Littlö Artistibaldi sai fillarin monteshitiolaisesta pyöräkaupasta. Omistaja lahjoitti sen. Omistaja Sai kiitoskirjeen lahjasta ja kun ihmiset ihmetteli, miksi antoi rikkaille pyörän alkoi vänkäämän eiku ne osti sen vaikka ensin julkaisi itse, että lahjoitti sen..Hirveä kohu taas. Kaikki mihin nämä kaksi kastaa kätensä päätyy totaaliseen kaaokseen!
Vastaukset 12
- Anonyymi
No eihän tu heidän vikansa ollut
- Anonyymi
Kävivätkö vihjailemassa liikkeessä millaisen pyörän artsi haluaisi? Tuskin tuo aivan extempore tapahtui. Miksi ei voinut lahjoitusta antaa jollekin lapselle jonka toive jää iäksi täyttymättä.
Niin mutta eihän Megan olisi saanut julkisuutta sitten. Esille pitää päästä kaikin tavoin iso jalan.- Anonyymi
Tämähän oli täysin liikkeen omistan idea
Jos ymmärrät ,
Hän myös valitsi itse kohteensa
Mitä sitä rupeaa täältä kyselemään
Tuota väitöstäsi että pitää esille päästä on naurettava
- Anonyymi
Artsi on monteshitin valtteri.
- Anonyymi
Enpä ensin hokannut.
- Anonyymi
Olisi ollut paljon suurempi uutinen kun Megan olisi lahjoittanut edes muutaman pyörän vaikka jollekin lastenkodille. Olisi saanut monta kuvaa lehtiin kun olisi järjestänyt oikein tiedotustilaisuuden.
- Anonyymi
Näinhän on tehnytkin
Puhutaan isoista summista mitä lahjoittavat , mutta eivät niistä hirveästi huutele - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinhän on tehnytkin
Puhutaan isoista summista mitä lahjoittavat , mutta eivät niistä hirveästi huuteleMitään lahjoita, ostaa itselleen palkintoja.
- Anonyymi
Valheella on onneksi lyhyet jäljet.
- Anonyymi
Nuo palkinnot eivät ole ostettavissa
Hän on saanut valtavasti tulosta ja se on fakta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo palkinnot eivät ole ostettavissa
Hän on saanut valtavasti tulosta ja se on faktaOletpa pikkaisen naiivi. Ne lahjoittaa heti rahaa järjetölle kun palkinto pamahtaa plakkariin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111383
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.106516Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e99474- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?117466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410