Nuorisojengit on nykyään niin noloja

Toista oli 60-luvulla, kun niistä ei ollut haittaa kuin itselleen tai toiselle jengille, mutta nykyään kaikki saavat pelätä. Ja sitten tällaisen pikkukylän pitää matkia isompia. Se vasta noloa onkin.
131203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Liian jännää kääkk

Äänestä

Nolo on täsmälleen oikea sana.

Äänestä
  • Varsinkin kun susta kyse lökäpöksy

    Äänestä

Ennen oli kapinaa valtiota vastaan nyt odotetaan että valtio tekee sinusta rikkaan kapitalistin ja siksi toivo on haudassa !!

Äänestä

60-luvulla ei ollut vielä niin paljoa merkkivaatteita päältä pöllittäviksi. Perheen lankapuhelimen viemisessä ei liioin ollut juuri järkeä.

Äänestä
  • 80-luvulla olkkolassa vaikutti hurja jengi nimeltä Ohra.

    Äänestä

  • Hauska!

    Äänestä

  • Hauska!

    Äänestä

70- luvulla Palomäessä vaikutti sellainen vaarallinen lapsiporukka joka piti ripotella eri puolille suomea. Jotkut koulukoteihin toiset psykiatrisiin laitoksiin jotkut sjjaiskoteihin ympäri maata ja ne vanhimmat 15 vuotiaat Sukevalle tai Keravalle. Myöhemmin heistä kasvoi yhteiskuntaan sopivia kunnon kansalaisia.

Äänestä
  • 70-luvun lopulla saivat ihan normaalitkin Palomäkeläiset koululaiset kovasti rispektiä, kun selvisi että asuvat Palomäessä. Siis siellä pelottavalla jengialueella.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    70-luvun lopulla saivat ihan normaalitkin Palomäkeläiset koululaiset kovasti rispektiä, kun selvisi että asuvat Palomäessä. Siis siellä pelottavalla jengialueella.

    Ihanko on totta tämä? Oonkin aina ihmetellyt, mistä se tietty Palomäen maine kumpusi?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ihanko on totta tämä? Oonkin aina ihmetellyt, mistä se tietty Palomäen maine kumpusi?

    Minä ihmettelen, mikä kumma jengialue Palomäki muka oli 70-luvulla.
    Itse asuin siellä, enkä mitään jengien liikehdintää havainnut koskaan.

    Äänestä

Ne on todella noloja käsimerkkeineen ja kannabissätkineen sekä räpin sönkötyksineen. Huvittavaahan niitä on seurata, yritetään matkia niin jenkki ja ruotsi kulttuuria että... Ja ne lökäpöksyt... Huh huh hih hih heh heh.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toista oli 60-luvulla, kun niistä ei ollut haittaa kuin itselleen tai toiselle jengille, mutta nykyään kaikki saavat pelätä. Ja sitten tällaisen pikkukylän pitää matkia isompia. Se vasta noloa onkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu