Dingolta tulee livelevy,

Anonyymi-ap

Näyttää Dingo siirtyneen Topi Salmen talliin ja livelevyä näyttäis tulevan.
ihan hyvä mutta luulin että nyt keskityttäisiin uuteen tuotantoon eikä menneeseen.
No ihan jees jos live vain tällä kertaa äänitetään kunnolla. Se 2009 vuoden live oli kyllä surkeasti äänitetty. Kaikua oli kuin hakkuuaukolla

103

2426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tälle tiedolle lähdettä?

      Nykyinen bändi on hyvässä iskussa, niin toivottavasti todellakin saataisiin soittoa myös tallenteelle. Live-levyä kehiin, toivottavasti ovat treenanneet settiin keikoilla harvinaisempiakin biisejä joita tulisi julkaisulle mukaan. Ja radiosoittoa varten sinkkulohkaisu jonkun suuren hitin live-vedosta. Menee radiosoittoon läpi helpommin.

      Se vuoden 2009 Live-levy oli surkea. Bändi ei kuulostanut siihen aikaan hyvältä. Olisi saanut ehdottomasti olla myös CD+DVD. Bonusraita Indiana oli mitäänsanomaton.

      • Anonyymi

        Ja jos live-levyä oikeasti tulee, voihan siihen bonukseksi ottaa mukaan pari uutta studiolevytystä. Ja siitä sinkkua radiosoittoa varten.

        Jos siis on oikeasti julkaisukelpoisia uusia kappaleita. Kynnys kokonaiselle albumille voi olla korkea etenkin nyt striimauksen aikakaudella, jolloin yksittäisten biisien merkitys on suurempi.

      • Anonyymi

        vuoden 2009 liveä varmaan muokattiin studiossa ja siinäkin epäonnistuttiin. Sillä äänitteellä on helvetinmoinen kaiku kun sitä luukuttaa kunnon laitteilla. Syntikat siinä ei kuulu ollenkaan ja kitarat soitetaan eri tavalla kuin levyllä. Hyvää sillä levyllä oli tiukka rumpali, varmaan oli "hammasharja siuruainen" rummuissa, joka on tämän maan ehkä paras poprumpali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se vuoden 2009 Live oli kyllä epäonnistunut tekele. Bändi muutenkin kuulosti noihin aikoihin huonolta.

    • Anonyymi

      Ihan suoraan luettavissa Emsalö musicin facebook sivuilta. Etsivät valokuvia joita käyttävät tulevan livelevyn julkaisun yhteydessä.
      Ihan hyvä juttu.

      • Anonyymi

        Mielenkiintoista. Miksihän kaipaavat kuvia vain vuosilta 1984-1994?

        Tuo herättää kysymyksen, onko tulossa livelevy UUSISTA KEIKOISTA vai julkaistaanko nyt jotain arkistokamaa v. 1984-1994 ajalta?

        Jos julkaistaan, kiinnostaisi todella tuon ensimmäisen comebackin (1993-94) aikaiset tallenteet.

      • Anonyymi

        Ja tässä päivityksen teksti niille, jotka eivät ole Facebookissa:

        Olitko kameran kanssa Dingon keikoilla 1984-94?
        Olemme kiinnostuneita kaikenlaisista kuvista, joissa voi näkyä bändiä, yleisöä tai ihan vain fiilistä!
        Tarkoitus on käyttää kuvia livelevyn julkaisun yhteydessä. Mahdollisesti käytettävien kuvien kohdalla olemme vielä kuvan ottajaan erikseen yhteydessä ennen käyttöä.
        Kuvia voi laittaa sähköpostilla [email protected]
        Kiitos jo etukäteen!

    • Anonyymi

      Eikö ton Dingon vois jo jättää rauhaan. Aikansa kutakin joten haudataan nyt vihdoinkin kyseinen orkesteri.

      • Anonyymi

        Eikö sulla ole muuta tekemistä kuin itkeä täällä?

    • Anonyymi

      Toivon kovasti että tulis livelevy!
      Samaa oon toivonut toiselta suosikkiyhtyeeltäni CMX;ltä jota oon ihan kysellyt silloin tällöin AW Yrjänältä niin yrkkä taisi sannoo ettei heillä ole suunnitteilla livelevyä, mut ois siistiä jos CMX julkaisee joskus edes yhden livelevyn.
      Ja sitä samaa toivon että dingo myös tekkee livelevyn eli oma toiveeni olisi se, että dingon livelevy sisältäisi vanhoja 80-luvun ottoja kuin myös 90-luvun, 2000-luvun ja 2010 ja 2020 luvun liveotoksia. Tämä on mun toive koska perustelen sen siten että jokaiselta vuosikymmeneltä olisi sivistyksen kannalta fiksua poimia eri liveottoja eri kokoonpanot myös ottaen huomion eli välilä on jarkko eve ollut bändissä ja välillä ollut poissa.

      KAikkein hillittömin liveveto oli kerran dingolta kun vetivät ilmeisesti tarkoituksella ylinopealla tempotasolla pari keikkabiisiä ja muistaakseni ne oli alkuaikojen livesuorituksia ja en muista nyt kovin hyvin mitä ne oli ne kyseiset laulut mutta muistaakseni toinen niistä oli hölmöläisten laiva jonka orkesteri veti ylinopealla tempotasolla joka oli aika mielenkiintoinen kokeilu, ja osittain tykkäsin ja osittain en, mut jännä kokeilu.

      Toinen lemppariyhtyeeni cmx on joskus keikoilla kokeillut dance&electro vaikutteisin menetelmin vedettyjä livekeikkoja. Kerran facebookissa kysyin yrjänältä että onko harkinnassa se, että tekisitte joskus elektronisen&dance vaikutteisen levyn josta riisutaan kitarat enemmän pois. CMX on tehnyt kerran dance techno vaikutteisen levyn eli discopolis levyn ,mutta varmaankin oma toiveeni kitara riisutusta levystä taitaa olla turha toive.

      Noh toivottavasti dingo julkaisee vielä livelevyn ja tietääkseni se ois eka kerta kun dingo tekisi livejulkaisun. Jäämme kieli pitkällä odottamaan! Nam!

      • Anonyymi

        Dingolta on jo yksi livelevy, se on vuodelta 2009. Nimi on ytimekkäästi live.

        Toki sitten 80-luvulta videona on livetallenteet Porin puuvillatehdas -85 ja Tavastia -85, joista jälkimmäinen oli oikeasti playback. Nuo on pätkittynä Dingomania-dvd:llä ja Kunnian päivät-boksilla.

        Toivon itekin, että nyt tulisi koko uran kattavaa livejulkaisua. Missähän formaatissa tää julkaistaan? Audio vai video?

        mää oon kova levyjen ja kasettien kerääjä! Yhteensä yli 1000 musajuttua löytyy cd levyjen ja c kasettien muodossa ja myös joitaki dvd levyjä löytyy. Mikään ei voita fyysistä levyä&kasettia. En edes harkitse siirtyväni koskaan erilaiseen musankuuntelu tapaan ellei ole pakko jos kysyntä markkinoilla loppuu niin kai silloin pakko siirtyä muualle kuunteleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dingolta on jo yksi livelevy, se on vuodelta 2009. Nimi on ytimekkäästi live.

        Toki sitten 80-luvulta videona on livetallenteet Porin puuvillatehdas -85 ja Tavastia -85, joista jälkimmäinen oli oikeasti playback. Nuo on pätkittynä Dingomania-dvd:llä ja Kunnian päivät-boksilla.

        Toivon itekin, että nyt tulisi koko uran kattavaa livejulkaisua. Missähän formaatissa tää julkaistaan? Audio vai video?

        niin voit heleposti päätellä ko mulla on yli 1000 musajuttua niin se meinaa myös sitä että mulla on palijo muutaki kuin dingoa eli löytyy ihan mitä tahansa musaa eli vaikkapa ihan jeesus musaa löytyy ja myös saatanallisempaa musaa ja löytyy esim oopperaa, mut löytyy hc punkkia ja löytyy lastenlaululevyjäkin sekä bluesia, progerokkia, jazzia , ja ihan mitä tahansa. Mä vitsailenkin aina että ei mulla ole mitään identiteettiä kun kuuntelen kaikkia. Sama ilmiö on siinä myös kun pukeudun eli pukeudun ihan kaikenlaisiin vaatteisiin ja sama juttu mun luonnepuolella eli luonteesta löytyy ne kaikki niin siitä olenkin ussein vitsaillu että mulla ei oo identiteettiä vaan oon sekava sekasikiö ihmisluonne hahah!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dingolta on jo yksi livelevy, se on vuodelta 2009. Nimi on ytimekkäästi live.

        Toki sitten 80-luvulta videona on livetallenteet Porin puuvillatehdas -85 ja Tavastia -85, joista jälkimmäinen oli oikeasti playback. Nuo on pätkittynä Dingomania-dvd:llä ja Kunnian päivät-boksilla.

        Toivon itekin, että nyt tulisi koko uran kattavaa livejulkaisua. Missähän formaatissa tää julkaistaan? Audio vai video?

        joo tuttua tuo kun mainittit playback jutun sillä joskus on käyny siten että playbackina on menny. Muistaakseni hausmylly kerran taisi playbackina jossaki ja matti nykänen kun ylivieskassa olin 8 vuotiaana isäni ja äitini kanssa nykäsen matin keikalla niin siellä tietääkseni playbackina veti koko keikan kun pitkästä aikaa isän kanssa keskusteltiin siitä tapahtumasta niin isä taisi sanua että playbackina vetivät ja kiroilivat paljon ja matti pomppi korkialle ilmaan esitellessään pop kappaleita niin se onkin ainoa kerta kun oon käyny keikalla kun oon semmonen ihmispelkoinen.

      • Anonyymi

        Pakko tarttua off topic sen verran, että se, että albumin nimi on Discopolis ja siellä on syntetisaattoreita, ei tee albumista technoa tai dancea tai edes niiden vaikutteista. Ei Discopoliksella ole merkkiäkään edellämainituista, soundi ja musa on pelkkää rockia.

    • Anonyymi

      Tuo lafkahan julkaisee CD formaatissa.

      Ihan kiva kuitenkin että DIngolla näyttää olevan pitkästä aikaa levy-yhtiö. Topi"vexin poika"Salmi on ammattimies alallaan.

      Se vain jäytää omaakin mieltä että ei kai nyt vaan kaiveta jotain helvetin vanhaa livekamaa jostain nurkista, koska kuviakin kaivataan vain vuosilta 84-94.

      Mielestäni tämän bändin elineho olisi julkaista uutta musiikkia eikä vuodesta toiseen muistella niitä menneitä huippuaikoja, ne ajat eivät enään palaa. Dingo suurin ongelma on se että työtä tehdään ikäänkuin puolivaloilla nykyään. Nojataan kaikessa tekemisessä sinne 80-luvun suosioon, josta on jo 40 vuotta aikaa.

      Silloin kun bändi tuli takaisin 2004 niin hommassa oli eri meininki, Eve ilmeisesti hoiti silloin juoksevat asiat niin bändi oli koko ajan siinä huipun tuntumassa.

      • Anonyymi

        Missä vaiheessa Dingo edes on tälle lafkalle mennyt? On multa mennyt ohi kokonaan, vasta tämän ketjun ansiosta sain kuulla asiasta.

        Samaa 1984-1994 kuvitusta ihmettelen. Jos on uutta liveä tulossa, luulisi että sitten kuvatkin on tämän kesän/viime vuosien keikoilta.

        Ja miksi juuri 1984-1994? Bändi esiintyi famous fivenä 1998-2002, 2017 ja nykyinen poppoo 2018-, nämä eivät kelpaa liven kuvitukseksi? Olisi kiva tietää, miksi.

        2004 comebackin aikaan oli kyllä tekemisen meininki kun Eve oli remmissä. Pahoin pelkään, että tää tuleva julkaisu tulee olemaan joku nostalgiatrippi 80- ja 90-luvuille ja tää "2000-luvun Dingo" sivuutetaan täysin.

        Ois kiva kyllä levy-yhtiöltä kuulla, mikä on homman nimi.

        Toisaalta sekin on edistystä, jos on nostalgiatrippi 93-94 ja Via Finlandian ajoille. Yleensähän vaan muistellaan 80-lukua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä vaiheessa Dingo edes on tälle lafkalle mennyt? On multa mennyt ohi kokonaan, vasta tämän ketjun ansiosta sain kuulla asiasta.

        Samaa 1984-1994 kuvitusta ihmettelen. Jos on uutta liveä tulossa, luulisi että sitten kuvatkin on tämän kesän/viime vuosien keikoilta.

        Ja miksi juuri 1984-1994? Bändi esiintyi famous fivenä 1998-2002, 2017 ja nykyinen poppoo 2018-, nämä eivät kelpaa liven kuvitukseksi? Olisi kiva tietää, miksi.

        2004 comebackin aikaan oli kyllä tekemisen meininki kun Eve oli remmissä. Pahoin pelkään, että tää tuleva julkaisu tulee olemaan joku nostalgiatrippi 80- ja 90-luvuille ja tää "2000-luvun Dingo" sivuutetaan täysin.

        Ois kiva kyllä levy-yhtiöltä kuulla, mikä on homman nimi.

        2000-luvulta on joka tapauksessa paremmin saatavilla kuvamateriaalia. Kasarin-ysärin kuvia olisi varmasti aikalaisilla jotka taltioivat kuviaan diakuviksi, mutta nuo tyypit eivät ole Dingo-faneja, vaan järkkäriä erinäisillä keikoilla kantaneita ihmisiä kenen albumit ovat ehkä jo kaatopaikalla tai perikunnan varastossa pölyttymässä.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä aikaisemman kirjoittaja kanssa eli eikö ton Dingon vois jo haudata ja alkaa kuuntelemaan oikeeta musiikkia.

      • Anonyymi

        makuja on monia, näin on. En ainakaan mä pahoita mieltä jos joku on eri mieltä kunhan ei ala meneen henkilökohtaisuuksiin jos alakaa panettelemaan musantekijää turhan paljoa niin se ei ole koskaan oikein mut relevantti eli fiksu kritiikki on hyvä sillä jos demokraattisessa valtiossa ei saa enää kritisoida niin silloin alkaa mennä huonommin.
        mä oon kritisoinut aiemmin mm irwin goodmanin musaa, mut nykyään oon sitä mieltä että hänen 60&70 luvun musa on kovaa valuuttaa mut sen jäläkeen heikkoa musamateriaa ja oon pannut merkille sen kun oon kuunnellut paljon eri musanimien musaa niin vähän kaikilla on ne omat parhaat hetkensä uralla/tuotannosa ja sitten on niitä heikompia levyjä mutta on toki sitten semmosiakin musanimiä jotka ei ole juuri koskaan tehneet hyvää levyä sillä mieleen tulee ekana ainakin nyt petri nygård tai arttu wiskari tai teflon brothers

      • Anonyymi

        Ja mikähän on sitä oikeaa musiikkia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikähän on sitä oikeaa musiikkia?

        Dingo sentään esittää oikeaa musaa. Nykyajan suosikit Portion boys ja Käärijä ovat aika kaukana perinteisestä musasta.
        Eve kyllä pisti asioihin vauhtia silloin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuli Dingomaniaa DVD, pari levyä ja isoja keikkoja ja Tv-esiintymisiä. Kaikki kyllä loppui sitten samantien kun se Kuhlman tuli bändiin. Even saappaat olivat joka suhteessa liian isot Kuhlmannille, joka sinänsä oli kyllä mukava mies. Evehän on tunnettu siitä että koko ajan on tekemisen meininki ja töitä tehdään kovalla asenteella. Jotenkin se Dingon hyvä uusi vaihde sitten lässähti kun Eve lähti. Pikkuisen tuli uutta nousua sitten vuonna 2017. Nyt ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin julkaista uutta hyvää musiikkia, nostalgiakortti on jo käytetty liian moneen kertaan.

        Evellähän on myös varsin vankka oma soolotuotanto. ETenkin saura on tyylikäs hänen soololevy. Jos et oo tutustunut hänen soolotuotantoon niin mars ja äkkiä kuunteleen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Evellähän on myös varsin vankka oma soolotuotanto. ETenkin saura on tyylikäs hänen soololevy. Jos et oo tutustunut hänen soolotuotantoon niin mars ja äkkiä kuunteleen!

        Olen juuri alkanut tutustumaan Even tuotantoon ja täytyy sanoa että se ei kalpene yhtään Dingon tuotannolle. Ihmetellä oikein täytyy että herrat Neumann ja Eve eivät ole yhdessä säveltäneet Dingolle. Sieltä olisi voinut tulla hyvää poppia ja jopa hittejä.
        Toivottavasti Eve palaa oikein bändin kanssa lauteille. Miestä kaivataan musakentälle, nyt on liian vähän vanhoja staroja enään jäljellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        makuja on monia, näin on. En ainakaan mä pahoita mieltä jos joku on eri mieltä kunhan ei ala meneen henkilökohtaisuuksiin jos alakaa panettelemaan musantekijää turhan paljoa niin se ei ole koskaan oikein mut relevantti eli fiksu kritiikki on hyvä sillä jos demokraattisessa valtiossa ei saa enää kritisoida niin silloin alkaa mennä huonommin.
        mä oon kritisoinut aiemmin mm irwin goodmanin musaa, mut nykyään oon sitä mieltä että hänen 60&70 luvun musa on kovaa valuuttaa mut sen jäläkeen heikkoa musamateriaa ja oon pannut merkille sen kun oon kuunnellut paljon eri musanimien musaa niin vähän kaikilla on ne omat parhaat hetkensä uralla/tuotannosa ja sitten on niitä heikompia levyjä mutta on toki sitten semmosiakin musanimiä jotka ei ole juuri koskaan tehneet hyvää levyä sillä mieleen tulee ekana ainakin nyt petri nygård tai arttu wiskari tai teflon brothers

        Sinä ei ainakaan ole pilkun viilaaja=)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen juuri alkanut tutustumaan Even tuotantoon ja täytyy sanoa että se ei kalpene yhtään Dingon tuotannolle. Ihmetellä oikein täytyy että herrat Neumann ja Eve eivät ole yhdessä säveltäneet Dingolle. Sieltä olisi voinut tulla hyvää poppia ja jopa hittejä.
        Toivottavasti Eve palaa oikein bändin kanssa lauteille. Miestä kaivataan musakentälle, nyt on liian vähän vanhoja staroja enään jäljellä.

        Kappas, Even kaikki kolme fania taas aktiivisena :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kappas, Even kaikki kolme fania taas aktiivisena :D

        Kuitenkin vaivauduit tänne. Itse pysyn poissa sellaisten artistien sivuilta jotka ei kiinnosta. Hyvä keskustelu kärsii kun skeidaa syötetään väliin. Minun mielestäni artisti on tärkeä jos hänen musiikkinsa tuo hyviä fiiliksiä edes yhden ihmisen elämään. Tuli ja tulee käytyä aika paljon keikoilla ja voin sanoa että kyllä Evellä faneja on. Dingon suosio tuli melkoisesti alaspäin vuonna 2008 kun Eve lähti bändistä, se on kylmä fakta. Toki nyt on havaittavissa taas suosion nousua. Nautitaan näistä vanhoistakin bändeistä/artisteista niin kauan kuin ne on vielä aktiivisia. Se on hienoa että vielä julkaistaan fyysisiäkin levyjä, niitä aika harva tosin päääsee tekemään nykyään. Levyjä myydään vähän ja niiden tekeminen ei ole ilmaista.
        Eikä Even uusi sinkku ole siitä huonoimmasta päästä, kannattaa tutustua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dingo sentään esittää oikeaa musaa. Nykyajan suosikit Portion boys ja Käärijä ovat aika kaukana perinteisestä musasta.
        Eve kyllä pisti asioihin vauhtia silloin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tuli Dingomaniaa DVD, pari levyä ja isoja keikkoja ja Tv-esiintymisiä. Kaikki kyllä loppui sitten samantien kun se Kuhlman tuli bändiin. Even saappaat olivat joka suhteessa liian isot Kuhlmannille, joka sinänsä oli kyllä mukava mies. Evehän on tunnettu siitä että koko ajan on tekemisen meininki ja töitä tehdään kovalla asenteella. Jotenkin se Dingon hyvä uusi vaihde sitten lässähti kun Eve lähti. Pikkuisen tuli uutta nousua sitten vuonna 2017. Nyt ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa kuin julkaista uutta hyvää musiikkia, nostalgiakortti on jo käytetty liian moneen kertaan.

        En kans pahemmin piittaa nykyajan musiikista. Vielä 2000-luvun alkuvuosina suosikkikanava radiossa oli Radio SuomiPOP. Enää ei, soittolistat menneet niistä ajoista ihan eri suuntaan.

        Oli Evestä mitä mieltä tahansa, Even aikana 2004-2008 oli kyllä tekemisen meininki. En tiedä paljonko Evellä oli osuutta Dingomania CD:n ja DVD:n julkaisun kanssa, mutta nehän julkaistiin promoamaan paluun tekevää bändiä. Niidenkin tiimoilta oltiin telkkarissa haastatteluissa, paluukeikka televisioitiin ja uuden levyn myötä lisää näkyvyyttä.

        Sitten...tapahtui jotain. Eve lähti ja homma alkoi luisua siihen, että veivataan samoja hittejä keikasta toiseen eikä settilistaa edes päivitetä. Isot keikkapaikat vaihtuu pieniin paikkoihin ja niitäkin keikkoja harvoin. Tähän päälle se, että soittajat taustalla vaihtuu kokoajan eikä kukaan tunnu tietävän mikä bändin kokoonpano milloinkin on.

        Myönnän, että itselläkin kiinnostus bändiä kohtaan lopahti 2010-luvun alkuvuosina juuri edellä mainituista syistä. Tuntuu, että vasta 2017 oli taas kunnolla tekemisen meininki, mutta sitten sekin tyssäsi. 2018 tuli sentään uusi sinkku, mutta siitäkin jo viisi vuotta.

    • Anonyymi

      Neumann julkaissut instagramissa kuvan, jossa ilmeisesti studiossa kitaran kanssa. Liittyyköhän nyt tähän projektiin jotenkin?

      Toivottavasti sitä uutta matskua tulisi. Edes yksi studiobonusraita livelle jos ei muuta.

      • Anonyymi

        Ainakin ne on jotain laittaneet narulle koska instassa oli jo aiemmin kuvia studiosta, saa nähdä että koska julkaistaan.
        Nythän Dingon kokoonpano on pysynyt pitkän aikaa samana, syksyllä taitaa tulla jo 6 vuotta siitä kun Quu ja Pete lähtivät bändistä. On dingo silleen kummallinen orkesteri että 6 vuodessa on aikaa saatu vain yksi sinkku? Se osoittaa että vanhat hitit ovat poikkeuksellisen kysyttyjä edelleen. Epuilla ja Kolmannella naisella on vähän sama tyyli, ei juurikaan ole musiikillisesti enään mitään annettavaa vaan luotetaan nostalgian voimaan. Kerran kun teet hyvät biisit niin niitä soittamalla elelee lopun ikää.

        Vaikka ei tänne palstalle kuulu niin olen Eppujakin miettinyt siltä kannalta, että miten paljon hyvää musiikkia on jäänyt julkaisematta koska uusia levyjä ei enään tehdä. Epuilla on kuitenkin joka levyllä ollut taso korkealla. Pantse on ihan älyttömän hyvä säveltäjä, mihin miehen luovuus on kadonnut.

        Tosin kolmannen naisen uusin levy on kahta edellistä levyä parempi mutta ei se yhtä hyvä ole kuin esim hikiset siivut ja hyvää ja kaunista levyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin ne on jotain laittaneet narulle koska instassa oli jo aiemmin kuvia studiosta, saa nähdä että koska julkaistaan.
        Nythän Dingon kokoonpano on pysynyt pitkän aikaa samana, syksyllä taitaa tulla jo 6 vuotta siitä kun Quu ja Pete lähtivät bändistä. On dingo silleen kummallinen orkesteri että 6 vuodessa on aikaa saatu vain yksi sinkku? Se osoittaa että vanhat hitit ovat poikkeuksellisen kysyttyjä edelleen. Epuilla ja Kolmannella naisella on vähän sama tyyli, ei juurikaan ole musiikillisesti enään mitään annettavaa vaan luotetaan nostalgian voimaan. Kerran kun teet hyvät biisit niin niitä soittamalla elelee lopun ikää.

        Vaikka ei tänne palstalle kuulu niin olen Eppujakin miettinyt siltä kannalta, että miten paljon hyvää musiikkia on jäänyt julkaisematta koska uusia levyjä ei enään tehdä. Epuilla on kuitenkin joka levyllä ollut taso korkealla. Pantse on ihan älyttömän hyvä säveltäjä, mihin miehen luovuus on kadonnut.

        CMX tuntuu aina saavan vahvoja levykokonaisuuksia sen sijjaan. Toki minusta CMX yhtye eli kulta-aikaansa 90-luvulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin ne on jotain laittaneet narulle koska instassa oli jo aiemmin kuvia studiosta, saa nähdä että koska julkaistaan.
        Nythän Dingon kokoonpano on pysynyt pitkän aikaa samana, syksyllä taitaa tulla jo 6 vuotta siitä kun Quu ja Pete lähtivät bändistä. On dingo silleen kummallinen orkesteri että 6 vuodessa on aikaa saatu vain yksi sinkku? Se osoittaa että vanhat hitit ovat poikkeuksellisen kysyttyjä edelleen. Epuilla ja Kolmannella naisella on vähän sama tyyli, ei juurikaan ole musiikillisesti enään mitään annettavaa vaan luotetaan nostalgian voimaan. Kerran kun teet hyvät biisit niin niitä soittamalla elelee lopun ikää.

        Vaikka ei tänne palstalle kuulu niin olen Eppujakin miettinyt siltä kannalta, että miten paljon hyvää musiikkia on jäänyt julkaisematta koska uusia levyjä ei enään tehdä. Epuilla on kuitenkin joka levyllä ollut taso korkealla. Pantse on ihan älyttömän hyvä säveltäjä, mihin miehen luovuus on kadonnut.

        Eikö Tontsa korvannut Jamin?

    • Anonyymi

      Noniin, Emsälö Music tiedottaa facebookissa:

      Emsalö Music julkaisee kaksi levyllistä vanhoja Dingon livetaltiointeja. Alkusyksystä ilmestyvät Livemaniaa Vol. 1 ja Livemaniaa Vol. 2 julkaistaan LP- ja CD formaateissa. Silkkihuivit esiin!
      [email protected] osoitteeseen voi edelleenkin lähetellä kätköistä löytyviä keikkakuvia 1984-94 väliltä.

      ---

      Eli vanhoja livetaltiointeja on sitten luvassa. Ilmeisesti myös 93-94 keikoilta, jos keikkakuviakin kaivataan niiltä ajoilta. Onkohan Vol.1 kasaria ja Vol.2 comeback-keikoilta?

      Vähän kyllä pettymys, kun toivoisi kuitenkin sitä uutta livematskua eikä vanhan toistoa.

    • Anonyymi

      Missähän nuo on nauhoitettu?

      Taas vanhan toistoa. Toivottavasti on edes vuoden 94 keikoilta missä vedettiin mm. juna lähtee biisiä.

      Tehkää nyt uutta musaa.

      Täytyy kyllä Evelle nostaa hattua siitä että mies sentään tekee uuttakin musaa eikä ole vain siellä nostalgian syövereissä.

      Vaikea uskoa että dingola tulisi uutta musaa ja sitten vielä pari livelevyä. Siihen en usko.

    • Anonyymi

      Eli uutta on turha odotella ainakaan tänä vuonna. Positiivista toki, että arkistoja on läpikäyty ja pihalle tuupataan vanhaa julkaisukelpoista livetallennetta. Kummallinen ajankohta silti, kun leffakin ilmestyy aikaisintaan ensi vuonna.

      • Anonyymi

        Mistä se sen tietää onko se julkaisukelpoista ennenkuin sen kuulee.

        Olisivat nyt kaivaneet mieluummin YLEn arkistoista sen vuoden 2004 hotelli vantaan keikan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä se sen tietää onko se julkaisukelpoista ennenkuin sen kuulee.

        Olisivat nyt kaivaneet mieluummin YLEn arkistoista sen vuoden 2004 hotelli vantaan keikan.

        Mikä tallenne tuollainen on? En oo koskaan nähnyt tai kuullutkaan tuollaisesta.

        Vai tarjoititko RMJ 2004-keikkaa? Se olisi kiva nähdä kokonaisuudessaan jostain. Ei ole enää Yle areenassa ja youtubestakin videot poistuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä tallenne tuollainen on? En oo koskaan nähnyt tai kuullutkaan tuollaisesta.

        Vai tarjoititko RMJ 2004-keikkaa? Se olisi kiva nähdä kokonaisuudessaan jostain. Ei ole enää Yle areenassa ja youtubestakin videot poistuneet.

        Muistan kun olin Dingon keikalla hotelli Vantaalla, vuosi oli muistaakseni 04 koska silloin oli se kokoonpano missä oli kitarassa Hombre Lampinen ja kiippareissa Merkatun Maan Välimäki.

        YLE taltioi keikan isolla kalustolla. Oli kamerat ja kaikki. Olisin joku vuosi sitten ostanut taltioinnin YLEltä, mutta tekinjänoikeuslakiin viitaten eivät taltioinnista suostuneet myymään kopiota. Ihmeellinen juttu että ko. keikkaa ei koskaan julkaistu, se oli hyvä keikka.

        Muistanko oikein, että tuossa 2004-2006 oli kuvauskalustoa muillakin keikoilla? Tälläkin foorumilla ja oliko ihan Dingon virallisilla sivuilla puhe, että live-julkaisua olisi tullut jo silloin. Sitten mitään ei tullutkaan.

        Outoa jos keikkoja kuvattu kunnon kamoilla mutta mitään ei julkaista. Toivottavasti edes joskus, vaikka koko bändin uran joskus paketoivassa boxset-julkaisussa. Se olisi hieno.

    • Anonyymi

      Niin juovuksissa ei ole kukaan että ostais Dingon levyn

      • Anonyymi

        Onneksi tuli ostettua kaikki klassikot jo ajat sitten loistokuntoisina vinyyleinä omaan hyllyyn, ei tarvitse juovuksissa mitään sössöttää. Tiedostomuodot soi napeissa, ja CD-soitinta varten on kokoelmasetti. Mainio DVD ja muutkin haastattelutaltioinnit kannattaa toki myös tsekata.

        En ole mikään fanaattinen fani edes, mutta todetaan nyt kuitenkin tähän näin.

        Eihän nykyinen huono musiikkiyleisö levyjä osta muutenkaan. Tappavat koko taiteen...

        Mitähän tuo bändin "hyvä vire" nyt sitten tarkoittaa?

        Ehkä ennemmin uutta liveä kuitenkin pakkotilanteessa kuin jotain vuotta 2004. Jonkun festarikeikan voisi katsoa, jos sattuisi kohdalle. Onko mitään?

    • Anonyymi

      Ehkäpä valovoimaisinta ja energisintä dingoa saatiin kuulla tiia mariia levyllä.

    • Anonyymi

      Paras Dingon levy on pitkä kuuma kesä.

    • Anonyymi

      Huomaa että moni valittaa Dingon levy-yhtiön puutteesta ja uuden materiaalin olemattomuudesta. Tulihan heiltä asiallinen single muutama vuosi sitten, mutta se luonnollisesti meni valtavirralta ohi, kun ei osata kuunnella ja etsiä muuta kuin radiosoitossa olevia!

      • Anonyymi

        No uusi kokoonpano on ollut 6 vuotta kasassa niin luulisi että siinä ajassa saisi tehtyä singlen jos toisenkin, varsinkin kun Neumann joka haastattelussa on jo vuosien ajan kehunut että uutta musaa on tekeillä ja biisejä syntyy.

        On muuten pitkäaikaisin Dingon kokoonpano. Ainakin yhtämittaisesti toimineena. Legendaarinen poppoo keikkaili kolmeen eri otteeseen.

        Jännä silti, että uutta musaa tullut vain yksi sinkku. Neumann on lupaillut haastiksissa uutta musaa vuodesta toiseen, silti harvoin lupaukset toteutuu. Ainakaan julkaistavaksi asti ei ole mitään uutta pitkään aikaan tullut.

        Dingon ongelma on kyllä heikossa markkinoinnissa. Jos bändiltä vielä tulee uutta musaa, se pitää markkinoida yleisölle kunnolla ja saada niitä keikkojakin, mielellään isommillakin festareilla.

    • Anonyymi

      Voi osasyynä tietenkin olla sekin ettei ole ollut levytyssopimusta. Nythän tosin ainakin niitä livelevyjä joku lafka julkaisee.
      Nykyään ei ole helppoa saada levytyssopparia, ainakaan isompaan puljuun.
      No eiköhän sieltä jotakin uuttakin tule, tuskin studiossa muuten oltaisiin töitä tehty.
      Dingoa kyllä kaipaillaan esim. iskelmäfestareilla, bändihän on aina ollut illan parasta antia silloin se on isoille lavoille kelpuutettu.

      • Anonyymi

        Joo, Emsälö Music julkaisee ainakin kaksi livelevyä vanhasta materiaalista. Toivottavasti mukana on jotain harvemmin keikoilla kuultuja biisejäkin. Ei taida olla vielä julkistettu enempää tietoa?

        Dingolta ehkä hyvä veto tehdä soppari pienen itsenäisen levy-yhtiön kautta. Isot puljut panostaa siihen, mikä on nyt muodissa ja Dingon kaltainen musiikki ei tällä hetkellä ole sitä kaupallisesti kiinnostavinta. Mikä tietysti on harmi, mutta muotisuuntaukset nyt on mitä on.

        Toivottavasti tulisi uuttakin musaa kunnon Dingo-soundeilla. 2000-luvun alkuvuosien levyillä oli lupaavia biisejä, mutta ne pilattiin väärillä soundeilla.

    • Anonyymi

      Vaatimattomalta kuulostaa. Toki aina hyvä, jos Newman on selvin päin ja yrittää laulaa.

    • Anonyymi

      Dingon kultaisia vuosia muistellaan useammallakin rintamalla. Vuonna 2024 ensi-iltansa saavan, Mari Rantasilan ohjaaman ja Hanna Leivoniemen käsikirjoittaman Levoton tuhkimo -elokuvan lisäksi porirockin legendoja pääsee fanittamaan myös levyltä.

      Emsalö Music julkaisee kaksi levyllistä vanhoja Dingon livetaltiointeja. Alkusyksystä ilmestyvät Livemaniaa vol. 1 ja Livemaniaa vol. 2 julkaistaan lp-, cd- ja digiformaateissa.

      – Sain helmikuun alussa Lasse Norrekselta (Dingon manageri 80-luvulla) puhelun, että kiinnostaisiko vanhat Dingo-livet, kertoo Emsalö Musicin Topi Salmi.

      Norres oli saanut selville, että Dingon äänimiehenä toimineella Ossi Ruususella oli tallessa kaikki Dingon vanhat keikat suoraan miksauspöydästä äänitettyinä.

      – Myös Neumann innostui asiasta, ja ensimmäinen kuuntelusessio järjestettiin helmikuun lopulla. Tällöin oli selvää, että materiaali on julkaisukelpoista, Salmi kertoo.

      Molemmille levyille on koottu biisejä eri keikoilta. Kaikki kappaleiden liveversiot ovat aiemmin julkaisemattomia.

      – Ensimmäinen levy on enemmän hittikattaus-tyyppinen ja toinen sisältää covereita ja muuta harvinaisempaa materiaalia.

      • Anonyymi

        Plussaa siitä, että on ennenjulkaisematonta liveä eikä taas vanhojen studioraitojen uudelleenjulkaisua ties kuinka monetta kertaa.

        Mitä covereita Dingo heitti 80- ja 90-luvun keikoilla? Toivottavasti levyllä on Hölmöläisten laiva, sitä bändi soitti vuonna -84 keikoilla. Harmi kun Dingo ei ikinä jostain syystä levyttänyt sitä biisiä (Neumann levytti soololle -92).

        Liveversio hölmäläisten laivasta on julkaistu kunnian päivät CD boxilla.

    • Anonyymi

      Kokoelmia on Dingolla ihan liikaa. Tuollainen livealbumi olisi kannattanut laittaa täkyksi uuden studioalbumin kylkiäiseksi.

      YÖ teki aikanaan niin, nuorallatanssija albumin toisessa painoksessa bonuksena tuli .....ja tapahtui niinä päivinä livelevy.

      • Anonyymi

        Loistava idea, toivottavasti lukevat ja ottavat kopin. Tuolla konseptilla levyä myytäisiin varmasti ihan kivasti.

      • Anonyymi

        Ei nykyään myydä levyjä, vaan playback-keikkoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loistava idea, toivottavasti lukevat ja ottavat kopin. Tuolla konseptilla levyä myytäisiin varmasti ihan kivasti.

        Ei tuo kikka toimi enää nykyaikana, jolloin valtaosa kuluttaa musiikkinsa kuuntelemalla sen Spotifystä.

        Miksi ostaa erikseen levyn, kun yhdellä kuukausimaksulla saa valtavan Spotify-katalogin kuunneltavaksi? Näin ajattelee valtaosa kansasta tänä päivänä. Ei toki kaikki, mutta ne fyysisten levyjen ostajat ovat marginaalissa ainakin Suomen kokoisilla markkinoilla.

    • Anonyymi

      Onko levyjen julkaisupäivä tai biisilistat jo tiedossa? Entä kansitaide?

    • Anonyymi

      Ihan perseestä. Julkaisisi nyt edes jonkun kunnon liven niistä vanhoista.

      • Anonyymi

        "Uudet Dingot"on hölönpömppää näille nykyfaneille, kunnian päivistä ei ole edes olemassa mitään kunnon livejulkaisua, hassuja klippejä vähän.

      • Anonyymi

        ...Ainoa kulttuurisesti merkittävä Dingo. Suomen kaikkien aikojen ykkösbändi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uudet Dingot"on hölönpömppää näille nykyfaneille, kunnian päivistä ei ole edes olemassa mitään kunnon livejulkaisua, hassuja klippejä vähän.

        Nämähän nimenomaan ovat vanhoja livetallenteita.

        Dingon huippuvuosilta on kyllä livejulkaisuja, pari vhs-keikkakasettia joista osa Dingomania -dvd:llä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämähän nimenomaan ovat vanhoja livetallenteita.

        Dingon huippuvuosilta on kyllä livejulkaisuja, pari vhs-keikkakasettia joista osa Dingomania -dvd:llä.

        Vähäistä sälää.

    • Anonyymi

      Peitelevyn maskeeraus vaatii huomattavasti enemmän meikkejä jo nykyään.

    • Anonyymi

      Ihan oikeesti hei, ketä kiinnostaa jonkun Dingon levyt…..ei sitten ketään.

      • Anonyymi

        Kiinnostaa ja moniakin. Bändin menestynein levy Kerjäläisten valtakunta on Suomen 4. myydyin.

    • Anonyymi

      Mikä tää dingo oikein on ??

    • Anonyymi

      Se on yks surkee vanha bändi.

    • Anonyymi

      Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, miksi bändi ei julkaise livelevyä tämän kesän keikoilta. Bändi on hyvässä iskussa ja keikoilla kova meno

      Radiosoittoa varten livesinkku esim. Nahkatakkisesta tytöstä, Levottomasta tuhkimosta tai Autiotalosta.

      • Anonyymi

        Tänäänkin oli kova keikka Tampereella. Oli hienoa nähdä miten toisetkin rock starat diggaavat Dingoa. Dingon keikalla nähtiin mm. Jussi69 rummuissa sekä Jonne Aaron ja Jyrki fiilistelemässä Rio Ohoi biisin tahtiin. Festarin paras keikka.

        Dingon suosio on nosteessa. Nyt pitäisi tehdä uusia biisejä. kiireesti.

    • Anonyymi

      Onko levystä mitään uutta tietoa? Julkaisupäivää, biisilistaa, kansikuvaa...?

      On kuitenkin jo syyskuu ja levyjä luvattiin alkusyksylle.

      • Anonyymi

        2 viikkoa sitten Emsalö music on vastannut facebookissa että työn alla. Ei ole heidän "syksyn uutuudet"-kuvissa. Pikkulafkahan tuo on ja julkaisee kaikkea pientä, Mattieskoa, Heikki Silvennoista ja Jussi Raittista esim. Turha tuon kanssa on kiirehtiä, parempi että kasailevat kokonaisuuden rauhassa ja ehkä pukin konttiin voi vielä ehtiäkin.

        Emsalö music on kyllä liian pieni lafka että sen kanssa kannattaisi uutta musiikkia julkaista. Dingon pitäisi päästä Warnerille. Se taas vaatisi sellaisia biisejä joista levypomot olisivat innoissaan.
        Mustajärvi sinne juuri pääsi tekemään soololevyä Popedan huikean suosion siivittämänä.

        Näiden pikkulafkojen mainonta ja levymyynti on todella pientä. Fyysisen levyn painosmäärät pyörivät muutamissa sadoissa kappaleissa.

        Ihan kiva että tälläinen vanha live julkaistaan mutta ei sillä rikastu kukaan. Mukava bonus tosifanin kokoelmiin.

        Alkaa oma veikkaus olemaan se että Dingo ei enään uutta musiikkia julkaise, vaan bändi kiertelee jukeboxina samaa settiä veivaten sen minkä veivaa, ikävä kyllä:(

        Ongelma on se, että Dingo ei enää kiinnosta suuria levy-yhtiöitä. Ne 2000-luvun pari levyäkin julkaistiin Edel recordsin eikä Warnerin kautta.

        Okei, Warner sittemmin osti Edelin katalogin eli nykyään sama lafka omistaa oikeudet lähes kaikkiin bändin julkaisuihin.

        Se Tähtenä taivaalla -sinkkukin oli muistaakseni jonkun pienen lafkan kautta. Se ois vaatinut perään toisen sinkun ja levyn, mutta jotenkin se jäi puolitiehen.

        Samoin pelkään ettei bändillä ole suurta halua luoda enää uutta. Uudet levyt ei myy ja kansa haluaa kuulla vanhoja hittejä. Kyllä tuolla kesäfestareita saa kierrettyä, mutta isolle lavalle pääsy vaatisi jotain uutta. Edes sen yhden uuden hitin.

        Tää tuleva livejulkaisuhan tulee olemaan tod.näk. pienen painoksen julkaisu tosifaneille. Ei sillä listoille nousta tai päästä esille mediassa. Olisivat nyt edes julkaisseet liven tämän kesän keikoista.

        Mielenkiinnolla silti odotan, mitä on tulossa. Vaikka onkin vanhan kierrätystä.

        Dingolla on se ongelma että bändi haluaa koko ajan olla siellä mukavuusalueella. Eli soittelevat noita puhkisoitettuja hittejä pienillä festareilla ja klubeilla.

        Bändiltä puuttuu tekemisen meininkin. Bändin pitäisi treenata, pitäisi tehdä uusia biisejä, pitäisi panostaa mediaan, pukeutumiseen yms yms.

        Nyt bändi vain soittelee noita keikkoja biisilistalla joka on ollut sama kymmeniä vuosia.
        No ilmeisesti heillä ei ole enään mitään taiteellisia päämääriä urallaan vaan ovat tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Tokihan Dingo on bändi joka varmasti tuottaa leivän soittajien pöytään tälläkin tyylillä,

    • Anonyymi

      Minun mielestä tuo Tampereen keikka ei ollut mikään suksee vaan aika väsynyttä oli koko touhu. Seuraavan keikan jätän kyllä väliin.

      • Anonyymi

        Et sinä missään keikalla ollut. Eihän sulla ole riittävästi ikää.

    • Anonyymi

      Ikävä kyllä olin mutta se ei toistu.

      • Anonyymi

        Hyvä, en kaipaa sinua.

    • Anonyymi

      No en minäkään sinua.....

    • Anonyymi

      Vaikka nykykokoonpanoltakin olisi kiva kuulla livelevy, niin kulta-aikojen kokoonpanolta ei ole koskaan julkaistu liveä, mikä on sinänsä pieni ihme. 80-luvulla levy olisi myynyt kymmeniä tuhansia kappaleita ja myöhemminkin varmasti jotain.

      Hyvä, että viimeinkin saadaan jonkinlainen ajankuva huippuvuosien meiningistä.

    • Anonyymi

      Eikö tämän ”bändin” voisi jo unohtaa.

    • Anonyymi

      Kun levy-yhtiö on pieni, niin kovin suurta areenakeikkaakaan tuskin on luvassa. Yö on jo myyty ensi kesän festareille, myyjänä on Warner. Warnerilla on myös Dingon katalogi, mutta ilmeisesti ei mielenkiintoa bändiin. Yön kylkeen olisi ollut helppo myydä myös Dingo. Onko liven julkaisuun vaikutusta, jos Warner onkin sanonut ei? Ehkä WM haluaa vain pukata jonkun oman kliinisen kierrätyssoundtrackin tulevan leffan kylkeen.

    • Anonyymi

      On se merkillistä että YÖ saadaan myytyä isoille festareille ensi kesänä kokoonpanolla jossa ei ole ketään mukana sieltä 80-luvun hysterian vuosilta. YÖn taustajoukot ovat kyllä melkoisia ammattilaisia alallaan, siitä ei ole epäilystäkään.
      Taitaa käydä niin että juhlavuottaan viettävä Dingo ei ensi kesänäkään ole edes Tammerfesteillä tai Himoksen festareilla.
      Eveä tarvittaisiin Dingon taustajoukkoon, mies myi Dingoa 2000-luvun alkuvuosina kaikille isoille festareille kovalla prosentilla.

      • Anonyymi

        Mulla on sellainen käsitys, että Dingo ei julkaise ensi vuonna yhtään mitään. Nuo paljon luvatut livemaniaa vol 1 ja vol 2 niistä ei ole kuulunut mitään. Joten levy projekti peruttu syytä emme tiedä.

        Ehkä tuossa on bändi jäsenet vaan sopinut yhdessä, että 40 v juhlia ei pidetä ja tuo tuleva leffa saa olla ainoa minkä yleisö saa nähdä syksyllä 2024.

        Mitään suuria odotuksia ei Dingon suhteen kannata jatkossakaan pitää. Voisi todeta Martti Syrjän sanoin, että kaikki on julkaistu. Tämä pitää Dingon kohdalla myös paikkansa.

        Tuokin on mahdollista. Rima uuden julkaisulle on perinteisesti ollut korkealla, myös liven suhteen. Sen 2000-luvun livelevyn aikoihin Nipa kommentoi, että Dingo teki jo helvetin kovan liven 80-luvulla, taisi viitata siihen Puuvillatehtaan tallenteeseen.

        Areenakeikka ensi vuodelle olisi kaiken järjen mukaan jo julkaistu, joten sitäkään tuskin on tulossa. Toivotaan kuitenkin parasta, itse toivoisin vielä yhden uuden kylmät väreet nostattavan biisin kuulevani Neumannilta, mies on kuitenkin vielä hyvässä iskussa.

        Se Tavastian live, jossa näkyy vähän huiskaa ja modernia homevideoefektiä, on ainakin helvetin kova. Luulis riittävän.

        Dingo tarvitsee oman tv-formaatin, jossa Quuppa soittaa Ellinooran biisejä mummoksi pukeutuneena. Sitten voi julkaista perinteisiä formaattejakin.

    • Anonyymi

      Kyllä juhlavuottaan viettävä Dingo olisi kuitenkin saatava esiintymään provinssiin, ruissiin, tammerfestille, iskelmäfestareille, himoksen juhannukseen, vauhtiajoihin, muutamia isoja festareita mainitakseni.
      Dingo on kuitenkin melkoisen iso osa Suomalaista musiikkihistoriaa.
      YÖtä myydään ensi kesäksi isoille lavoille kuin voita, vaikka bändi on jo niin kaukana YÖstä kun olla ja voi.
      Ensi keväänä Dingon on julkaistava piinkova kesäsinkku joka lyö jalat alta, on ne sen ennenkin tehnyt.

    • Anonyymi

      No enempi semmone livekiekko innostaa jossa on poimintoja uran kaikista eri vaiheilta eli semmone vois olla tosi makee idis vai mitä? Siinä kuulisi samalla bändin eri vaiheet jossa orkesterin jäseniä vaihtunut ja musa-asu muuttanut muotoaan eri musamuotoon. Eikös neumanni yhdessä vaiheessa ainakin yhdellä studiolevyllä soita myös itse kitaraa? Muistaakseni humisevan harjun paluu levyllä neumanni soittaa rytmikomppikitaraa ja pääkitaristi on valinnut kitarasoundiksi aika eksoottisen soundin joka on hyvin paljon erityylisempi kuin esim 80-luvulla jonttu virran melko luomutyylinen soundi. Energiset ja taianomaiset keikat syöpyneet monien mieleen ikuisiksi ajoiksi. Käviköhän siinä siten että todella yliaktiivisella keikkailuilla lopulta polttivat itsensä loppuun ? Kun oon katsonut niitä monia 80-luvun keikkoja joissa koko bändi antoi yli 100% itsestään niin se meni ehkä hieman yli kun joka keikalla niin tekivät että ilmeisesti olis pitäny hieman edes painaa jarrua ja sitten kun suosio nousi niin huikealle tasolle niin kaiken maailman selkänätaputtajat tuli paikalle kuin hyeenat.

      Minua henkilökohtaisesti ei haittaa vaikka bändi ei tekis enää yhtään studiolevyä kun he on kuitenkin tehneet suomessa musan historiaa 80-luvulla. Se riittää minulle. Kaipaisin ehkä malttia dingofaneilta(en yleistä eli en viittaa kaikkiin faneihin nyt).

      Se mikä dingon lopulta eroitti ehkä muista bändeistä oli se kappaleiden tietty lumovoima eli magiikka eli siis taikavoima. Kappaleissa oli jotakin taikavoimaa. Ei sitä kovin monilla muilla ole ollut koskaan samanlaista lumovoimaa biiseissä kuin dingolla. Ehkä lähimmäksi dingoa on päässyt joskus CMX yhtye.

      • Anonyymi

        Dingoltahan pitäisi olla tulossa ne Livemaniaa-livelevyt, joilla kamaa vuosien 1984-1994 keikoilta.

        Eli on NS. ensimmäisen comebackin ajaltakin livenä. Olisi kiva jos olisi mukana olisi tuorempaakin äänitettä, mutta se taitaa nyt olla turha toivo.

        Seiskalle Nipa sanoi äskettäin, että Dingolle olisi keikkaa tarjolla enemmänkin, mutta eivät lähde enää siihen rääkkiin. Eli voi myös olla, että bändi tykkää rauhallisemmasta menosta ja keikkailla harvakseltaan ilman turhia paineita.

        Kysyntää pienemmille lavoille on selkeästi ilman uutta musaakin. Areenakeikat taitaa jäädä haaveeksi, mutta jos bändi ei niitä edes kaipaakaan?

        varmaan ihan fiksuakin tuo tasapainoisempi suhtautuminen keikkailumenoon kun tietää kun heil on oma kokemus miten huonosti voi asiat mennä jos menee överiksi keikkailu niin että kun ikää on tullu lisää mittariin niin porukka on hiffannu sisäistänyt hyvin että hullu työtä tekee koko ajan, viisas pääsee vähemmällä mut en toki nyt tarkoita sitä älä käsitä väärin että antaisin ymmärtää että laiskuus on hyvä asia , en tarkoita sitä, mut niinku elämässä yleensäkin tuo tasapainon haku on fiksu juttu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Dingoltahan pitäisi olla tulossa ne Livemaniaa-livelevyt, joilla kamaa vuosien 1984-1994 keikoilta.

        Eli on NS. ensimmäisen comebackin ajaltakin livenä. Olisi kiva jos olisi mukana olisi tuorempaakin äänitettä, mutta se taitaa nyt olla turha toivo.

        Seiskalle Nipa sanoi äskettäin, että Dingolle olisi keikkaa tarjolla enemmänkin, mutta eivät lähde enää siihen rääkkiin. Eli voi myös olla, että bändi tykkää rauhallisemmasta menosta ja keikkailla harvakseltaan ilman turhia paineita.

        Kysyntää pienemmille lavoille on selkeästi ilman uutta musaakin. Areenakeikat taitaa jäädä haaveeksi, mutta jos bändi ei niitä edes kaipaakaan?

        Eka kosketus dingoon vuosi 1997 kesä. Veli osti nivalan esso huoltoasemalta dingon 20 suosikkia c -kasettikokoelman, jossa oli paljon huippubiisejä kuten sinä ja minä, levoton tuhkimo, huumeita japaniin, lakatut varpaankynnet, autiotalo, hämähäkkimies, apinatarhaan, aino, sata rohkeaa laivaa ja pyhä klaani.

        Hukkasin jossaki vaiheessa kasetin, mut ostin siitä CD levypainosversion. Sama cd levy on edelleen hallussani.

        Vuonna 98 maaliskuussa ostin dingon ison mittavan kokoelma CD-levyn joka parissa vuodessa hajosi, niin levy, kannet kuin vihkotkit kovan käytön vuoksi eli ilmeisesti nautin siitä niin paljon että siksi hajosi hah = aika kuvaavaa! Ostin myöhemmin saman levyn ja levy löytyy hyllystäni. Levyn nimeä en nyt saa mieleeni, mut sisältää mm kappaleita eli CD 1 levyn käynnistää vauhdikas ja melodinen , hieman marssitahdissa etenevä nimeni on dingo kappale jonka juuri väliosassa rumputahti etenee hieman marssirytmissä ja melodia väliosassa aika dramaattinen ja CD1 levy muistaakseni sisältää 18 biisiä ja jos oikein muistan niin CD2 levy sisältää jokseenkin saman verran. SLevyltä löytyy semmosia kappaleita kuin tuo nimeni on dingo, levoton tuhkimo(muistaakseni ei ole alkuperäinen versio ja voi olla että kokoelmalla on myös alkuperäinen versio), pistoolisankari, ota paha pois, ruma ankanpoika, perjantai, jokainen aamu, kerjäläisten valtakunta, aino, tuulen viemää ja via finlandia. Kappale via finlandia alkoi tuntua itselle jo hieman menevän puuduttavampaan suuntaan ja sama tunnereaktio mirah -kappaleen kohdalla ja etenkin tuntuu että mirah -kappaleessa alkoi kuulua bändillä se isompi väsyminen eli kappale on minulle ainakin liian pateettinen ja musiikillisestikaan ei toimi tuo biisi niin hyvin. Sen sijaan juhannusaijeinen kappale juhannustanssit on hyvä kappale jossa vetoaa eniten väliosat ja kappaleen loppuvaiheen soolo jonka jälkeen vielä yhtye laulaa kertosäkeen yhdesti tai kahdesti(en tarkkaan muista).

        Kylläpä nuo teinivuodet meni pitkälti dingon musan parissa. 2000-luvun alussa tuli kuvioihini CMX yhtye& kolmas nainen.

        Kuvailemasi mittava kokoelma on Parhaat. Se ilmestyi vuonna 1999, sisältää kaksi CD-levyä.

        Se on minunkin suosikki Dingon kokoelmalevyistä. Teini-iässä tuli kuunneltua ja oli siihen aikaan loistava läpileikkaus bändin siihen astisesta urasta.

        Sillä kokoelmalla ei ole alkuperäistä Levotonta tuhkimoa vaan vuonna -92 julkaistu remix-versio. Koska tuo oli pitkään ainoa Dingo-levyni ja suoratoistoja ei ollut, korvissani alkuperäinen Levoton tuhkimo kuulosti pitkään oudolta jos satuin kuulemaan sen jossain.

        levoton tuhkimo kappaleesta semmonen ilmiö että sehän on tyylilajiltaan romantic pop-rock biisi eikös vain? New romantic kuuluukin bändin musassa eniten bändin kakkoslevyllä (kerjäläisten valtakunta) ,mut myös esikoisella kuuluu ainakin levottomassa tuhkimot kappaleessa nuo new romantic tai romantic poprock vaikutteet. Symppis biisi joka aina koskettaa. Bändi oli siitä huikea, että onnistui kaikkiin biiseihin 80-luvulla saamaan joko kertosäkeeseen tai väliosaan, usein molempiin semmosia melodian maalailuja että ne teki ihmisiin vaikutuksen eli ei kovin monet musanimet oo sammaan pystyneet ikipäivänä kuin dingo onnistui siinä. Lisäksi tyylikkäät vaatteet ja pehmotyyli vetosi moniin, ettenkin naisiin, mut harmi että joskus ne pojat tai miehet jotka kuunteli dingoa, sai paheksuntaa osakseen toksista maskuliinista halveksintaa mikä on tosi naurettavaa. Esim ressu redfordia jos kuunteli joku mies niin hänestä saatettiin käyttää halventavaa haukkumasanaa. En kehtaa sitä kirjoittaa tähän. Kertoo enemmän tietenkin kommentoijasta jos laukoo epärationaalisia, ilkeän moukkamaisia kommentteja.

        Dingo osasi myös yksityiskohdat kappaleiden sisällä= apinatarhaan bassokuvio

    • Anonyymi

      Dingoa en ole ikinä kuunnellut enkä tule kuuntelemaan tulevaisuudessakaan.

      • Anonyymi

        "Dingoa en ole ikinä kuunnellut enkä tule kuuntelemaan tulevaisuudessakaan."

        Sulla on kova homma käydä ympäri nettiä kirjoittelemassa kaikkien bändien sivuille, joita et tule kuuntelemaan. Käytkö myös luettelemassa kaikki elokuvat, joita et aio katsoa? Ruuat, joita et aio syödä ja maat, joihin et aio matkustaa, jne? Ota vielä haasteeksi mesota kirjoista, joita et aio lukea.

        Sulla täytyy olla paljon aikaa ja energiaa.

        Veikkaan, että tämä valittaja on se yksi ja sama tyyppi, joka päivästä toiseen käy täällä haukkumassa Dingoa ja heittämässä mukanokkelia letkautuksia.

        Tällaiselle tyypille ei tietysti kuulu antaa mitään huomiota. Saa vain energiaa lisää kun huomaa saavansa muut ärsyyntymään.

        Varmasti surullinen tyyppi jos elämässä ei ole muuta sisältöä kuin täällä trollailu.

        pahinta on se, kun hän ei osaa lopettaa jauhantaa eli koko ajan jauhaa samaa = levy jäänyt soimaan päähän. Ja eikös hän ole joskus sanonut aika ilkeästikin??? En viitsi edes lukea hänen viestejä mut vähän väkisinkin niitä huomaa aina melko usein kun on aika vaikea olla näkemättä niitä kuitenni =0 höh ikävää tommone jauhanta ku vuosikausia tietääkseni jauhantaa täällä niin tuntuu tosi lapselliselta.

    • Anonyymi

      Sattuipa radiossa kuulumaan Veripalvelun hyväntekeväisyysbiisi Lupa elää vuodelta 2008. Yhtenä solistina on Neumann, mukana myös mm. Remu ja Pave. Kappale on Edel recordsin aikaista Asikainen/Vainio-tuotantoa. Voi olla että Neumann ja Pave eivät studiolla olleet yhtä aikaa, mutta sentään yhteisellä levytyksellä esiintyivät myös tällä vuosituhannella.

    • Anonyymi

      Eipä ole livelevyjä näkynyt, mitäköhän niille kuuluu...

      • Anonyymi

        Homma peruuntui. Selitys oli, että äänitteet ei riittävän laadukkaita. Uskoo ken uskoo.

      • Anonyymi

        Niin. Yhtäkkiä ei olekaan julkaisukelpoista materiaalia,

        Perkele tekoöäly taikoo vaikka ranskaperunasta Dingo liven jos niikseen on,.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      523
      2654
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1777
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1669
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      57
      1089
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    Aihe