Pieneläinlääkäripalvelut Porissa

Anonyymi-ap

PORIN KAUPUNGIN
Elinvoima- ja ympäristölautakunnan kokouksesta 14.12.2022 seuraavaa koskien Evidensian pieneläinlääkäripalveluja:

Palvelun peruskuukausihinta olisi kuluvaa vuotta vastaavasti 13 000 euroa (alv 0 %) kuukaudelta, jota arkipyhät korottaisivat 2 000 eurolla. Kokoaikainen päivystys siirrettäisiin alkuperäisen sopimuksen mukaisesti takaisin Poriin heti, mikäli Evidensian rekrytointityö tuottaa tuloksia jo ennen huhtikuun alkua.

Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy on kasvanut yrityskaupoilla Suomen suurimmaksi. Maanantaina yhtiö kertoi ostavansa eläinlääkäriasemaketju Omaeläinklinikan. Aiemmin se on ostanut muun muassa Univet- ja Animagi-ketjut. Evidensia kuuluu IVC Evidensiaan, joka on Euroopan suurin eläinlääkäripalvelukonserni.

Taustalla häärii mm. Nestle.

Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy liikevaihto oli 76,2 miljoonaa euroa 2021.

Pieneläinten hoito maksaa Evidensiassa maltaita. Onko oikein, että kaupunki maksaa sopimuksesta suuryhtiölle, jolla on monopoliasema jo monessa maassa ja kaupungissa? Eikö kaupunki voisi mieluummin kannustaa oman kaupungin pieneläinklinkoita, saati edesauttaa niiden touminnan lakkauttamista suuryhtiön eduksi.

4

183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      😱😱😱

    • Anonyymi

      Onti puuilosta sellaisen pieneläinpyydyksen ja otin naapurin kissan kiinni.
      Naapuri kovin ihmetellyt, että minnekäs mirri on hävinnyt ja minäkin olen ihmetellyt.
      trall trall traa....

      • Anonyymi

        No mä ostin sellasen ison pulupyydyksen johon menee koko parvi kerralla, sä katoat ihan lähiaikoina :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2728
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1351
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      19
      1037
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1030
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1020
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      300
      915
    9. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      909
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe