Kohuministeri Tanja

Tanja otti ilmeisesti yhteyttä avustajansa kautta iltasanomiin ja kertoi olevansa tuohtunut siitä, että hänestä on kirjoitettu väärin ja hänen sanomisiaan on vääristelty. Iltasanomien fiksu päätoimittaja pyysi kuitenkin Tanjaa oikaisemaan ne vääryydet tai iltasanomien kirjoitukset, jotka eivät pidä paikkansa. Tätä Tanja ei pyynnöstä huolimatta ole tehnyt eikä hän ole pystynyt vielä korjaamaan yhtään merkittävää asiavirhettä. Joten, yhteenvetona taitaa olla tulos, että iltasanomien kirjoitukset ovat olleet aika lailla totuudenmukaisia eikä mainittavia ylilyöntejä ole Tanjan suhteen syntynyt.

Tanjan olisi syytä katsoa nyt itseään peilistä ja myöntää, että hän on omalla käyttäytymisellään saanut aikaan näitä lööppiuutisia. Tottakai osaa ihmisiä kiinnostaa, jos ex-missimme on tapaillut salaa Eaglesin rumpalia, jos hän on samanaikaisesti ollut vakinaisessa parisuhteessa. Ihmisiä kiinnostaa julkisuudessa olevien ihmisten tekemiset ja varmasti Tanja äänestäjiä kiinnostaa se, miten Tanja käyttäytyy työ- ja vapaaaikana.

Tanja on tietääkseni yh-äiti ja olen kieltämättä hieman siitä, että hän matkustelee ja huitelee maailmalla kun samanaikaisesti pienet lapset ovat täällä kotimaassa ilman äitiä. Kun on lapsia elämään siunaantunut, niin pienet lapset tulisi olla prioriteetti numero yksi elämässä ja vasta sen jälkeen tulee nämä ura ja uudet poikaystävät. Toivottavasti Tanja ryhdistäytyy ja huolehtii lapsistaan, kuten ne sadattuhannet muutkin suomalaiset hienot äidit. Työ ei saa olla este sille, ettei ole aikaa omille lapsille.
71300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei noin tyhmää olekaan.Miksi harmittaa,että kauniilla naisella voi olla myös jotain pääkopassa?Kumpaa olet itse,ruma vai tyhmä?Kateellinen kuitenkin ilmiselvästi,kun jaksat jauhaa aivan toissijaisista asioista.Eiköhän poliitikot ole ihan tavallisia ihmisiä ja "seikkailuja" löytyy paremmistakin piireistä,ei se estä viranhoitoa.Eiköhän muillakin uraäideillä ole järjestämistä ajankäytön kanssa?Kyllä Tanja lapsistaan huolta pitää,muutenhan asiaan puuttuu sossun tädit.Tikahdu kiukkuusi,tekopyhä possuressu.

Äänestä
  • haukut "tyhymäksi" kaikkia, jotka eivät sattumoisin palvo puolijumalaasi Tanjaa. Kasva aikuiseksi, idiootti.

    Äänestä

mieltä kaivertaa jonkun ministerin yksityiselämä?

Äänestä

TANJA ON SITTEN TYHMÄ KUN LUULI ETTEI MINISTERINÄ OLLESSAAN HÄNEN LIKAINEN KEVYTKENKÄISEN NAISEN MAINE PALJASTUNE. MUISTAN JO VUOSIKYMMENIEN TAKAA TANJAN LUKUISAT MIESSUHTEET JOTKA KAIKKI RIKKOONTUI. TANJA ON TODELLA KÄYTETTY JA TUSSUKKA LOPPUUN AJETTU KUKA SINNE ENÄÄ HALAJAA YÄK.

Äänestä

On oikein hyvä, että tuo Karpelan ministeriyskupla rupeaa pikkuhiljaa puhkeamaan. Onhan se nyt käsittämätöntä, että tuollaisilla ansioilla varustettu ihminen voi Suomessa nousta opetusministeriksi! Eikö tuollaiseen asemaan pitäisi vaatia sentään jonkin verran opiskelu- yms. ansioita? Nykyään siivoojatkin käyvät kaksivuotisen koulun yläasteen jälkeen. Karpelalla ei ole edes maisterinpapereita...

Äänestä
  • ..on kylläkin kulttuuriministeri. Ilman ansioita tosin siinäkin.

    Karpelahan on ihan oikeasti kiintiönainen. Jäätteenmäki kun aikanaan muodosti hallitusta, niin siihen tuli yhtä monta naista ja miestä, tunnetuin seurauksin. Tanjalla oli hyvä medianoste (lue:kupla) päällä siihen aikaan, tottakai se julkisuus haluttiin hyödyntää, etenkin kun oli vielä Jäätteemäen kannalta oikeasta puolueesta.

    Nyt ajat ovat muuttuneet ja kupla on hyvää vauhtia puhkeamassa..katsotaan vaikka vuoden lopussa. Veikkaanpa että silloin kiintiöministeri Karpela on jo historiaa.

    Äänestä

  • FrTv kirjoitti:

    ..on kylläkin kulttuuriministeri. Ilman ansioita tosin siinäkin.

    Karpelahan on ihan oikeasti kiintiönainen. Jäätteenmäki kun aikanaan muodosti hallitusta, niin siihen tuli yhtä monta naista ja miestä, tunnetuin seurauksin. Tanjalla oli hyvä medianoste (lue:kupla) päällä siihen aikaan, tottakai se julkisuus haluttiin hyödyntää, etenkin kun oli vielä Jäätteemäen kannalta oikeasta puolueesta.

    Nyt ajat ovat muuttuneet ja kupla on hyvää vauhtia puhkeamassa..katsotaan vaikka vuoden lopussa. Veikkaanpa että silloin kiintiöministeri Karpela on jo historiaa.

    noin tapahdu!!tanja saa paljon ääniä tulevissa vaaleissa eikä häntä voi ohittaa....ja kun tästä ruljanssista selviää,hän kestää vaikka millaisen suolaamisen..vielä näette!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lööppeja lukeva. kirjoitti:

Tanja otti ilmeisesti yhteyttä avustajansa kautta iltasanomiin ja kertoi olevansa tuohtunut siitä, että hänestä on kirjoitettu väärin ja hänen sanomisiaan on vääristelty. Iltasanomien fiksu päätoimittaja pyysi kuitenkin Tanjaa oikaisemaan ne vääryydet tai iltasanomien kirjoitukset, jotka eivät pidä paikkansa. Tätä Tanja ei pyynnöstä huolimatta ole tehnyt eikä hän ole pystynyt vielä korjaamaan yhtään merkittävää asiavirhettä. Joten, yhteenvetona taitaa olla tulos, että iltasanomien kirjoitukset ovat olleet aika lailla totuudenmukaisia eikä mainittavia ylilyöntejä ole Tanjan suhteen syntynyt.

Tanjan olisi syytä katsoa nyt itseään peilistä ja myöntää, että hän on omalla käyttäytymisellään saanut aikaan näitä lööppiuutisia. Tottakai osaa ihmisiä kiinnostaa, jos ex-missimme on tapaillut salaa Eaglesin rumpalia, jos hän on samanaikaisesti ollut vakinaisessa parisuhteessa. Ihmisiä kiinnostaa julkisuudessa olevien ihmisten tekemiset ja varmasti Tanja äänestäjiä kiinnostaa se, miten Tanja käyttäytyy työ- ja vapaaaikana.

Tanja on tietääkseni yh-äiti ja olen kieltämättä hieman siitä, että hän matkustelee ja huitelee maailmalla kun samanaikaisesti pienet lapset ovat täällä kotimaassa ilman äitiä. Kun on lapsia elämään siunaantunut, niin pienet lapset tulisi olla prioriteetti numero yksi elämässä ja vasta sen jälkeen tulee nämä ura ja uudet poikaystävät. Toivottavasti Tanja ryhdistäytyy ja huolehtii lapsistaan, kuten ne sadattuhannet muutkin suomalaiset hienot äidit. Työ ei saa olla este sille, ettei ole aikaa omille lapsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu