Vihreästä siirtymästä tuli ruskea siirtymä

Anonyymi-ap

https://yle.fi/a/74-20035458

"Aika villiä tämä on” – Luonnonsuojelupiiri kauhistelee vihreän siirtymän vyöryä Pohjanmaalla"

"Luonnonsuojelupiiri pelkää, että vauhdista kärsivät muun muassa luonnon monimuotoisuus, hiilinielut sekä joidenkin eläinten ja ihmisten asuinsijat. Myös hankkeiden suunnittelussa näkyy jo laadun heikkeneminen.

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiriä hirvittää se, millä vauhdilla ja volyymillä alueelle suunnitellaan vihreän siirtymän hankkeita.

Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Marjo Lehtisalo kritisoi voimakkaasti esimerkiksi suunniteltujen tuulivoimaloiden sijainteja ja selvitysten laatua.

– Aika villiä tämä on tällä hetkellä. Vauhti on aivan liian kova, nyt pitäisi vähän himmata. Meidän pitää täällä luonnonsuojelupiirissä ajatella luontolähtöisesti, mutta ikävä kyllä nämä tulevat myös aika lähelle ihmisten asutusalueita.

Lehtisalo luettelee tukun ongelmiakohtia, jotka ovat jäämässä investointibuumin alle: luonnon monimuotoisuus, hiilinielut ja esimerkiksi metsäpeuran ja suurpetojen reviirit sekä lintujen tärkeät muuttoreitit ja maakunnallisesti ja kansainvälisesti tärkeät lintualueet.

Lehtisalo puhuisi jopa ruskeasta siirtymästä vihreän sijaan.

– Henkilökohtaisesti en näe kauhean vihreänä tätä siirtymää. Jos tämä olisi oikeasti vihreää, sitten katsottaisiin mihin nämä tuulivoima-alueet sijoittuisivat. Samassa suhteessa pitäisi myös läheltä kompensoida vastaava määrä alueita, mitä tuulivoimaloiden alle menetetään hiilinieluja.

Luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja pitäisikin huolen siitä, että asutuksen lisäksi voimaloiden sijoittelussa huomioitaisiin riittävät suojaetäisyydet myös esimerkiksi Natura-alueisiin.

Kova kiire, jolla hankkeita ajetaan, alkaa näkyä Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtajan Marjo Lehtisalon mukaan esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointien (yva) laadun heikentymisenä."

Siinä pätkä jutusta. Antaa kuvaa siitä, miten surkealla tolalla asiat ovat: ympäristöä tuhotaan surutta. Tämä tuulivoimabuumi on järkyttävä esimerkki siitä, että kun lainsäädäntö ei ole ajan tasalla, tapahtuu kauheita: päättäjät tuhoavat päätöksillään asuin- ja luonnonympäristöjä pysähtymättä miettimään seurauksia. Päättäjät saa pysytettyä oikeudenmukaisina ja hyvään pyrkivinä vain ankaralla lainsäädännöllä. Heti kun laissa on porsaanreikiä, päättäjät käyttävät sitä ja luulevat, että mikä ei nimenomaan ole kiellettyä, on jopa toivottavaa. Karmea ruskea kehityskulku etenee.

12

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sievissä kannattaisi tarkkaan miettiä, kannattaako lisää tuulivoimaa rakentaa.

    • Anonyymi

      Suomeen on syntymässä uutta ja entistä suurempaa Vihreän siirtymän teollisuutta, joiden vaikutukset vesistöihin ovat merkittävät. Jätevesipäästöjä aiheuttavat erityisesti akkumateriaalitehtaat ja metallimalmikaivokset. Suomen lainsäädäntö ei ole ajan tasalla.
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14462

    • Anonyymi

      Ketä pitäs kiinnostaa jonku hihhulin ulina?

      • Anonyymi

        Onneksi ympäristön tila kiinnostaa suurinta osaa suomalaisista. Siitä on esimerkkinä myös tuo yllä mainittu kansalaisaloite. Käykää allekirjoittamassa. Vielä puuttuu joitakin tuhansia kannatuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi ympäristön tila kiinnostaa suurinta osaa suomalaisista. Siitä on esimerkkinä myös tuo yllä mainittu kansalaisaloite. Käykää allekirjoittamassa. Vielä puuttuu joitakin tuhansia kannatuksia.

        Tässä ko. kansalaisaloitteen esittelyä:

        "Vihreä siirtymän pilaa Suomen vesistöt ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä. Tämän kansalaisaloitteen tarkoitus on korjata Suomen lainsäädäntöä, joka ei ole ajan tasalla koskien Vihreän siirtymän hankkeiden jätevesipäästöjä. Kansalaisaloite on jatkoa “Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka” - addressille, joka keräsi keväällä 2024 yli 70 000 allekirjoitusta." ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä ko. kansalaisaloitteen esittelyä:

        "Vihreä siirtymän pilaa Suomen vesistöt ellei haitallisille aineille ole selkeitä rajoja jätevesipäästöissä. Tämän kansalaisaloitteen tarkoitus on korjata Suomen lainsäädäntöä, joka ei ole ajan tasalla koskien Vihreän siirtymän hankkeiden jätevesipäästöjä. Kansalaisaloite on jatkoa “Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka” - addressille, joka keräsi keväällä 2024 yli 70 000 allekirjoitusta." ...

        Nyt yllä mainittu kansalaisaloite "Suomen vesistöt eivät ole vihreän siirtymän kaatopaikkoja" on saanut tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Kippis sille!

        Tämä taitaa olla ensimmäinen kansalaisaloite, jossa vaaditaan jotain toimia vihreän siirtymän ongelmiin liittyen. Toivotaan, että tästä se lähtee ja lainsäätäjien on pakko ottaa jatkossa myös ihmiset ja luonto huomioon ratkaisuissaan.


    • Anonyymi

      Tuulivoimalat "varastavat" toistensa tuulta.

      Outo ilmiö leviää tuulipuistoissa https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011239297.html

      Jutun mukaan jossain päin maailmaa tuulivoimafirmat ovat jo nostaneet oikeusjuttuja siitä, että toinen tuulivoimafirma on vienyt tuulilta tehot 🤭

    • Anonyymi

      Aika yllättävä aloitus, tuulivoimaa rakennetaan vihreän siirtymän nimellä vaikkei sillä ole luontoarvojen kanssa mitään tekemistä, vihreät, tämä kuitenkin viedään teidän piikkiinne.

    • Anonyymi

      Lisää tehdään taas
      20 § Malakakankaan tuuli- ja aurinkovoimapuiston osayleiskaava

    • Anonyymi

      https://yle.fi/a/3-9924667

      Tässä Ylen juttu jokusen vuoden takaa. Hyvä kuvaus siitä, miten kierosti tuulivoimafirmat toimivat hamutessaan tuulivoima-alueita. Varmasti tuttua juttua monelle. Korruptio, tuo Suomen vaiettu käytäntö on menossa tanakasti mukana.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011234444.html

      Jälleen Iltasanomilta ansiokas kirjoitus nykyisen energiapolitiikan ongelmista. Esimerkkinä käytetään Irlantia, jossa on satoja datakeskuksia. Onko Suomi Irlannin tiellä, otsikko kysyy.

      Kuluttajille on tiedossa nykyistä ehkä tuntuvastikin isommat sähkölaskut, jos nykymeno jatkuu, kerrotaan jutussa.

      • Anonyymi

        Tässä yllä olevan jutun alusta pätkä:

        "Datakeskukset ovat kuuma puheenaihe muuallakin kuin Suomessa.

        Erityisesti ne kuohuttavat Irlannissa. Kelttitiikeri on vetänyt veroeduilla maahan sähkörohmuja siihen tahtiin, että on nyt pulassa. Maasta on alettu puhua varoittavana esimerkkinä.

        – Irlanti on mikrokosmos siitä, mitä monet maat voivat kohdata seuraavan vuosikymmenen aikana, erityisesti tekoälyn kasvun myötä, energiatutkija Paul Deane sanoi uutistoimisto AP:lle.

        Tuoreessa kirjoituksessaan College Corkin yliopiston tutkija Deane toteaa, että maailma tarvitsee datakeskuksia mutta niiden hinta isäntämaalleen on kova.

        Irlanti aliarvioi datakeskusten sähkönkulutuksen hurjan kasvun ja sähköverkkonsa kestävyyden. Kantaverkkoyhtiö EirGrid on joutunut rajoittamaan uusien laitosten liittämistä verkkoon sähkökatkojen pelossa. Kotitaloudet maksavat Euroopan kalleimpia sähkölaskuja, ja energiapulan on arvioitu jatkuvan ensi

        Irlannissa on jopa osoitettu mieltä ”energiavampyyreita” vastaan."


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      239
      3650
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3363
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      89
      2827
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2636
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      112
      2367
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2032
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1865
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      104
      1787
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      72
      1135
    Aihe