Yksinäinen onnellinen

Takana on 30v kestänyt parisuhde, jonka loppuvaiheilla olin muutaman vuoden ajan ahdistunut ja suunnitellut irtiottoa kaikesta. En mene yksityiskohtiin enempää, koska en halua enää velloa noissa ikävissä jutuissa. Vuosi meni eron jälkeen sumussa, itseään kasatessa ja suruun syödessä.

Sitten alkoi nousukausi, jonka aikana olen keskittynyt vain itseeni: terveyteeni, kuntooni ja itseni ehostamiseen. Aiemman elämäni olen elänyt lähes yksinomaan muille, muiden ehdoilla. Kuntoni on noussut kohisten, paino lähestyy normaalia ja hehkun ulkoisesti. Se on kiinnittänyt myös miesten huomion mistä olen tietenkin otettu, mutta en ole kiinnostunut parisuhteesta, ainakaan vielä. Voi olla myös, etten enää koskaan. Miksi?

Vastuunkantoa en ole pelännyt koskaan. En tarvitse arjen pakollisten kuvioiden pyörittämiseen muiden apua. Menen ja tulen milloin haluan. En noudata tai tee itselleni orjallisia aikatauluja vapaa-ajalla. Huolehdin vain omista asioistani ja siivoan vain omat jälkeni. Minusta on kuoriutunut vihdoin oman tahdon omaava ja itsekäs! Olen vapaa kuin taivaan lintunen ja ensimmäistä kertaa elämässäni onnellinen.

Olisi ihan kiva halia jotakuta, mutta selviän ilmankin. Koska en ole valmis sitoutumaan, en hae aktiivisesti kumppania. Se olisi väärin toista kohtaan. Olen ollut lapsesta saakka hieman introvertti ja voin olla itsekseni pitkiä aikoja. Silti olen sosiaalisesti lahjakas, etenkin pienemmissä porukoissa. Minulla ei ole parasta kaveria. En tarvitse sellaista. Sisarukseni ovat läheisiä.

Olen löytänyt taas seksuaalisuuteni ja oppinut tyydyttämään itseni. Tutkimusretki itseeni on onnistunut jopa niin hyvin, että olen saavuttanut kliimaksin pari kertaa niin voimakkaasti, että olen purskahtanut itkuun. "Itkisitkö onnesta, jos..." Tätä ei ole tapahtunut koskaan aiemmin. Aiemmin olen tyydyttänyt vain toisen tarpeet, enkä ole edes tajunnut etsiä tai tutkia omia tarpeitani, jotta olisin voinut opastaa asiassa.

Eläkää ihmiset tätä elämää nyt ja tässä! Jos olisin tiennyt mitä elämäni nyt on, olisin tehnyt ratkaisun jo aikoja sitten. Huonoon parisuhteeseen ei kannata jäädä. Se ei ole kummankaan osapuolen kannalta hyvä asia. Yksinolo ei ole häpeä. Se on vahvuus.

Kuulisin mielelläni kaltaisteni vahvojen kanssasisarusten tai -veljien kommentteja?