En olisi uskonut vielä tällaista tilannetta kohtaavani. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla, mutta vielä mitä. Tunteet myllää laidasta laitaan. Pitkän eron jälkeen pääsen taas tapaamaan pitkäaikaista miesystävääni. Ehkä syksyllä hän jopa muuttaa melkein naapuriin. Mutta; harvemmin tavatessamme olen oppinut nauttimaan yksinolosta, omasta rauhasta, vapaudesta tehdä mitä haluan ja milloin haluan. Jos ei huvita tehdä ruokaa, niin en tee.. viikolla lasten kanssa on oltava säännöllinen rytmi. Nyt tulee hän ja kaikki muuttuu. On alettava elää "säännöllisesti" ja pohdittava toisen kanssa minne mennään; ja useimmiten kaikki kulkee hänen ehdoillaan... Miten minä voin tuntea näin? Totta kai viihdynkin hänen kanssaan,mutta se että passaa toista ja tee, niinkuin hän tahtoo, niin se tahmoo. Jos saisin hänet puhuttua edes lavatansseihin, mutta hän ei pidä tanssimisesta eikä Nightwishit konsertoi joka tuppukylässä :) Onko teillä samanlaisia tuntemuksia? Ensin epätoivoinen etsintä ja sitten tällainen ihmeellinen tilanne? Mistä löytyisi sopiva osa-aikasuhde tai joku? Äh!
Olenko itsekäs vai liian itsenäinen?
Ainakin nainen
71266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
On myös mulla, toisinaan.
Olen miettinyt, miksi laitan ruokaa, ja passaan.
Kun sellaisesta on miehen suhteen kerran eroon päässyt, onko se jotenkin selkäytimessä vai missä. Eihän kukaan pakota passaamaan?! Ja myös, että miksi kaikki menee hänen ehdoillaan. Ainakin enimmäkseen. Ja se, kun itse en haluaisi aina lähteä hänen mielensä mukaan, voi tulla jopa eripuraa.
Mutta, on itsestään selvää, että jos minä pyydän jonnekin ei hänen tarvitse lähteä, ja mun on aivan turha siitä alkaa riidellä.
Mutta neuvoton olen asian suhteen, siis en osaa suakaan neuvoa.
Enkä tiedä, ovatko nuo vain suhteen varjopuolia, joita on kaikissa suhteissa. Välitän hänestä paljon.
Ja saan niin paljon myönteistä huomiota, kehuja läheisyyttä. Pelkäänkö sitten, etten enää koskaan tule löytämään ihmistä, joka tuntuisi välittävän minusta niin paljon, ja pystyisi sen osoittamaan myös.
mutta eräällä tavalla naisen elämä on monimutkainen. Tässäkin tulee asia selväksi.
Mikäli mies on dominoiva puoli suhteessa, nainen siivoa, tekee ruoan, tiskaa, pyykkää, hoitaa lapsia ja tekee muuta kodin hoitoon liittyvää. Mies istuu puolestaan sohvalla tai tekee omiaan vaikka autotallissa.
Jos nainen on dominoiva, mies siivoaa, tekee ruoan, tiskaa, pyykkää, hoitaa lapsia ja tekee muuta kodin hoitoon liittyvää. Nainen puolestaan harrastaa ystäviensä kanssa mitä milloinkin. Ehkä tässä tapauksessa kodin hoito voidaan joskus jakaa tasan, mutta se ei muuta asiaa, että mies on tossun alla. Yllättäen nainen kyllästyykin mieheen, jota hän hallitsee ja ryhtyy etsintöihin. Nyt pitäiskin saada mies, joka hallitsee ja ohjaa häntä.
Ollaanko oravanpyörässä? Toivotaanko joskus, että olisi itse perheen viimeinen puhuja? Että saisi itse päättää? Tai välillä, että onkin tuki ja turva, joka hoitaa asiat puolestasi?
Tästä päästäänkin asiaan, eli kuitenkin nainen hakee turvallisempaa samanikäistä tai vanhempaa miestä, joka tekee naisesta sen passaajan. Miksi? Missä tapauksessa nainen voisi olla se passattava? No siinä nysverön tapauksessa tietenkin... TAI, nuoremman miehen kanssa... Mutta puolestaan koetaan, että nuorempaa miestä täytyy hoitaa, koska hän ei muka voi olla se dominoiva puoli...
Tulikohan tästä selvyyttä ollenkaan? =)
Vielä lopuksi... tietenkin voi olla täydellisiä suhteita, jossa kaikki elää tasapainossa ja saa kaiken minkä toivoo ja haluaa.
kyllä oikeassa, että parisuhde on aikamoista valtataistelua. Enkä ole kohdannut yhtäkään tuollaista valtataistelusta vapaata suhdetta, ainakaan omassa lähipiirissäni.
Mutta eivätköhän nuo passaamiset liity kunkin omaan persoonallisuuteen. On miehiä, jotka viihtyvät mieluummin keittiössä kuin autotallissa ja naisia joita ei saisi esim. leipomaan pullaa kirveelläkään.
Silti tuollainenkin suhde saattaa olla tasapainossa, mitä nyt vallasta aina välillä matsataan...
luopunut osittain tästä passaamisesta, kaappi on täynnä ruokaa, eikö sieltä jokainen lämmittää kun on nälkä.
Se tiskaa joka on vapaalla tai ketä haittaa eniten.
Minä en ole kotona siivooja enkä kotiapulainen, koska käyn töissä kuten miehenikin.
Sitten on eri asia kun ollaan yhdessä kaikki ja on vapaata ja grillataaan tms.
Kokkaan kun huvittaa ja mies kokkaa sitten kun on pakko mutta kyllä jokainen ruuan osaa mirossa lämmittää:)
Tietysti pitää toisia perheessä ajatella, mutta en ota turhaa tressiä vaan annan mennä päivän kerrallaan, onneksi pääsee töihin lepäämään.
omatoimisesti kovinkaan helposti muuta omia tottumuksiaan. Tämän vuoksi naisen on parasta lopettaa tyytymätön marina ja ryhtyä itse kohentamaan asioita parempaan suuntaan. Kirjoitin *Naisen*, mutta ainahan voi ajatella, että nainen ei tee sitä suhteen eikä miehen vuoksi, vaan oman itsensä vuoksi. Nainen haluaa lopettaa viheliäisen odottelun ja passaamisen.
Hankalan miehen rinnalla oleva siippa tarvitsee yhden neuvon, *päätä että ansaitset paremman kohtelun ja vaadi sitä*.
Kysymyshän on eräänlaisesta itsekkyydestä. Hankalia miehiä tuskin olisi olemassakaan, jos naiset olisvat tajunneet tämän aikaa sitten.;)) Naiselle itsekkyys tuntuu jollain lailla luonnonvastaiselta. Miksi meidän tulee niellä loukkauksia, kokea pettymyksiä ja hokemaan jatkuvasti *mitäs pienistä, annetaanpas tämänkin asian olla*.
Tulee se kerta, kun naisena olemiselle tulee jonkinlainen päätepysäkki. Miehelle on kerrottava napakasti (sopivan rauhallisesti;)) ), mistä kenkä puristaa ja millaista käytöstä tarkkaan ottaen toivotaan.
Monet totuudet jäävät kertomatta, koska nainen ei uskalla ottaa riskiä, vaan kiduttaa itseään vanhasta tottumuksesta.
Mahdollisesti erimielisyydet, uusi ero saa naisen kauhun valtaan....... Pelkäämisen lopettamiseen ei ole montaa keinoa. Kun vaan jaksaisi uskaltaa hyväksyä se huonoinkin lopputulos. Miettiä, voiko suhde mennä vielä huonommaksi mitä se tällä hetkellä on.
Mies voi tietysti mykistyä entisestään, nostaa kytkintä.....entä sitten. Naisen tulisi selvittää onko suhteessa mahdollisuuksia parempaan muutokseen. Sitten voi tehdä ratkaisuja tosiasioiden eikä omien marinoiden pohjalta.;)
Särmiä tulisi viilailla sopivasti sopivaan aikaan.;)
Mieshän ei ole koira (EI ole), tai no siinä mielessä, että määrätietoisuus niin miehen kuin koiran kanssa on tuloksempaa kuin pitkät puheet.;))
Asiaa ootte puhuneet jokainen. Ehkä sitä tosiaan alitajuisesti pelkääkin, että taas tulee ero, varsinkin jos on jo kerran joutunut eroamaan. Sen vaan sanon, että nämä on kyllä melkosia ongelmakimppuja nämä parisuhteet. Alkuunhan tietysti kumpikin yrittää olla toiselle mieliksi. En minä tiedä, minä kai olen jo niin "hyvälle oppinut", että sellainen viikonloppusuhde, kaiken kivan merkeissä, sopis varmaan parhaiten :)
Teilla kummallakin on oma asunto, tyo, harrastukset. Siis kumpikin on tasapainossa itsensa kanssa.
Tottakai, hyvanen aika voitte viettaa aikaa silloin talloin yhdessa, mutta elakaa kumpikin omaa elamaa. Ei ole mitaan lakia joka maaraa etta teidan taytyy muuttaa saman katon alle ja alkaa maaraamisvaltataistelu! Se on omiaan tuhoamaan kauniin ystavyyden.
Pitakaa ystavyys-suhdetta ylla, hyvan ja luotettavan ystavan kun saa se on jo arvokas asia. Vaalikaa tata ystavyytta kuin hentoa kukkaa. Kukaties vuosien paasta olette valmiit muuttamaan saman katon alle jolloin valtataistelu on tarpeetonta ja kumpikin kilpailee toisen auttamisesta ja tukemisesta pienissa arkipaivaisissa asioissa. (Niin se kuuluisikin olla, ilman tavaamista)