Millaisesta huumorista pidät?

Siitä ilahduin suunnattomasti, kun liukastut kadulla banaaninkuoreen.

Helpompi kertos mistä en pidä: alapäähuumorista, ulostehuumorista enkä vahinkohuumorista.

Näitä viljelemällä minun suuntaan lähtee kunnioitus yhdestä kerrasta.

Kaksmieliseen läppään oon kasvanu kiinni lapsuudesta asti. Me ysärilapset elettiin kummelin ja Spede Pasasen tuotannon aikaan lapsuuttamme. Meidän lapsuudessa musavideot ja mainokset oli kaksmielisiä ja pikkutuhmia.

Me kasvettiin siinä maailmassa. Ysärinä kaikki oli aika seksuualisesti värittyneitä elokuvista musiikkiin ja musavideoidem vaatemuotiin.

Mä siis nauran kaksmielisille vitseille ja viljelen niitä myös itse hyvin paljon. Mun suusta saa tottua kuuleen pientä kesyä kaksmielistä läppää päivittäin.

Muuten sitten ehkä semmonen kun mokaan jotain vahingossa niin nauran itselleni ja tilanteelle.

Töissä tossa kerran kyselin voinko mitenkään palkkojen maksua sumplia niin ettei veromätkyistäni tulis niin jäätävät ja kun lähiesimies totesi ettei se kyllä onnistu niin jätenkin siihen vastaukseen reagoidessani elein laskien käsiäni alaspäin masentuneen/kauhistuneena pamautin vahingossa tarjottimen jossa lautanen ja 2 lasia maahan ja ne hajos ihan sirpaleiks.

Tuijotin hetken tapahtunutta säikähtäneenä ihmeissäni että mitä just tapahtu ja sit repesin nauraan omalle mokailulleni.

Mikään pieru, pissa, kakkahuumori ei iske.

T: Karoliina

Tyhmästä ehkä hieman mustasta ja sarkastisesta. Monesti naurattaa vain se miten yksinkertainen joku typerä juttu on. Sekä tilannehuumori. Jotkut vanhat sattumukset jotka eivät silloin naurattaneet saattaa jälkikäteen naurattaa. Mitkään vitsit niinkään naurata. Mikään teennäinen väkinäisesti hauskaksi väänetty ei naurata. En voi esim. Sietää jotain imitointia. Mutta standup on ihan hauskaa jos hyvä kertoja. Kerran oli niin sysip* ska ettei ketään naurattanut. Tosin sekin nauratti jälkeen päin miten surkeita ne jutut oli.

Itse tykkään tilannekomiikasta, tragikoomisista jutuista ja ”vitseistä”, jotka aukeavat hitaasti ja jotka voi käsittää monella tapaa.
Kaksimieliset jutut ”Pikku Kamppi” ja ns. Kummelit ei ole koskaan oikein osuneet.

Amerikkalaisten elokuvien/sarjojen suhteen olen Zucker, Abrahams ja Zucker -tyyppinen nainen. Eli esim. Alaston ase, Hei me lennetään!, Top Secret, Police Squad!, Hot Shots!, jne. Mel Brooksin jutut toimii nekin (esim. Get Smart, Men in Tights).

Verbaalinen brittihuumori uppoaa hyvin sekin. Mock the Week, Quite Interesting, The Big Fat Quiz of XYZ, Not the Nine O'Clock News, Smith & Jones, esimerkiksi. Armando Iannuccilta/Chris Morrisilta Alan Partridge, The Day Today ja Brass Eye. The League of Gentlemen sitten sieltä vähän synkemmältä puolelta.

Vähän kaikelle, eikä ole edes vitsejä.

Sarkastinen ironia

Esimerkiksi poliittiset vitsit uppoaa hyvin. Ei blondivitsit eikä kovin rasistiset

Että tällaisia hedelmiä näillä saiteilla.

Kaikenlaiselle huumorille tulee naurettua. Ihan porukasta riippuen mukaudun muiden hauskuuksiin mukaan.

Mustasta ja synkästä huumorista joka jättää arvailujen varaan onko tuo juttu vitsi vai ei. Sellanen lapsellinen frendit sarjan tyylinen "huumori" lähinnä saa mut melkein itkemään. Yksinkertainen huumori siis saa mut voimaan pahoin. Sellaista on ihan liikaa kaikkialla ja myös kaveripiirissäni ja ne joskus ihmettelee kun olen ainut joka ei niille naura. Järkeä myös huumoriin.

Tänään nauroin kevyesti. Suomalainen koulutus on huippuluokaa. Vain sähköpostiin vastaaminen ja lukeminen on ylivoimainen este. Ei ilmeisesti kuulu opintosuunnitelmaan.🤣🥰🤗😎