Taitavana manipuloijana tunnettu Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen onkin syytä lähteä Muurameen ja mahdollisimman nopeasti.
Iso virhearvio oli suhtautuminen Pride-liputukseen. Määttänen vähätteli asiaa ja taipui Kortelaisen ja Väänäsen saneluun. Mitä siitä seurasi? Siitä seurasi kuolinisku Lieksan kaupungille.
Jos Määttänen olisi todella ollut tehtäviensä tasalla, Pride-liputuksesta olisi päätetty jo syksyllä 2022.
Voisi olettaa filosofian tohtorilta (maantiede), että ajattelua ja toimintaa ohjaa syvä ymmärrys yhteiskunnallisista ilmiöistä ja humanististisista arvoista.
Mutta ei. Kyllä Määttänen pystyi puolessa vuodessa saamaan höperöt valtuutetut Kaarisillan purkamisen taakse ja samassa ajassa manipuloiduksi Attendon surkuhupaisat kaupat. Määttänen pystyi vakuuttamaan valtion, Osuuspankin ja Ely-keskuksen maksamaan noin 23 miljoonan euron huuhaa-yritykseen GFN. Joka ei edelleenkään ole maksanut vastuitaan kaupungille.
Kaikkea tuota valtuutetut ovat joutuneet katumaan katkerasti.
Kun Määttänen on niin hyvin varustettu omalla erinomaisuudellaan ja vaikutusvallallaan, hän olisi voinut hyvin estää tällä viikolla tapahtuneen invaasion, mikä vei tulevaisuuden ja uskottavuuden Lieksalta.
Tervemenoa, Määttänen. Tervemenoa porkat ja kortelaiset, kiiskiset ja tossavaiset.
Jarkko Määttänen joutaakin lähteä pois Lieksasta
40
3052
Vastaukset
- Anonyymi
Narsisti luulee että joku rukoilisi jäämään. Eikun sinne muurameen ja äkkiä.
- Anonyymi
Juuri niin. Jarkko Määttänen on täysin h.vetin herkkähipiäinen narsisti. Nyt suunnaksi Muurame!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri niin. Jarkko Määttänen on täysin h.vetin herkkähipiäinen narsisti. Nyt suunnaksi Muurame!
No niin poijjaat. Määttänen on nyt Muuramessa. Paraniko Lieksan asiat? Korjaantuiko työllisyys, onko kadut paremmassa kunnossa?
Uudella terveysasemalla ei kannata intoilla, koska sitä alettiin rakentaa jo Määttäsen aikaan.
- Anonyymi
Seuraaja saisi olla koulutukseltaan lakimies. Kaupunki säästäisi paljon.
- Anonyymi
Lakimies oli ed. kaupunginjohtaja Esko Lehto ja hän oli päällikkö ja hallitsi sivistyneet käytöstavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakimies oli ed. kaupunginjohtaja Esko Lehto ja hän oli päällikkö ja hallitsi sivistyneet käytöstavat.
Päällikkö??? Hehhehhee...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lakimies oli ed. kaupunginjohtaja Esko Lehto ja hän oli päällikkö ja hallitsi sivistyneet käytöstavat.
"Lakimies oli ed. kaupunginjohtaja Esko Lehto ja hän oli päällikkö ja hallitsi sivistyneet käytöstavat". Siinä olet kyllä oikeassa. Esko Lehto joita pestinsä asiallisesti ja Olipa hänellä ripaus inhimillisyyttäkin asioiden hoidossa.
- Anonyymi
Ottaa Sihvosen ja Saastamoisen mukaan niin tälläkin kylällä olisi toivoa. No Muuramella ei niinkään..
- Anonyymi
Määttänen on tehnyt tälle kylälle pahaa tuhoa. Nyt muka jahkailee lähteäkö vai ei. Tassu kuopii kuitenkin lähdön merkiksi. Tietysti. Maa polttelee jalkojen alla. Maakunta ei kaipaa miestä . On katkaissut kaikki verkostot lyhyessä aikaa. Lieksa ei taida olla ihan oma valtakuntansa vaikka kuinka yrittää.
- Anonyymi
Tupsupipo ja postikortti saastamoisen voi laittaa mukaan. Varjopuolena ettei tule hauskoja 10000€ maksavia mattovideoita enää.
- Anonyymi
ei mieleistä kaupunginjohtajaa tule jos valitaan nuori kaupunginjohtaja ei pestissään pitkää viihdy Lieksassa on ristiksi asti paljon ikääntyneitä vaikeasti työllistyviä työttömiä työttömyysprosentti noin 16% Muuranne noin 7 %. kuka tulee vanhusten ja työttömien kylää työttömien työpaikat on palkkatuettu työ+ 9 euron palkkatyöt
- Anonyymi
Irmako se siellä taas avautuu.
- Anonyymi
Huvittava lieksalaisten johtohenkilöiden, entisen ja nykyisten koostumus pääosin: kaupunginjohtaja, hyvinvontijohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja muutama muukin luottamushenkilö OPETTAJA.
Edustaa ilmeisesti suurinta viisautta kouluttamattomien lieksalaisten keskuudessa kun heitä nimittävät ja äänestävät johtopaikoille. Opettajan koulutus ja osaaminen perustuu lasten opettamiseen ja kasvattamiseen.
Johtamisen, talouden ymmärtämisen, hallinnon ja päätöksenteon ymmärtäminen vaatii hieman toisenlaista koulutusta ja osaamista, kuin pedagogiset opinnot. Vitsiltä tuntuu koko kaupungin touhu näin sivustaseuraajana- Anonyymi
Nyt on osuva analyysi. Lieksan kaupunki näyttää olevan sellaisten henkilöiden hallinnassa, että kaikki mitä he tekevät, epäonnistuu.
- Anonyymi
Lieksa tarvitsisi oikeudenmukaisen kaupunginjohtajan, jolla olisi myös talousasiat hanskassa. Määttäsen tiedotteen mukaan Lieksan budjetti on vahva. Joutaa kyllä sinne mistä on tullutkin.
- Anonyymi
Jarkolle ei oo kukaan kertonut, että on kohteliasta sanoa: Harmi, että lähdet Lieksasta. Todellisuudessa kakki haluaa, että hän lähtee päsmäröimään Muurameen. Ei oo kehittynyt tämä kunta hänen aikanaan ja entistä nurkkskuntaisemmaksi vain muuttunut.
- Anonyymi
Lieksan lehti ei ole vielä tänäänkään varma lähteekö Määttänen. YLE kirjoitti eilen että Määttänen lähtee syyskuun alussa. Lieksalaisille kerrotaan viimeisenä
- Anonyymi
Varmasti lähtee kun on laittanut talonsakkin myyntiin. Ottaisvat tilalle sen naispuolisen johtajan kaupungilta, niin kohta olisi kaikki työntekijät erotettu. Sehän on niitä lopputilejä jaellut ihan kiitettävästi. Sitten voisi lopulta istua pojottaa yksin siellä konttorissa, niin ei olisi kuin hänen palkkakulut kaupungilla.

Ei hänen tarvitse ketään erottaa - kaikki lähtevät hänen läheltään jos vain pystyvät. Olisi karmea kohtalo Lieksalle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hänen tarvitse ketään erottaa - kaikki lähtevät hänen läheltään jos vain pystyvät. Olisi karmea kohtalo Lieksalle!
Ammattina pahoinvoinnin tuottaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei hänen tarvitse ketään erottaa - kaikki lähtevät hänen läheltään jos vain pystyvät. Olisi karmea kohtalo Lieksalle!
Ei jarkko ketään erotakkaan, vaan se joka hänen jälkeensä on tilapäinen johtaja.
- Anonyymi
Muuramesta tuli tieto, että menetys on Lieksan, kun Määttänen sieltä lähtee. Liekkö näin?
Miksi ei kunnanjohtajaa voi palkata määräaikaiseksi, esim. kuusi vuotta olisi sopiva. Kontrahti uusittaisi aina kuuden vuoden välein, jos aihetta olisi.
Määräaika pistäisi virkamiehen panemaan parastaan koko ajan, jos mielisi olla virassaan pitempäänkin.
Nykyisellään nämä ovat ihan eliniän kestäviä, jos ei tee virheitä, voi olla niin kauan kuin haluaa, ei tule lomautuksia eikä irtisanomista.
Toisaalta virkamieskin voi leipääntyä
ja jos valtuusto tekee samoin, mitään kehitystä ei tapahdu.
Tosiaankin tämä opettajavaltaisuus ihmetyttää. Eikö lieksalaisilla ole muita koulutuksia kuin opettaja.
Katsokaapa vain, eikö seuraavakin kunnanjohtaja ole opettaja. Antaako se koulutus pätevyyden ihan mihin vain? Mielestäni ei. Paras olisi olla lakimies, pitäneekö heille maksaa enemmän kuin opeille?
Hyvät lakimiehet tienaavat kyllä reippaasti enemmän kuin kunnanjohtajat. - Anonyymi

Hyvät lakimiehet tienaavat kyllä reippaasti enemmän kuin kunnanjohtajat.Jarkolla alkaa paremmat hommat, koska Muuramessa ei ole samanlaisia valittaja nuljakkeita kuten Lieksassa. Jos jotain uutta Lieksassa pitäisi tehdä, niin on jotkut hometukset valittamassa asiasta.
- Anonyymi
Lieksan lehdessä oli tilastotietoa Muuramesta. Muurame pyyhkii lattiaa Lieksalla joka osa-alueella. Kunta on oikeasti energinen ja dynaaminen eikä kuten kuppakylä Lieksa joka kerjää turhaan asukkaita matonheilutusviseoilla.
- Anonyymi
Muuramessa Määttänen pääsee omiin oikeuksiinsa. Keskisuomalainen-sanomalehti häntä kutsui visionääriksi. Työtovereina on ihmisiä jotka ovat samalla aaltopituudella eikä juntturoita jotka ovat jämähtäneet menneille vuosikymmenille.

Justiinsa niin!
- Anonyymi
Tyhmyys korreloi usein vittumaisuuden kanssa ja se on se pahin yhdistelmä. Kun "pelimerkit" ei riitä, silloin otetaan huuto avuksi.
- sivusta Nuse - Anonyymi
Onnea ja menestystä Määttäselle.
- Anonyymi
Eli sinun korvaasi.
- Anonyymi
Eihän Likesassa ole muita kuin eläkkeellä olevia kehityksen jarruja! Joka hommaan ei, ei, ei ja valitetaan, paitsi jos on jotain taiteen tuherrusta josta ei saa tolkkua edes apteekissa mitä ne esittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinun korvaasi.
Koska oma ÄO:ni on 142, niin näiden minua tyhmänä pitäneiden ÄO:t täytyy olla jo todella korkeita. Odotan heiltä edelleenkin, vuosien jälkeen, koko ajan suuria parannuksia järjestelmäämme, esim. niiden syksyn aikana pähkäilemieni rajapintojen pienien ongelmakohtien pikaisia ratkaisuja. Tai edes hyvää kirjaa tai applikaatiota tai biisiä tai patenttia johonkin keksintöön, mutta ei - hiljaista on heidän toimestaan ollut.
ps.
Ei se susien viitearvolaskuri ole vaikea ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän Likesassa ole muita kuin eläkkeellä olevia kehityksen jarruja! Joka hommaan ei, ei, ei ja valitetaan, paitsi jos on jotain taiteen tuherrusta josta ei saa tolkkua edes apteekissa mitä ne esittää.
Ette te korkeakulttuurista ymmärrä mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska oma ÄO:ni on 142, niin näiden minua tyhmänä pitäneiden ÄO:t täytyy olla jo todella korkeita. Odotan heiltä edelleenkin, vuosien jälkeen, koko ajan suuria parannuksia järjestelmäämme, esim. niiden syksyn aikana pähkäilemieni rajapintojen pienien ongelmakohtien pikaisia ratkaisuja. Tai edes hyvää kirjaa tai applikaatiota tai biisiä tai patenttia johonkin keksintöön, mutta ei - hiljaista on heidän toimestaan ollut.
ps.
Ei se susien viitearvolaskuri ole vaikea ymmärtää.Ei laskureita tarvita. Luke sanoo ettei susia ole, niin asia lienee sillä selvä, silloin olemattomia susia ei voi metsästää salaa, eikää luvalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei laskureita tarvita. Luke sanoo ettei susia ole, niin asia lienee sillä selvä, silloin olemattomia susia ei voi metsästää salaa, eikää luvalla.
Kun ei edelleenkään ymmärretä, vastauksesi on odotetunlainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ei edelleenkään ymmärretä, vastauksesi on odotetunlainen.
Kyllä ne susien viitearvot on ollut tiedossa jo vuosia. Ensin niitä susia ei ole, mutta jos niitä salaa tapetaan, niin niitä susia onkin.
- Anonyymi
Määttänen, avaa GFN julki.
- Anonyymi
Miten? Sehän on osakeyhtiö, mikä ei liity mitenkään kaupunkiin. Kaupunki on vaan luonut infraa, millä helpottaa yritystoimintaa. Sehän on ihan oikein, että luodaan toimintaympäristöä. Aina ei vaan ole riskejä mietitty ihan loppuun asti. Muutenkin kauåunhin olisi hyvä selvittää aina näiden "liikemiesten" taustat tarkemmin. Näitä kiertäviä koijareita nykyisin niin paljon. Yksi hyvä esimerkki kasvaa ruohoa Repotiellä.
- Anonyymi
Onpa jollain Miättästä ikävä kun pittää vanahoja ketjuja nostella tunkion pintaan...
- Anonyymi
Hyvä ketju. Mielipiteitä kuntalaisilta ja totta.
Älyssä pesee valtuuston heitäen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ketju. Mielipiteitä kuntalaisilta ja totta.
Älyssä pesee valtuuston heitäen.Joo tällä palstalla tiedettiin jo aikoja sitten maalaisjärjellä,.että gfn ei tule toimimaan. Jos valtuusto kuuntelisi ihmisiä eikä sanoisi että ihmiset ei tiedä näistä asioista mitään, niin olisi säästetty miljoonia. Sen sijaan valtuusto syyttää omista munauksistaan ihmisiä, kuten sillan kallistuminen yritetään laittaa kuntalaisten syyksi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1073654
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232892Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122451- 431925
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421623Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411565- 321547
- 281360
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201336- 951191