Kilpirauhasen vajaatoiminta ja painonhallinta

Hei!

Alan olla turhautunut painonhallinta ongelmien kanssa. En pysy kärryillä miksi painoni saattaa alkaa nousta yhtäkkiä vaikka ruokavalioni on ollut lähes samanlainen pitkään aikuisiällä. Nuorempana pyayin normaalipainon alapuolella koska karppasin mutta en halua enää luopua hiilivydraateista.

Olen siis 30 v nainen ja 164 cm ja painan 78 kg. Kilpirauhasarvoni ei ole olleet tasapainossa pitkään aikaan, joko menen liikatoiminnan puolelle tai sitten vajaatoiminnan puolelle.

Olen laskenut kaloreita monet kerrat ja tiedän että niiden mukaan minun kuuluisi olla normaalipainossa. Päivittäin syön noin 1500-2000 kcal välillä.

Treenaan vajaan tunnin päivässä ja teen fyysistä pakkaustyötä jossa saan varmasti lähelle 10 000 askelta päivittäin.

Kaipailisin vinkkejä muilta ihmisiltä joilla on kokemusta vajaatoiminnasta ja jos ovat löytäneet keinon millä saisi painon kuriin. En itse koe että voisin tästä enää paljon vähempääkään syödä, olen niin tottunut jo tapaan syödä 3-4 h välein että vaikuttaisi huomattavasti töissä jaksamiseen.
3279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yritä löytää lääkärisi kanssa ihanteellinen annostus kilpirauhaslääkkeellesi.

Äänestä

Vajaatoiminnassa ruokahalu on heikko mutta ihminen lihoo silti. Vähäkään energia ei kulu, joten se kertyy rasvaksi kehoon.

Kilpirauhanen olisi saatava eutyreoosiin eli ei liikatoimintaa eikä vajaatoimintaa.

Äänestä

Joo en ymmärrä mitä on tapahtunut että arvot ei enää pysy kohdillaan. Olen syönyt tyroksiinia 20 vuotiaasta asti. Alkuun paino laski heti 10 kiloa ja olo oli normaali mutta nykyään lääkitys ei auta edes siihen että väsymys helpottuisi.

Jostain syystä lääkäri ei suostu edes kokeilemaan sitä toista lääkettä jonka olen kuullut auttaneen paremmin joitain ihmisiä.

Aina laitetaan väsymys vaan masennuksen piikkiin eikä oteta tosissaan vaikka kerron nukkuvani 12 h yöunia jatkuvasti ja olevani silti väsynyt

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei!

Alan olla turhautunut painonhallinta ongelmien kanssa. En pysy kärryillä miksi painoni saattaa alkaa nousta yhtäkkiä vaikka ruokavalioni on ollut lähes samanlainen pitkään aikuisiällä. Nuorempana pyayin normaalipainon alapuolella koska karppasin mutta en halua enää luopua hiilivydraateista.

Olen siis 30 v nainen ja 164 cm ja painan 78 kg. Kilpirauhasarvoni ei ole olleet tasapainossa pitkään aikaan, joko menen liikatoiminnan puolelle tai sitten vajaatoiminnan puolelle.

Olen laskenut kaloreita monet kerrat ja tiedän että niiden mukaan minun kuuluisi olla normaalipainossa. Päivittäin syön noin 1500-2000 kcal välillä.

Treenaan vajaan tunnin päivässä ja teen fyysistä pakkaustyötä jossa saan varmasti lähelle 10 000 askelta päivittäin.

Kaipailisin vinkkejä muilta ihmisiltä joilla on kokemusta vajaatoiminnasta ja jos ovat löytäneet keinon millä saisi painon kuriin. En itse koe että voisin tästä enää paljon vähempääkään syödä, olen niin tottunut jo tapaan syödä 3-4 h välein että vaikuttaisi huomattavasti töissä jaksamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu