maisemointikangas

Hei, tiedoksi...minulle neuvottiin puutarhamyymälässä istuttamaan perennat maisemointikankaan läpi,ettei rikkaruohot pääse ympärille. Näin tein, mutta ei vesi todellakaan mene kankaan läpi,ei ainakaan heti uuden kankaan, vaan valuu pitkin kangasta.
Mikähän tämä juttu oikein olikaan?
Taasko huijatuksi, ylimääräisin kustannuksin?
38738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksiköhän puutarhakaupassa neuvotaan noin? Eihän ne kasvi pääse koskaan kasvamaan isoiksi, jos ne kuristetaan kankaalla!! Istuta vahvoja perennoja ja tarpeeksi tiheään. Alussa joutuu kitkemään jonkin verran, mutta kun kasvit pääsevät kunnon kasvuun, niin samalla vähenee rikkaruohojenkin elintila.

Turha ylimääräinen lannoittaminen antaa myös lisäpotkua juolavehnälle, vuohenputkelle ja muulle sellaiselle, joten malttia lannoituksenkin kanssa!

Minä tein kotona uuden penkin siten, että ensin kaivoin reilusti vanhaa maata pois. Sitten laitoin kuopan pohjalle suodatinkankaan ja täytin montun puutarhamullalla. Sitä tiivistelin hieman ja istutin kamalan paljon kaikenlaista perennaa. Kunhan sitten lähtevät hyvään kasvuun, niin olisi tarkoitus, että itse pitäisivät pääasiallisen huolen kasvupaikkakilpailusta.

Äänestä

Itse olen täysin tumpelo puutarhahommissa, mutta minulle joku kertoi kyseisestä kankaasta että kangas laitetaan pohjalle ja multaa kankaan päälle,istutuskohtiin..tiedä häntä sitten?

Äänestä
  • Olen nähnyt ko kangasta käytettävän seka erittäin hyväksi tunnetulla taimitarhalla että Kuopiossa Valkeisen lammen rannan pensaiden ja myös PERENNOJEN alla. Perennat on istutettu kankaaseen tehtyjen reikien läpi ja näyttävät menestyvän erinomaisesti. Paikoitellen kangas on peitetty pyöreillä kivillä tai soralla. Kokonaisuutena lammen ympärys on tosi kaunis!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei läpäise vettä kirjoitti:

Hei, tiedoksi...minulle neuvottiin puutarhamyymälässä istuttamaan perennat maisemointikankaan läpi,ettei rikkaruohot pääse ympärille. Näin tein, mutta ei vesi todellakaan mene kankaan läpi,ei ainakaan heti uuden kankaan, vaan valuu pitkin kangasta.
Mikähän tämä juttu oikein olikaan?
Taasko huijatuksi, ylimääräisin kustannuksin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu