RIKSUN VAINOTUN KOTIKAUPUNKI ON OLLUT HÄMEENLINNA.

Anonyymi-ap

Lähti pois parikymppisenä On käynyt siellä vielä seniorinakin Apparalla, Aulangolla, Rantareitillä, Kirjastossa ja torikahvilla, mm.

paikkakunnat: Riihimäki
Kannattaa mennä lueskelemaan, Siellä on pientä tarinaa ajalta v.1986 - nykyhetki. Ja tarinat liittyvät siihen, miten vaino näkyi elämässäni. Olen ollut pitkäjänteinen, sisukas ja yritteliäs. Huonosti kävi kuitenkin.

38

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olin töissä 1986 - jonnekin1999 asti. Loppuajasta jouduin tutustumaan Hämeenlinnan vanhustenhoidon kauheaan tilaan. Suomessa oli tehty 1. valtakunnallinentutkimus ja Hämeenlinna oli sijoittunut huonoimmaksi. Näissä merkeissä jouduin käymään siellä.

      Mutta myös "omissa merkeissäni" kävin. Jouduin tekemisiin gs-vainoni kanssa, vaikka keljuja tapahtumia vielä vainoksi tiennyt. Riksun palstan tarinoissa on mainintoja näistä.

      • Anonyymi

        Olin siis Riihimäellä töissä 1986 alkaen----Riksulaisille olen kirjoittanut heidän koti/asuinkaupungistaan. Minkälaista on ollut joutua vainosoppaani.

        HÄMEENLINNASSA EDELLEEN MINULLA ON RANKKA VAINO. Ei minua varten stalkkausvalmiutta siellä pidetä. Kyllä teillä siellä vaino/vainoja on käynnissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hups, aina vaan tarkennuksia. Siis minkälaista ulkopuolisten on ollut joutua vainosoppaani eli stalkkaamaan minua.

    • Anonyymi

      Riksun palsta: Psykologista tuli ex ja kummajainen

      2023-06-07 18:34 Pari vestiä työkyvyttömyyseläkeläisten yhdistyksen kokouksista Poltinaholla (ammuskeltiin sisäänmenon estämiseksi).1999-2000.

      Elomessut uimalan edessä 1999 ja 2000.

    • Anonyymi

      V.2013 - 14 lukukausien aikana yritin palata joogaharrastukseni pariin Vanajaveden opiston avulla. Kuuli huhun, että minulta aiotaan estää ilmoittautuminen netin kautta.Tutkin asia ja huomasin sivureitin. Olin melkein ensimmäinen. Jouduin pätkittäisen stalkkauksen kohteeksi syyslukaudella. Vaihdoin ohjaajaa. Sitten jyrättiin psyykkisesti eikä pitänyt ohjaaja näppejäänkään erossa. ETTÄ SE SIITÄ,ihan koko opistonkin suhteen. - Eihän enää muista tätä kukaan. Kerron vaan, että kovasti yritin

    • Anonyymi

      Jahas, on tainnut jollain lääkkeet loppua.... psykoosit tulille!!

      • Anonyymi

        En ole psykoosissa, mutta on näköjään ollut vaikeaa kirjoittaa pieniä pätkiä. Tästä eteenpäin ehkä selvennän. Minun täytyy kirjoittaa varovaisesti, että edes julkaistaan. Ja kun kaikki paljastukseni kostetaan.

        Vähän mietittävää teille. KEITÄ, MITÄ NÄMÄ NAISET OVAT?

        Joskus 2010 luvun alkupuolella kävin Hämeenlinnan uimalassa. Ensin saunaan. Siellä istui naisia. Avasin suuni: Saisinko kysyä teiltä, onko teillä ollut vastaavaa kokemusta, että ihan järjestään suunnitelma estyy ja usein viime hetkellä. Naisilta tuli: miksi meiltä kysyt? Minä: en tiedä ketä olette. En asu Hämeenlinnassa. Joskus käyn täällä uimassa. Sitten kerroin viimeisimmän tapauksen, josta olin hämillään.(Olin maksanut ja varannut viikon kurssin. Ihan viime hetkellä tuli sairaalasta pikakirje kotiin tuotuna, että minun pitää käydä tutkimuksissa juuri tuon kurssin aikana.)- Naiset vähän naureskelivat, elämässä sattuu kaikenlaista, jne. Lähtivät pois, Yksi jäi. Tämä kysyi, etkö tosiaan tiedä noita naisia. Nehän tekee pahaa sinulle. -Ei sanonut, keitä olivat.)

        Hämeenlinnan ja Riksun välillä oli yhteistyötä. On vielä esimerkki, jota en kerro tarkemmin. Parolasta tuli naapuriin seinän taakse mies, jonka muut talossa tunsivat. Teki sellaista pahaa, että poliisi otti jopa rikosilmoitukseni vastaan.

        Teki sellaista väkivaltaa, että minulta meni taju ja oli välitön hengenvaara.

        Säikähdin, traumatisoiduin. Joskus viikon päästä päätin mennä HML:n halliin uimaan ja saunaan, että vähän rentoutuisin. Tyhmä suunnitelma. Jouduin kontrolloimaan itseäni, että pysyin koossa. Nyt menin saunaan.Siellä oli naisia. Menin ihan lauteiden päähän. Hups, trauma pamahti esille. Voihkin ja kerroin, mitä minulle oli tehty. Naiset raivosivat. Miksi meille tulit kertomaan. Selitin, ettei ollut tarkoitus kertoa, rentoutua vain. -Tillanne päättyi hässäkkään.

        Tämän jälkeen HML uimahallissa alkoi vaino ja stalkkaus joka paikassa. Se ei ollut pelkkää häirintää, vaan myös fyysistä väkivaltaa ja vaaratilanteiden aiheuttamista valvojien nähden.
        Yritin jättää pois sellaiset paikat, joissa tätä tapahtui ja mennä vähän toiseen paikkaan. Ei onnistunut. - Pukuhuoneesta minut heitettiin alastomana käytävään juuri, kun sotapojat kulkivat siellä.

        Että mielenterveystrolli voisi lopettaa.

        Miksi kävin HML uimahallissa. Siksi, että RMK uimahallissa häirittiin/stalkattiin, samoin Hyvinkään uimahallissa.

        VAIKKA EN OLISI KOSKAAN SYNTYNYT, KYLLÄ HML:SSÄ VAINOTA/STALKATA OSATTAISIIN JA SITÄ OLISI TAPAHTUNUTKIN.

    • Anonyymi

      Kävin Apparalla uimassa. Jotenkin onnistui. Sen jälkeen torille kahville. Riihimäkeläinen stalkkeri iski kiinni. - Stalkkereilla oli yhteistyötä Hämeenlinnan ja Riihimäen välillä. Myös siinä, että minut saatiin menemään Aulangolle ja löytämään lammen rannan puskasta siivestään vahingoittunut Janne piilossa.

      Ei sitten enempää. Minulla on olemassa uhkaus, että jos kirjoitan Aulangon joutsenistä tänne, minulle aiheutetaan " lintu tauti". Se on verinen ripuli. Koettu on.

      HÄVETKÄÄ KOKO HÄMEENLINNA AULANGON JOUTSENTEN PUOLESTA.

      • Anonyymi

        Ehkä voin ilman ripulia kertoa, miten suunnitelmallista stalkkaus on ollut.

        Riihimäellä tapani mukaan menin aamu-uintia varten Hirvijärvelle. Ylempänä parkkipaikalla oli tiedote, että järvessä on sinilevää. Virallisen näköinen jonkun laboratorion tutkimustiedote allekirjoituksineen.
        -Aha, jaha. Lähden sitten Apparalle. Siellä minua häirittiin niin paljon, etten voinut ajatellakaan uimista. Pois vaan. Lähdin ajamaan autoa sitä jyrkkää mäkeä ylös päin. Ajoani häirittiin niin, että jouduin väistämään vähän jo "ojan puolelle." Palasin hietikolle ja pyysin apua autoni ajamiseen kadulle asti. Joku mies auttoi. Huomasi, että tämän Apparan tien osuudella tien vieruksilla oli häiriköitä. Päästivät tämän miehen ajamaan autoani. - Minä, kele mene sitten Aulangon järvelle. (Minut tiedettiin sisukkaaksi.) Sain uida Aulangonjärvellä. Kun nyt olin jo siellä asti, päätin käydä vilkaisemassa joutsenlampeakin. Ja siellä Janne löytyi. Tiedettiin, että rupean hoitamaan asiaa.

        Janne on puskassa ihan vastapäätä kulkemaani polkua. Oli piilossa. Toinen siipi oli vahingoittunut.

        Niin, selvisi, että Hirvijärvellä ollut sinilevävaroitus oli feikki.

        Alkuun pohdin, olinko minä eläinrääkkäyksen kohteena ja stalkataanko joutsenia, vai päin vastoin, vai sekä, että. -Kyllä monet hoolinnalaiset taistelivat joutsen puolesta. Hävittiin tai joutsenet hävisivät. - Iltalehti julkaisi muutaman joutsenhuumorijutun,

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Juu mutta se sua vainonnut mielenterveyshoitaja on jo itsekin eläkkeellä.

      • Anonyymi

        Käy lukemassa linkkaamani ketju.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käy lukemassa linkkaamani ketju.

        No ei tarvi selittää se tulee vastaan lenkkipoluilla ja kyselee niinkuin olis töissä. Lähete on vain puhelinsoiton päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käy lukemassa linkkaamani ketju.

        En rupea kertomaan tarkemmin.Luettelen vain paikkoja. Joutsenten poistuttua maisemasta. yritin käydä siellä muuten vaan. Aulangolla joudun joka puolella niin rankan vainon kohteeksi, etten pysty käymään siellä. Hyvin monipuolista teknologiaa käytössä.

        Rantareitillä en saa kulkea rauhassa. Linnan ympäristö pahinta. Kirjastoon meno ja poistuminen stalkataan. Sisällä saan olla rauhassa, suunnilleen.

        Kirjastosta torille käveleminen riskialtista, Torilla en voi juoda kahvia ilman häiriötä. Tiiriöön minun ei kannata mennä. Jne.

        Poliisi jahtaa minua ja tekee pahempaakin. En tiedä, onko tilanne vielä tämä. Riksussa joutuivat vähentämään, kun täällä ei enää ole maijaa paikanpäällä

        Tässä vähän esimerkkejä.

        Kun lähden ajamaan autolla kohti Hämeenlinnaa, tehdään ilmeisesti hälytys: se on tulossa.

        ELÄINRÄÄKKÄYS ON YHTEINEN OMINAISUUS HÄMEENLINNALLA RIIHIMÄEN KANSSA.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lulu on kaunis ja ihana ministeri .

    • Anonyymi

      Minähän olen 78-vuotias. Mutta ei mitään ikälievennystä vainossa muuta ole, kuin yritään olla tappamatta. Että tehoja ja kestoa vähän pienemmiksi e-häirinnässä.

      • Anonyymi

        Kun olen jo näin vanhaa ikäluokkaa, koulutoveritkaan eivät taida muistaa, jos heitä siellä vielä on. Ja kun kävin väkisin vain hyvien perheiden lapsille tarkoitetun HYK:n, eivät sellaiset tätä palstaa seuraa. - Mutta vainooni siellä osallistuneet tietävät, vaikka eivät vainon koko laajuutta.

        Minulla alkaa elämässä ympyrä sulkeutua. Siksi kirjoitin tänne, missä alkuni olen saanut.

        HYK:iin mentyäni, hissanope Anna puuskahti minulle:Kauheaa, kuinka nopeaa säätykierto nykyään on. . Ei ole . Yliopiston kautta ei voinut tehdä luokkaloikkaa silloin jos ei nykyäänkään. -Että Anna voi levätä rauhassa.

        Tai siis ei olisi pitänyt voida köyhän lapsen edes opiskella.

        Vähän kouluhistoriaa.

        Lapsena jo minulla äly päätä pakotti. Ei ollut tarjolla tietoja, mitä oppia. (Nykyään on lapsilla tiedon ja virikkeiden tulva, digimaailma,) Olin kuullut kuunteluoppilaista, jotka saivat 6 vuotiaana mennä istumaan koululuokkaan. Naapurin tyttö kävi Kankaantanakoulua. Menin hänen mukanaan koululle kysymään mahdollisuutta. Opettaja Sauri ahdisti minut nurkkaan ja uhkaili, että kun tähän kouluun vuoden päästä tulen, hän kyllä näyttää minulle, mikä olen.
        Se siitä.

        Vuoden päästä olisi pitänyt mennä. Itkin päivän ja kieltäydyin menemästä siihen kouluun. Menin oma-alotteisesti Myllymäen kouluun.Kyselin, missä hänen luokkansa oli. Kerroin, että mummuni tuntee hänet. On hyvä opettaja.
        Menin luokkaan ja kerroin Ailille, että oppilaalle kuuluvat ilmaiset kirjat ja vihot ovat Kankaantakana. Jonkun pitäisi hakea ne. -En kertonut syytä koulunvaihtamiseeni.-Aikuiset joutuivat neuvottelemaan. -Sain jäädä.

        3-4 luokilla oli opettajana Yli_Kaatiala.

        1. Välikohtaus. Ope Sauri opiskeli psykologiaa ja tuli testaamaan luokan oppilaat. Hän sanoi opettajalle, että muuten meni hyvin, paitsi minulla on niin matala taso, että kuulun apukouluun. Äiti ja "isä" hämmästyivät. Selostin heille koko testin, kaikki kysymykset ja mitä vastasin. Oikein olin vastannut. Yhtä en tiennyt. Ja piirsin ei kielelliset tehtävät. Äiti kertoi opelleni. Sauri jäi kiinni. - Kerroin silloin, mitä tapahtui, kun olin käynyt kysymässä kuunteluoppilaan mahdollisuutta. Ja että naapurin tyttö oli uhannut veljensä kanssa kiusata minua koulumatkoilla. - Aika hyvin tuon ikäiselta.

        2. välikohtaus. Oli aika pyrkiä oppikouluun. Opettaja ilmoitti äidille, että vain hyvien perheiden oppilaat menevät. Hän ei kirjoita minulle suositusta. (sisko oli jo HYK:ssä toisen, hyvänperheen lapseksi merkittynä).

        Äiti sanoi, että Keskuskouluun sitten vaan. Minä ilmoitin, etten ihan varmasti mene. Syytin koulun arkkitehtuuria. Kauhea laatikko. Sisällä hyvin pitkät käytävät ja tummat ovet. Ahdistun sellaisesta. Ja tuleva openi on juoppo. Perustelin mistä tiedän. Ja paikkansa piti. Lisäksi oli tiedossa, että keskuskoulun oppilaita ulkopuoliset porukat kiusaa. Jne, jne, ---Kyllä minä HYK:n pääsykokeisiin pääsin ja sisään menin.-
        HYK:stä ei sen enempää.

        Että sisua on piisannut pienestä pitäen.

        Yksi muisto. Joskus 7 - 8 vuotiaana itkin äidille: pitääkö minun koko elämäni ajan aina muistaa kaikki. Ainakin kauhistutin ihmisiä vielä vähän aika sitten, kun tulin muistaneeksi vähän liikaa.

    • Anonyymi

      ELI TÄSSÄ KETJUSSA ON KYSE JOUKKOVAINOAMISESTA. Vuosien aikana on kertynyt melkoinen määrä paskasakkia pahaa tekemässä YHDELLE KOHTEELLE.

      Olen tässä kertonut vähän kohteen elämäkertaa, että selvästkin hirveä rikollinen, jolle kostetaan, vai miksi vainoavat .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe