Traumaside

Anonyymi-ap

Siitä on nyt parisen viikkoa, kun menin no contact linjalle erään narsistin kanssa, joka onnistui aiheuttamaan minulle melko pahan traumasiteen.

Tämä koko prosessi muistuttaa vähän tupakoinnin lopettamista. Alussa todella vaikeaa, mutta pikkuhiljaa, joka päivä traumaside vaikuttaisi olevan hivenen heikompi edellispäivään verrattuna. Paitsi, että joskus vahvoja tuntemuksia tulee mieleen yhtäkkiä ja pitää vaan yrittää kestää se kaikki häiriintymättä.

Ihan kuin tupakoinnin lopettamisessa pääasia on ettei polta, niin tässä lienee pääasia, ettei ole yhteydessä enää narsistiin :D

Miten kauan traumasidoksen (vieroitusoireet) yleensä kestää? Varmaan tietysti riippuu, miten pitkä suhde narsistin kanssa oli, ja miten kiintynyt oli kyseiseen ihmiseen, mutta olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

15

2305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      vaikea sanoa mitään yleistä aikamäärettä. Ajan myötä se helpottaa kunhan vaan tosiaan pääsee narsisistista eroon ja myöskin sen sekopaatin lentävistä apinoista ja kaikista muistakin joita se on ehtinyt tietämättäsi käännyttämään verkostonsa avulla sinua vastaan.

      • Anonyymi

        Narsistin koko hoviväestö on myös blokattuna. Ei mitään yhteyttä keneenkään heistä. Itsekin uskon, että 100% no contact on ainoa toimiva metodi.

        Tänään tuntui, että oli taas astetta helpompaa. Kyllä se varmaan tästä.

        ap

    • Anonyymi

      Narsistisesta miehestä kokemus ja erosta yli vuosi. Traumaside itsellä kaikesta siitä kaltoinkohtelusta mitä mulle aiheutettiin. En ole toipunut vieläkään. Käyn traumaterapiassa. Toivon sen auttavan.

      • Anonyymi

        Kyllä se auttaa. Vähitellen. Mutta pitää 'jumpata' niitä mielikuvia että se narsun paha puoli on sama ihminen kuin se hyvä puoli.

    • Anonyymi

      No contact on tärkeää. Ei pidä koskaan mennä takaisin suhteeseen vaikka mikä olisi ja vaikka tunteet vellovat ja menevät ylös ja alas surutyö pitää vaan tehdä. Narsisti ei muutu.

    • Anonyymi

      Omien tunteiden kanssa pitää olla kärsivällinen. Muistaa vaan sanoa itselleen, että narsisti ei oikeasti rakasta. Sanojen ja tekojen raaka ristiriita! On parempi jättää se rakkaudeton mies kuin olla hänen myllytyksessään. Hän piittaa vain itsestään ja omista tarpeistaan. Haavojen parantelussa menee vielä pitkään, mutta jokainen päivä on askel parempaan. Sitä ei ehkä huomaa päivässä, viikossa, mutta kuukausissa sen jo huomaa. Järkihän sen sanoi heti, mutta tunteet tulevat jälkijunassa, koska keho muistaa ne hormoniryöpyt ja vuoristoradat joita tämän henkilön ykkös- ja kakkosvaihde saivat aikaan. Pitää muistaa että narsisti nauttii toisen rääkkäämisestiä. Huumorissa on aina terä. Pelko pettämisestä pidetään yllä. Positiivista palautetta et saa. Miksi menisit siihen takaisin. Et halua. Muista se, kun kaipaat sitä miestä.

      • Anonyymi

        Narskunainen osaa myös mennä syvälle ihosi alle , näille rakkaus on sanahelinää vain. Jos et justiin toimi kuten narskunainen haluaa se on heti ero tai ainakin sillä uhkaaminen, mitään muuta välimuotoa ei ole, mistään ei keskustella vaan heti kovinta piippuun. Vaikka takana on pitkä suhde narskuun sen lopettaminen käy kuin tuosta vain, siitä huomaa ettet merkinnyt mitään. Varmaan sen vuoksi kun narskunaisella on aina jotain varastossa tilallesi, pelailee pelejään siellä kulisseissa ja kun homma menee liian sekavaksi narskun hallita lävähtää pää ja ollaan miltei laitoshoidon partaalla tai hetken hoidossa.
        Narskunainen on taitava manipuloija, tuntee sinut ja tietää mistä narusta milloinkin vedetään, jos haluaa takuuvarman riidan hän käyttää siihen asiaa jonka tietää sinulle vastenmielisimmäksi, sitten hän voi tällä verukkeella taas erota. Tekee kaikkensa ettet saa tavata lapsiasi, satuttaa sinua kaikin olemassa olevin tavoin aina kun pystyy.
        Tälläistä on elämä epävakaan narsistinaisen kanssa, en voi suositella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narsistinen nainen voi tosiaan olla ihan jääkylmä. Kauniin ulkokuoren sisältä paljastuu täysin tunnekylmä, vastenmielinen otus. En ole koskaan asunut saman katon alla narsistin kanssa, mutta joskus tekisi mieli olla "kärpäsenä katossa" kun tuo nainen on yksin kotona. Miten se käyttäytyy jokapäiväisessä elämässä, ja tuoko muita miehiä asuntoonsa samaan aikaan kun on "parisuhteessa". Todennäköisesti. Pahasti häiriintyneitä ihmisiä. Pettäminenkin taitaa olla tyypillistä juuri narsistisille ihmisille.

        Todellakin.. olen paljon pohtinut tuota, miten helppoa narsistille on lopettaa suhde, yhtäkkiä, ilman että edes miettii sitä sen enempää. Normaalit ihmiset ainakin miettisi asiaa, keskustelisi siitä, ja yrittäisi löytää ratkaisun, joka tyydyttäisi molempia osapuolia. Narsisti vaan jättää uhrinsa kitumaan, sen jälkeen kun on (tietoisesti?) aiheuttanut hänelle pahan traumasiteen.

        Aloituksessa puhuttiin no contactista narsuun. Ja sinä valitat että narsu jätti sinut? Ei uskottavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narskunainen osaa myös mennä syvälle ihosi alle , näille rakkaus on sanahelinää vain. Jos et justiin toimi kuten narskunainen haluaa se on heti ero tai ainakin sillä uhkaaminen, mitään muuta välimuotoa ei ole, mistään ei keskustella vaan heti kovinta piippuun. Vaikka takana on pitkä suhde narskuun sen lopettaminen käy kuin tuosta vain, siitä huomaa ettet merkinnyt mitään. Varmaan sen vuoksi kun narskunaisella on aina jotain varastossa tilallesi, pelailee pelejään siellä kulisseissa ja kun homma menee liian sekavaksi narskun hallita lävähtää pää ja ollaan miltei laitoshoidon partaalla tai hetken hoidossa.
        Narskunainen on taitava manipuloija, tuntee sinut ja tietää mistä narusta milloinkin vedetään, jos haluaa takuuvarman riidan hän käyttää siihen asiaa jonka tietää sinulle vastenmielisimmäksi, sitten hän voi tällä verukkeella taas erota. Tekee kaikkensa ettet saa tavata lapsiasi, satuttaa sinua kaikin olemassa olevin tavoin aina kun pystyy.
        Tälläistä on elämä epävakaan narsistinaisen kanssa, en voi suositella.

        Kuvaat tuossa narsistimiestäni. Muita riitti. Ja mustasukkainen oli kaikista. Omasta pojastakin, en olisi saanut häntä tavata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa puhuttiin no contactista narsuun. Ja sinä valitat että narsu jätti sinut? Ei uskottavaa.

        Tavallaan olet oikeassa. Olen viime aikoina etsinyt paljon tietoa narsismista (youtubessa paljon hyviä videoita) ja no contact näyttäisi tarkoittavan sitä, että unohtaa kokonaan narsistin. Ei lainkaan aikaa, energiaa tai minkäänlaista huomiota sille, ei positiivista eikä negatiivista huomiota. No, itse en ole vielä siinä vaiheessa, joten tällainen keskustelupalsta on tällä hetkellä hyvä paikka selvittää ajatuksia.

        Pääasia nyt on se, että ei ole missään yhteydessä narsistiin tai hoviväestöön. Askel kerrallaan.

        ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Narskunainen osaa myös mennä syvälle ihosi alle , näille rakkaus on sanahelinää vain. Jos et justiin toimi kuten narskunainen haluaa se on heti ero tai ainakin sillä uhkaaminen, mitään muuta välimuotoa ei ole, mistään ei keskustella vaan heti kovinta piippuun. Vaikka takana on pitkä suhde narskuun sen lopettaminen käy kuin tuosta vain, siitä huomaa ettet merkinnyt mitään. Varmaan sen vuoksi kun narskunaisella on aina jotain varastossa tilallesi, pelailee pelejään siellä kulisseissa ja kun homma menee liian sekavaksi narskun hallita lävähtää pää ja ollaan miltei laitoshoidon partaalla tai hetken hoidossa.
        Narskunainen on taitava manipuloija, tuntee sinut ja tietää mistä narusta milloinkin vedetään, jos haluaa takuuvarman riidan hän käyttää siihen asiaa jonka tietää sinulle vastenmielisimmäksi, sitten hän voi tällä verukkeella taas erota. Tekee kaikkensa ettet saa tavata lapsiasi, satuttaa sinua kaikin olemassa olevin tavoin aina kun pystyy.
        Tälläistä on elämä epävakaan narsistinaisen kanssa, en voi suositella.

        Ehkä sinut on jätetty yksin siksi, että narsistiin ei tehoa muu kuin no contact? Toisaalta, myös alkoholistien puolisoille tulee kaikille se päivä hyvin nopeasti eteen, että ero on ainoa vaihtoehto. Joskus suhteesta ei voi muuta kuin pelastautua. Lähteä pois.

    • Anonyymi

      Tottakai on viisasta jättää alkoholisti-narsisti. Se on ainoa vaihtoehto. Alkoholisti lupailee katkoa kymmeniä kertoja ja syyllistää muita. Ei lopeta. Narsisti taas ei parane: pettää rääkkää kontrolloi manipuloi käyttää väkivaltaa. Jos tuollaisen ihmisen jätät, hän syyttää sinua tietenkin narsistiksi. So what. Pidä no contact.

    • Anonyymi

      Henkiset vauriot ottaa aikaa korjata , kaikille yksilöllistä . Mutta kun hakee seuraa niin vanha konsti on aina parempi kun mitkään kontakti linjat , usein juuri sellaisella linjoilla majailee juuri näitä toisten hyväksi käyttäviä ihmisiä joilla ei ole hajuakaan mikä on suhde kahden ihmisen välillä heillä on ainoastaan oma egonsa pääasiana .

      • Anonyymi

        Et kai sä leiki jotain muuta, mitä olet? Onks toi sun osoite tohon messingeriin, otetaanpa selvää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3248
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2630
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2547
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2085
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe