LOPULTA VALKENI, ETTÄ MIKSI

Anonyymi-ap

minulla sen lisäksi, että gang stalking on vedetty läpi oppikirjan mukaan elektronisella häirinnällä vahvistettuna on niin paljon muuta , mitä muilla GS-kohteilla ei ole. No sen takia, että se "paljon muu" kuuluu alkuperäiseen vainooni, joka on ottanut käyttöönsä myös joukkovainon.

Riihimäellä on vähän eliittiä. Kannatti ottaa käyttää vainomuoto, johon voi rekrytoida alemmista yhteiskuntaluokista nk. Riksussa valtaväestöstä punikeista.

No, menikö oikein.

38

1462

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tälläkin palstalla olen ihmetellyt, miksi minulla on niin paljon eläinrääkkäyksen todistamista, kun muilla ei ole kuin korkeintaan koiran vahingoittamista.

      OLen ihmetellyt hypnoosin törkeää käyttämistä, mm ruskan värien näkemisen estäminen.

      Ja mindcontrollia runsaasti. Nyt se on yleistynyt muillakin, kun hoituu e-häirinnällä.

      • Anonyymi

        valokuvaamiseen pakottaminen:

        auringonnousut ja -laskut, monta kuukautta, purkaminen oli fyysisestikin rankka kokemus

        tienvarsi uimalammelle, pystyin huomaamaan laukaiseviä tekijöitä näkymissä, jotka pakottivat pysäyttämään auton ja ryntäämään kameran kanssa ulos, juoksemaan piennarta myöten kameran kanssa

        on muitakin kohteita, olen huomannut pakon, ottanut kuvia ja sitten poistanut kotona liiat, olen myös jättänyt todisteeksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MUTTA oli myös sitä, että vain uimalammen tiellä oli pakko ottaa tietynlaisista kohteista, mutta ei muilla autoteillä
        että onko hypnoosia mukana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MUTTA oli myös sitä, että vain uimalammen tiellä oli pakko ottaa tietynlaisista kohteista, mutta ei muilla autoteillä
        että onko hypnoosia mukana

        Tällainen ei kuulu tavanomaiseen gang stalkingiin.

      • Anonyymi

        🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

        😋 ­­N­­­y­m­f­­­o­­­m­­a­­a­­­n­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällainen ei kuulu tavanomaiseen gang stalkingiin.

        Ei kuulu ei. MUTTA SEN SIJAAN EI OLE VALJENNUT, MIKSI TÄMÄ KAIKKI MUU HIRVEYS:
        KUKA MINÄ OLEN, MIKÄ MIKÄ OLEN ?? Lapsuuden aivopesuista alkaen??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kuulu ei. MUTTA SEN SIJAAN EI OLE VALJENNUT, MIKSI TÄMÄ KAIKKI MUU HIRVEYS:
        KUKA MINÄ OLEN, MIKÄ MIKÄ OLEN ?? Lapsuuden aivopesuista alkaen??

        OLEN KÄSITTÄMÄTÖN SELVIYTYJÄ.
        Itse arvailen, että poikkeuksellisen lahjakas. En ole ollut pelkästään älykäs, vaan myös luovasti lahjakas. -Ja matkan varrella on ollut henkilöitä, jotka ovat salaa auttaneet.
        Lisäksi sivupersoonasta/tai persoonien viipaleista on ollut hyötyä.. Sivupersooniahan syntyy myös niin, että joku joutuu elämäntilanteessaan sietämätöntä tuskaa aiheuttavaan tilanteeseen. Persoonasta jakautuu erilleen viipale, mikä kokee tämän tuskan koko persoonan puolesta. Minun kohdalla on tapahtunut suunniteltu kiduttaminen, traumatisointi ja viipaleen eriytyminen.

    • Anonyymi

      Ei kukaan käytä aikaansa sinun vainoamiseesi. Se on kaikki vain sinun harhaisen ja lääkkeiden väärinkäytöstä johtuvaa hourailua.

      • Anonyymi

        sorry, mielenterveystrolli, et nyt vaan onnistu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sorry, mielenterveystrolli, et nyt vaan onnistu

        Olisiko tarpeellista harkita tehokkaampaa hoitoa tälle trollille, jota hänen väitteidensä mukaan vainotaan jatkuvasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko tarpeellista harkita tehokkaampaa hoitoa tälle trollille, jota hänen väitteidensä mukaan vainotaan jatkuvasti.

        Mitä rikolliset tarkoittavatkaan, kun sanovat "hoitavansa" jonkun tyypin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä rikolliset tarkoittavatkaan, kun sanovat "hoitavansa" jonkun tyypin.

        TRolli, jota väitteidensä mukaan vainotaan koko ajan"

        Lue vaikka:
        Koko Suomi vainoo
        Elektroninen häirintä.....tältä palstalta
        Mitä rikoksia Riihimäellä voi vapaasti tehdä......tältä palstalta

        ja tuonne ylös kohtaan ETSI kirjoita mielenkontrolli

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TRolli, jota väitteidensä mukaan vainotaan koko ajan"

        Lue vaikka:
        Koko Suomi vainoo
        Elektroninen häirintä.....tältä palstalta
        Mitä rikoksia Riihimäellä voi vapaasti tehdä......tältä palstalta

        ja tuonne ylös kohtaan ETSI kirjoita mielenkontrolli

        tämä tuntuukin olevan kuuma sana

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tämä tuntuukin olevan kuuma sana

        Mitä rikoksia Riihimäellä voi vapaasti tehdä, on nykyään trollien tuhoama. Sitä ennen sillä ehti olla paljon kävijöitä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        joko mainittu rixussa ne etäkiduttajan ammattitutkinnot Suomessa.
        -- -- - -
        Ja tuohon poliittiseen asetelmaan vainossa- että vainoojaryhmä saattaa vaihtuakin- jopa useinkin-

        .... hiukan kuin Eppujen laulu jossa sanat " kommareille olen natsisti, natsisteille olen kommari..."-tyyliin- eli eri ryhmille esitetään erilaine n kuva kohteesta- ja sitten alkaa satanistinen vaino...

    • Anonyymi

      Kuitenkin mahdollisesti satanismi on jo alaknut tuhoutumaan- omaan hulluuteensa ja järjettömyyteensä?- vai onko Jumalan voima alkanut jo vakiutaa maan päällä ja tuoda järkeä ja valoa ihmiskuntaan?

      ... että silleen jotain toivoa saattaa olla olemassa Suomelle ja ihmiskunnalle... ja joukkovainotuille,,,

      • Anonyymi

        Joukkovainottujen rääkkääminen ja tuhoaminen Suomessakin vaikuttaa hoituvan elektronisella häirinnällä yhä enemmän.

        Mutta suunta on joukkojen vainoamiseen teknologian avulla. Joukkojen hallinta. Valvonta. Mielenkontrolli. - Ei enää käytetä aikaa yhteen lapsen rääpälereseen, naisen rääpäleeseen ja nykyisin mummun rääpäleeseen.

        Kun huolehtisit henkilökohtaisesta hygieniastasi, niin jäähän se kärpästen surina ympärilläsi vähemmäksi. Vaatteitakin sinun kannattaisi vaihtaa useammin kuin kerran 20 vuodessa.

        Kyllä vaatteitakin vaihdan. Joka iltapyykkikoriin t-paita, pikkuhousut ja sukat, ehkä paritkin. Parit toppahousut on nyt käytössä. OLEN PAKKOSYISTÄ elämääni helpottaakseni siirtynyt mustiin vaatteisiin. Niitäkin minun on vaikea hankkia. KAS KUN VAINOONI KUULUU, ETTEI MINULLE SAA MYYDÄ MITÄÄN, EI PALVELUJA EI TAVARAA. Prisma on tällä hetkellä ainoa paikka, mistä voin ostaa vaatteita. Tein yllätyshyökkäyksen Höyheneen ja sain väkisin ostettua untuvatakin. Edellisen mustan toppatakin ostin yllätyshyökkäyksella Hyvinkään City-Markertista. - Käyn Prismassa kaupassa hiljaisena aikana. Kassalla nyt on vähän jonoa.

        En nyt viitsi enempää selittää ääliötrollille. Haista -aska.

    • Anonyymi

      GANG STALKING termin käyttö.

      Kun minulle 2015 kerrottiin, että olen gang stalking vainon kohteena, en tiennyt asiasta mitään. Sain linkin pariin ketjuun. Oli tuttuja kokemuksia. Hankin lisää tietoa Suomesta, USA:sta ja Kanadasta, noin ensi alkuun. -Kaikissa seliteltiin nykyisen tyylistä vainoa. - Vasta myöhemmin pyysin tietoa vainon alkuajoista. -Nykyään tuskin juuri kukaan niin tekee.

      Eli eivät ole tyhmiä, vaan tietämättömiä. Yhdistyksen, NWOnaamakirjan ja ART:n pitäisin keskenään sopia ja ottaa käytäntöön malli: gang stalking niminen vaino on jo historiaa, nykyään on erilaisia joukkovainoja.

    • Anonyymi

      Tajusin, että gang stalkin on alettu joskus 1990-luvun lopussa. Kyllä siihen kuuluvia stalkkauksia vieläkin tehdään ja e-häirinnän teknologia sen kun kehittyy.

      Mutta muistin, että kohteena olohan alkoi jo lapsena. Koko elämän ajan olen rotusyrjinnän kohteena eliittibioisän sukujen taholta.-Ja mitäs ihmisoikeusloukkauksia se taas tekikään.

      lue seuraavasta ketjusta

      https://keskustelu.suomi24.f/t/16542522/aivopesu-mielenhallinta

      • Anonyymi

        no, mikäs nyt

        https://keskustelu.suomi24.f/t/16542522/aivopesu-mielenhallinta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no, mikäs nyt

        https://keskustelu.suomi24.f/t/16542522/aivopesu-mielenhallinta

        keyword: aivopesu

        siellä on ketju tallella

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        yritän vielä

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16542522/aivopesu-mielenhallinta

        Joo ja sen jälkeen on kerrottu, koko elämäni ajan on pyritty pitämään lakimiehen ihmisoikeus/rikokset salassa. On ollut vaikeaa, vaikka minä ole tietoa levitellyt. Siinä rysäyksessä, kun urani lopettiin. pitkään auttamani äiti kuoli, menetin koko sosiaalisen verkoston, jne olo sittan pantu gs-päälle. Ensin yritettiin saada menemään junan alle. JA SYYNÄ OLI IHMISOIKEUSRIKOSTEN SALAAMINEN. -Kyllä on vaiennettu monin keinoin ja aineinkin. SALAAMINEN ON MINUN GANG STALKING VAINON SYY.

        MUTTA mitäs minä teinkään. Kun kesällä 2022 kuntoni heikentyi koko ajan niin, että arvioin elinajanodotteeni olevan mahdollisesti lyhyt. Päätin avata ketjun ja lyhyesti ja tiiviisti kirjoittaa vainostani. JA MUISTIN, ETTÄ LAPSENA ALKOI. Kaiken pahan alku ja juuri oli eliittihirviöisäni. Minulta oli kiellettyä kertoa lapsuudesta tai sukulaisistani mitään. Ketjun nimi on KOKO SUOMI VAINOO. Jouduin kaamean pahoinpitelyn kohteeksi.

        lukekaa keyword: aivopesu
        eli
        kirjoita kohtaan etsi:aivopesu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lukekaa keyword: aivopesu
        eli
        kirjoita kohtaan etsi:aivopesu

        Olen sinne aivopesuketjun loppuun kirjoittanut määritelmää eliitistä. Nykyään pieni ihmisjoukko, vähän toistatuhatta, Sinne synnytään. Lisääntyvät keskenään. Wikipediassa on luokittelua tarkemmin.
        EN TIEDÄ, KUULUIKO HIRVIÖISÄ ELIITTIIN, VAI VAAN JOHONKIN YLEMPÄÄN SUKULINJAAN/LINJASUKUUN. Nimeä olen kysellyt juuri sen takia, että olisin yrittänyt vähän selvittää sitä sukua. Olisi halunnut enemmän tietoa siitä pahimmasta aivopesustani: ettäkö CIA:n kehittämää vai jo illuminaatin peruja.
        Kaikki sukulaiset, mitä näin, olivat hyvin suoraryhtisiä, varsinkin niska oli suora. Isähirviö oli 1945--HML:n Osuuspankin lakimies. Eläköityi OP:n piirissä jossakin 1990-luvulla isompana pomona. Kartanosta lähtöisin.

        Kohtaan etsi: gang stalking
        sieltäkin löytyy KOKO SUOMI VAINOO

        Tai Riihimäki-palstalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kohtaan etsi: gang stalking
        sieltäkin löytyy KOKO SUOMI VAINOO

        Tai Riihimäki-palstalta.

        LAPSUUDEN RIKOKSIEN SALAAMINEN ON OLLUT KOKO AJAN TÄRKEÄÄ.

        Kun työnantajalle niitä selvisi ja se selvisi hirviölle, alkoi koko perheeni tuhoaminen.
        ÄSKEN HERÄTETTIIN HYVIN VOIMAKKAALLA SIHINÄPOMMILLA. Kun jotenkin selvisin olohuoneen puolelle istumaan, yllä oleva asia pulpahteli mieleen henkilö kerrallaan.

        Ilmeisesti minua on kiva kiduttaa näin.

        Tuhoaminen jatkui hengenvaarallisesti kaikkien kohdalla. Tarkoitan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhoaminen jatkui hengenvaarallisesti kaikkien kohdalla. Tarkoitan.

        EI MINULLE OLE VIELÄKÄÄN KAIKKI VALJENNUT. Ehkä hyvä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI MINULLE OLE VIELÄKÄÄN KAIKKI VALJENNUT. Ehkä hyvä niin.

        MAAILMANHISTORIA ON TÄYNNÄ ESIMERKKEJÄ SIITÄ. ETTÄ RAIVOHULLUT SEKOPÄÄT OVAT VAINONNEET YHTÄ IHMISTÄ, JOKA EI OLE TEHNYT HEILLE MITÄÄN.

    • Anonyymi

      TÄSSÄ KETJUSSA ON PALJON INFORMATIIVISTEN KETJUJEN LINKKEJÄ. LUKEKAA.

      • Anonyymi

        Ei ole enää. Pienten miesten yhdistys piti olla, esim.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Huom ylläpito. Haluan rekisteröityä/kirjaustua, mutta kun ei onnistunut. Minulle tarjotaan käyttäjänimeä sinikkasuomi ja ilmoitetaan, että se on jo käytössä. Näköjään on.

      En pysty tarjoamaan omaa käyttäjänimeä eli estetään kirjautuminen. Että APUA:

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2651
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1198
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      125
      979
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    8. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    9. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe