Ulkomaisista sarjoista ja dokkareista.
TV on noin 5 v vanha.
Pitääkö ostaa uusi taulutv ?
Sonyn iso taulutv, tekstitys häipynyt !
4
2213
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ehkä tarvitse. Kyseessä on tyypillinen Sonyn vika. Itselläni on pari vuotta vanhempi Sony, ja siinä ilmenee joskus sama bugi, monien muiden lisäksi.
Omassa Sonyssani häiriö poistuu ja tekstitys palautuu siten, että vain valitsen saman kanavan uudestaan. Jos siis olen esimerkiksi avannut television ja näkyviin tulee Ylen TV 1, joka oli päällä, kun suljin television, painan kaukosäätimen ykköstä, ja käännösteksti tulee näkyviin. Tietysti voin valita TV yhden muullakin tavalla, jos haluan.
Televisioissa on niin monimutkaiset ohjelmistot, että pienikin poikkeama aiheuttaa joskus ongelmia. Pieni poikkeuma tarkoittaa omassa tapauksessani esimerkiksi sitä, että olen illan päätteeksi katseltuani futista C Morelta painanut päälle TV yhden, jota aion katsella aamulla kahvia juodessani.
Olen kuitenkin sammuttanut television liian aikaisin, kolmen neljän sekunnin kuluttua sen jälkeen, kun TV 1 tuli ruutuun. Sonyn hitaat toiminnot eivät ole ehtineet tehdä kaikkia muutoksia, ja aamulla television avatessani voi käydä miten vaan.
Yksi mahdollisuus on, että TV 1 avautuu, mutta tekstitykset eivät näy. Toinen mahdollisuus on, että ruutuun ei tule mitään katsottavaa ennen kuin irrotan television sähköverkosta pariksi minuutiksi ja avaan sen uudestaan.
Muitakin mahdollisuuksia on. Televisioissa on vikoja, joita ei korjata koskaan. - Anonyymi
Juu pitää. Isoa katsellessa tekstien pitäisikin unohtua.
- Anonyymi
Täällä sama juttu. Sonyn 49 tuuman töllö on noin 6 vuotta vanha, ja se ajoittain hukkaa tekstityksensä. Eilen Roy Grace oli HD-kanavalla ilman tekstejä, mutta huonomman kuvalaadun lähetyksessä tekstit näkyi. Esim. alueuutisten jälkeen tekstitys on kateissa parikymmentä minuuttia kunnes putkahtaa näkyviin omia aikojaan. Sain maahantuojalta ohjelmistopäivityksenkin, mutta ei siitä ollut apua. Kanavan vaihtaminen tai uudelleen käynnistäminen ei tunnu auttavan. YLE sanoo, että vika ei ole heidän lähetyksessään.
- Anonyymi
Sony Bravia 85" UHD vuodelta 2022 ja sama vika: DVB-tekstit katoavat. Venksaamalla kanavia saattavat tulla takaisin. Varmuudella buuttaamalla, mutta jos on terrestiaalissa ja näkyy ns. hybridikanavia valitsemalla se n. 30 sekunniksi ja palaamalla esim. TV1:lle tekstitys palaa todennäköisesti. Hätätilanteessa ja kiireessä voi aina valita myös tekstitv-tekstit. Tv1 sivu 333, Tv2 334 ja Ylefemma 336.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 826205
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t293733törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/253075Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3631664- 331368
- 261292
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11916Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi42873Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11860- 42819