Toteutuuko tämä näkemäni enneuni?

Anonyymi-ap

Näin viime yönä unta, jossa olin Aulangon Näköalatornissa rajulla ukonilmalla. Ei satanut vettä, mutta pesäpallon kokoisia rakeita tuli kottikärryllinen neliölle, niin suurella vauhdilla ja voimalla, että tornin ulkopuolen betonirappuset sortuivat tuhannen pillun päreiksi, enkä enää olisi päässyt alas kuin hyppäämällä lähimmän kuusen oksille...
En uskaltanut hypätä joten jäin yöksi tornin sisälle siellänolevaan riippumattoon nukkumaan.
Yöllä heräsin alaslaskeutuviin askelten ääniin joka kopisivat kivisiin kierreportaisiin tornin sisällä.
Näin pikäpartaisen mustaan kaapuun pukeutuneen kaljupään sauva kädessä tulevan riippumattoani kohti. Pelästyin ihan vitusti ja kierähdin oikealle kyljelle etten näkisi tuota kauheaa tyyppiä, eikä se näkisi minua... Kierähtäminen vauhdilla riippumatossa oli paha virhe, sillä se riippumatto lähti mukaan kierimisliikkeeseeni ja kiepautti 180 asteen asentoon, ja, koska en ollut turvavöissä suistuin kärsä edellä kivilattialle ja taju meni sen siliän tien. Seurasi koomatilanne jossa kuulin kuin honottavan vuohen naurunräkätyksen ja tajusin sen kuuluvan rappusia laskeutuneelle hiippaheikille. Sitten kuulun vuohen äänellä honotettuna sanat kolmesta hiuksia nostattavasta ennustuksesta, jotka saivat pallini nousemaan vauhdilla kainaloihini kuin benjii-kumiköysillä kiskaistuna.

ennustus 1.
RKP KAATAA OIKEISTOHALLITUKSEN MUODOSTUMISEN KOSKA HALUAA JATKOSSAKIN MAAHANMUUTTOA AFRIKAN SYVIMMILTÄ SAVANNEILTA KORKEASTI KOULUTETTUJEN HUIPPUTIEDEMIESTEN, AIVO- JA SYDÄNKIRURGIEN JA AVARUUSTÄHTITIETEEN TOHTOREIDEN TARPEESTA KOHTUVAAN TYÖVOIMAPULAAN.

ennustus 2.
ERDOGAN HÄVIÄÄ HUOMENNA KALKKUNA-TURKIN PRESIDENTIN VAALIT, KATOAA HETKEKSI, MUTTA LÖYTYY TIISTAINA ISTANBULIN LOSER KAUPUNGINOSAN SIVUTIELTÄ SILTARUMMUN VIEMÄRIPUTKESTA TUKKA SEKAISIN.... KISKOTAAN HIUKSISTA ESILLE JA VIEDÄÄN JONNEKIN.

ennustus 3.
PUTIN LÖYTYY KREMLIN TORNIN JUURELTA PÄÄ SYVÄLLÅ TURPEESSA, PYSTYSSÄ KUIN KÄRKI EDELLÄ YLIMMÄN KERROKSEN IKKUNASTA PUDOTETTU PIIPPO TIKKA...

Herättyäni löysin itseni taloni kellarin betonirappujen juurelta vitun iso kuhmu päässä, nenä verta vuotaen, ja korva irti ...

9

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tuo olllut uni vaan tapasit Hoolinnan vapaamuurarit. Niitä asuu mm. raatihuoneen kellarissa.

    • Anonyymi

      Enneunesi kohta 1. Toteutuu koska toi vitun 10 kansanedustajan mikrohurripuolue pääsee aina kuninkaantekijän paikalle saakeli päättämään tuleeko suomeen oikeisto vai punikkihallitus.

    • Anonyymi

      Ennustuksesi kohta2 toivottavasti toteutuu ja vitunerdopelle ammutaan siihen viemäriputkeen kuten muhammad kaddafi

      • Anonyymi

        Entäs kohta kolme?
        Osaatko sanoa milloin Putler tippuu kalju edellä avoimesta akkunaata kuin Piippo tikka turpeeseen?


    • Anonyymi

      Huomenna selkii ehtoolla 1 kohta

      • Anonyymi

        Tarkotin 2 kohta


    • Anonyymi

      Putin kuolee 24.6.2023, tällainen tieto tuli Kremlin Silovikeiltä eilen faxilla.

      • Anonyymi

        Jaanipäev tekee tehtävänsä??


      • Anonyymi

        Toisaalta jos Putin kuulee tuon se voi ollakin sinä.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      180
      8336
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4528
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      50
      4098
    4. Tunniste

      Jonka vain sinä ja kaivattusi tietää. ⬇️
      Ikävä
      54
      3482
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      3116
    6. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      50
      2860
    7. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2556
    8. Haluan huomiota sulta

      nainen…tiedoksi. 😥❤️ -M-
      Ikävä
      31
      2159
    9. Anteeksi kun käyttäydyn

      niin ristiriitaisesti. Mä en usko että haluaisit minusta mitään, hyvässä tapauksessa olet unohtanut minut. Ja silti toiv
      Ikävä
      38
      2013
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      2006
    Aihe