Orimattilan Osuuspankin konttori

Anonyymi-ap

Vuonna 2017 pankkikorttini oli juuri vaihtumassa uuteen muuton aikaan ja olisin tarvinnut tiedon että milloin kortti tulee (eli ihan kuun alussa vai vasta 10-15 päivän jälkeen). Menin paikalliseen OP Pankkiin asiaa selvittämään ja horo siellä vain sönköttää jotain että kortti ei edes vaihtu siinä kortin kertomassa kuussa muka??? Sönkötti p*skaa, joten päätin antaa asian olla ja lähteä pois, mutta horo ei suostunut antaa minulle pankkikorttiani takaisin. Lutka piti raivolla väkisin kiinni kortistani, vaikka minulla oli siinä muuton aikana muutakin tekemistä. Kesti kauan saada se kortti takaisin, ilmeisesti lutka suostui jotenkin hyväksyä että se korttini oli todellakin omani. Muuta en vajakin syyksi keksi. Mitään palvelua en saanut, en mitään ellei sitä lasketa että oma korttini todistettiin olevan omani. Kiitos tästäkin turhasta paskasta.

41

872

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuosta on jo useita vuosia. Jatka elämääsi ja hymyile enemmän. Please!

      • Anonyymi

        Mikään tekemänne virhe ei vanhene. Jos ei ole pyydetty anteeksi, ei voi antaa anteeksi. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä epätodennäköisempää on että saa anteeksi edes pyytäessä.

        Käytännössä koko vuoden 2022 yritin joka paikan kanssa neuvotella asioita ja olen todellakin antanut paljon siimaa ja paljon mahdollisuuksia selvitellä virheenne, vaikkei minun olisi tarvinnut.

        Orimattilan paska todellakin vain kasaantuu ja sitä on joka kerta enemmän-ja-enemmän. Mitään sieltä takaa ei jätetä pois. Se on v*ttupäiden ongelma, jos ovat eläneet niin etteivät pysty elää tekojensa kanssa. Jos ette voi jatkaa elämäänne tekojenne kanssa, suosittelen teitä tappamaan itsenne.

      • Anonyymi

        Minulla ei ole hyviä kokemuksia Orimattilan pankista. Se on AINOA kerta, kun Pankin tiskillä kävin enkä saanut palvelua, rankasti päinvastoin! En ole siellä sen jälkeen käynyt enkä ymmärrä miksi horo siinä edes seisoo tekemättä mitään ja vain valehtelee asiakkaille.

        Sinne ei niin vissiin enää pääse edes suoraan. On toisaalta ihan v*tun sama onko siinä sitä vai ei... tai no. Olisin voittanut paljon aikaa ja hermoja, jos minun ei olisi tarvinnut kinata siellä sen vajakin kanssa.

      • Anonyymi

        "Tuosta on jo useita vuosia. Jatka elämääsi ja hymyile enemmän. Please!"

        Mitä se sinua haittaa, jos tänne kirjoitin? Orimattilan-postikuljetukset -ketjuunkin joku tuli ahdistuneena valittamaan, koska hän näköjään JOUTUU seuraamaan tätä koko ajan. Aika friikkiä eikö??? Miksi kenenkään täytyy täällä lukea yhtään mitään? Täällä on niin kuollutta ja vähän katselukertoja ettei tätä todellakaan seurata aktiivisesti! Vaikea kuvitella ihmisiä oikeasti SEURAAVAN suomi24:ää. Luulisi voivan lopettaa se, jos on tahtoa.

        ***

        Vuokratalot oli tylyjä minulle jo vuodenvaihteen jälkeen 2016. He jatkoivat olemista tylyjä. Pankissakin oltiin tylyjä. Joka paikassa oltiin tylyjä. Lopulta vuosien saatossa siitä kehittyi selkeää vainoamista. Aina kun kirjoitan näistä asioista, joku on TYLY minulle.

        Voisitko hiukan hellittää? Jos joku kertoo omasta pahastaolostaan, niin antaisit hänen olla. Miksi vähätellä "Tuosta on jo useita vuosia."? ihan kuin sillä olisi väliä. Ei millekään tehdä mitään siinä hetkessäkään. Millekään ei koskaan tehty mitään, millekään ei aiota tehdä mitään ja kaikki asiasta puhuminen yritetään vaientaa.

        Minä puhun omasta elämästäni niin paljon kuin haluan. Jos se nyt sisältää paljon vittupäitä, niin se on niiden vittupäiden vika, ei minun. Sattumoisin minulla on lähinnä vain huonoja muistoja, joten ei minulla ole kauheasti muutakaan kerrottavaa. Minun ei todellakaan ole annettu siis edes käydä ruokakaupassa rauhassa.

        Se vimma mikä ihmisillä on ahdistella minua, on paljon mystisempää kuin se että todellakin (JOO!) jatkan tekemistä valituksia niistä ja nykyään kerron tänne Suomi24:äänkin ihan vahvistukseksi. Supermarketille menneet valitukseni taisi lopulta mennä suoraan roskiin aina keväästä 2022 alkaen, se saatanan vaino ei silti loppunut. ...Eikä siksi minun valittamisenikaan. Ei. En lopeta. Se on kuin erääntynyt lasku, josta joudun lähetellä uusia muistutuslaskuja, mutta vittupää on sitä mieltä että se on niin VANHA lasku jo ettei sitä tarvitse maksaa.

        Sääli tietenkin jos on niin että ne on eri kusipäät, joka kiusasi minua tuolla julkisilla paikoilla ja sitten eri ihmiset, joilla on epäterve addiktio SEURATA Suomi24-keskustelupalstan Orimattila-osiota. Toi jälkimmäinen on silti niin spesifi että en rupeaisi omaa elämääni heidän takiaan muuttamaan.

        ***

        Työajallaan ihmiset tänne vissiin kirjoittelee. Juhannuksen jälkeen on ollut hiljaista ja trollikin on lähes kadonnut näin viikonloppuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Murha ei vanhene koskaan. Tapot vanhenee, joten niistä ei tarvitse välittää?

      • Anonyymi

        Noi on noi lait semmoisia että julkisella paikalla olevia ihmisiä saa ilmeisesti kuvata mielinmäärin. Jotain rajoituksiahan tossakin oli, muttei orimattilalaisia kiinnosta. Siinä on rouva tiskillä avonaisessa tilassa ja pihaltakin näkee isoista ikkunoista. Koko tilanteen olisi voinut kuvata ja laittaa nettiin.

        On vaikea kuvitella miksen voisi kertoa sanallisesti tänne mitä siellä kävi. Videotakaan ei olisi koskaan pakko poistaa netistä ja se varmaan yhä olisi siellä jossain.

      • Anonyymi

        Se on kuin rikollisen tilipussi. Se mikä tulee, niin menee eikä ikinä palaa :( Sitten jää vain muistot niin teille kuin meille todistajillekin. Joku ehkä uhkailtu hiljaiseksi, mutta osa on myös maksettu. Sekin raha on kai jo historiaa? Tuliko tehtyä hyvätkin sopimukset eli tarkoitan sitä että oliko se ELINKAUTINEN?

      • Anonyymi

        "Tuosta on jo useita vuosia"

        Onko asiaan tullut sitten parannusta vai miksi valitus ei nää ole aiheellinen? Onko se kuollut vai muuttanut tapansa vain mikä tässä on että asiaan ei olisi enää syytä palata? Yleensä sakotkin "annetaan anteeksi" vasta kun ne on maksettu.

        Jos tiskillä nainen toimii näin edes sen kerran, niin on suuri syy olettaa että näin on toimittu ennenkin tai tullaan jatkamaan samaa toimintaa. Aiotaan siis syrjiä kaikkia muitakin, vaikka tiedetään että toimitaan väärin? En tehnyt silloin virallista valitusta, mutta kun ei Orimattilan id*ootit näyttäneet oppivan miten käyttäytyä, niin aloin niitä virallisia valituksia tekemään.

        Uskon että edes joku joskus ajattelisi enemmän, kun kerron näitä juttuja. Tämä on se positiivinen näkemykseni eli oletan että he eivät vain YMMÄRTÄNEET olevansa id*ootteja ja syrjivän asiakkaitaan. Negatiivisempi näkemykseni on että he aina tiesivät syrjivänsä, mutteivät he aio tapojaan parantaa ja ainoa tavoite on hiljentää todistajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kuin rikollisen tilipussi. Se mikä tulee, niin menee eikä ikinä palaa :( Sitten jää vain muistot niin teille kuin meille todistajillekin. Joku ehkä uhkailtu hiljaiseksi, mutta osa on myös maksettu. Sekin raha on kai jo historiaa? Tuliko tehtyä hyvätkin sopimukset eli tarkoitan sitä että oliko se ELINKAUTINEN?

        ...Minulla ei tietääkseni ole mitään ongelmaa kavereitteni juttujen takia. En ymmärrä miksi siellä olisi mitään ongelmaa, kenelläkään, mistään?

        Mikä teitä* (joitain ihan muita) siis vaivaa? Kannattaisiko tarkistaa faktat ja siis ihan ne kaikki faktat. Poliisinaikkonen ei selkeästikään ollut aikeissa tutkia sitä läppärivarkautta, ei moni muukaan tutkija, mutta ne muut tutkijat ei karjuneet mulle ja yrittäneet lavastaa minua. Valehteli p*ru vielä jälkiselvitykseenkin!

        Huh huh! Oli hänenkin syynsä ihan mitkä tahansa taivaan ja maan välillä, niin eihän hän kyllä yhtään tarkistanut taustojani. Wow!!

        ...Ei se ole niin vaikeaa.

        En muista että minulla olisi ollut vaikeuksia, mutta toisaalta olenkin aina elänyt hyvin erilailla. Tiedän (varsinkin nykyään) että nimenomaan minun puhdasta taustaani on käytetty hyväksi, muttei edes se tee minusta mitään rikollista. Ei ne tilanteet ole olleet sellaisia että olisin mitään rikollista tehnyt. Ei minulle myöskään (tietenkään!) kerrota mistä on kyse, koska en muutoin olisi sitä tehnyt jne.

        Ongelma on aina ollut (eräiden kanssa) että kerron elämästäni ja asioita ympärilläni. Se että joku saa raivarin siitä että kerron vain aivan normaaleista asioita on todella paljastavaa. Hmmm? Nyt mä vissiin paljastin jonkun valheesi. LOL

        ...Ps. Mikä ongelma teillä todellakin oli sen kanssa että käyn siellä ruokakaupoilla tai hakemassa postipakettia? Mikä ihme siinä voi olla???

        ...Jonkun vale nyt hirttää lujaa jotain. Se Siperia taitaa olla sen Supermarketin Harakanp*rseen. Hänhän siitä puhui. Minä kun en oivaltanut edes mistä on kyse, mutta vuosien päästä aloin ajatellan enemmän että oliko siinä mulle nyt joku viesti ja mitähän tällä nyt yritettiin sanoa? Mikä v* Siperia?

        Joo ja juttelen näin, kun toi trolli tuolla yrittää taas tarkoituksenmukaisesti sotkea minut johonkin ihan eri ihmiseen. Hämärästi muista jonkun yhden ainakin maininnan Boa-jotain, mutta jos minuun viitataan, niin luulisi että nyt tietäisi mikä/kuka moinen edes on!!! Ihan ihme juttuja, liian mystisiä. Siellä on tosi-tosi pahasti mennyt jutut sekaisin. Outoa on ettei ne jo ala selvitä tässä (vähintään 10 vuoden aikana) eli jollain on siellä TOSI pahat paikat ja tosi kynsin-ja-hampain vannoo ja pitää nyt kiinni siellä jostain valheestaan, joka on ilmeisen absurdi. Reppana. Pitkä tie.

        ...Jos mokaa, sen voi aina korjata ja tunnustaa. Jos näin ei tee, niin ei voi kuin ihmetellä.

        Niistä Avarn Securitas jutuista sanottiin että ne tarkoituksella valitsi uhreiksi sellaisia, jotka eivät tekisi valitusta ja harmillisen vähän niitä todistajia ilmestyi :( Hmmm?

        Sitä vaan tässä meinaan että onhan näillä valehtelijoilla siis joku syy mikseivät he jo paljasta virhettään. Ymmärrän, reppanat, koska täytyihän siellä alunperinkin olla joku syy että lavastat/syyllistät/valehtelet jne. Joku ongelmahan sulla siellä siis jo on.

        "Niistä Avarn Securitas jutuista sanottiin että ne tarkoituksella valitsi uhreiksi sellaisia, jotka eivät tekisi valitusta ja harmillisen vähän niitä todistajia ilmestyi :("

        Tässä koko geississä on ollut hassu tunnelma :D Mitä kauemmin tätä jatkuu sitä vahvemmin uskon että ne vartijat OIKEASTI luuli että olisin varastanut jotain jne. Ne on oikeasti luullet musta jotain ja aistisin AITOA järkytystä siitä etten olekaan hiljaa vaan teen jatkuvasti valituksia heistä. Ne ei jotenkin osanneet ollenkaan suhtautua siihen.

        Tosissaan... onhan muo uhkailtu, muttei kukaan tullut niitä uhkailutyyppisiä tönimisiä ja ahdisteluja enempää päälle. Ne selkeästi oli pulassa, kun ei heillä ollut keinoja hyökätä päälleni. Samalla siis uhitellaan, muttei olekaan niitä oikeita keinoja takataskussa. Henkinen väkivaltakin on väkivaltaa, ahdistelu, vaino ja kaikki, mutta...

        KAIKILLE TEILLE UHKAILLUILLE... ei näistä vellihousuista ole mihinkään :D Ne VAIN uhkailee, ei siellä ole mitään. Aikomusta on tosin, sen mä aistin että kyllähän se nyt AIKOO pahoinpidellä minut, mutta ihailtavan hyvin joku voima piti sitä silti erillään musta. Heitä näytti pelottavan itseään vain kauheasti, joka on todellakin äääääärimmäisen erikoista, koska minä (KOHDE!), nainen olin vain ruokaostoksilla.

    • Anonyymi

      Heti postattuani tämän, joku laittoi uuden aloituksen. Eikö nyt pankkiakaan saanut kritisoida?? Oli niin tai näin, niin JOKA alalla Orimattilassa kaikki on päin h*lvettiä. Lukiossa simputettiin huolella, valitin rehtorille, muttei siihen puututtu. Sosiaalitoimi on täynnä narkkareita ja korruptoituneita. Huoltomiehet ei tee työtänsä, ei ainahaan hyvin. Posti ei kulje. Mistä se epämääräinen KKV-tyyppikin tuli? Pankki, vakuutusyhtiö, ruokakaupat ja ainakin osa muista kaupoista jne.

      Kaikki on todella linkittynyttä. Heille se ehkä aluksi tuntuu turvalliselta, mutta mikään jengi ei vain anna. Kaikki myös ottaa. Selkeästi Orimattilassa ei voida hyvin ja tuntuu että rikollisillakin on SUURIA ongelmia. En voi ymmärtää miksi kukaan pistäisi niin paljon vaivaa MINUUN? Miksi minuun?

      Trolliviestit ymmärtää, kun netti on netti. Samaa on silti kaikkialla "oikeassa" elämässänikin. Ei ole firmaa Orimattilan keskustassa olematta korruptoitunut ja sisältävänsä ainakin yhden rikollisen.

      • Anonyymi

        Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia.
        Ei kuulosta enää kovin terveeltä.
        Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi ja pystyt jättämään paskan taaksesi.
        Suurin osa ihmisistä täällä Orimattilassakin on ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia.
        Ei kannata antaa muutamalle mulkulle valtaa hallita ja pilata koko elämää.
        Niille pitää kääntää selkä ja jatkaa toiseen suuntaan.
        Hyvää kesää sulle ja muillekin.

        "Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia."
        - Hain apua mm. poliisilta ja olen käyttänyt kaikki lailliset keinot selvittää nämä. Koko Orimattila todellakin hyötyisi, jos saamme nämä rikolliset ojennukseen.

        "Ei kuulosta enää kovin terveeltä."
        - Sitäpä tässä olen yrittänyt ilmaista että asiat ei Orimattilassa ole hyvin. Olet ihan hukassa.

        "Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi ja pystyt jättämään paskan taaksesi."
        - Halusin aina olla vain rauhassa, muttei minun annettu olla. Olen joutunut jatkuvasti taistella sen eteen että saisin elämäni todellakin tasapainoon.
        - Jätin Orimattilan vuonna 2007 eli jätin jo paskan taakseni, mutta nyt palasin takaisin ja sama paska on täällä jatkunut.

        "Suurin osa ihmisistä täällä Orimattilassakin on ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia."
        - Jos ikinä löydät kadulta raiskatun tai hakatun ihmisen, ei ole järkevää alkaa vittuilla sille että "Hei, suurinta osa täällä liikkujista ei ole pahoinpidelty". Jos kukaan ei auttanut, niin ei ole merkitystä sillä onko siellä jossain joku "hyvää-tarkoittava".

        "Ei kannata antaa muutamalle mulkulle valtaa hallita ja pilata koko elämää."
        - Kykyni vaikuttaa esim Vuokratalojen virheellisiin laskuihin ovat olleet rajalliset. Joudun tapella KKV:n kanssa ja kun tätä samaa s**tanan tappelua on jatkunut jo kohta kolme vuotta, niin se väsyttää. Tilanne ei myöskään ole tasavertainen, jos minä käyn vain ruokakaupassa ja vartijamies tulee minua tönimään. Hiton hankala siinä olla "antamatta mulkulle valtaa hallita".

        "Niille pitää kääntää selkä ja jatkaa toiseen suuntaan."
        - Näin olen elänyt ja tein YLI 6 VUOTTA putkeen, mutta vaino vain paheni. Kun 3 känniääliötä ahdisteli minua, ne todellakin olivat lopulta selkäni takana, kun pääsin heistä ohi. Mikään ei silti poista sitä että jouduin ahdistelluksi kävellessäni kotiin.

        "Hyvää kesää sulle ja muillekin."
        - Hyvää loppuelämää sinunlaisille; voimia ja joustavuutta p*rsreiällesi.

        Sun omassa asenteessasikin on vikaa.
        En pahalla kirjoittanut mutta heitit vaan vittuilua takaisin.
        Suurinta osaa ihmisistä ei toiset kiinnosta vähääkään. Sä kuvittelet nyt olevasi niin merkittävä ja kiinnostava ihminen, että kaikki vainoaa ja sortaa ja seuraa.
        Tuskinpa, mielikuvityksen tuotetta. Onhan se masentavaa tunnustaa olevansa vain yksi massasta, mutta itellä on paljon parempi olla, kun ei nosta eikä laske omaa arvoon liiaksi.

        "Sun omassa asenteessasikin on vikaa."
        - Kiva että myönnät siellä muissa olevan vikaa. "Vika" minussa on kai se etten halua rikkoa lakia enkä halua että minua vastaan rikotaan lakia. Orimattilassa ei todellakaan saa ystäviä, kun vaatii että asiat tehdään oikeaoppisesti ja laillisesti. En näe sitä silti vikana itsessäni, vaan Orimattilassa.

        "En pahalla kirjoittanut mutta heitit vaan vittuilua takaisin."
        - Selkeän pahalla kirjoitit. Ei ihmisille tulla noin sanomaan, jos heille on käynyt huonosti. Pyrkimyksesi on vain vaientaa. Sanoit että "Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia." mitähän haittaa SINULLE tästä on? Sinua ahdistaa vain se että paljastan Orimattilan epäkohtia ja siinä on vain ne väärintekijät, jotka siitä MITENKÄÄN voivat kärsiä.

        "Suurinta osaa ihmisistä ei toiset kiinnosta vähääkään."
        - Suurimmalla osalla ihmisistä ei vieläkään ole tuontaivaallista mitään tekemistä tämän kanssa. Miksi jatkuvasti jauhat koko Orimattilasta ja kaikista sen ihmisistä.

        "Sä kuvittelet nyt olevasi niin merkittävä ja kiinnostava ihminen, että kaikki vainoaa ja sortaa ja seuraa."
        - Minä olen ollut vain hiljaa ja harmiton, joten en ymmärrä miksi minua todellakin KIUSATAAN ja niitä kiusaajia on ollut paljon ja joka firmassa. Olen ihmetellyt ja kysellyt kaikilta miksi he näin käyttäytyvät, muttei minulle vastata. Omapa on asiansa, kun eivät vastaa. Jos heitä ärsyttää, he varmaankin selventäisivät miksi he kohtelevat minua huonosti.

        "Tuskinpa, mielikuvityksen tuotetta. Onhan se masentavaa tunnustaa olevansa vain yksi massasta, mutta itellä on paljon parempi olla, kun ei nosta eikä laske omaa arvoon liiaksi."
        - Hoida omat ongelmasi äläkä saarnaa minulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia.
        Ei kuulosta enää kovin terveeltä.
        Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi ja pystyt jättämään paskan taaksesi.
        Suurin osa ihmisistä täällä Orimattilassakin on ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia.
        Ei kannata antaa muutamalle mulkulle valtaa hallita ja pilata koko elämää.
        Niille pitää kääntää selkä ja jatkaa toiseen suuntaan.
        Hyvää kesää sulle ja muillekin.

        Et vastannut kysymykseeni että miten SINUN elämääsi haittaa se että paljastan Orimattilan ongelmia? Enkä ole kääntämässä selkääni tai menossa yhtään minnekään.

        Täällä Suomi24:ssä ei todellakaan kukaan koskaan vastaa mihinkään kysymykseen. Trollata silti osataan ja tulla nalkuttamaan joka viestini jälkeen. Te täällä ja "livenä" tuolla kaupungilla olette malliesimerkki siitä miksi ihmisen pitäisi oppia kommunikoimaan.

        Ei, en ole menossa minnekään eikä minulle ole mitään syytä olla puhumatta teidän virheistänne. Ongelmat vain jatkuvat, koska kun minä kysyn, kukaan ei vastaan. Mikään ei ikinä lopu. Siellä tollot seisovat eikä kukaan tiedä mitään, koska kukaan ei puhu mitään. Ongelmat eivät katoa sillä että te mökötätte vaiti ja vain toivotte että ongelmat katoaisi. Täällä juuri minulle neuvottiin tuota välttelytapaa olla koskaan selvittämättä ongelmia. Tosi aikuismaista!!! :DDDD Neuvoisin silti sellaisen älyllisemmän tavan eli kommunikoimisen.

        Minua on vainottu vuosia ja vuosikymmeniä, ikinä ei 20 vuodessa minulle sanota mikä muka on vialla. Selkeästi teitä silti jokin vaivaa ja lapsellisesti vain kiukuttelette ja toivotte että se "jokin" lakkaisi. Minua vainottiin postipisteillä ja vaikka laitoin palautetta ja asiallisesti puhuin, minulle vain vaietaan ja kiukutellaan enemmän ja enemmän ja enemmän ja enemmän. Kiukuttaako? :D Näyttää kiukuttavan. Sitten kun kukaan, yhtään kukaan missään, ei ole mitenkään minulle ikinä mihinkään vastannut, niin sitten minun oli vain PAKKO tulla tänne Suomi24:ään näitä asioita selvittämään, kun ei muullakaan tavalla kukaan suostunut keskustella. Sitten täällä tullaan kiukuttelemaan: "Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia. Ei kuulosta enää kovin terveeltä." Niin että... MIKÄ tässä nyt onkaan se ongelma. Josko aikuinen (oletko?) osaisit nyt selventää että missä kaihertaa?

        Hyvää näkemystä. Hienoa kun uskallat ja otat kantaa. Vain vaikuttamalla saadaan aikaan muutoksia. Useimmat pakenevat vaikeuksia kohdatessaan. Niihin pitää ottaa kiinni ja selvittää ja samalla vaikuttaa.

        Sinäpä aikaisin kirjoitit. Aikainen lintu madon syö? :DDDDD

        Niin, olen aikaisin hereillä. Kuljen omia polkujani. :DD

        Kiertää maa radallaan, minä kierrän päällä maan.
        Kulkureita molemmat, tavallaan.
        Rataa tarkkaa noudattaa kulkiessaan maa,
        mutta minä mennä saan, mihin vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun omassa asenteessasikin on vikaa.
        En pahalla kirjoittanut mutta heitit vaan vittuilua takaisin.
        Suurinta osaa ihmisistä ei toiset kiinnosta vähääkään. Sä kuvittelet nyt olevasi niin merkittävä ja kiinnostava ihminen, että kaikki vainoaa ja sortaa ja seuraa.
        Tuskinpa, mielikuvityksen tuotetta. Onhan se masentavaa tunnustaa olevansa vain yksi massasta, mutta itellä on paljon parempi olla, kun ei nosta eikä laske omaa arvoon liiaksi.

        "Sun omassa asenteessasikin on vikaa.
        En pahalla kirjoittanut mutta heitit vaan vittuilua takaisin.
        Suurinta osaa ihmisistä ei toiset kiinnosta vähääkään. Sä kuvittelet nyt olevasi niin merkittävä ja kiinnostava ihminen, että kaikki vainoaa ja sortaa ja seuraa.
        Tuskinpa, mielikuvityksen tuotetta. Onhan se masentavaa tunnustaa olevansa vain yksi massasta, mutta itellä on paljon parempi olla, kun ei nosta eikä laske omaa arvoon liiaksi."

        - Kukaan ei sinulle tehnyt mitään, joten mikset itse hanki sitä parempaa asennetta itsellesi? Miksi alunperinkään tulit tähän ketjuun kommentoimaan? Kun asia ei sanomasi mukaan sinua ja ketään kiinnosta, niin miksi tulit tänne kirjoittelemaan etkä vain jatkanut elämääni kulkemalla toiseen suuntaan? Kirjoitit ainakin kaksi kertaa, ilmeisesti kolme kertaa tänne. Sanomasi mukaan kaikki itselleenkin tehty paha täytyisi vain jättää selkänsä taakse, joten miksi kommentoit täällä jotain, mikä ei sinuun edes liity?

        - Orimattilassa on paljon yleisongelmia, mutta jos olen yksi massasta ja kaikkia kohdellaan ihan samoin Orimattilassa, niin se on PALJON PAHEMPI ONGELMA. Siinä täytyy oikeasti koko kaupunki pistää remonttiin välittömästi! Olen olettanut tähän asti että olen vain yksi muutamista, joita kiusataan. Kouluissakin on aina se joku, jota kiusataan. Aina. Täällä on suomi24:ssä kommentoitu että vain siirrytään sitten seuraavaan kiusattavaan. Joitain nyt vain aina kiusataan ja syy on kiusaajissa. On älytöntä että hänelle joku tulisi vittuilemaan että luuletko muka "olevasi niin merkittävä ja kiinnostava ihminen, että kaikki vainoaa ja sortaa ja seuraa". Kyllä siinä enemmänkin kiusaaja hakee itsellensa parempaa itsetuntoa yrittämällä lytätä muita.

        - Asia, joka ei sinua kiinnosta, sai sinut tänne kirjoittaan. Vastailit, mutta lopetit sitten jostain syystä. Ehkä päätit jättää asian selkäsi taakse ja toivoa ettei kukaan vuosien päästä muistuta sinua, jotta voisit jatkaa elämääni hymyillen. Bye!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et vastannut kysymykseeni että miten SINUN elämääsi haittaa se että paljastan Orimattilan ongelmia? Enkä ole kääntämässä selkääni tai menossa yhtään minnekään.

        ...En ole aikeissa "hakea apua". Olen aina toiminut yksin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia.
        Ei kuulosta enää kovin terveeltä.
        Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi ja pystyt jättämään paskan taaksesi.
        Suurin osa ihmisistä täällä Orimattilassakin on ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia.
        Ei kannata antaa muutamalle mulkulle valtaa hallita ja pilata koko elämää.
        Niille pitää kääntää selkä ja jatkaa toiseen suuntaan.
        Hyvää kesää sulle ja muillekin.

        "Kannattaiskohan nyt hakea apua, ihan itsesi ja meidän muidenkin takia.
        Ei kuulosta enää kovin terveeltä.
        Toivottavasti löydät tasapainon elämääsi ja pystyt jättämään paskan taaksesi.
        Suurin osa ihmisistä täällä Orimattilassakin on ihan hyviä ja hyvää tarkoittavia.
        Ei kannata antaa muutamalle mulkulle valtaa hallita ja pilata koko elämää.
        Niille pitää kääntää selkä ja jatkaa toiseen suuntaan.
        Hyvää kesää sulle ja muillekin."

        - Joo, mä haen taas apua. Harvemmin silti saa.
        - Miten tämä mitenkään todellakaan liittyy SINUUN. Et koskaan vastannut. Joudun todellakin hiljalleen kaikki orimattilalaiset ja muualtakin ilmoittamaan.
        - Sitä tasapainoa minäkin tässä olen hakenut, mutta kaikki rikkoo koko ajan lakia eivätkä anna minun edes käydä ruokakaupassa, joten arjen pitäminen rauhallisena ja säännönmukaisena on ollut haastavaa.
        - MITÄÄN AIKOMUSTA EI OLE JÄTTÄÄ TÄTÄ PASKAA TAAKSENI. Selvitän kaiken viimeistä kivenkoloa myöten.
        - Tunnun löytäväni aina ne v*ttupäät silti.
        - Joo, se "palvelu"ammattilainen on aikalailla historiaa.
        - Rakkautta ja onnellisuutta teillekin joo kaikille. Tulee kiva kesä :D

    • Anonyymi

      Vaikka popparit puuttuukin, niin ihanaa lueskella kehareiden keskusteluja. Jatkakaa samaan malliin..

      • Anonyymi

        Muutappa kuule Orimattilaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutappa kuule Orimattilaan!

        Häh? Miten muutetaan Orimattilasta Orimattilaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häh? Miten muutetaan Orimattilasta Orimattilaan?

        Fiksu kysymys :)

    • Anonyymi

      Puupäät nukkumaan!

    • Anonyymi

      Töihinkin vois mennä puliukot! Joutilaat makkaran keittäjät.

    • Anonyymi

      Ei osuupankin enään tarvi palvella kun jehovat palvelee osuuspankin puolesta. Nämä uudet op tytöt ja ylipastori vuorinen kulmahousuheimoon kuuluvan lakeijansa kanssa on kyllä hyvää mainosta pankille, kaiken muun huonon palvelun lisäksi. Jos ei tipu rahaa pankista, saarnaaja ajaa satimeen ulkopuolella.

      • Anonyymi

        Onko Orimattilassa nyt jotenkin poikkeuksellisen paljon jehovantodistajia vai miksi täällä on niin paljon aina viestejä heistä? On vaikea kuvitella että heistä olisi ongelmaa... eli kunhan ei itse heihin liity. Ei pitäisi olla ongelma muille, vai olenko nyt väärässä?

        Itse en koe että heistä olisi ollut hirveää haittaa ja siksi ihmettelen. Onhan mulla täällä Orimattilassa ongelmia, mutta jehovien syytäkö se nyt on ilman että tietäisin. Sitä siis kyselen. Ymmärrän että lahkot ym. voi aiheuttaa ongelmia, mutta onko ne nyt jotenkin ottaneet koko Orimattilan haltuunsa?

        ...Jossain tuolla muualla sanottiin että huumediilerit tätä kaupunkia hallitsisi. Itse taas olen olettanut että jaettu sija pedofiilien ja/tai pikkuk*llisten kanssa olisi syynä. Täällä on oudon pieniä miehiä ja ne on oudon isottelevia fürdereitä täällä... ja niitä on paljon! Isoja ja/tai miehekkäitä miehiä en muista täällä nähneeni. Just tänään mietin että jos nämä johtaisi laivaa, se uppoaisi jo satamaan ennen lähtöä.

        *Führer (wikipediasta tarkistettu)

    • Anonyymi

      Jehovat ovat ihania siinä Erkontiellä. Aina auttavat keskustellen kun minulla on mielipahaa.

    • Anonyymi

      Satimeen koittaa saada sut. Pääset rahoittamaan pedofiilirenkaan korvausmaksuja.

      • Anonyymi

        HÄH??
        Jos tämä on mulle (aloittaja), niin en kyllä ymmärrä. Jos olet se Erite-Mummosta jauhava, niin se/sinä taidat puhua aina itsestäsi. Näin päin tässä jutussa ehkä voisi olla jotain järkeäkin.

        ...Oli ehkä siihen jehovakommenttiin, muttei kyllä ollut suora vastaus siihen. Mulle ei ainakaan näy että viesti olisi siteerannut sitä, vaan se on tullut tänne koko ketjun pohjalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9970
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      409
      4353
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      90
      2996
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2855
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2658
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2654
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      153
      1845
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      71
      1700
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1620
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1423
    Aihe