En tiedä viitsinkö videot lähettää tähän postaukseeni. En ole varma uskallanko niin tehdä. Siinä kuuluu sen että ollin laulu ei mee ihan putkeen ja muistan hyvin kun hanhiniemen pauli auttoi ollia 90-luvun alussa kun pyysi lindholomin lauluoppitunneille ja ollista tuli parempi laulaja . Tuolla 88 vuoden keikalla on muun muassa lanka palaa levyn satoa. Yö oli levyillä äänet, myrskyn jälkeen ja lanka palaa minun mielestäni keskitien rock bändi joka yhdisti siihen suomirock tyyliä ja kuuluipa noihin aikoihin yön musiikissa myös ulf lundell vaikutteet lievästi.
Youtuben kätköistä löysin yön keikan vuodelta 1988 ja pedro hietasen haastattelu vuosimallia 1988
2
644
Vastaukset
- Anonyymi
viitsinkö uskallanko jaksanko
- Anonyymi
Kyseisestä tallenteesta huomaa kuinka suosio on katoavaista. Hysteriaa aiheuttanut orkesteri soittaa muutamalle tyypille.
Sittemmin YÖ toki nousi takaisin huipulle.
Arvostan YÖ yhtyettä suunnattomasti. Orkesteri on aina luonut uutta musiikkia vaikka ysärin lopulla YÖn levymyynti oli ihan marginaalista, ne oli kuitenkin tärkeitä levyjä kohti uutta nousua. Markku Petanderin rockbiisit eivät oikein sopineet Ollin suuhun. Markun aikainen YÖ oli taas livenä parhaimmillaan Suomen paras orkesteri.
YÖn aikalainen Dingo taas luottaa täysin nostalgian voimaan, uutta musiikkia ei saada levylle ja keikkasetti koostuu kahden kasarilevyn materiaalista pääosin. YÖ ei koskaan lähtenyt sille nostalgialinjalle ja hyvä niin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1234619Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293357- 203265
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472969Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka502876Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222809Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142125- 92079