, muutama vuosi enää puuttuu 80. ikävuodesta. Siksi tahtoisin kaikkien muidenkin ymmärtävän, että sovinto Jumalan kanssa tulee tehdä NYT, ennen tästä ajasta pois siirtymistä.
      Jeesus on tosiaan sovittanut syntimme ristillä. Hän sanoi: "Minä olen Ovi. Jos joku tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu." Joh. 10:9. Ei ole siis mitään muuta mahdollisuutta päästä Taivaan kotiin. Jeesus on "Tie, Totuus ja Elämä! Ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani!" Joh. 14:6.
      Jokainenhan ymmärtää, ettei siellä perillä kysytä, mihin uskontokunnan jäsenvihkoon nimesi oli kirjoitettu. Pelastumisemme ratkaisee ainoastaan se, olemmeko ottaneet vastaan ylösnousseen Jeesuksen syntiemme sovittajaksi. Olemmeko tunnustaneet Hänelle syntimme ja pyytäneet niitä anteeksi?
      Jeesus! Anna anteeksi koko elämäni aikana tekemäni synnit. Mutta ennen muuta anna anteeksi, että vasta nyt annan elämäni sinulle!
      Näin tulee rukoilla ja hoitaa pelastusasia kuntoon.

      Jeesus siunatkoon meitä.

      • Anonyymi

        Tällä palstalla on kyynikkoja ja pahansuopaisuutta .
        Vaikea ajatella, että sanasi uppoaisivat näihin paatuneisiin mieliin Jokainen hyväntahtoinen mielipide halutaan torpata.

      • Anonyymi

        Miksi et ole 70+ palstalla?
        Arveletko, että maailmanlopun saarnat uppoavat meihin sulavammin?
        Palstalla on ollut aiheita laidasta laitaan, mutta emme ole käsitelleet toistemme uskonnollisia tunteita.
        Maailmankatsomuksemme ovat omiamme, emme ole niitä toisillemme jakaneet.
        Kiitos siitä.

    • Anonyymi

      Toivotaan että joukostamme löytyy oikeamielisiä ihmisiä, jotka tahtovat päästä ikuiseen elämään.
      On kauheaa herätä todellisuuteen fyysisen kuoleman jälkeen. Siitä Raamattu kertoo koskettavan tapauksen
      rikkaasta jumalattomasta
      ja köyhästä, joka turvasi Jumalaan:

      19 ”Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan ja vietti iloista elämää loisteliaasti päivästä toiseen. 20 Mutta hänen porttinsa pieleen oli jätetty virumaan köyhä mies, nimeltään Lasarus, täynnä paiseita. 21 Hän halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitaan.
      22 Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin helmaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. 23 Kun hän tuonelassa tuskissaan kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. 24 Hän huusi: ’Isä Abraham! Armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormenpäänsä veteen ja vilvoittamaan kieltäni, sillä minä kärsin tuskaa tässä liekissä.’ 25 Mutta Abraham sanoi: ’Poikani, muista, että sinä sait eläessäsi osaksesi hyvää, Lasarus sen sijaan pahaa. Nyt hän saa täällä lohdutusta, mutta sinä kärsit tuskaa. 26 Kaiken tämän lisäksi teidän ja meidän välillemme on asetettu suuri kuilu, etteivät ne, jotka tahtovat, voisi tulla täältä teidän luoksenne eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.’ 27 Rikas mies sanoi: ’Pyydän siis sinua, isä, että lähettäisit hänet isäni taloon 28 – onhan minulla viisi veljeä – varoittamaan heitä, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.’ 29 Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä.’ 30 Mies sanoi: ’Ei, isä Abraham, mutta jos joku kuolleista menisi heidän luokseen, niin he kääntyisivät.’ 31 Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, eivät he suostu uskomaan, vaikka joku kuolleista nousisi ylös.’”
      Luuk. 16:19-31.

      • Anonyymi

        Voisimme keskustella loputtomasti millaista on herää kuoleman jälkeen, sillä yksikään lähtenyt ei ole palannut kertomaan tapahtumista.
        Pitäisi kertoa totuus ensinnäkin siitä milloin tämä herääminen tapahtuu. Joidenkin tietojen mukaan viimeisenä päivänä, jolloin ihmiskunta tuomitaan elävinä ja kuolleina.
        Toisten mielestä jokainen päätyy yksin taivaan portille ja siinä määrätään ikuisuus.
        Hyvin erilaiset kuviot.
        Aloita niistä.

        Kun pitäisi keskustella omin ajatuksin, ei jatketa.
        Vastausta turha odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun pitäisi keskustella omin ajatuksin, ei jatketa.
        Vastausta turha odottaa.

        Uskonto perustuu ulkoa opittuihin fraaseihin.

    • Anonyymi

      Uskonnot ja uskomikset ovat lusiferalismia ja Vatikaanin, muurarin yms valheita ja vääristelyä. Uskonnot perustettu ihmisten pitämiseksi alistetuina orjina.Niin etteivät huomaa mitä ne pahikset itse tekee piilossa.
      Mitä Jeesus opetti hyvään elämään? Raamatusta jätetty pois asoita ja lisätty satanistien tapoja veri uhreista.

      • Anonyymi

        Lopetin luterikirkon jäsenyyden 1980 luvulla. 1990 luvulla Jehovat kiersi jatkuvasti vainoamassa kamaline lappusineen etenkin ennen joulua tungettiin meluten viha lappu luukusta. Torjuin heidät aina heti ja suljin oven en edes avannut. Ne ottaa kaiken selville hyötyäkseen. Tekevät muistiin pahoja ja kertovat ihmisistä kuka mitäkin. Jos sairastelee,perinyt rahaa, yksinasuva yms. Rikollista toimintaa. Kun nykyään on koodit ei pääse enää sisään ovikelloa rimputtanaan.
        Kun lopetin joulun vieton kokonaan ja luultiin jehovaksi. Joulupukki on satanistinen alkuperä saksal Krampus pedofiilista. Eikä Jeesus syntynyt 25.1.
        Eikä pidä luulla että olisin ateisti. Viime vuosian olen huomannut olleeni oikeassa.
        Raamatusta puuttuu kirjoituksia joita Vatikaani piilotti. Kun maltetaan odottaa saadaan oikeata tietoa kaikesta,turhaa väitellä.

        Elämän alkulähde korkein voima, Jumala, Luoja, Luojat joita on ollut useampia ovat olemassa oli uskomus mikä tahansa. Tämä jäi pois edellisestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elämän alkulähde korkein voima, Jumala, Luoja, Luojat joita on ollut useampia ovat olemassa oli uskomus mikä tahansa. Tämä jäi pois edellisestä.

        Oma kokemukseni on että Jeesus auttaa ja tukee aina, olipa vaikka mitä sattunut, ja varsinkin silloin kun olen huonoimmillani.

        On ihan konkreettisia kokemuksia.
        Tuttavani joutui psyykkiselle osastolle, kun oli yrittänyt tappaa itsensä.
        Menin tapaamaan häntä osastolle.
        Seuraavana yönä hyökkäsi kauheita olentoja (siirtyivät sieltä osastolta).
        Jeesuksen nimessä ajoin ne pois.
        Ne oikein ulvoivat!
        Uskoo ken uskoo.

        On paljon muitakin juttuja.
        Minä uskon Jeesukseen!

      • Anonyymi

        Ano 14:47.
        Usko ja uskonnot ovat jokaisen henkilökohtainen asia.
        Turhaan sinä tuot meille uskomuksiasi ja nimität valheiksi monille äärimäisen tärkeitä asioita.
        Tällaiset keskustelupalstat eivät ole oikea foorumi, sen voi huomata jokainen, joka yrittää uskon asioista S24:ssä käsitellä.
        Uskosta ei pystytä keskustelemaan, sillä kuten huomataan tässäkin ketjussa joko lainataan suoraan Raamatun lukuja ja jakeita, tai sitten paasataan huuhaata, jota ei maksa vaivaa lukea.

        Niin hyvä asia, että Suomi on kristitty maa, ja täällä saa avoimesti kertoa omasta uskostaan.

        On myös hyvä, että saa keskustella näillä palstoilla toisten kanssa.

        Ei ole vain mukavaa, että jotkut tulevat tänne rienaamaan. Jokaisen omaa mielipidettä pitää kunnioittaa. Jos ei ole samaa mieltä, niin ei siitä tarvitse tulla kinaamaan tänne.

        Jos ei ehdi lukemaan aina Raamattua, niin voi tilata Päivän sanan, se tulee joka päivä sähköpostiin: https://raamattu.uskonkirjat.net/daily.html

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ano 14:47.
        Usko ja uskonnot ovat jokaisen henkilökohtainen asia.
        Turhaan sinä tuot meille uskomuksiasi ja nimität valheiksi monille äärimäisen tärkeitä asioita.
        Tällaiset keskustelupalstat eivät ole oikea foorumi, sen voi huomata jokainen, joka yrittää uskon asioista S24:ssä käsitellä.
        Uskosta ei pystytä keskustelemaan, sillä kuten huomataan tässäkin ketjussa joko lainataan suoraan Raamatun lukuja ja jakeita, tai sitten paasataan huuhaata, jota ei maksa vaivaa lukea.

        Siinä kerrotiin totuus uskonnoista. Ei kielletty Jumalallista alkulähdettä.
        Jeesus ei perustanut uskontoja eikä halunnut itseään palvottavan. Jeesus oli opettaja, profeetta ja antoi ohjeita hyvään elämään. Muistatte hänen sanoneen ettei ole tästä maailmasta ja se tarkoittaa hän tuli muualta maan ulkopuolelta ja lähti takaisin.
        Tärkeintä on tietää, että ihmiset ovat luotuja. Ihmisillä on sielu ja tarkoitetaan ihmislajille tyypillistä geenejä ja dna. Evoluuutio on valhetta ja apina teoriat ja valheet. Vatikaani poisti jälleen syntymisopin raamatun opetuksesta. Ihmisellä on vapaa valinta tekeekö hyvää vai pahaa ja seuraukset sen mukaan. Voi siis uskoa siihen ettei ole sielua. Eikä millään ole väliä. Ihmisen sielun poistoahan globalisti satanisti psykopaatit ovat kovasti yrittäneet poistaa. Viime aikoina,vuosina on satanistien merkit ja tarkoitukset joka paikassa esim Euroviisut olleet aina.

        Niin nuo euroviisut.
        En katsele milloinkaan, kai se on sitä vaistoa. että "ei hyvä".

        Ja nuo kuuluisuuksien tekemät "pirunmerkit" ovat jokaisella sormet pystyssä.
        En tiedä oliko euroviisuissa niitä, kun en katsonut.

        Jos euroviisut mielestänne on pahinta synnillisyyttä maailmassa, olette todella turvassa lintukodossanne, kaukana pahuuden maailmoista. Ymmärrättekö olla kiitollisia joka hetki. Jumalten suosikit.

        niinhän ne raamatun fariseuksetkin teki itsensä paremmaksi, kuin Jeesuksen opetuslapset konsanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos euroviisut mielestänne on pahinta synnillisyyttä maailmassa, olette todella turvassa lintukodossanne, kaukana pahuuden maailmoista. Ymmärrättekö olla kiitollisia joka hetki. Jumalten suosikit.

        Ei ne pahinta synnillisyyttä ole, en muistaakseni väittänyt niin.
        Mielestäni euroviisut ovat myös pelkkää isoa bisnestä. "Oikea" musiikki on sieltä kaukana.
        Oikean muusikon ei tarvitse satsata vaatteisiin ja lavastuksiin.

        Teetkö itse "pirunmerkkejä"?
        Jos et tee, niin kerro miksi.
        Jos teet, niin kerro miksi.

        En ole oppinut tekemään pirunmerkkejä. En edes tiedä, mitä ne ovat. Kun kysyt, miksi, vastaamaan että olen 90 vuotias, enkä ole halukas uutta opettelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos euroviisut mielestänne on pahinta synnillisyyttä maailmassa, olette todella turvassa lintukodossanne, kaukana pahuuden maailmoista. Ymmärrättekö olla kiitollisia joka hetki. Jumalten suosikit.

        Viisut oli vain sopiva esimerkki esityksistä josta voi nähdä minkälainen meno yritetään tehdä hyväksytyksi. En sitä mölyä kuunnellut mykistin ja katsoin sitä vain pienen osan jotta näen.
        Tiedän hyvin että on paljon pahempaa ollut menossa sitä ja siitä ei voi sanoa täällä.

        Euroviisuja on esitetty vuosiky.me . Osa voittokappaleista on jäänyt elämään, kuten Lys Assian kaunis balladi " O mein Papa". Meidän Marion Rung esitti siellä Tipitiin, ja onhan mm.Katri Helenakin aulanut Euroviisuissa. Kovin tuo.itsevia mielipiteenne tuntuvat olevan.

        Jahah, tuomitsijaville asialla?

        Jos en tykkää elokuvast/kirjasta/ruoasta/ohjelmasta/tai mistä muusta tahansa, - ja kerron että en tykkää. - Niin minä silloin "tuomitsen".

        Hm.

        Mitä tulee aloituksen aiheeseen, niin kiitos aloittajalle, että on ottanut aiheen esille.
        Jospa palattaisiin siihen - tuomitsematta.

        Joo ne oli parhaita
        En seuraa enää euroviisuja karmeaa mölinää

        Pikkujuttu, ihan alussa
        Suomi ei ollut vielä silloin mukana eli Kinnunen

        Lys Assian kappale oli Kertosäe
        https://youtu.be/IyqIPvOkiRk

        Tämä laulu sopii hyvin näin kesän alkuun.
        Tulee hyvä ja rauhallinen mieli ja olo.

        https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=on+kesän+kirkas+huomen+youtube#fpstate=ive&vld=cid:1c9f3647,vid:yOqPQZZy0Rc

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jahah, tuomitsijaville asialla?

        Jos en tykkää elokuvast/kirjasta/ruoasta/ohjelmasta/tai mistä muusta tahansa, - ja kerron että en tykkää. - Niin minä silloin "tuomitsen".

        Hm.

        Mitä tulee aloituksen aiheeseen, niin kiitos aloittajalle, että on ottanut aiheen esille.
        Jospa palattaisiin siihen - tuomitsematta.

        Ano 29.5. klo 14:29.
        Mukava mielipide viisuista.

    • Anonyymi

      https://youtu.be/q49Rb226uiw
      Video 28 min. Viikko sitten. Kristillisiä lauluja kirkosta Arkansas Usa, Benton. Etelävaltiotyyliin ja rytmikästä aluksi sitten hitaampia. 😊

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3498
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      188
      1587
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1297
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1172
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      835
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      50
      793
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      789
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe