Voi voi, nyt Purran on pakko sanoa, että monissa asioissa on ollut purtavaa. Ei sano suoraan, että ministerihalussaan on antanut yli 400 asiaa periksi ruåttalaisille ja kokoomukselle. Kaikki mm. köyhää kansanosaa koskevia muutoksia kurjempaan, kaikki periksianto maahantunkeutujen hellimisessä. Sentään velanotossa jatketaan Marinin sosialistihallituksen politiikkaan. Millä muuten maksetaan Amerikkaan ensin 12 miljardia koneista, kaikki se uudelleen Suomeen ostettava ammus- ja asemassa, joka on annettu Ukrainan juutalaiselle Zelenskyn diktatuurille ilmaiseksi? Ostettu on Israelista korkean torjunnan it-järjestelmä, ja paikannus- ja radiokaluistoa. On ostettu panssaritorjuntaaseistusta Saksasta, ja ammuseriä Belgiasta, Ranskasta ilmatorjuntaa ja vielä merivoimille pitää saada neljä hävittäjää ja kaksi miinalaivaa. Puhutaan näistä ostoksista 20 miljardista, eikä verokertymillä saada tasapainoa vaikka kuusi Mdr kuinka leikattaisiin suomalaisilta. Koko valtakunnan vuoden budjettiraha menee aseisiin uuden hallituksen aikana! Ihanaa!
Vielä minä uskon Purran persuineen antavan periksi ilmastohuuhaassa ja Suomen metsien ja pohjaveden myynnissä ulkomaille.
Koko valtakunnan vuoden budjettiraha menee aseisiin uuden hallituksen aikana! Ihanaa!
14
467
Vastaukset
- Anonyymi
isot on sulla ongelmat
- Anonyymi
kannattaako sun laittaa tämä värssysi jokaiseen?
- Anonyymi
Nämä on kyllä lyömättömät kommentit , isot on sulla ongelmat, on sulla ongelmat,
- Anonyymi
joo, kepulaista korventaa oman puolueensa kannatuksen romahdus. Siksi täällä kiukkuaa ja solvaa..
- Anonyymi
Joko Halla-aho ja Purra on saanut hallitusohjelmaan käsityksen kuinka paljon niitä venäläisiä pitää saada tapetuksi Suomen anatamilla aseilla?
Ajatelkaa heidän julkisia kannanottojaan "Mahdollisimman paljon pitää saada venäläisiä tapetuksi. Se on etu Suomelle!"- Anonyymi
Ne laskee satoja tuhansia miehiä vihakiimassaan arvioksi. Toinen armeijaa pelkäävä vätyssivari ja toinen merkillisen elämän taikinan jotenkin selvittänyt.
- Anonyymi
Ota jo lääkkeesi! Vaalit oli jo, kansa on puhunut ja pulinat pois. Suomen kansan suuri enemmistö on puolustusratkaisujen, liittoutumisen ja Ukrainalle annattavan avun takana.
Turha siis piipittää täällä, kukaan ei kuule! - Anonyymi
Putinisti ulisee ja puolustaa venäjää.. Ja mitä heikommaksi venäjä käy niin sen parempi Suomelle. Ei nääs oo venäjällä sen jälkeen intoa eikä resursseja hyökätä suomeen. Ja se on HYVÄ !
- Anonyymi
Persujen johto on juuri samanlaista valehtelijaa ja oman edun tavoittajaa kuin muutkin puoluejohtajat. Purra lienee ahneudessaan aivan Ohisalon luokkaa ja Tynkkynen käärisi liiviinsä mummon viimeiset eläkerahat. Syksyllä moni kiristää hampaitaan ja puheitaan Kankaanpään torilla makkarajnossa, jos Koskela uskaltaa niitä kohta enää järjestää.
- Anonyymi
Ihanaa ko yöllä satoi vettä. Tää päivä vielä töitä, sitten LOMA!!!
- Anonyymi
Pakkohan Zelenskyn on puolustautua, kun Putlertin nazzit hyökkäävät suvereenin maahan ja ohjustavat siviilikohteita.
Ja Suomessa tehdään aina monipuoluehallitus, jossa kaikki joutuvat joustamaan ja tekemään kompromisseja. Aina. - Anonyymi
On kyllä ottanu vaalitappio koville näille kpään kiihkodemareille🇫🇮🇫🇮
- Anonyymi
"Kyllä meidän pitää neuvotella hallituksesta juhannukseen, että saamme kunnon tilit! Jälkeisellä viikolla vasta todella katsotaan tilanne ja mitä tulikaan neuvottelussa käteen!"
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1627116
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264108- 473467
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1423166- 512916
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262306- 432286
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2722023Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt551975- 291876