Suomen metsäverotus

Metsän myyntiverotuksesta tulee luopua ja palata pinta-alaveroon, niin saadaan puu liikkeelle ja suurmetsänomistajat laajemmin veronkantoon.
9425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei kai puunsaanti Suomen metsänomistajilta nytkään ole ongelma.

Se on totta, jos palattaisiin aiempaan pinta-alapohjaiseen verotukseen, niin varsinkin pienituloiset, joilla on vähänkin enemmän metsää, joutuisivat myymään puuta pystyäkseen maksamaan verot.
Verotushan meni niin, että metsätilan verotusarvo pistettiin ansiotulojen päälle ja sen jälkeen laskettiin metsänomistajan ansiotulovero. Lopullinen vero saattoi olla jopa niin suuri, ettei henkilön ansiotulo riittänyt sen maksamiseen. Puun myynti oli sitten verovapaata.
Hyvätuloisille tämä harvemmin oli ongelma.

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    ❤️ ­N­­­y­m­­f­o­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#178678933

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Maksakaa puusta hintaa niin liikkuu. Sama mantrahan on duunareilla tai makaillaan kelantuilla.

Äänestä

Ansiotuloverotuksessakin pitää siirtyä arvioveroon. Isolle miehelle enemmän veroa kuin pienelle.

Äänestä
  • Hyvä vitsiheitto, mutta katsotaanpa kuitenkin…

    Ansiotulojen on jo arvioverotusta. Verovuoden päättyessä sitten tarkistetaan ennakkoon perittyjen ja arvioitujen ansioiden mukaan peritty ansiovero todellisten tulojen perusteella. Siksi teemme veroilmoituksia vuosittain.

    Miksi ison miehen pitäisi maksaa enemmän veroa kuin pienen ja olisiko naisillakin sama juttu?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Hyvä vitsiheitto, mutta katsotaanpa kuitenkin…

    Ansiotulojen on jo arvioverotusta. Verovuoden päättyessä sitten tarkistetaan ennakkoon perittyjen ja arvioitujen ansioiden mukaan peritty ansiovero todellisten tulojen perusteella. Siksi teemme veroilmoituksia vuosittain.

    Miksi ison miehen pitäisi maksaa enemmän veroa kuin pienen ja olisiko naisillakin sama juttu?

    Miksi tarkistaa? Ei metsän pinta-alaverossa mitään tuloja tarkistettu. Iso metsänomistaja maksoi enemmän kuin pieni. Puntari ja mittanauha sopisi aivan hyvin tuloverotuksen mittaamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksi tarkistaa? Ei metsän pinta-alaverossa mitään tuloja tarkistettu. Iso metsänomistaja maksoi enemmän kuin pieni. Puntari ja mittanauha sopisi aivan hyvin tuloverotuksen mittaamiseen.

    Kyllä tuolloin tarkistettiin, kuten nykyisinkin, veronmaksajan kokonaisansiotulot. Eli palkkatulo, johon oli lisätty metsän verotusarvo ja sen jälkeen laskettiin vasta lopullinen vero. Tuli palautusta, lisäveroa tai ennakkoon peritty verot olivat ’osuneet’ nappiin….

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Yrittäjän maksamat ennakkoverot ne arvioverotusta on. Etukäteen ei voi tietää miten bisnekset sujuvat, mutta verot täytyy maksaa omatoimisesti joka kuukausi sen mukaan mitä verottaja on arvioinut tuloksi. Kyllä nousisi kova poru, jos työntekijöiden pitöisi itse maksaa veronsa joka kuukausi riippumatta siitä onko töitä vaiko ei. Näin se kuitenkin menee yrittäjillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kyllä tuolloin tarkistettiin, kuten nykyisinkin, veronmaksajan kokonaisansiotulot. Eli palkkatulo, johon oli lisätty metsän verotusarvo ja sen jälkeen laskettiin vasta lopullinen vero. Tuli palautusta, lisäveroa tai ennakkoon peritty verot olivat ’osuneet’ nappiin….

    Mutta verotettavat metsätulot olivat mielikuvitusmarkkoja ilman mitään kytkentää todellisuuteen. Sama kuin palkansaajilla ei katsottaisi saatua palkkaa vaan arvioitaisiin paljonko kyseisellä henkilöllä olisi mahdollista ansaita ja verotettaisiin sen mukaan. Oli palkka mitä tahansa tai ei töissä ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Metsän myyntiverotuksesta tulee luopua ja palata pinta-alaveroon, niin saadaan puu liikkeelle ja suurmetsänomistajat laajemmin veronkantoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu