Valaiden alkuperää on sanottu ”evoluution mallilapseksi”.
Uskotaan, että noin 55 miljoonaa vuotta sitten eräät maanisäkkäät menettivät takaraajansa, ja kehittyivät kokonaan vedessä eläviksi valaiksi. Erityisesti on väitetty, että löytyy fossiilisia maanisäkkäitä joilla on valaan kaltaiset korvaluut, ja fossiilisia valaankaltaisia nisäkkäitä joilla on säilynyt takaraajat.
On olemassa jopa kourallinen esimerkkejä, missä evoluutiotieteilijät uskovat löytäneensä siirtymävaiheen fossiilin todistamaan evoluution maanisäkkäästä valaaksi. Selkärankais- ja valasasiantuntija Phillip Gingerich myöntää, että ”meillä on vain fossiileja, joista näkyy kolme tai neljä välivaihetta osoittamaan kehitystä valaan edeltäjistä nykyisiin nisäkkäisiin”.
Olettakaamme kuitenkin kunnon evolutionistin tavoin, että valaalle löytyisi uskottavalta vaikuttava sarja välimuotofossiileja. Olisiko se tarpeeksi osoittamaan, että evolutiivinen siirtymä on tapahtunut? Ei välttämättä. Jos on fossiileja jotka näyttävät potentiaalisilta välimuodoilta, mutta valaan evoluutiotarina ei kokonaisuutena ole uskottava, niin fossiilit eivät mitä ilmeisimmin voisi olla välivaiheita.
Darvinistinen teoria maanisäkkäiden valaaksi kehittymisestä kohtaa ylittämättömiä matemaattisia haasteita.
Maanisäkkään muuntuminen valaaksi vaatisi monia rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia kuten:
Hengitysaukon ilmestyminen tarpeellisine lihaksineen ja hermoratoineen
Silmän modifikaatio pysyvään vedenalaiseen näkemiseen
Kyky juoda merivettä
Eturaajojen muuttuminen eviksi
Luurangon rakenteellinen muuntuminen
Kyky huolehtia poikasesta veden alla
Pyrstön haaroittuminen ja lihaksiston syntyminen
Rasva lämpöeristykseen
Monet näistä välttämättömistä sopeutumista vaatisivat useita koordinoituja ja samanaikaisia muutoksia. Osittaiset muutokset eivät toimisi. Rakenteellisten muutosten edellyttämät samanaikaiset mutaatiot darvinistisella hitaalla evoluutiomekanismilla edellyttäisivät äärimmäisen pitkiä odotusaikoja, jos nyt sitten mikään aika riittäisi.
Mutaatiot ovat harvinaisia, rakenteellisista mutaatioista ei ole tutkimushavaintoja. Peräkkäiset, osin samanaikaiset, samaan suuntaan vaikuttavat, rakenteellisesti suotuisat mutaatiot ovat näin ollen yhdistelmä, jonka onnistuminen kaukaisessa menneisyydessä kuuluu evoluutiouskonnon piiriin.
Evoluutioteorian kannalta pahan lisähankaluuden tuottaa se tosiasia, että evoluutio edellyttäisi alkion perusrakenteiden muuttumista. Perusrakenteiden kehitystä ohjaavien ”isäntägeenien” mutaatiot gastrulaatiossa ovat kuitenkin laboratoriokokeissa aina johtaneet alkion kuolemaan tai vammautumiseen.
Valaan evoluutio törmää tässä isoon ongelmaan. Jos käytössä oleva fossiiliaineisto kuvaisi valaan evoluutiota, se osoittaisi että valaan evoluution maanisäkkäistä olisi täytynyt tapahtua alle 10 miljoonassa vuodessa. Tämä voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta se on itse asiassa dramaattisen lyhyt aika, etenkin kun ottaa huomioon että valailla on pienet populaatiokoot ja ajallisesti pitkät sukupolvien välit.
Anatomisten rakenteiden syntymistä säätelevien isäntägeenien mutaatioita pitäisi tapahtua lähes loputon määrä hyvin lyhyessä ajassa, ja lisäksi samansuuntaisina. Isäntägeeneissä tapahtuvat mutaatiot johtavat kuitenkin kokeiden perusteella aina alkion vaurioitumiseen. Jostain selittämättömästä syystä valaiden tapauksessa näin ei olisikaan käynyt.
Biologisti Richard Sternberg on tutkinut tällaisen muuntautumisen matemaattisia edellytyksiä, ja ilmaisee asian lyhyesti: ”Liian paljon geneettistä uudelleen kirjoittamista, liian vähän aikaa.”
Valaiden alkuperä tarjoaa kiinnostavan esimerkkitapauksen evolutiivista siirtymäteoriaa koskien. Niissä harvoissa tapauksissa, joissa on fossiileja jotka saattaisivat viitata välimuotoon, evoluutio kaatuu fossiiliaineiston osoittamaan liian lyhyeen evoluutioaikaan.
Evoluutio tosin kaatuisi joka tapauksessa alkioiden gastrulaatiovaiheeseen, jossa tarvittavan mutaation pitäisi tapahtua. Kun ”evoluution mallilapsi” ei kestä tieteellistä tarkastelua, niin mitä se kertoo kaikista muista tapauksista, joissa evolutionistit mainostavat olettamiaan ”siirtymäfossiileja”?
Evolutionismin kulmakiviä näyttävät olevan usko näkymättömiin todisteisiin, ja ihmeiden kautta tapahtuvaan rakenteellisesti uusien eliölajien syntyyn. Edellytyksenä on, että eliöiden tunnetut biologiset toimintamekanismit sivuutetaan.
Valaiden evoluutiolle löytyy täydellisin tunnettu fossiiliketju
11
242
Vastaukset
- Anonyymi
Jumalan luomien eläinlajien sopeutumisella uusiin olosuhteisiin on hyvin laaja toleranssi, kuten näemme eläinten jalostuksesta. Kuitenkin kala on kala ja nisäkäs on nisäkäs., huolimatta sopeutumisistaan eri elementteihin.
- Anonyymi
No sitten vain osoitat Jumalasi olevaksi, ja että hän on yleensä luonut jotain. Palataan sen jälkeen asiaan. En kylläkään pidätä hengitystäni :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sitten vain osoitat Jumalasi olevaksi, ja että hän on yleensä luonut jotain. Palataan sen jälkeen asiaan. En kylläkään pidätä hengitystäni :)
"No sitten vain osoitat Jumalasi olevaksi, ja että hän on yleensä luonut jotain."
Heti kun olet esitellyt evoluutiosta todistavan fossiiliketjun, evoluutiosta todistavan onnistuneen tieteellisen kokeen, todisteet abiogeneesistä, sekä mekanismin jolla älykäs geneettinen koodi syntyi ilman älykästä suunnittelijaa. Onnea matkaan 😂
Niin kauan kun nämä ovat evokeilta todistamatta, luomisteoria on ja pysyy ainoana loogisena vaihtoehtona.
Jumalan olemassaolosta on niin paljon aihetodisteita, että ne riittäisivät päätöksen julistamiseen missä tahansa maallisessa tuomioistuimessa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aihetodiste - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No sitten vain osoitat Jumalasi olevaksi, ja että hän on yleensä luonut jotain."
Heti kun olet esitellyt evoluutiosta todistavan fossiiliketjun, evoluutiosta todistavan onnistuneen tieteellisen kokeen, todisteet abiogeneesistä, sekä mekanismin jolla älykäs geneettinen koodi syntyi ilman älykästä suunnittelijaa. Onnea matkaan 😂
Niin kauan kun nämä ovat evokeilta todistamatta, luomisteoria on ja pysyy ainoana loogisena vaihtoehtona.
Jumalan olemassaolosta on niin paljon aihetodisteita, että ne riittäisivät päätöksen julistamiseen missä tahansa maallisessa tuomioistuimessa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aihetodiste"Niin kauan kun nämä ovat evokeilta todistamatta, luomisteoria on ja pysyy ainoana loogisena vaihtoehtona.
Jumalan olemassaolosta on niin paljon aihetodisteita, että ne riittäisivät päätöksen julistamiseen missä tahansa maallisessa tuomioistuimessa."
Kuten sanoin, harhainen. Hassua että maailman kaikki muut uskovaiset sinun lahkoasi lukuunottamatta ovat eri mieltä jälkimmäisestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"No sitten vain osoitat Jumalasi olevaksi, ja että hän on yleensä luonut jotain."
Heti kun olet esitellyt evoluutiosta todistavan fossiiliketjun, evoluutiosta todistavan onnistuneen tieteellisen kokeen, todisteet abiogeneesistä, sekä mekanismin jolla älykäs geneettinen koodi syntyi ilman älykästä suunnittelijaa. Onnea matkaan 😂
Niin kauan kun nämä ovat evokeilta todistamatta, luomisteoria on ja pysyy ainoana loogisena vaihtoehtona.
Jumalan olemassaolosta on niin paljon aihetodisteita, että ne riittäisivät päätöksen julistamiseen missä tahansa maallisessa tuomioistuimessa. https://fi.wikipedia.org/wiki/AihetodisteHuomaa oikeasti että et ole mikään älykäs tai sivistynyt ollenkaan, alahan opiskella tieteen faktoja ja tule takaisin sitten.
Nyt vain nolaat itsesi jatkuvasti. - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#178697519
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Jahas, guuggeli-töhtörin maaninen vaihe päällä ja joka päivä uusi aloitus täynnä samaa roskaa.
Mitäpä jos pysyisit lestissäsi eli lapsosten opetuksessa ja jättäisit tiedehommat ihan oikeille tiedeihmisille. Ois kaikilla helpompaa :)- Anonyymi
Voi sen noinkin myöntää, että uskottavat vasta-argumentit ovat kateissa 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sen noinkin myöntää, että uskottavat vasta-argumentit ovat kateissa 😀
Meinaatko että täyteen roskaan pitää olla jotain vasta-argumentteja? Elät harhoissasi, pidä hauskaa.
- Anonyymi
Minusta osoittaa mahtavaa kykyä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia. Ehkä valailla on myös profetoimisen kykyjä.
- Anonyymi
Miksi maailma sanassa on vain maa ja ilma. Oikeasti pitäisi olla myös tuli ja vesi. Se mikä tapahtuu ylhäällä tapahtuu myös alhaalla. Taivas ja maa yhtyvät.
Evoluutioteoria on osittain oikeassa, mutta väärässä satunnaisten mutaatioiden ja materiakeskeisyyden kanssa, koska henki luo.
Eläinten evoluutio perustuu myös astrologiaan. Niillä on myös veden, maan, ilman ja tulen edustajat sekä johtavat, kiinteät ja muuttuvat merkit, jotka viittaa siis enemmän persoonaan, joka luo fyysisen olemuksen.
Ihmisen astrologia antaa viitteitä eläinten evoluutioon.
Muuttuvat merkit: Kaksoset-Jousimies Neitsyt-Kalat
Muuttuvat merkit seuraavat kiinteitä, koska niiden välityksellä muodon saaneet ja kiinteytyneet energiat muuntautuvat, yhdistyvät keskenään ja levittäytyvät laajemmalle alueelle.
Kun kartalla on painotus muuttuvissa merkeissä on ihminen sopeutuvainen, ihmiskeskeinen, vaihteleva ja välittävä. Hän osaa antaa arvoa vaihtuville suhteille, moninaisille ilmiöille ja ilmiöiden välisille suhteille. Häntä kiinnostaa tieto ja monien tahojen tuominen yhteen tiedon jalostamiseksi. Vaarana muuttuvilla merkeillä on liiallinen laajeneminen ja hajaantuminen, jolloin monipuolisuus ja päättämättömyys saa asiat hajoamaan käsiin.
Muuttuvan laadun
Positiiviset ominaisuudet
Jakava
Joustava, sopeutuva
Henkinen
Monipuolinen
Oppimishaluinen
Yhdistävä
Välittävä.
Negatiiviset ominaisuudet
Tyrkyttävä
Hajanainen, päättämätön
Sekopäinen
Epäjohdonmukainen
Liian monta rautaa tulessa
Hyväuskoinen
Liian huolehtivainen hösääjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401