Unessa jouduin siirtämään tavaroita paikasta toiseen. Minulla oli apulaisia, joille annoin pari tavaraa kannettavaksi.
Sanoin, että minä otan tämän kirjan, kirja oli suhteellisen paksu ja sen nimi oli Haittavaikutukset.
Seuraavaksi olin uimassa ko.kirjan kanssa. yritin uida niin, että pidän kirjaa niin ettei se kastu. Välillä yritin pitää suullakin kiinni kirjasta.
Vesi oli tyyni, mutta uiminen oli kirjan vuoksi hankalaa ja muistan ajatelleeni, että ei ole enää pitkä matka rantaan. Siihen uni taisi päättyäkin.
Uiminen unessa - kirjan: Haittavaikutukset kanssa
3
827
Vastaukset
- Anonyymi
Vesi on tunne-elämän, alitajunnan symboli. Tavaroiden siirtäminen vaikuttaa siihen miten ympäristö ,tai miten havainnoimme asioita, muuttuu tai asioiden merkitys muuttuu, unessasi oli myös muita ihmisiä mukana jotka toimivat apunasi. Uiminen voi merkitä kosketusta alitajuntaisiin tunteisiimme tai ylipäätänsä tunteisiin. Se voi merkitä myös jonkinsortin emotionaalista tuen hakemista. Kirja on tietoa, tietämystä, mitä olet itse kokenut tai omaksunut. Et halunnut että kirjasi kastuu. Koetko että tunteiden näyttämisestä tai niiden käsittelystä on ollut haittavaikutuksia, toisaalta voihan se olla jossain stressaavissa muutostilanteessa jopa hyvä asia, selvitymiskeino.
- Anonyymi
Kiitos, tulkinta taisi osua aiheeseen. Tunteita (molemminpuolisia) varattuun henkilöön, mutta molemmilla tahtotila, ettei loukata muita osapuolia, eikä asia tule mitenkään etenemään. Kovasti yritän päästä tunteista eroon ja töitä sen eteen teen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 31427501
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482324- 2021681
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien411622Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1561586- 341351
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.441083- 1221038
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30942Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex97920