Oletteko sattuneet tutustumaan paremmin mitä lääkäri on kirjannut lääkäri käynneistänne?
Itsellä hiukan naama alkoi nykiä, kun lääkäri oli kirjannut omakantaan "potilas valittaa väsymystä ja nukkuu suurimman osan päivästä - mahdollista masennusta" Todellisuus on aivan jotain muuta. Valitin lääkärille väsymystä ja pyysin unitabletteja koska nukun vuorokaudessa keskimäärin alle kolme tuntia. Kerroin myös lääkärille että lyhyitä yöunia on kestänyt reilu 40 vuotta, joten kun ikää on tullut niin väsymyskin alkaa tuntua.
No lääkäri määräsi uniapnea tutkimukseen. Sain kahdeksi viikoksi kokeiluun cpap- laitteen joka rekisteröi hengityksen tapahtumat ja nukkumisen. Testi jakson jälkeen sekä hoitaja että lääkäri syyttivät että tuhlasin heidän resurssejaan kun en heidän mukaansa ollut käyttänyt cpap-laitetta koko nukkumisen ajan. Kerroin heille että olen käyttänyt laitetta koko nukkumiseni ajan, mutta en nuku enkä ole nuoruusvuosieni jälkeen nukkunut vuorokaudessa kuin yhdestä kolmeen tuntiin. Koejakson nukkumisen keskiarvo oli cpap-laitteen mukaan 2tuntia 38minuuttia vuorokaudessa, joka ei lääkärin mukaan ole mahdollista, eikä hän näin ollen suostunut antamaan minulle käyttöön uniapnea laitetta vaikka tutkimuksen mukaan selvä uniapnea löytyi.
Tästä oli kirjannut "potilas ei noudattanut tutkimuksen ohjeita - väittää ettei nuku 1 - 3 tuntia enempää vuorokaudessa joka ei ole mahdollista kuin lyhyt aikaisesti - selvästikään potilas ei puhu totta. Syytä seurata tilannetta"
Miettikään nyt vähän, näitten veijareiden toimista et voi oikein edes valittaa.
Omakannan kirjaukset
5
263
Vastaukset
- Anonyymi
Joku maatila-asiantuntija antaa sinulle varmasti pian hyviä neuvoja.
- Anonyymi
Ei oo pitkään kun tuosta oli juttua jommassa kummassa iltapäivälehdessä.
No lääkärithän on jumalasta seuraavia, ei niiden tarvitse kuunnella potilasta vaan menee fiilispohjalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo pitkään kun tuosta oli juttua jommassa kummassa iltapäivälehdessä.
No lääkärithän on jumalasta seuraavia, ei niiden tarvitse kuunnella potilasta vaan menee fiilispohjalta.lääkärit kirjoittaa sinne Oma-kantaan ihan mitä itse haluavat, yleensä se on
"potilaassa vika", ja niinhän tietysti jokin oire on, kun sinne vastaanotolle menee, itse oppinut, että että puhun mahdollisimman vähän ja kuuntelen tarkkaavaisesti, onhan
lääkäri "jumala" . . .
tarkkaa touhua lääkärin vastaanotolla, ei sovi puhua liikaa, ei myöskään liian vähän.
Liian vähästä puhumisesta voi saada masennuskoodin, liian puheliaana voi saada vaikkapa psykoosin diaknoosin , kukapa tietää . . . - Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17868010G
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Kaveri mennyt valittaan kun ei pysty nukkumaan, mutta lääkäri kirjottaa että kaveri nukkuu kaiket päivät. On tainnu lääkäri olla jonkun aineen vaikutuksen alasena. No onhan tossa lääkärien ammattikunnassa suhteessa eniten narkkareita ja alkoholisteja. Mutta kuka ne sitten määrää pakkohoitoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809