Iisalmessa liikkeet lopettavat toimintansa ja 20-40 vuotiaat muuttavat pois eivätkä tule enää takaisin asumaan. Vuosia jatkunut tämä ja moni toivonut muutosta mutta ei tunnu Iisalmen kaupungin hallitusta tai iisalmelaisia poliitikkoja kiinnostavan tippaakaan. Samat kepu ja kokoomus poliitikot vuodesta toiseen eivätkä vastaa kysymyksiin Iisalmen tulevaisuudesta.
Vastaukset 29
- Anonyymi
Ei ketään väkisin voi Iisalmessa pitää. Jos on niin pöljä että luulee löytävänsä paratiisin jostain Keravalta niin tervemenoa vaan.
Voihan sieltä sitten velka-audilla tulla käymään Iisalmessa kun ensin säästää kituuttaa puoli vuotta polttoainerahoja tai ostaa sitten polttoaineet creditillä. - Anonyymi
Eiköhän se ole paljolti kiinni siitä, etteivät Ylä-Savolaiset ole käyttäneet tarpeeksi paljon oman kylänsä palveluita, jolloin liiketoiminta ei ole ollut kannattavaa ja liikkeet lopettavat, eli vikaa on silloin meissä jokaisessa.
- Anonyymi
Kyllä ihmiset käyttää palveluita jos niitä tarvitsevat. Jos kaiken saa marketeista niin pikkuputiikit katoaa.
- Anonyymi
Ei mopolla mahottomia. Iisalmessa ei vain yksinkertaisesti riitä asiakasvolyymi. Kasvaneet kulut sähkön hinnankorotusten ym. myötä on varmaan antaneet monelle lopettaneelle yritykselle sen viimeisen niitin. Kohonneiden kulujen myötä monen paikan annoshinnat ovat nousseet parina viime vuotena merkittävästi ja jos muutaman ihmisen kerta ruokailun hinnalla alkaa saamaan koko viikon ruoka-aineet kaupasta, niin nykyisessä taloustilanteessa ihmiset kuluttavat harkiten ja käyttävät ravintoloitten palveluita minimaalisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Juuri näin se on, ettei Iisalmessa tarvitakaan samoja kauppoja kuin isommissa kaupungeissa. Eihän ne voi tulla nykyisetkään kaupat toimeen, kun asiakkaita ei yksinkertaisesti ole.

Verkkokauppoihin on siirtynyt jonkinlainen määrä asiakkaita, entistäkin parempia viruksiltasuojatumisalusta eriä tietokoneisiinsa intoutuneesti asennellen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mopolla mahottomia. Iisalmessa ei vain yksinkertaisesti riitä asiakasvolyymi. Kasvaneet kulut sähkön hinnankorotusten ym. myötä on varmaan antaneet monelle lopettaneelle yritykselle sen viimeisen niitin. Kohonneiden kulujen myötä monen paikan annoshinnat ovat nousseet parina viime vuotena merkittävästi ja jos muutaman ihmisen kerta ruokailun hinnalla alkaa saamaan koko viikon ruoka-aineet kaupasta, niin nykyisessä taloustilanteessa ihmiset kuluttavat harkiten ja käyttävät ravintoloitten palveluita minimaalisesti.
päk to te vuture D.
- Anonyymi
Iisalmikin piiloverottaa asukkaita, saamalla suuret osingot Savon Voiman harjoittamasta sähkön ryöstöhinnoittelusta.
- Anonyymi
Muuallakin jo autoparkkipaikkojen hinnat taloyhtiöiden pihoissa kohoavat, eikä lunta aurata talvisin säännöllisesti vaan speculoiden. "Harmi se on pienikin harmi" harmistuneiden kansalaisten mielipiteistä päätellen se ei ole kuitenkaan se tyydyttävä menetelmäkään edes.
- Anonyymi
Eekä kuihu,höpö.
- Anonyymi
Sehän on iisalmelainen firma.
- Anonyymi
Bemarit kulkee ja polttoainetta menee, eikö se riitä
- Anonyymi
Torinkulman kenkäkauppakin lähtöö
- Anonyymi
Hilla etsii uutta omistajaa.Nuo kun nuo pankit ja Sokos hotelli iskisivät vielä ovet säppiin.Se olisi siinä!
- Anonyymi
Tää on niin markettikansaa. Ei ne osaa muualta mitään ostaa kuin marketeista.
- Anonyymi
Pitääkö säätää laki joka kieltää nettikaupoista tilaamisen?
Kun kyselin rakennustarvikkeita paikallisesta rakennustarvikeliikkeestä niin pelkkä lauta nyssäkän rahti olisi kustantanut 200 euroa!
Siitä hetkestä lähtien Bauhausit, Kärkkäiset, Netraudat ja Puuilot tulivat tutuiksi.
Tilasin sieltä mistä halvimmalla tavarat sain pihamaalle toimitettuna. - Anonyymi
Tosin maalit, ruuvit, naulat ja sen semmoiset pientarvikkeet etsin paikallisista liikkeistä.
Siinäkin oli työmaata kun jossakin oli jotakin ja jossakin joku taas puuttui ja hinnoissakin oli hirmuiset erot. - Anonyymi
Myös palveluhalukkuudessa oli hirmuiset erot, nettikaupoissa en vastaavaa huomannut, vieläkin lähettelevät viestejä såhköpostiin ja kyselevät olenko unohtanut heidät.
- Anonyymi
Muuttuukohan asiat tänä vuonna?
- Anonyymi
Ei auta jatsi pakkasessa.
- Anonyymi
Kannattaa käsittää se kuihtuminen jo vuosia sitten alkaneena eikä tulevana ilmiönä.
- Anonyymi00024
Iisalmeen lisää koulutusaloja sekä varsinkin naisvaltaisia opiskelualoja. Lisäksi Iisalmen pitäisi muuttua lapsiperheille houkuttavaksi kaupungiksi.
- Anonyymi00025
Niin ja kaikille muillekin kuin lapsille.
- Anonyymi00026
Onhan tänne tullut uusia liikkeitä paljonkin, esim. Puuilo, Rusta, jula , uusi S-market
Uusi Lidl ym.- Anonyymi00027
Niin ja tähän kun lisätään, että hallinto tekee valtavasti virheitä, virheiden perään. Kuntalakia ei haluta kunnioittaa. Päätösten teko ei ole enää uskottavaa, ylimääräiset kustannuksia aiheuttavat päätökset, toimikoot todistajina. Maine on kärsinyt pahemman kerran. Kansalaisten etu on unohdettu, ikääntyneet eivät välitä muusta, kuin omista kokouspalkkioistaan,vastuu on täysin sivuseikka, sen sijalle on astunut, valehtelu ja kieroilu.
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:

Miten metsään huutaa, samoin kaiku vastaa!
- Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Niin ja tähän kun lisätään, että hallinto tekee valtavasti virheitä, virheiden perään. Kuntalakia ei haluta kunnioittaa. Päätösten teko ei ole enää uskottavaa, ylimääräiset kustannuksia aiheuttavat päätökset, toimikoot todistajina. Maine on kärsinyt pahemman kerran. Kansalaisten etu on unohdettu, ikääntyneet eivät välitä muusta, kuin omista kokouspalkkioistaan,vastuu on täysin sivuseikka, sen sijalle on astunut, valehtelu ja kieroilu.
Kieroilu ei lopu, ennenkuin lainvastaisesti toimijat saatetaan henkilökohtaiseen vastuuseen. Hehän toimivat virka vastuulla.
- Anonyymi00029
Kyllä tuo koko Suomen ongelma.Täällä kun ei kannata,ei sitten mikään.Ajoissa ossoo lopettoo niin ei tartte konkkasa kokeaEi voi syyttää mittää puoluetta,Tai voi Suomessa mikään historiasta muutu.Olis aika muuttuu.Elämä jos yhtä kurjuutta,mutta konkassakin sitä vasta kurjuus olisikin kaikki viety syöty.Verottaja on yks.Perintöverot pois.Vaikka joku raja ,mutta pois.Moneen kertaan maksettuja juttuja elämässä on JO liikaa.En ihmettele jos moni lähtee koko Suomesta.
- Anonyymi00030
Eipä tuo Iisalmi ainoastaan kuihdu. Uusia kauppoja nousee kuten Puuilo, Tuosta ja S-kauppa rakentaa keskustaan Iita liiketilaa, se on hyvä veto ja pitää keskustan vilkkaana👍
Iisalmi on paras paikka maailmassa!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696