Silloin se myrkyn lykkäs kesällä kerran

Kerran oltiin aimon kanssa menossa siihen espanjan rajalla thaimaisiin battajalle. Jääräborgilta ostettiin matka liput. Matka toimiston aasianainen virkailija kysyi kujeileva ilme naamalla että minne matka? Aimo osoitti tee paidan tekstiä jossa edessä luki battajalle ja takana luki panemaan.

Virkailija katsoi meitä halveksivasti, ehkä siksi että Aimolla ei ollu ku yksi kroksi jalassa ja siltä oli unohtunu muna ulos vessa reissun jälkeen, minä kaivoin nenää nitojalla. Näin kun kiero myrkyttäjä matka myyjä hieroi botuliinia ja arsenikkia lippuihin. Aimo sai niistä oireita jo katsellessa.
Lento koneessa lento emäntä toi meille pyytämättä lasilliset hermo myrkkyä ja elo hopeaa. Kamala olo tuli ja ripuli meille molemmille ja aimolle myös.

Vessassa kun pestiin käsiä niin hanasta tuli novitšokkia. Meillä molemmilla heilui kädet ja pää kuin hullulla. Vasta myrkyksi valittiin pontikka, jota aimo oli jemmannut katetri pussiin. Irrotettiin vaan letku sen heppendaalenista ja imaistiin itsemme reippaaseen kisa kuntoon. Taksi kuski antoi meille myrkky ruiskeet joita kokeilittiin aimon kanssa.

Perillä hotelli virkailija suihkutti jotakin sprei kaasua meitä kohti joka lienee ollut botoksia ja fosforia, koska aimo loisti pimeässä seuraavana yönä kuun valossa kun rakasteltiin tuolin jalalla. Aimo sekosi ja luuli olevansa kellon viisari. Aamulla mentiin kadulle ihailemaan nais kauneutta, kun ensimmäinen vastaantulija tökkäsi meihin myrkky piikit kankkuihin ja sumutti jotakin. Kamalasta kankkusesta huolimatta huomattiin heti että se oli taistelukaasua.

Sairaalassa selvisi (mutta aimo ei) että se myrkky oli pernaruttoa, joka aiheutti aimolle kutinaa genitaali alueille ja varpaan kynnet käbristyi oudosti.
Lääkäri laittoi meidät tippaan jossa oli propanolia ja hirvittäviä viiruksia. Minulle kasvoi vartissa viikset joita aimo katsoi himoiten ja sanoi haluavansa vetää niihin.
Elin siirtojen jälkeen päästiin siviiliin ja mentiin rannalle jossa hieroja hieroi meihin happoa jossa oli jotakin myrkkyä seassa. Aimo luuli olevansa veikeä sammakko ja loikki rantavedessä valtavia loikkia aivan vihreänä päästellen shokeeraavia suoli kaasuja.

Ohikulkeva veneilijä ampui häneen rauhoittavan myrkkynuolen, joka lamautti aimon tavalliseksi keskoseksi. Minä olin sillä välin ostanut meille myrkkyjätskit ja yliannokset hepatiittia bee. Paettiin rannalta mutta joku myrkyttäjä kampitti meidät ja laittoi meihin lamppu öljyä. Aimo ei uskaltanut tupakoida hofnareita viikkoon tulipalo riskin vuoksi.

Päästiin onneksi irtautumaan tilanteesta ja rynnättiin tien toisella puolella olevaan amatsooni kahvioon, jossa myyjä näki heti meidän hädän ja tarjoili meille kahvia jossa oli muunto huumeita ja tuntemattomia bakteereja avaruudesta.

Ei koskaan enää, sanoi aimo kun koti matkalla stuertti sille myrkyn lykkäs.

6

433

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Numba on näköjään oikeassa. Thaimaa on kamalan myrkyllinen mesta. Not place to be.

      2010

    • Anonyymi

      Olen aina sanonut että Senssun seikkailut on ylivertaisia!

    • Anonyymi

      Elintä onkin hyvä siirtää välillä tyttöjen jalkoväliin, tulee luokkaretkellekkin oikeaa merkitystä.

    • Anonyymi

      Oletko hullu miksi olet varastanut Peten kuvan, onko sinulla siihen lupa.

      • Anonyymi

        Minkä Pertin tai Pentin, eikös toi ole selkeä PetteriRiikka ?

        Nuo naamarissa hallitusta nyt muodostetaan.


    • Anonyymi

      Kannattaa ilmoittaa asiasta suur lähettiläälle, eikä pelkästään tulla hulluksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      832
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      538
      761
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe