Dingon aliarvostetuin levy?

Anonyymi-ap

Mikä on mielestänne Dingon aliarvostetuin albumi?

Itse sanoisin, että Pyhä klaani vuodelta 1986. Kokonaisuutena levy on hyvin toimiva, ja pidän bändin "synkemmästä" tyylistä. Vaikka ei ollut samanlainen myyntihitti kuin kaksi edellistä levyä, tältä löytyy monta unohdettua helmeä kuten "Suru tahtoo sua", "Mirah" ja "Perhosen lento", joista jälkimmäistä on ilokseni soitettu keikoilla 2020-luvullakin todella pitkän tauon jälkeen.

En tiedä, mistä levyn "alhaisempi" arvostus johtuu. Siitä kun se ei myynyt Nimeni on Dingon ja Kerjäläisten valtakunnan kanssa samalla tavalla? Vai siitä, että se edusti bändin synkempää tyyliä eikä sitä kahden ekan levyn tyyliä?

Toiseksi aliarvostetuksi levyksi sanon Via Finlandian vuodelta 1994. Levyn ongelma on mielestäni kuitenkin sen vaihteleva taso. Levyllä on hyviä biisejä kuten "Elämäni sankari", "Via Finlandia" tai "Beibi saapui kaupunkiin", mutta seassa on liikaa myös turhia täytekappaleita ja keskinkertaisia tuotoksia. Kokonaisuutta olisi pitänyt miettiä vielä paremmin.

11

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Purppuraa ehdottomasti. Levy kyllä ansaitsee kritiikkiä huonosta tuotannosta ja osin korneista sanoituksista. Se kuitenkin sisältää muutamia hyviä lauluja. Radio Avalon on ehdoton suosikkini. Sitten tiestysti levyn hitit Musta leski ja Kaikki kaunis katoaa ovat jääneeet mieleen. Pitää nostaa ylös myös biisi nimeltä Ikoni, ai että mikö aihio siitä olisi ollut rakentaa kunnon ralli kunnon sanoituksella ja kunnon soundeilla. Nyt hyvä sävellys pilataan osin. huom osin. huonolla sanoituksella. Biisissä on hienot kitarat mutta ne on miksattu päin helvettiä, ihan kuin minä soittaisin olohuoneessa. Hullut hevoset on myös menevä rokkiralli. Se toimi hienosti livenä.

      • Anonyymi

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

        💋 ­­­N­­y­­­m­­­f­­o­­­m­­a­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17878480W

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Via Finlandia oli osin vanhoista biiseistä kasattu levy. Ainakin tupakkatie oli jo 80.luvulla demotettu.
      Se oli ilmeisen kiireellä tehty. Oliko vielä näin että alkuperäinen masternauha varastettiin Jontulta junassa? Kertokaa jos olen väärässä.

      Siitä levystä jäi eniten mieleen Olli Lindholmin kommentti Soundi lehdessä. "Toivon niin että Dingo olisi tehnyt hyvän comebacklevyn, mutta tekivät paskan levyn"

      • Anonyymi

        Niin oli. Tupakkatie on siitä jännä Dingon biisi, että se levytettiin alun perin enkuksi nimellä Tobacco road jo 80-luvulla. Julkaistiin tosin vasta Dingomanialla -04.

        Muistelisin kanssa, että alkuperäiset nauhat varastettiin Jontulta junassa. Sitä en muista, miten näin pääsi käymään. Mahtavatko koskaan edes löytyä?

        Sitä pistää miettimään, oisko levyn soundit ollut paremmat jos lopullista versiota ei olis pitänyt kiireellä tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on ihan hyvä biisi.

        Sen teki Englanniksi "nimemme on dingo" kokoelmalle Poets of the wall.

        Biisi on aiheuttanut melkoista pöhinää maailmalla, jopa USAssa asti. Kommentteja voi lukea Youtubesta.

        Biisin suosio maailmalla on osoitus siitä että Neumann on kansainvälisen tason biisinikkari.

        Kyllähän Dingon pari Englanninkielistä biisiä saivat aikaan kiinnostusta lähinnä kaiketi Englanissa- Silloin ei vain ollut Seppo Vesterisen lisäksi muita osaavia managereita jonka kanssa olisi lyöty askelmerkit maailmalle kohdalleen. Dingohan oli hyvännäköinen bändi kasarilla ja lisäksi materiaali oli vahvaa. Nortti Norres tietysti hoiti nämä kotimaan asiat miten hoiti, mutta ei sillä työmoraalilla olisi maailmaa valloitettu, se surullisen kuuluisa jäähallikiertue kertoi jo paljon minkätasoinen kaveri Nortti oli.

        Jo Nortti Norres olisi ollut oikeasti mies joka haluaa bändille jatkumoa niin hän olisi 85 vuoden lopussa laittanut joka ukon pakkolomalle. Suosion laskun olisi voinut siinä vaiheessa vielä pysäyttää.

        Epu Normaali on hyvä esimerkki siitä miten pidetään orkeseri vuosikymmenestä toiseen kovassa suosiossa, tehdään hommia periodiluonteisesti. Välillä joku vähän pidempi tauko ja sitten taas liikenteeseen. Eppu Normaalin suurin suosio ajoittuu vuoteen 1996 kun tuli levy repullinen hittejä, sen jälkeen bändi on käytännössä koko ajan ollut stadionluokan jyrä Suomessa. Tämä musabisnes on kellosepän tarkkaa työtä, muuten olet liemessä.

        kiitos viestistäsi ja mie en tiennytkään tai muistanut tota pointtia että dingon kappaleet on saaneet esim youtubessa ulkomaalaisiltakin huomioo. Upea juttu! Ja kyllä varmasti dingo ois saanu näkyvyyttä jossakin päin maailmaa suomen lisäksi jos musa olisi siirretty myös englannin kielen muotoon ja olisi osattu markkinoida se viisaasti. Suomalaiset managerit ei ole yhtä taitavia kauppaamaan musaa ulkomaille kuin esim ruotsalaiset managerit mutta nykyään suomalaiset managerit on parempia kuin silloin 70 luvulla&80-luvulla ja 90-luvulla. Nykyään esim Alma pärjää tietääkseni ulkomailla kuten the rasmus on edelleen pärjännyt ulkomaita myöten tai joku HIM yhtye jonka hahmo ville valo on edesauttanut suosiota myös persoonansa kautta ja sunrise avenue pärjäsi hyvin Saksassa ja sitten jos lukee esim Klamydia yhtyeen youtubevideoita niin faneja löytyy eteläamerikasta jossa klamydialla on tietääkseni oma fanikuntansa jonka suuruudesta ei ole tietoa. 70-luvulla MA nummisen musa myi hyvin Ruotsissa ja Saksassa mutta suomalaiset ei oikein ottaneet yhtä avosylin bvastaan MA Nummisen musaa. Dingon autiotalo laulu sai paljon kehuja muun muassa Kiinassa&aasian seudulla. Muistaakseni Englannissa myös autiotalo laulu sai jonkun verran huomiota. KAsariluvulla oli hanoi rocks josta povattiin suurempaa menestyjää mutta rumpalin kuolema muistaakseni pysäytti yhtyeen lupaavat edistysaskeleet, jos ei kovin suuressa maailman valloituksessa niin ainakin vähintään jonkun verran tai pientä huomiota ne ois saaneet ulkomailla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakkatie on ihan hyvä biisi.

        Sen teki Englanniksi "nimemme on dingo" kokoelmalle Poets of the wall.

        Biisi on aiheuttanut melkoista pöhinää maailmalla, jopa USAssa asti. Kommentteja voi lukea Youtubesta.

        Biisin suosio maailmalla on osoitus siitä että Neumann on kansainvälisen tason biisinikkari.

        Kyllähän Dingon pari Englanninkielistä biisiä saivat aikaan kiinnostusta lähinnä kaiketi Englanissa- Silloin ei vain ollut Seppo Vesterisen lisäksi muita osaavia managereita jonka kanssa olisi lyöty askelmerkit maailmalle kohdalleen. Dingohan oli hyvännäköinen bändi kasarilla ja lisäksi materiaali oli vahvaa. Nortti Norres tietysti hoiti nämä kotimaan asiat miten hoiti, mutta ei sillä työmoraalilla olisi maailmaa valloitettu, se surullisen kuuluisa jäähallikiertue kertoi jo paljon minkätasoinen kaveri Nortti oli.

        Ja sen tiedän että suomalainen basisti velho Pekka Pohjola on saanut maailmanlaajuisesti suurta huomiota&kehuja kuten myös nykyään blueskitaristi Erja lyytinen joka taisi jossakin äänestyksessä päästä 3 parhaan joukkoon mutta en saa nyt mieleeni mikä oli äänestyksen nimi. CMX yhtye on saanut myös ihannointia aikaan ulkomailla vaikkei cmx yhtyeen musa ole myynyt kovin hyvin ulkomailla(näin muistaisin).

        Suomimusa on vahvaa musaa jossa on luovuutta paljon. Dingo osasi olla aina luovan kekseliäs luomalla omannäköisiä lauluja eli dingo ei matkinut turhan paljon kettään. Selkeä oma tyyli ja oma soittotapa eikä kovin paljon vaihtanee tyylilajeja joskin välillä osoitti monipuolisuutta kun esim hämähäkkimies on irlantilaistyylinen säkkipillilaulu kun taas hän on se kappale on hyvin glam rock tyylinen kappale ja suru tahtoo sua kappale matkustaa musiikillisesti jonnekin aasian seudulle ja kappale ameriikassa on vähän country ja western sävyinen kappale.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo Nortti Norres olisi ollut oikeasti mies joka haluaa bändille jatkumoa niin hän olisi 85 vuoden lopussa laittanut joka ukon pakkolomalle. Suosion laskun olisi voinut siinä vaiheessa vielä pysäyttää.

        Epu Normaali on hyvä esimerkki siitä miten pidetään orkeseri vuosikymmenestä toiseen kovassa suosiossa, tehdään hommia periodiluonteisesti. Välillä joku vähän pidempi tauko ja sitten taas liikenteeseen. Eppu Normaalin suurin suosio ajoittuu vuoteen 1996 kun tuli levy repullinen hittejä, sen jälkeen bändi on käytännössä koko ajan ollut stadionluokan jyrä Suomessa. Tämä musabisnes on kellosepän tarkkaa työtä, muuten olet liemessä.

        Eput menetti hohtonsa kuten dingo , hyvinkin pian, mutta voimme olla iloisia siitä että dingo ja eput on tehneet vahvoja kappaleita uran alkutaipaleella eli dingon parhaat levyt niputan aikajaksolla 83-86 ja osittain via finlandialla on hyvää musamateriaa mutta vähän epätasainen ja dingon myöhemmtä kaksi levyä ei kestä lähellekänä vertailua 80-luvun levyihin ja häviävät myös laadussa via Finlandia levylle. Eipä haittaa mua vaikkei dingolta ole tullut musaa sillä vahvaa musaa ovat tehneet. Makuasioita toki nämä. Joku ei välttämättä tykkää ollenkaan dingon musasta.

        Eppu normaali minusta hyvinkin pian muuttui tylsänpuoleiseksi bändiksi eli bändin 3 ensimmäistä levyä on huikeita mutta oikeastaan heti sen jälkeen alkoi mennä koko ajan huonompaan suuntaan ja esim 80-luvun puolivälissä alkoi kappaleet olla melko tylsiä jopa mutta toki on ne eppujen tylsimmätkin kappaleet luokkaa ihan kuunneltavia, mut ei voi mun mielestä verratakaan eppujen 3 ensimmäisen studiolevyn biiseihin jotka on timanttisen kovia.

      • Anonyymi

        Joo muistan ton olli lindholomin kommentin. Makuasioita. Yö myös niitti mainetta hyvin kasariluvulla. Myyntiluvut oli vahvaa luokkaa muttei pärjänny myyntiluvuissa dingolle kun esim dingion kerjäläisten valtakunta myi huomattavan paljon enemmän kuin yön varietee levy kun muistaakseni yön varietee on yksi yön eniten myydyinmmistä levyistä. Yö yhtyeellä ei ollu mun mielestä musiikissa mitään vikaa vaikka jotkut haukkuneet yötä tosi paljon. Yön ja dingon kisailu ja pieni kyräily toisiaan kohtaan oli minusta tervehenkistä touhua. Musiikillisesti löytyi eroja bändien musasta mutta tietynlainen mollimelodia ohjasi kummankin musaa pitkälti kasariluvulla. Yö menetti hohtoaan hieman kun jussi hakulinen poistui bändistä mutta toisaalta kun petander tuli yöhön niin hän toi lisää rikkautta kitaran soittoon kun esim äänet ja myrskyn jälkeen levyt on hyvin kitaravetoisia levyjä ja pidän molempia levyjä tärkeinä yön levyinä vaikka varietee on mulle se kaikkein kovin levy yön tuotannosta.

        Tervettä porilaisbändien (dingo+yö) pientä sarkastista kuittailua, sen osasi olli lindholm hyvin. Porilaismusa eli vahvaa aikaa kasarin puolivälissä kun mamba oli myös vahva musanimi suomen musakentällä.

    • Anonyymi

      Joskus olen sitäkin miettinyt että miksi Dingo heitti kaikki parhaat munat niihin kahteen ekaan levyyn.
      Niiden levyjen biiseistä olisi saanyt ekat singlet vaikka viiteen studioalbumiin Nehän on tavallaan kokoelmia kumpikin levy nykyään, kaikki biisit on hittejä. Olisi ehkä kannattanut jemmata vaikka joku Lähetyssaarnaaja, Kirjoitan tai Pistoolisankari biisit neljännen ja viidennen levyn sinkuiksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe