Uni ei tule

koska yläkerran asukas tömisteli jalkojaan juuri silloin kun olin nukahtamassa. Elimistö on tavallaan valmiustilassa, että koska häirikkö taas aiheuttaa toiminnallaan tahallisesti häiriötä keskellä yötä. Ei normaali ihminen toimi noin. Se mitä puistossa tapahtui aamupäivällä tuntui kiusaamiselta. Vastenmielistä kun joku nuori poika tuli siihen lähelle tuijottamaan, kun laitoimme lelulaatikkoa kiinni. Kaiken esityksen pitää loppua! Aina kun näkee itseään paljon pidemmän ja laihan henkilön se muistuttaa siitä lähelle tunkijasta, niin kuin tänään kotiin tullessa tapahtui. Luuleeko joku todella, että kaikenlaisella esityksellä voisi saada hyvää aikaan, jos luulee niin se on täysin väärä luulo!
5277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En todellakaan ymmärrä miksi siitä yhdestä tietystä yhä kerrotaan?

Äänestä

Kyllä on sitten heikko tasoinen mielenterveys.

Äänestä

Kylh! Kannatais varmaan ottaa vähä rauhottavaa noihin miekkareihin😆

Äänestä
  • Miekkareissa käyvät ei todellakaan ole aina aatteen asialla, kuten ei myös ätmin aivotuhinaa kommentoivat tyypit palstalla

    Äänestä

Nauhuri päällä välillä on hiljaista yöllä,,ulkoa kuuluu meteliä vaan.parasta kun teet valituksen ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

koska yläkerran asukas tömisteli jalkojaan juuri silloin kun olin nukahtamassa. Elimistö on tavallaan valmiustilassa, että koska häirikkö taas aiheuttaa toiminnallaan tahallisesti häiriötä keskellä yötä. Ei normaali ihminen toimi noin. Se mitä puistossa tapahtui aamupäivällä tuntui kiusaamiselta. Vastenmielistä kun joku nuori poika tuli siihen lähelle tuijottamaan, kun laitoimme lelulaatikkoa kiinni. Kaiken esityksen pitää loppua! Aina kun näkee itseään paljon pidemmän ja laihan henkilön se muistuttaa siitä lähelle tunkijasta, niin kuin tänään kotiin tullessa tapahtui. Luuleeko joku todella, että kaikenlaisella esityksellä voisi saada hyvää aikaan, jos luulee niin se on täysin väärä luulo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu