Pitäisi Oulussa kieltää lailla tämä ns lestadiolaisuus. vai miksi tätä niin sanottua hörhö uskontoa yleensä kutsutaan?
Totuus kehiin taase vaihteeksi!
Anonyymi-ap
3266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eiköhän nuo yhteisöt ole ihan itse kaatamassa oman lahkonsa. Dildoja löytyy eronneilta naisilta jne.
Suurin osa näyttelee vielä mukana, että sukurauha säilyy, mutta tottakai he kondomia käyttää.
Nuoriso eroaa lähes automaattisesti, kun ymmärtävät, että eroavat liikaa muusta massasta.
Internetistä löytyy lestadiolaisillekkin vaikka mitä kivaa. Ukoille pornoa on loputtomiin.
Sitten käydään viikonloppuisin rukoilemassa ja muita höpö juttuja kuuntelemassa.
On valitettavasti liian vanhanaikainen ja muodista pois mennyt tuollainen lahkoilu.
Saisivat lailla kieltää myös sen takia, että se vähentäisi lahkon sisäistä rikollisuutta.
Sitä vanhoillista lestadiolaisuuttaa lienee enää ennen nettiaikaa lapsuutensa eläneissä. Esimerkiksi nyt eduskunnassa olevat vanhoillislestadiolaiset kansanedustajat sopeutuivat hyvin vihervasemmistolaiseen hallitukseen. Tuo hallitus teki hyvin paljon sellaista jota ei mielestäni lestadiolaisten vanhoilliset olisi hyväksyneet vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten.
Myös meikkiä sekä hiukset värjätty alkaa olla joka akalla lestadiolaisillakin...