Videoalan yrittäjälle taas vankeutta törkeästä veropetoksesta
24.05.2005
TURKU
Turkulainen videoalan yrittäjä Harri Ilari Ruohola on tuomittu neljäksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. 45-vuotias Ruohola on sormeillut yrityksensä tilikauden 1998- 2000 kirjanpitoa siten, että on saanut näyttämään sen tappiolliselta.
Hän istuu parhaillaan Turun hovioikeuden kesäkuussa 2004 langettamaa 4,5 vuoden tuomiota kahdesta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, kahdesta törkeästä veropetoksesta sekä kahdesta kirjanpitorikoksista.
Turun käräjäoikeuden uusi tuomio tuli siitä, että Ruohola oli kirjannut yhtiönsä kirjanpitoon toiselta konkurssiin menneeltä yhtiöltä saatavan, joka oli todellisuutta suurempi. Myöhemmin hän kirjasi samaisen saatavan luottotappioksi, minkä avulla hän sai oman oman yrityksensä tuloksen näyttämään tappiolliselta, ja vältti siten veroja.
Vaikka Ruohola korjasi myöhemmin luottotappioksi ilmoittamaansa määrää, oikeus katsoo, että hän on tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä ja veropetosta on pidettävä törkeänä.
Oikeus hylkäsi Lounais-Suomen veroviraston korvausvaateen, koska yhtiön tulos jäi tappiolliseksi senkin jälkeen, kun luottotappion määrää oli täsmennetty.
Syyttäjän vaatimuksen liiketoimintakiellon määräämisestä oikeus hylkäsi, koska Turun hovioikeus on määrännyt Ruoholan liiketoimintakieltoon, joka kestää 31.11.2009 saakka.
Huhtikuussa käräjäoikeus tuomitsi Ruoholan 30 päivän vankeuteen todistajan uhkaamisesta oikeudenkäynnissä. Tuomio liittyi aiempien rikosten oikeuskäsittelyyn. (STT)
http://komeetta.uusikaupunki.fi/aluesanomat.com/article.php?sid=1730
http://www.yle.fi/mot/ss020204/kasikirjoitus.htm

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.