Vaihtarikokemusta hehkutetaan yleensä yhtenä elämän parhaana kokemuksena ja kaikilla näyttää aina olevan niin hauskaa ja ihania kavereita löytyy pilvin pimein mutta entä jos vaihto epäonnistuukin? Olenko ainoa jolle vaihto ei suurista odotuksista ja yrityksestä huolimatta ollut onnistunut kokemus vaan vietin suuren osan ajasta yksin, ilman kavereita ja onnettomana (vastanottava yliopisto ei esim. järjestänyt minkäänlaista orientaatiota tai toimintaa vaihtareille, nekin vaihtarit joita tapasin suhtautuivat minuun hyvin nuivasti ja liikkuivat vain omissa pienissä porukoissaan). En ole kertonut kokemuksistani edes lähipiirilleni täällä suomessa, sillä tunnen todella epäonnistuneeni vaikka kaikkeni yritinkin. Tuntuu että tämä on jonkinlainen tabu josta ei vaihtokokemusten yhteydessä yleensä puhuta..
epäonnistunut vaihto
loserloser?
52805
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei oma vaihtokokemuksenikaan aina paikan päällä kovin mahtavalta tuntunut. jälkeenpäin on kuitenkin oppinut arvostamaan sitä opettavaisena ja hyvänä kokemuksena, vaikeuksista huolimatta selvisi lopulta ja hyviä hetkiäkin oli.
kenties vaihtokokemukset yleensä onnistuvat pitkälti siitä syystä, että vaihtoonlähtijät ovat itse aktiivista porukkaa. meilläkään vastaanottava oppilaitos ei järjestänyt juuri mitään ohjelmaa, tai edes perehdytystä saati tuutoreita avuksi. kaikki piti ottaa itse selville. lisäksi kielestä ei ymmärtänyt mitään, eikä paikalliset juurikaan puhuneet englantia, joten asiat todella olivat kiinni omasta sisukkuudesta.
vaikka nyt tuntuu, että vaihtosi oli ihan epäonnistunyt, niin ei sitä kannata jäädä murehtimaan. onko se elämä kotimaassakaan aina ruusuilla tanssimista. kuitenkin selvisit sieltä, etkä ainakaan lähtenyt kesken pois. varmasti opit kaikenlaista uutta, eikä toivottavasti jäänyt kammoa matkustelua kohtaan. sattuuhan sitä, nyt vaan eteenpäin!
Itse olin vaihto-oppilaana jo useita vuosia sitten Utahissa (siis lukio aikana) ja vaihto epäonnistui kaikin mahdollisin tavoin; olin kolmessa eri perheessä, joista kaikki olivat mormoneja. Yritin sopeutua, yritin parhaani ja kunnioitin heidän uskontoa yms. Eka perheeni oli todella uskovainen; en saanut katsoa TV:tä, piti pitää pitkiä hameita, käydä kirkossa, lukea raamattua yms. Vaihdoin perhettä ja toinen perheeni oli aika lailla samanlainen...harkitsin kotiin lähtöä ja perheeni sai tietää ja suuttui siitä minulle ja vaihdoin taas perhettä, kolmas perheeni ei ollut niin uskovainen ja vaikutti todella mukavalta, paitsi että kuulin että kyseinen perhe ei olisi saanut ottaa enää vaihto-oppilaita, koska perheen lapset olivat varastaneet vaihto-oppilailta tavaraa, rahaa yms. En kuitenkaan uskonut huhuja, vaan halusin luottaa heihin. Ekan kuukauden jälkeen perheen poika alkoi uhkailemaan minua ja tavaroitani hävisi...en voinut kertoa kenellekään, koska aluevalvojani ei olisi uskonut minua..elin 3 kk jatkuvasti pelossa, sillä poika todellakin oli hullu. Lopulta poika uhkasi minua aseella ja silloin soitin Suomeen EF:n johtajalle, sillä en luottanut paikalliseen aluevalvojaan. Suomen EF uskoi ja tuki minua ja palasin kotiin 2,5 kk ennen aikojaan. Itkin onnesta kun lentokone laskeutui Suomeen! EF myönsi tehneensä virheen (viimeinen perhe ei olisi saanut ottaa enää vaihtareita) ja sen, että aluevalvoja oli toiminut väärin. Arvatkaa miltä tuntuu kun oot toisel puolel maailmaa ja joku uhkaa aseella ja kun yrität mennä sanomaan aluevalvojalle, hän sanoo: "olisit voinut tulla toimeen sen pojan kanssa jos olisit halunnut". EF maksoi minulle 5000 mk takaisin matkasta korvasi pilalle menneet vaatteet - Perheen poika oli tuhonnut monen tonnin eestä vaatteitani. Henkiset traumat ovat olleet pahemmat ja olenkin nyt monen vuoden jälkeen joutunut käymään psykologilla asian takia. Sinä vuonna lukiossani (Utahissa) aloitti 13 vaihtaria ja keväällä oli enää 7 vaihtaria jäljellä, loput olivat lähteneet kotiin tai vaihtaneet aluetta.
Vieläkin mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin, mutta olen tullut lopputulokseen, että yritin parhaani, mitä siinä tilanteessa ja sen ikäisenä (olin 16 vee) pystyin.
suunnittelen sellaista Ranskaan. En voi uskoa, että normaalisti asiat menisivät noin mielipuolisen pieleen. Tuollaisten tuutoreiden puuttumisen ja koululaitoksen ja isäntäperheen epävieraanvaraisuuden on oltava ikävä poikkeus, EFn moka ja suunnittelun puutetta. Uskon, että silloin kun kukaan EFssä ei mokaa, niin tuutoreita on, koululaitos ohjaa ja avustaa, henki on hyvä ja perheet tasapainoisia.
Itse palasin just vaihdosta ja täytyy sanoa että oli kyllä kaikin puolin loistava kokemus. Mutta jos yliopistosi ei todellakaan järjestänyt vaihtareille mitään toimintaa tai tilaisuuksia, niin tottakai tutustuminen esim. muihin vaihtareihin on varmasti ollut vaikeaa. Pää pystyyn vaan, et ilmeisesti kuitenkaan lähtenyt pois kesken kaiken, ja varmasti vaihto oli sinulle kuitenkin opettava ja kasvattava kokemus! Ja siitähän vaihdossa juuri on kysymys, ei sen tarvitse ollakaan pelkkää juhlimista ja koheltamista ollakseen onnistunut!