UUSI VAHVISTUS: NEANDERTALILAISET HAUTASIVAT KUOLLEENSA
Hautasivatko neandertalilaiset tarkoituksella kuolleensa? Asian selvittämiseksi eräs tutkimusryhmä esitteli uusia havaintoja Ranskan Dordognen alueelta löydetystä La Ferrassie 8 (LF8) -neandertalinihmisestä. LF8 on kaksivuotiaan neandertalilaislapsen osittain säilynyt luuranko, joka löydettiin La Ferrassien kallioluolasta 1970-luvulla.
Tutkijat totesivat jäänteiden olevan ”erittäin hyvin säilyneitä, vaikka ne ovat lapsen luita, jotka ovat yleensä hennompia”. Lisäksi ”lihansyöjien hampaiden jälkien puuttuminen, luiden vähäinen liikkuminen, pirstaloituminen ja kuluminen säässä viittaavat siihen, että luut ovat peittyneet nopeasti sedimenttiin”. Koko aineiston arvioinnin jälkeen tutkijoiden johtopäätös oli:
”– – hautaaminen on LF8-löydön yksinkertaisin selitys. Tuloksemme osoittavat, että LF8 on itseään vanhemmassa sedimenttikerrostumassa (jossa ei ole arkeologisia löytöjä). Tulkintamme on, että neandertalilaiset kaivoivat kuopan koskemattomaan sedimenttiin haudatakseen LF8-lapsen siihen. Luuranko oli asetettu itä (pää) – länsi (lantio) -suuntaisesti (samaan tapaan kuin kaikki löydetyt neandertalilaiset, joiden hauta on tiedossamme) siten, että pää on muuta luurankoa ylempänä – –”
Tämä tuore todistusaineisto vahvistaa, että neandertalilaisilla oli tapana haudata vainajansa, ja se täydentää luetteloa löydöistä (katso: luominen.fi/apinaihmiset), jotka osoittavat, että neandertalilaiset olivat täysin ihmismäisiä Aadamin ja Eevan jälkeläisiä.
Lisää luomisesta https:/luominen.fi
UUSI VAHVISTUS: NEANDERTALILAISET HAUTASIVAT KUOLLEENSA
14
314
Vastaukset
- Anonyymi
Luominen sivusto on pelkkä vitsi kouluja käymättömille ja tietämättömille.
Neandertali oli ihmisten suvun joukkoon kuulunut laji, miksei se olisi ollut ihmismäinen?
Nykyihminen jopa risteytyi heidän kanssaan, Neandertali polveutui heidelberginihmisestä.
Neandertali eli vielä jotain 40 000 vuotta sitten.- Anonyymi
Jos olemme rehellisiä niin kyllähän lukuisat "ihmislajit" kertovat enemmän ihmisen itserakkaudesta omaa sukupuutaan kohtaan kuin noiden "lajien" eroista.
Jos kyse olisi jostain skinkki-lajista, niin vastaavilla eroilla kaikki lajit pystyihmisestä eteenpäin olisivat samaa "ihmistä". Mutta kun me olemme niin tärkeitä itsellemme, niin halomme hiuksia ja määrittelemme denisovat, neandertalit ja "nykyihmiset" piiruntarkasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olemme rehellisiä niin kyllähän lukuisat "ihmislajit" kertovat enemmän ihmisen itserakkaudesta omaa sukupuutaan kohtaan kuin noiden "lajien" eroista.
Jos kyse olisi jostain skinkki-lajista, niin vastaavilla eroilla kaikki lajit pystyihmisestä eteenpäin olisivat samaa "ihmistä". Mutta kun me olemme niin tärkeitä itsellemme, niin halomme hiuksia ja määrittelemme denisovat, neandertalit ja "nykyihmiset" piiruntarkasti.Nykyään ei puhuta ihmisen sukupuusta vaan ennemmin pensaasta.
Kyllähän Neandertali oli fyysisesti, henkisesti ja geneettisesti erilainen kuin Nykyihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olemme rehellisiä niin kyllähän lukuisat "ihmislajit" kertovat enemmän ihmisen itserakkaudesta omaa sukupuutaan kohtaan kuin noiden "lajien" eroista.
Jos kyse olisi jostain skinkki-lajista, niin vastaavilla eroilla kaikki lajit pystyihmisestä eteenpäin olisivat samaa "ihmistä". Mutta kun me olemme niin tärkeitä itsellemme, niin halomme hiuksia ja määrittelemme denisovat, neandertalit ja "nykyihmiset" piiruntarkasti.>> Mutta kun me olemme niin tärkeitä itsellemme, niin halomme hiuksia ja määrittelemme denisovat, neandertalit ja "nykyihmiset" piiruntarkasti.
Denisovan ja neandertalin perimä on tutkittu. Ne olivat selkeästi eri lajia ja poikkesivat nykyihmisestä sen verran merkittävästi, että risteytyminen oli juuri ja juuri mahdollista. Se on tosiasia, ei siinä ole mitään itsetärkeyttä.
Ihmisen itsetärkeyttä on nimittää itsensä luomakunnan kruunuksi, suunnilleen omaan eliökuntaansa kuuluvaksi. En tiedä, hyväksyykö kreationstinen tiede ihmisen kuitenkin aitotumalliseksi, mutta aitotumallisista ei kelpaa eläimet, ei kasvit, ei sienet, tai alkueliötkään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>> Mutta kun me olemme niin tärkeitä itsellemme, niin halomme hiuksia ja määrittelemme denisovat, neandertalit ja "nykyihmiset" piiruntarkasti.
Denisovan ja neandertalin perimä on tutkittu. Ne olivat selkeästi eri lajia ja poikkesivat nykyihmisestä sen verran merkittävästi, että risteytyminen oli juuri ja juuri mahdollista. Se on tosiasia, ei siinä ole mitään itsetärkeyttä.
Ihmisen itsetärkeyttä on nimittää itsensä luomakunnan kruunuksi, suunnilleen omaan eliökuntaansa kuuluvaksi. En tiedä, hyväksyykö kreationstinen tiede ihmisen kuitenkin aitotumalliseksi, mutta aitotumallisista ei kelpaa eläimet, ei kasvit, ei sienet, tai alkueliötkäänOlisi mukava tietää, onko "selkeän geneettisen eron" kriteeri sama ihmisen sukupuuta tutkittaessa kuin muillakin lajeilla.
Fylogeneettisessä luokituksessa (siis aidosti perimään ja periytymiseen perustuvassa taksonomiassa) "alkueläimet" ovat vanhentunut ja keinotekoinen ryhmä
Aitotumallisten pääryhmät ovat:
Metazoa – Eläimet
Eumycota – Aitosienet
Amoebozoa – Amebat (ml. limasienet)
Archaeplastida – Kasvit ja punalevät
Chromalveolata – Kromalveolaatit (mm. ruskeat levät, itiöeläimet, ripsieläimet)
Rhizaria – Juurijalkaiset (nämä ovat lähinnä entisiä yksisoluisia "alkueläimiä")
Excavata – Ekskavaatit (mm. siimalevät)
Aitotumalliset ovat haarautuneet jo alkumetreillä moneen haraan, joista jotkut ovat taas konvergenttisen evoluution myötä alkaneet muistuttamaan toisiaan, niin että vaikkapa Suomenkin rannikoilla kasvava rakkolevä olisi helppo uskoa kasviksi vaikka se on kromalveolaatti ja siis läheisempää sukua malarialoiselle kuin esimerkiksi viherleville. Juurijalkaisissa on taas hyvin amebamaisia otuksia. - Anonyymi
Olen käynyt kouluja huomattavasti enemmän kuin sinä, ymmärrän myös tieteitä sinua paremmin.
Lauseesi "Jos olet kouluja käynyt tee sitten evoluutio ilman ulkopuolista ohjausta* kertoo täydellisesti miten ymmärtämätön olet oikeasti, eikö jo hävetä tuo jatkuva itsesi nolaaminen?
Abiogeneesi ei edelleenkään kuulu evoluutioteoriaan, etkö jo tätä opi?
Esimerkiksi eskimot ja mongolit ovat ihmislajin kansoja, kun taas Neandertali oli ihmisen sukuun kuulunut laji, onko tätä vaikea ymmärtää?
Oikeasti jos yrität keskustella asioista, kannattaisi edes yrittää opiskella aiheesta vähän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen käynyt kouluja huomattavasti enemmän kuin sinä, ymmärrän myös tieteitä sinua paremmin.
Lauseesi "Jos olet kouluja käynyt tee sitten evoluutio ilman ulkopuolista ohjausta* kertoo täydellisesti miten ymmärtämätön olet oikeasti, eikö jo hävetä tuo jatkuva itsesi nolaaminen?
Abiogeneesi ei edelleenkään kuulu evoluutioteoriaan, etkö jo tätä opi?
Esimerkiksi eskimot ja mongolit ovat ihmislajin kansoja, kun taas Neandertali oli ihmisen sukuun kuulunut laji, onko tätä vaikea ymmärtää?
Oikeasti jos yrität keskustella asioista, kannattaisi edes yrittää opiskella aiheesta vähän.Mitä "evoluution tekeminen ilman ulkopuolista ohjausta" edes tarkoittaa? Pitää tehdä mutta olla puuttumatta eli tekemättä?
Kelpaisiko tämä suorastaan pelottava esimerkki bakteerien evoluutiosta 11 päivässä:
https://www.youtube.com/watch?v=plVk4NVIUh8 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi mukava tietää, onko "selkeän geneettisen eron" kriteeri sama ihmisen sukupuuta tutkittaessa kuin muillakin lajeilla.
Fylogeneettisessä luokituksessa (siis aidosti perimään ja periytymiseen perustuvassa taksonomiassa) "alkueläimet" ovat vanhentunut ja keinotekoinen ryhmä
Aitotumallisten pääryhmät ovat:
Metazoa – Eläimet
Eumycota – Aitosienet
Amoebozoa – Amebat (ml. limasienet)
Archaeplastida – Kasvit ja punalevät
Chromalveolata – Kromalveolaatit (mm. ruskeat levät, itiöeläimet, ripsieläimet)
Rhizaria – Juurijalkaiset (nämä ovat lähinnä entisiä yksisoluisia "alkueläimiä")
Excavata – Ekskavaatit (mm. siimalevät)
Aitotumalliset ovat haarautuneet jo alkumetreillä moneen haraan, joista jotkut ovat taas konvergenttisen evoluution myötä alkaneet muistuttamaan toisiaan, niin että vaikkapa Suomenkin rannikoilla kasvava rakkolevä olisi helppo uskoa kasviksi vaikka se on kromalveolaatti ja siis läheisempää sukua malarialoiselle kuin esimerkiksi viherleville. Juurijalkaisissa on taas hyvin amebamaisia otuksia.Mikä on selkeä ero riippuu kontekstista, siitä mitä vertaillaan ja millaisesta samanlaisuudesta on kyse. Väitehän on, että me ja neandertalit olisivat samaa muutama tuhat vuotta sitten Aatamista alkanutta sukulinjaa. Heidän perimänsä poikkeaa kaikkien nyt tai heidän aikanaan eläneiden nykyihmisten perimästä. Olemme ihmisiä, mutta emme samaa lajia. Sukua, mutta ei niin läheistä kuin kreationistit väittävät.
Änkyräkreationisti ei lue ihmisiä sen paremmin limasieniin tai mihinkään muiun uudemman tutkimuksen perusteella määriteltyyn eliöryhmään. Eläinkunta on hyvin monimuotoinen. Sitä on tarjottu. Miksi ihminen ei olisi juuri eläin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on selkeä ero riippuu kontekstista, siitä mitä vertaillaan ja millaisesta samanlaisuudesta on kyse. Väitehän on, että me ja neandertalit olisivat samaa muutama tuhat vuotta sitten Aatamista alkanutta sukulinjaa. Heidän perimänsä poikkeaa kaikkien nyt tai heidän aikanaan eläneiden nykyihmisten perimästä. Olemme ihmisiä, mutta emme samaa lajia. Sukua, mutta ei niin läheistä kuin kreationistit väittävät.
Änkyräkreationisti ei lue ihmisiä sen paremmin limasieniin tai mihinkään muiun uudemman tutkimuksen perusteella määriteltyyn eliöryhmään. Eläinkunta on hyvin monimuotoinen. Sitä on tarjottu. Miksi ihminen ei olisi juuri eläin?Emme ole samaa lajia kuin neandertalit, vaikka olemme afrikannykyihmisen ja neandertalin hybridejä? Aasiassa ja Australiassa on afrikannykyihminen-neandertilainen-denisova -hybridejä.
Tilanne vastaa vähän metsäjänistä ja rusakkoa. Pohjois-Suomen rusakot ovat luokittelun mukaan "rusakkoja" vaikka suurimmalla osalla niistä on sukupuussaan metsäjäniksiä. Ne ovat siis rusakko-metsäjänis-hybridejä, mutta silti rusakkoja?
- Anonyymi
Ja miten tämä todistaa luomisen?
- Anonyymi
Niinpä. Nuoren maan kreationisteille tämä olisi kauhistus, jos he osaisivat ajatella loogisesti, koska silloinhan ei ainoastaan ihmiskunnan eri nykypopulaatioiden kirjavuus aboriginaaleista Afrikan pygmeihin, kaukasialaisiin ja kiinalaisiin olisi pitänyt syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa vaan myös nykyihminen, neandertal ja denisova ja mitä vielä löytyykään.
Jos neandertalin ihminnen on lajitoverimme (alalaji?), niin silloin on denisovakin ja myös yhteinen esi-isä heidelgerginihminen. Entä sitten H. Egasten / H. Erectus? Pystyihminen käytti tulta ja teki työkaluja - aika ihmismäistä?
- Anonyymi
Neandertalit olivat toukka-asteen ihmisiä, herkkiä ja viisaita. Hautasivat tai hautautuivat maahan kuin perhosen kotelot.
Me olemme koteloituneita toukkia. Sadonkorjuu, kuten perhoseksi muuttuminen tapahtuu kuin kotelo on valmis avautumaan.
Uskonnoissa ruumis laitetaan vielä arkkuun, koteloon, josta perhonen kuoriutuu kun aika on kypsä. - Anonyymi
Suomalaiset ovat lähimmät nykyajan Cro-Magnonin edustajat antropologisesti mitattuna ja geneettisesti eristyneinä muista eurooppalaisista
Mitokondrioiden "mtDNA" (äitilinja) ja Y-kromosomaalisten "Y-DNA" (isälinja) DNA-merkkien käyttö ihmispopulaatioiden historian jäljittämisessä on yleistynyt suomalaisten etnografisissa tutkimuksissa (esim. National Geographic). Genographic Project ja Suomi DNA-projekti.) Suomalaisilla yleisin äitiyshaploryhmä on H , johon kuuluu 41,5 % suomalaisista naisista. Joka neljäs kantaa haploryhmää U5 . Sen arvioidaan olevan Euroopan vanhin suuri mtDNA-haploryhmä, ja sitä esiintyy koko Euroopassa harvoin, mutta näyttää olevan huomattavasti korkeammalla tasolla suomalaisten, virolaisten ja saamelaisten keskuudessa . Eurooppalaisten metsästäjä-keräilijöiden vanhempi populaatio , joka asui suuressa osassa Eurooppaa ennen varhaisten maanviljelijöiden ilmestymistä, on nykyajan populaatioiden geneettisen muunnelman ulkopuolella, mutta muistuttaa eniten suomalaisia.
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Finns#Genetics
Ja Neandertalin geenejä löytyy myös eniten suomalaisilta kun muilta kansoista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391