Hallitsematonta laskua

Anonyymi-ap

13 vuoden aikana on painostani kadonnut 14 kiloa vaikka se ei ole ollut mikään tavoite.
Kuihtuminen on muutaman viime vuoden aikana kiihtynyt.
Kysäisin yhdeltä tippaiitalta syytä ongelmaani mutta eipä tuo pitänyt sitä huolestuttavana.
Olen 80v mies. En ole ollut varsinaisesti lihava. Niillä rajoilla. Vyötäröni on ohentunut vain 104cm -> 98cm.
Normaali sekaruuan lisäksi mössytän hillopullaa, täytekeksejä, pähkinöitä, suklaata useamman kymmenen grammaa päivittäin. kuivakakkusiivuja yms.

3

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet menettänyt lihasmassaa.

    • Anonyymi

      Olen joskus sanonut sinulle, että proteiinin syönti voisi auttaa, mutta olet sanonut syöväsi jo aika paljon proteiinia.

      ”Rasvaton massa vähenee progressiivisesti aikuisiästä lähtien. Muutokset johtuvat pääasiassa lihaskudoksen, muiden proteiinien ja luiden mineraalien määrän pienenemisestä. Muutosten alkamisajankohdasta, etenemisnopeudesta sekä miesten ja naisten välisistä eroista on kuitenkin saatu ristiriitaisia tuloksia. Arviot rasvattoman massan menetyksestä 40. ja 80. ikävuoden välillä ovat vaihdelleet kahdesta kuuteen prosenttiin vuosikymmentä kohti. Muutokset ovat monissa tutkimuksissa olleet jonkin verran suurempia miehillä kuin naisilla, joilla on alun perinkin pienempi rasvaton massa. Baltimoren pitkittäistutkimuksen perusteella rasvaton massa vähenee vähitellen miehillä 40. ikävuoden jälkeen ja naisilla 60. ikävuoden jälkeen, mutta kiihtyy huomattavasti molemmilla sukupuolilla noin 70. ikävuoden jälkeen.”

      ”Ikääntyvän ihmisen kehon koostumuksen muutokset ovat ainakin osittain yhteydessä fyysisen aktiivisuuden vähenemiseen. Iäkkäitä urheilijoita tutkittaessa on havaittu, että kehon rasvamäärä on intensiivisesti harjoittelevilla miehillä ja naisilla suurempi kuin nuorilla urheilijoilla, mutta se on huomattavasti pienempi kuin saman ikäisillä liikuntaa harrastamattomilla. Vastaavanlaisia tuloksia on saatu myös geneettisesti kontrolloiduissa aineistoissa. Fyysisen aktiivisuuden suhteen eroavia kaksospareja tutkittaessa on havaittu, että pitkäaikainen vapaa-ajan liikunnanharrastus voi ehkäistä terveyden kannalta haitallisen viskeraalisen ja lihaksen sisäisen rasvan kertymistä iän myötä (kuva 5). Rasvan massa voi vähentyä myös lyhyempikestoisen kestävyys- ja voimaharjoittelun jälkeen. Lihasvoima- ja vastusharjoittelu ylläpitää toisaalta rasvatonta massaa ja vaikuttaa lihasmassaan ja luun mineraalipitoisuuteen vielä vanhallakin iällä. Suurempi lihasmassan määrä on myös yhteydessä korkeampaan perusaineenvaihdunnan tasoon, joka osaltaan vaikuttaa elimistön energiankulutukseen.

      Ikään ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät muutokset kehon koostumuksessa ovat todennäköisesti yhteydessä myös hormonaalisiin tekijöihin. Naisia tutkittaessa on saatu viitteitä siitä, että rasvattoman massan menetys, erityisesti keskivartalossa, liittyy vaihdevuosiin pikemminkin kuin vanhenemiseen sinänsä. Vaikka rasvan lisääntyminen ja uudelleenjakautuminen näyttäisivät olevan selvemmin yhteydessä ikään kuin menopaussiin, niin estrogeeni ja muut hormonit, erityisesti kasvuhormoni, insuliini ja androgeenit voivat merkittävästi vaikuttaa kehon koostumuksen muutoksiin. Identtisillä kaksosilla tehdyssä tutkimuksessa hormonikorvaushoitoja käyttävillä naisilla on havaittu vähemmän rasvaa keskivartalossa kuin naisilla, jotka eivät käytä hormonikorvaushoitoja. Tämän lisäksi hormonikorvaushoito (estrogeeni-progestiini ja testosteroni) voi tutkimusten mukaan lisätä lihasmassaa myös ilman voimaharjoittelua.

      Niukkaenergiainen ravinto voi jarruttaa rasvan kertymistä vanhenevalla henkilöllä. Tiukka ruokavalio saattaa kuitenkin vähentää myös rasvatonta massaa. Vanhuuden aliravitsemus on erityisen haitallista, koska se edistää rasvattoman massan menetystä ja sarkopenian kehittymistä sekä johtaa rasvavarastojen hupenemiseen ja immunologisten toimintojen heikkenemiseen. Yhdessä vähentyneen fyysisen aktiivisuuden kanssa ravitsemushäiriöt hidastavat aineenvaihduntaa ja heikentävät toimintakykyä.”

      Sitaatit teoksesta: Gerontologia, Taina Rantanen, Katja Kokko, Sarianna Sipilä, Anne Viljanen (toim.), 5., uudistettu painos 2022, 516 sivua, sidottu, EAN/tuotenumero: 9789523602465 https://verkkokauppa.duodecim.fi/60246.html

      • Anonyymi

        Oma tulkintani on, että ultraamalla todettu aortan läppävuoto on hiljalleen pahentunut ja haittaa aina vaan enemmän liikuntaelimistön aineenvaihduntaa jättäen osan hapetusta tarvitsevasta verestä palautumatta. Lekuri väitti, ettei se haittaa kuntoilua. Omat havaintoni kielivät muuta.

        Suurimmalle osalle ihmisiä painon hallinta merkitsee laihduttamista. Olen melkein kateellinen.
        Tosin en toivo kenellekään laihdutuskeinoksi aortan läppävuotoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe